|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 9:46:00 GMT
"Ainoastaan, joka voi rakkaista minua on sirandras tai hänen isänsä, Jumalten Jumala", tokaisin arvokkaasti. Onneksi meillä oli Sirandrasin kanssa veren sopimus. Asia silti mietitytti, mutta uuden vaimon etsiminen ei houkuttanut.
"Artheur on hieno mies", sanoin puoliääneen kadoten linnan pimentoon. Vartijat seisoivat ryhdikkäästi ovien vieressä. Astrael oli alussa vastassa.
"Nuori prinssi, missä olette olleet?", jykevä ja suuri kokoinen mies kysyi tasaisella äänellä. En vastannut mitään tahdoin vetää yrttipullon kurkusta alas, mutta tiesin Astraelin lukevan mieltäni kuin avointa kirjaa. "Tulkitse itse", tuhahdin.
- - -
"Vai että nuorelle prinssillä huono päivä. Hihhuu ketä saakaan pian kärsiä tai lieneekö Astrael uhriksi", velho makoili linnan tornin katolla. Velho tähyili linnan pihaa ja otti tulkintaa tapahtumasta. "Mitä minä mietintään, sen tiedän jo, näen tulevan, menneen ja voin muuttaa kaiken!", velho hymäili loputonta tiedonjanouttaan. Ylijumala oli palannut linnalle piristämään muita, vaikka Roxanan lähtö oli saanut velhon suremaan. "Uusi aika Hankalassa", hän huokaisi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 10:10:13 GMT
“Tiedän että hän on hieno mies, enhän minä hänen kanssaan muuten olisi.” Tuhahdin huvittuneena silmiäni pyöritellen ja katsoin miten prinssi kulki vartioiden ohitse kohti miestä. Nojasin Daksun lapaan ja huokaisin.
“Taisinpa myöhästyä minun ja Artheurin tapaamisesta…” Huokaisin väsyneesti ja annoin ajatusteni harhailla huomiseen tapaamiseen prinssin kanssa. “Niin myöhästyit, mutta voimme pitää sen vielä.” Tuttu ääni puhui takaatani ja sai minut hypähtämään eteenpäin.
“Artheur!” Nauroin ja kiepsahdin miehen kaulaan, “Anteeksi, piti tulla aikaisemmin…” Mutisin vasten miehen kaulaa huokaisten hiljaa. “Hmh, ei se mitään…” Mies totesi vain pehmeään sävyyn, “Mutta mitä huomenna tapahtuu?” Hän esitti jatkokysymyksen; oli selvästi kuullut minun ja Lyonellin keskustelun.
“Lyonell sanoi näyttävänsä minulle taikuuttaan.” Kohautin harteitani kuin se olisi pienikin asia. Oikeasti halusin jo nähdä hänen taikuuttaan; mielenkiinnosta tietenkin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 11:07:08 GMT
"Kiiltää miehen haarniska tänne asti. Sydämessä yhtä paljon painoa kuin haarniskassa", velho hymyili ja laskeutui varovaisesti katon tasalle. Tarkkaili sieltä nuorta lempeä uteliaasti.
Kieroudelle ei voi mitään. Lyonell jäi linnan paksujen puuovien taakse. Vartijat seisoivat täydessä ryhdissä ovien edessä ja minä, suuri ylijumala, odotin omaa hetkeä iskeytyä parin kimppuun. Odottaminen oli vaikeaa, mutta en keskelle linnan pihaa tahtonut näyttäytyä.
Ellei! Laskeuduin linnan taakse ja napsautin sormiani. Kimeä ääni sai aikaiseksi muodonmuutoksen. Ulkonäkö muuttui tallirengeksi ja näin pystyin seuraamaan kaksikkoa herättämättä liikaa huomiota.
"Arvon lady, voin ottaa kuninkaan ratsun", virnistin paksun hupun alta peittäen kasvot.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 11:31:05 GMT
Olin jo unohtanut kokonaan Duken, mutta tämän turvan koskiessa selkääni muistin hevosen olemassaolon. Irtaannuin Artheuriksen halauksesta ja ojensin miehelle Daksun ohjat. Musta paholainen mulkoili Artheuria varautuneesti hetken, kunnes lopulta suostui nuuskimaan tuttua ritaria.
Yllättyin kuullessa rengen sanat ja käännyin kstsomaan häntä toinen kulma koholla. “Hoidan hevosen itse…” Totesin vaisusti vilkaisten Dukea. Minusta olisi ollut outoa antaa jonkun toisen hoitaa hevonen puolestani - en tarvinnut palvelijoita kun pystyin hoitamaan saman itse.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 13:52:32 GMT
"Kuinka tykkäät armon lady", sanoin virne kasvoilla ja katselin kahta mustaa oria, kunnes käänsin katseeni ritariin. "Kunhan ajattelin helpottaa työtänne", jatkoin ennen katoamista kohti suurta pilttuutallia.
Jatkoin tähyilyä tallin pölyisestä ikkunasta. Uteliaisuus ja juonikkuus nousi pintaan. Tulisi Nanookille mukava arvausleikki odotellessa huomista koittoa. Hetken puhdistin päätä ja odottelin tallin ovella kaksikon tulevan ohitseni. Heiluttelin harjan vartta ajatuksen voimalla ja myöhässä palauduin todellisuuteen. Ainiin ei taikaa rengeillä, ajattelin paniikissa piian tuijottaessa minua paheksuvasti. "Mene sinä töihin siitä rahvas", tuhahdin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 14:52:32 GMT
Katsoin rengen kulkua mietteliäästi. “Oletko nähnyt tuota renkeä ennen?” Kysyin pohtien ja vilkaisin sivusilmällä Artheuria joka oli juuri hellimässä mustaa paholaista porkkanoilla. Mutristin huuliani. Hevonen oppisi pahoja tapoja - ja kerjäämään - tuota menoa. “En, mutta toisaalta en voi muistaa jokaisen palvelusväen ulkonäköä…” Artheur kohautti harteitaan ja hoputti minua samalla liikkeelle.
Duke kulki vierelläni tyytyväisesti pälyilemättä ympärilleen. Talutimme hevoset näkemämme rengen ohitse hevosten omiin karsinoihin. En ollut suonut katsettakaan rengelle; ne olivat tuttu näky linnan ympäristössä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 15:02:28 GMT
Viimein kaksikko saapui sisälle talliin ja jatkoin heidän seuraamista. Mitäs konnuuksia keksiä seuraavaksi, ajattelin ja kiipesin tikkaat ylös heinävintille. Kuuntelin sieltä kaksikon keskustelua ja seurasin hevosten levotonta hännän heiluttelua. Talli alkoi tyhjentyä väestä, kun kentällä alkoivat viimeiset oppitunnit tältä päivää.
"Kerro kerro sanasi, ken olkoon huolimattomin", nauroin ja samalla Nanook lipsauttaisi jotain aivan omituista rakkaansa edessä? Kuinka nautinkaan hänen härnäämisestä, mutta nainen itse oli muinoin aloittanut härnäämisen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 15:34:31 GMT
Minua oli jäänyt kaivamaan se, että Artheurilla oli ollut minulle jotakin tärkeää asiaa mitä ei voinut nyt sanoa. Mutristin huuliani ja vimmalla harjasin tummaa hevosta. Tuntui oudolta, että tällä otuksella ei ollut korvia niskassa ja nyrpeä ilme naamalla. “Hm… Minusta Lyonell on komea.” Sanat vain tulivat suustani vaikka en ollut edes ajatellut koko prinssiä; sillä hetkellä oikeastaan ajatukseni olivat olleet hyvin kaukana koko linnasta. Ja pitkän hiljaisuuden jälkeen sanat olivat todella olleet jotakin hyvin outoa. Eikä se ollut edes totta - enhän minä ollut nähnyt hänen kasvojaan ikinä, vain kypärän alla lymyilevät silmät.
“Sinähän inhoat häntä?” Artheur kysyi toinen kulma koholla ja kädet ristittyinä rinnan päälle. Miehen katse tuntui porautuvan minuun. “Niin inhoankin, hän on ärsyttävä.” Mutristin huuliani, “Mitä minä edes sanoin?” Kysyin yhtäkkiä, koska en sillä hetkellä edes muistanut mitä olin puhunut hetki sitten.
“Totesit, että Lyonell on komeampi kuin minä.” Artheur tokaisi olkapäitään kohauttaen hymyn ja virneen sekoitus huulilla. “En usko sinua…” Tuhahdin ja jatkoin hevosen harjausta samanlaisella vimmalla kuin aiemmin. “Mitä, mikset?” Artheur kysyi hämmentyneenä levittäen kätensä molemmille puolilleen. “Koska se ei ole totta.” Tokaisin viileästi, “Enkä ole edes nähnyt Lyonellia ilman hänen kypäräänsä, joten mielipiteeni rajoittuu vain hänen luonteeseensa ja siihen helvetin haarniskaan.” Murahdin ärtyneesti ja sain Artheurin naurahtamaan.
“Rauhoitu, kaikki hyvin.” Artheur myhäili ja kaappasi minut halaukseen päästämättä enää irti. Huokaisten nojasin miehen rintaa vasten.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 15:39:39 GMT
Naurua pidätellessä kuuntelin naisen sanoja. Uuu, että tuollaistä hänellä oli mielessä illan päätteeksi. Tosin kuka sanoisi sitä puolikasvoa komeaksi, ajattelin ja jatkoin piilosta tilanteen seuraamista. Totesin, että asiat saivat liian lempeän käänteen. "Oijoijoi tämähän menee hyvään suuntaa, lopettakaa", ajattelin ja kuin tyhjästä voimasta kaksikko vetäytyi kevyin askelin eri puolille hevosta?
Seurasin mitä tulisi tapahtumaan. Olisiko heillä päät pyörällä. Oma ainut katsomoseura oli kulahtanut kissa, joka suorastaan tapitti vihaisesti minua. Keltaiset silmät suorastaan sanoivat, että lopeta hyvän sään aikaan. "Kukaan ei estä mahtavaa velhoa", murahdin kissalle muuttaen samalla oman muotoni mustaksi tallikissaksi violettien silmien kera.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 16:09:44 GMT
Seuraava tapahtuma tuntui yhtä oudolta kuin aiemmat sanani Lyonellista; en ajatellut tekeväni sitä, mutta se vain tapahtui. Pian seisoimme eri puolilla Dukea joka riiputti päätään. Kohotin toista kulmaani kysyvästi kuin pohtien äskeistä tapahtumaa. Tallissa todella tapahtui outoja. ''Minunhan piti hoitaa tuo hevonen.'' Miehen ääni oli kylmä ja katse lähes yhtä viileä kuin äänikin. Hän mulkaisi ensin Artheuria ja sitten minua siirtäen katseensa Dukeen.
''Hevonen on nyt hoidettu, voitpahan viedä sen ainakin ulos.'' Tokaisin ja heitin niityltä tutulle miehelle pölyharjan jolla olin hetki sitten viimeistellyt hevosen. ''Säikäyttikö Lyonell sinut vai miksi noin vihamielinen?'' Deimos kysyi samalla kun kiinnitti riimuun riimunnarun siirtäen katseensa sitten minuun. Hänen yllään ei ollut sillä hetkellä kypärää ja sai minut katsomaan itseään kahta uteliaammin.
''Ei säikäyttänyt, lähinnä pohdin, että miksi te sillä tavoin tappelitte metsässä. Olisit voinut edes voittaa hänet.'' Totesin ja virnistin sitten hurmaavasti siirtyen askeleen kauemmas jotta Deimos pääsisi viemään Duken ohitseni. En varonut sanojani - kenenkään seurassa ja tiesin, että se tulisi vielä käymään kohtalokseni.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 16:19:13 GMT
Hämmennyksen katse naisen kasvoilla sai minut naurahtamaan, mutta enemmin oli kimeä maukaisu kattopaalujen seassa. Astelin lähemmäksi tapahtumaa, kun Deimos ilmestyi äkkipikaisesti paikalle vaatien, että olisi hoitanut ratsunsa. Erikoista, ajattelin ja seurasin tilanteen loppuun.
Hmm, yhtä sanojaan varomaton kuin kumpikin prinsseistä. Mitä jos annetaan Artheurille ritarillisuuden taidon näyte. Ajattelin puoliksi irvakkaasti ja katsoin, kun Deimos kääntyi katsomaan Nanookia. Mitä jos, laitetaan vielä ripaus taikaan naiseen. Tuumasin antaen silmien kiilua pimennossa, että mahdollisesti nainen peruisi sanansa? Odotapas kun Lyonell kuulee tästä. Nauroin irvakkaasti.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 16:28:45 GMT
Katseeni seurasi Deimoksen liikkumista; se oli omalla tavallaan lumoavaa, koska mies ei missään vaiheessa tuntunut pohtivan seuraavaa liikettä. Hän tiesi missä kaikki oli ja teki asiat sen mukaan. Itse olisin samassa tilassa hapuillut epätoivesti yhtä riimunnaruakin muutamia minuutteja.
''Tai no oikeastaan kun asiaa miettii niin onneksi Lyonell voitti, olithan sinä aika paska siellä.'' Totesin olkia kohauttaen ja huomasin miten prinssin katse porautui minuun niin murhaavana, että joku pieni ihminen sisälläni kiljui pakoa kovempaa kuin teurastettava sika.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 16:53:32 GMT
Kehkehkeh, nauroin irvalloisesti ja eiköhän tässä ollut tarpeeksi draamaa tälle päivälle. Muutin muotoni tallirenkeen ja istuin paalun päällä. Deimoksen ilme oli hyvin murhaava, mutta mies lähti hiljaisen vihaisesti hevosen kanssa. Hetken hiljaisuus ja loputon hämmennys oli vallannut tiivishenkisen tallin.
Yhtäkkiä havahduin siihen, että Daksu alkoi kiskoa ja repiä hampaillaan riippuvaa viittaani. Hevonen kiljui aggressiivisesti rikkoen rauhallisuuden. "Helvetin ruttolainen rauhoitu!", kirosin ja kiskaisusta viitta repesi. Tipahdin Daksun jalkojen juuren ja siinä lähdin lievässä pakokauhussa haparoimaan ulos pilttuutasta. Meinasin juuri tulla tallotuksi ja tuon syötäväksi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 17:13:23 GMT
Tuijotin epäuskoisena Artheuria joka vastasi katseeseeni yhtä epäileväisesti. Tallissa oli joku ulkopuolinen, varmasti. Hiljaisuudessa kävelimme takaisin kohti Daksua. Molemmat pysähtyivät kuitenkin kuin seinään kuullessa hevosen aggressiivisen kiljunnan. ''Daksu?'' Kysyin hämmentyneenä ja kiiruhdin ritari vanavedessä mustan paholaisen karsinan luokse josta kömpi kuin kömpikin itse Sirandras - jumalalverinen olento.
''Siru!'' Ärähdin yllättyneenä ja katsahdin sitten Daksua joka seurasi ruskeilla silmillään Sirun matkaa korvat niskassa ja hampaat esillä, ''Tämän saat vielä maksaa saastainen pentu...'' Murahdin jumalverisen olennon perään. Tuo saatanan kusipää oli todenteolla keppostellut kustannuksella. Tästä alkaisi kepposten täytteinen sota kun lähtisin kostoretkelle.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 17:17:28 GMT
"Hehee katso vain, minä se tässä", yritin keksiä hauskaa ja jäin makoilemaan kyljellään tallin käytävälle. Käänsin päätä vuorotellen ritariin ja sitten itse Nanokiin. "Sen piti vain olla mukavaa pilaa teidän harmaan päivän keskelle", kohautin olkapäitä ja käänsin pääntä dramaattisesti. Tiesin, että kukaan ei ollut yhtä dramaattinen tai ärsyttävä kuin minä itse. Nousin ylös maasta ja nanosekunnissa taion valeasun rengeksi, kun muutama tuntilainen tuli takaisin talliin.
"Hei hei rauhoitu, pilaa kaikki vain", virnuilin ja menin läheksi kaksikkoa. Laskin sitten käteni Nanookin harteille.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 17:25:21 GMT
En voisi ikinä myöntää Sirulle, että Hankala oli todella tylsä ilman hänen läsnoloaan ja siksi päätinkin olla sen sijaan vihainen hänelle. ''Päiväni on oikein mukava ilman pilojasi...'' Mutristin huuliani silmiäni pyöritellen. Kuinkakohan vanha kyseinen olento oli? Käyttäytyi oikeasta iästään huolimatta kuin keskenkasvuinen kakara. Käänsin katseeni tallikäytävillä kaikuviin askeliin ja seurasin miten tuntilaiset kulkivat käytävillä. Katse kääntyen takaisin Siruun ja nopea huomio, että tuo sukupuoleton outo olento oli taas tallirenki. Yllättävää, että sekin oli ollut hänen tekosiaan. Renki asteli meitä kohden ja sillä hetkellä toivoin, että olisin voinut olla ihan missä tahansa muualla.
''K-u-s-i-p-ä-ä.'' Muodostin sanan äänettömästi huulillani vastaukseksi kyseisen olennon selityksille ja tuijotin Sirandrasia suoraan silmiin. En pystynyt olemaan hänelle vihainen kauaa, koska hän todella käyttäytyi kuin pieni lapsi. Vilkaisin ohimennen jumalolennon kättä olkapäälläni ja tajusin vasta sitten, että penikka olisi voinut seistä muutaman askeleen minusta kauempana. Tiedä mitä hän keksisi vielä - kujeileva kettu.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 17:38:33 GMT
"Hys hys", sanoin vaimeasti ja normia napsauttamalla saisin toisen oloa laantumaan? "Parempi päivänsäde?", kujeilin ja esitin oikein tekopyhää asiallisesti käyttäytyvää tallirenkia, sillä pystyin aavistamaan itse ruhtinaan astelevan pian tallillepäin. "Saat hoitaa hevosesi rauhassa loppuun", sanoin kujeilevan olemuksen muuttuvan omaan ylipirteään olemukseeni.
"Mitä lukuunottamiin kysymyksiisi tulee olen yhtä vanha kuin tämä koko valtakunta koskaan", iskin kuvitteellisesti silmää toiselle, sillä uskoisin että toinen tiesi ettei saisi olla ajatuksiensa kanssa rauhassa. Pysyin kaksikon lähettyvillä. Siirtyen hivenen sivulle, kun hevosia meni tasaiseen tahtiin ohitse. Siirryin kuin ajatuksen pyynnöstä toiselle puolelle kapeaa käytävää.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 17:43:50 GMT
En tiennyt miten Siru sen teki, mutta pian oloni oli taas rauhallinen. En vihannut ketään tai mitään ja saatoin ajatella ihan vapaasti mitä sattuikaan ilman negatiivista ilmapiiriä. ''Tekopyhä...'' Mutristin huuliani ponnettomasti - äänessä ei ollut aikaisempaa terävyyttä Sirun taijan takia. Pujahdin Daksun karsinaan ja hymyilin paholaiselle joka hörähti minulle tervehdykseksi. Oma pieni ruttoni oli meinannut syödä suihinsa jopa jumalolennon. Hevosella ei todella ollut itsesuojeluvaistoa.
''Oletko helvetti soikoon tosissasi, penikka?'' Ärisin yhtäkkiä Sirulle kun kuulin tämän sanat, ''Pois pääkopastani - sitä on jo toistamiseen tongittu tämän päivän aikana.'' Jatkoin lausettani ja huomasin miten ohi kävelevä tuntilainen vilkaisi minua hämmentyneenä siirtyen samalla reippaan askeleen kauemmas minusta samalla kun kurkottelin Sirun - tai siis tallirengen - katsetta Daksun karsinasta.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 17:49:59 GMT
Kumarsin syvästi naiselle huvittuneen oloisena. Vilkaisin hörisevää hevosta. "Hmmm, hevosessa on jotain täysin omalaatuista, melkein taikaa", viittosin Nanookille siihen mitä Lyonell oli aikaisemmin hänelle todennut. Hevonen piti vain naisesta ja entisestä vakioritaristaan. Hullulla oli rohkeutta talloa minutkin tietämättä, että olisin voinut kadottaa hevosen minne haluan. Huokaisin raskaasti pohtivan oloisena. Ajatukset saivat miettimään.
Havahduin sitten naisen sanoihin. "Vaiti, kun minä mietin", ja sormien napsauttamalla saisin naisen äänen katoamaan hetkeksi aikaa? Hiljaisuus loitsu, kestää puolipäivää. Pidin pohtivan ilmeeni, mutta en saanut vastausta. "Hevonen pitää sinusta paljon, se se on", sanoin ääneen ja vilkuilin ohi meneviä ihmisiä. Kaikki olivat jokseen paheksuvan näköisiä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 17:57:40 GMT
Onnekseni Siru tajusi olla tekemättä Daksulle mitään; helvetti olisi ollut irti jos hän olisi koskenutkaan mustaan ratsuuni. Sirandras käski minun olla hiljaa ja olisinkin vastannut olennolle jotakin hyvin näsäviisasta takaisin, mutta sanoja ei tullut ulos suustani. Mutristin huuliani ja pujottelin tieni ulos Daksun karsinasta pysähtyen sitten Artheurin vierelle.
''Kunnossa?'' Mies kysyi seuraten Sirun ilmeitä, liikettä ja oikeastaan mitä tahansa mikä viittoi johonkin. En kuitenkaan vastannut miehelle, koska sanoja ei yksinkertaisesti tullut ulos suustani. Nojasin seinään kädet ristissä ja murhaava katse Sirussa. Daksun lämmin turpa sekoitti hiukseni, mutta en missään välissä siirtänyt katsettani pois jumalolennosta. Halusin ääneni takaisin, jotta voisin sanoa jotakin tyhmää jälleen kerran.
|
|