|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 21:46:57 GMT
Annoin lämpimän ja kevyen tunteen tunkeutua joka kolkkaan kehossani, tuntien miehen huulet omiani vasten. Kun vihdoin Lyonellin ote irtaantui hiljaa sain tilaa hengittää. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja päästin ne tyhjiksi hitaasti, silmäni silti ollen kiinni. En uskaltanut avata niitä, peläten että kaikki se oli vain unta tai harhaa. Typerä hymy venkuili huulillani, enkä kyennyt hillitsemään sitä. Lyonellin puhuessa avasin vihdoin silmäni. Tuo painoi suudelman otsalleni, saaden kehoni läpi kulkemaan piston. Se ei ollut kipeä, vain vähän epämukava, mutta sen jälkeinen lämpöaalto sai minut rentoutumaan.
Nostin käden huulilleni, kuin yrittäen peittää typerää hymyäni, sekä varmistaakseni että suudelma oli aito. Nostin katseeni miehen silmiin, ja tunsin kuinka tuo pyyhki poskeani. Minun teki mieli puhua, kysyä miksi, mutta sanat eivät löytäneet oikeaa muotoa, eikä kurkku ääntä. Tuntui kuin kaikki olisi vain kadonnut pois, paha ja hyvä, oli vain se hetki. Yritin etsiä ja etsiä sanoja jostain mieleni sopukoista mutta ei. Olin hämmentynyt, mutta onnellinen, niin helvetin onnellinen, etten voinut kuin hymyillä. Naurahdin hiljaa ääneen ja painoin pääni miehen olkapäätä vasten. En osannut sanoa mitään, en kyennyt puhumaan. Annoin miehen ominaistuoksun leijailla nenääni, edelleen hymyillen niin että poskissa alkoi tuntumaan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 26, 2018 21:59:13 GMT
Hymyilin ja annoin ilon vallata kehoni. Nainen painoi päänsä olkapäätä vasten. Kevyt painallus tuntui hyvältä. Aivan automaattisesti hänen naurusta, hymystä ja onnellisuuden tunteesta omillee kasvoille levisi hymy sekä olematon naurahdus lipsui hampaiden välistä. Suljin silmät ja annoin hänen olla siinä vielä pitkän tovin. Silitin muutaman kerran naisen selkää. "Lähdetäänkö", kuiskasin hiljaisuuteeen ja ojensin käteni. Tarttui hän otteeseen tai ei, lähdin kevyesti liukumaan eteenpäin.
Kaikesta onnellisuudesta huolimatta annoin vaistojen noustapintaan, sillä olin päässyt unohtamaan missä olimme. Pahalan rajamailla enkä antanut kenenkään sihivien ritarien koske häneen. Vilkuilin ympäriinsä kuullen vähän väliä ketjujen kilinää. Kilinä soi taianomaisesti hevosten äänettömien askellusten peitossa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 22:13:43 GMT
Nostin pääni ylös turvalliselta olkapäältä, luoden katseeni mieheen edessäni. En ollut uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi, mutta kai se oli uskottava. Lyonellin lempeä ääni pyysi meitä lähtemään ja automaattisesti tartuin tuon käteen, lähtien seuraamaan häntä, mihin ikinä hän meidät veisikään. Tunsin punan poskillani, enkä tiennyt mihin olisi pitänyt katsoa. Kaikki se pelko, viha ja muut kamalat tunteet, jotka tämä päivä oli tuonut tullessaan, olivat kadonneet. Oli jäljellä vain typerä onnellisuuden tunne, kuin olisin ollut ärsyttävä pikkukakara ihastuneena. Mutta sitä taisinkin olla.
Kilinän kuultuani totuus löi minua kivellä päähän. Mitä nyt tapahtuisi? Emme varmasti voisi vain kävellä käsi kädessä linnaan ja julistautua pariksi, emmehän? Hieroin vapaalla kädellä kasvojani ja vaikka ihastunut sydämeni rummutti lujaa rinnassani, annoin vakavemman ilmeen laskeutua. Seisahduin hetkeki, nykäisten Lyonellin kättä. Katsoin tuota silmiin, mikäli hän kääntyisi. "Mitä nyt tapahtuu?" Kysyin epävarmana vieno hymy huulillani.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 26, 2018 22:24:22 GMT
Olin aina arvostanut sitä kuinka osaa vakavoitua tilanteessa. Pidin naisen kädestä kiinni, mutta mikäli hän halusi irtaantua otteesta päästin häneet lempeästi irti. Käännyin nyt katsomaan Karmaa ja vastasin katseeseen. Katsoin häntä silmiin. "Voin kuulla omiani, mutta ollaan varovaisia. Keksitään toinen reitti", sanoin täsmällisesti. Tähyilin ympäristöä enkä toistaiseksi nähnyt ketään missään. Ei hohkaavia punaisia silmiä pimennössä. Sama haudanhiljaisuus jatkui, mutta rauhallinen tunnelma alkoi saada ikävän käänteen. Kaksi onnesta hehkuvaa keskellä pimentoa.
"Uskon, että on toistaiseksi parempi pysyä vielä vaiti tapahtuneesta", sanoin lempeästi, mutta ritarilliseesti naiselle. Tarttuisin naisen käteen mikäli hän oli irtaantunut otteesta. Uskoin vahvasti, että hän ei halunnut mitään suurta julistusta. Hän varmasti kertoisi Nanookille tapahtuneeesta, mutta tässä oli yksi ylimääräinen pelle mukana. Sirandras kielisi enemmin tai myöhemmin ellei anna sitten rauhassa tiedon kulkeea. Se olisi kuitenkin hyvin epätodennäköistä ellei hän sitten ennustanut kaikkea ja heittänyt ilosanomaa kaikille.
Lähdin kävelemään toiseen suuntaan välttäen epäturvallisuuden tunnetta. Varmistin välillä, että Karma pysyisi perässä ja pääsisimme mahdollisimman pian pois rajamailta. Silti epämiellyttävä tunne ylimääräisten läsnäolosta kasvoi ohimoiden kohdalla.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 22:50:58 GMT
Pysähdys sai minut vilkuilemaan ympärilleni, ja vaikka Lyonellin läsnäolo rauhoitti minua, jokin kalvasi selkäpiissäni. Kävelin miehen eteen tuon puhuessa, enkä kertaakaan siirtänyt katsettani tuon kasvoista. Mieleni teki koskea kosmista kohtaa tuon kasvoissa, mutta en kehdannut, tyydyin vain katsomaan häntä rento ilme kasvoillani.
Niin kuin olin kuvitellut, mies uskoi vaitinaisuuden olevan paras menetelmä ja olin täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Kurtistin silti kulmiani hieman ja käänsin katseeni ritarin rintaan. Mies lähti viemään meitä eteen päin, mutta yksi asia kalvasi mieltäni edelleen. Se yksi asia, joka oli suurimpana välissämme. "Eikö tämä ole väärin, sinä olet prinssi ja minä olen..." Ajatukseni olisivat tahtoneet sanoa 'mitätön punaverinen', mutta hiljenin. Lyonell ymmärtäisi kyllä mitä tarkoitin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 26, 2018 23:03:25 GMT
Katsoin toista hiljaa ja jatkoin matkaa eteenpäin kuunnellen samalla mitä naisella oli sanottavaa. Ymmärsin täysin mitä hän tarkoitti puhuessaan, mutta yritin etsiä sopiva sanoja ilmentää asia, mutta samalla yritin löytää meille rauhaisamman paikan.
Pysähdyin hetken päästä ja katsoin ympärille. Sitten käänsin katseeni Karmaan. Tarttuisin toista molemmista käsistä. "Perinteisesti olisi, mutta joskus asiat taittuvat eri valoon", hymähdin pienesti ja pidin katseen toisessa. Ite en tuntenut asiaa vääräksi, en ollut pinnallinen vaikka saisin jostain ruoskam iskun selkään mitä teen. Tässä me kaksi, punaverinen oppipoika ja puoliverinen hallitsijan alku, kökkisimme hiljaa. "Ja Karma, kaiken sen jälkeen mitä olen nyt uhrannut Hankala ja Arkalan eteen, linnan eteen, teidän linnanväen eteen. En juuri jaksa välittää onko tämä kastin mukaan oikein, joskus säännöt ovat rikotuksi ja usko pois varmistan ettei yksikään jumalverinen uhkaa mitään", sanoin varmasti, mutta lempeästi. Nyt oli pakko jatkaa matkaa kohti linnaa ettemme jää varjoritareiden jalkoihin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 8:12:53 GMT
Pysähdyin miehen pysähtyessä ja annoin tuon ottaa molemmat käteni otteeseensa. Tuijotin käsiämme niin kauan kun tuo puhui. Sanat olivat rohkaisevia, mutta jokseenkin huvittavia, saaden minut naurahtamaan lopulta. "Lyonell, tuo on jotenkin... huvittavaa kuulla sun suustasi." Sanahdin, nojautuen ensin lähemmäs miestä, mutta vetäydyin kuitenkin taaemmas, päästäen irti miehen otteesta. Peräännyin kauemmas, katse pysyen ritarin silmissä. Vihdoin pystyin olemaan oma itseni miehen seurassa, tunsin että meidän välillämme ei ole enää sitä valtavaa muuria, joka ennen on saanut minut kumartamaan ja hiljenemään prinssin edessä. Hymyillen puikkelehdin puiden välistä, kulkien siihen suuntaan mihin olimme menossa, mutta tällä kertaa kauempana miehestä.
"Sinä olit se joka minut opetti ritarin tavoille." Aloitin tasaisen normaalilla äänelläni. "Opetit olemaan nöyrä, mutta vahva, kunnioittamaan ylempiarvoisia, kunnioittamaan sääntöjä. Kumarsin sinulle jo silloin kun Roxy oli täällä ja mutta kun sinä nousit johtoon... Ajattelin että kaikki muuttuisi." En katsonut miestä, mutta kuuntelin hänen askeliaan, tietäen hänen olevan lähellä. "Tosiasiassa pelkäsin että joutuisin muihin hommiin, joka kuulostaa tyhmältä. Sinulla oli Zurina ja... Hmm... Miksi pidit minut oppipoikanasi?" Ensin naurahdin, mutta sitten ääneni vakavoitui. En tahtonut ottaa vanhoja asioita puheeksi, vain Lyonellin tähden. Mutta kyseinen asia oli mietityttänyt minua kauan, muutoksesta asti.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 9:15:02 GMT
Naurahdin huvittuneesti naisen elettä ja lähdin seuraamaan häntä menosuuntaamme. Kävelin rennosti, mutta kuten aina ryhti suorassa. Olin silti huomattavasti rennompi, että sain hetkeksi unohtaa ettei tarvitsisi olla aina niin ylväästi paikan päällä. Linnassa silti pidin paikkani hallitsijana ja oppipoikien roolimallina.
Kuuntelin naisen sanoja tarkkaan ja nyökkäilin sopivissa kohdissa. Oppi oli selkeästi mennyt perille ja se oli huomattavissa. "Jotkut asiat eivät muutu, vaikka kuinka yrittäisi. Jotkut asiat on sinetöity tapahtumaan", sanoin. Olin oppinut elämään siinä uudessa uskossa, että kaikki ovat jumalten kohtalon käsissä. Heillä olisi vaikutusta tulevaisuuteemme ja tekemisiimme, tosin saatoin olla väärässä. "Zurina lähti omasta tahdosta. En tiedä miksi, ei ikinä antanut syytä", sanoin haikeasti, mutta puristin päätä. Halusin unohtaa sen. "Ja sinä, oppipoikani, valitsit minut ritariksi. Aloin sitten kasvattamaan sinua vanhoilla ritariperiaatteilla ja ne ovat selkeästi mennyt perille", hymyilin. "Ja sinussa on selkärankaa, valmiiksi ritarillisia tapoja, helppo auttaa ja kouluttaa. Kuin eräitä", naurahdin ja kävelin naisen luokse. Painoin käteni toisen olkapäälle ja hymyilin pehmeästi. "Sinun ei tarvitse pelätä mitään", sanoin rauhallisesti. Jos hän ikinä olisi pulassa, vaikka toisella puolella Kalzanethia menisin hänen luokse.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 9:39:00 GMT
Käännyin selin menosuuntaan ja kävelin hitaasti, katsoen perässäni seuraavaa miestä, joka osasi valita sanansa aina oikein. Hymyilin tuolle pienesti, kuunnellen hiljaa. Kykenin vain naurahtamaan kun Lyonell kehui ritarillisia tapojani ja selkärankaani. En voinut niille asioille mitään, vaikka en todellakaan ajatellut että minussa olisi hirveästi selkärankaa. Annoin ritarin tulla lähelleni, katsahtaen tuon käteen joka laskeutui olkpäälleni. Nostin oman käteni tuon kämmenselälle, siirtäen katseeni miehen silmiin.
"En minä pelkää." Sanoin lähes kuiskauksenomaisesti. Tutkin hetken hiljaa prinssin silmiä ja tuon tähtipölyistä kasvonpuolikasta. Joku minussa huusi ja vaati uutta suudelmaa, mutta en antanut tunteen vyöryä ylitseni, vaan käänsin kasvoni pois. "En ole ikinä pelännyt kanssasi." Lähdin taas kävelemään. Naurahdin pienen tauon jälkeen. "Paitsi hetki sitten. Ajattelin että pyysitte minut näin syvälle metsään ettei kukaan löydä ruumistani." Pyörähdin leikkisästi ympäri, naurahtaen uudelleen ja vilkaisten Lyonellia hymyillen. Pelko oli ollut kamala, sillä tähän asti olin voinut luottaa kaikkeen mitä mies tekee ja sanoo. Hän ei ole ikinä satuttanut minua, mutta tuon viileän kuoren alla olisi voinut piillä mitä tahansa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 10:01:43 GMT
"Ei ole syytä pelkoon. Oli mikä tahansa suojelen valtakuntaa, oppipoikia, ja sinua", sanoin paikoillani ja lähdin kävelemään naisen perässä rauhallisin askelin.
"Jos haluaisin tappaa, olisin tehnyt sen heti kaikkien silmien edessä", naurahdin hiljalleen. "Tempperamentti ei jaksa odottaa, mutta puhuminen vaatii syrjäisää ja rauhallista paikkaa. Pois turhasta ympäristöstä", vastasin rauhallisesti. En satuttaisi oppipoikia mistään hinnasta, ainoastaan sanallinen kuritus kuului opetukseen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 10:19:10 GMT
Pysähdyin odottaakseni Lyonellin lähentymistä, silmäillen tuon ryhdillistä kävelyä ja tasaisia askeleita. Tämä oli ensimmäinen kerta kun uskalsin häpeilemättömästi painaa mieleeni miehen jokaisen liikkeen ja ilmeen. Siniset silmäni kulkivat läpi ritarin haarniskalla ympäröidyn kehon, pieni, leikkisä, hymy huulillani.
Naurahdin puolikasvoisen miehen suntaan, suoristaen rankani. Vastaus oli omalla tavallaan pelottava, mutta tiesin ettei ritari käyttäisi voimiaan sellaisiin, tai ainakin halusin niin uskoa. Joten tällä hetkellä se lähinnä huvitti minua. "Ihme että Nanook on vielä hengissä." Totesin hiljempaa, hymähtäen huvittuneesti. Se oli todellinen ihme, verrattuna siihen kuinka mies oli hänelle huutanut tunteja aikaisemmin.
Vakavoiduin kuitenkin hetken päästä, rauhoittaen askeleeni kävelyksi, siirtyen miehen vierelle. Kuulin kaukaisuudessa hevosten hirnumista, joten ajattelin että olimme lähellä linnaa. "Tallilla varmasti ihmetellään mihin olet kadonnut." Sanoin rauhallisesti, ristien käteni selkäni taakse. Alensin itseni oppipojan asemaan, enkä antaisi kenenkään nähdä mitä pinnan alla on. En vielä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 10:27:54 GMT
Vastasin naisen katseeseen ja annoin silmien uppoutua naisen omiin. Hymähdin ja pian hänen kasvoille ilmestyi vakava ilme. Kasvoni laskeutuivat myös peruslukemille, mutta olim harvinaisem hyvällä tuulella ja onnellinen. Se ei poistunut.
"Hänen kanssaan tarvitaan äärinmäistä kärsivällisyyttä. Ja sellaista mikä ei ruoki hänen rääväkkää sanavalintaa. Pitää olla kylmä ja välinpitämätön niin viesti menee perille kuin huutaminen. Metsä vastaa, kun sinne huutaa. Enkä minä naista tapa, jumalat huolehtivat siitä",sanoin itsevarmasti. Naurahdin kevyesti ja käänsin katseeni metsän laidalla laiduntaviin hevosiin.
"Ei heillä ole syytä ihmetellä", hymyilin ja lähdin kulkemaan kapeaa tietä kohti linnaa. Portilla vartijat siityivät syrjään avatun portin tieltä. Talliin oli tullut rauhallisuus, turha häslinki oli poissa. "Suunnitelmia illaksi?", kysyin Karmalta ja vilkuilin häntä olkani yli. Kevyt kuun valo valaisi kasvon puolikkaita ja haarniskat kimmelsi haaleassa valossa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 11:33:20 GMT
"Siinä olet oikeassa." Naurahdin. "Mutta Nano ei valitettavasti ole tyhmä." Puhuin, katse eteenpäin osoitettuna, kävellen ritarini vierellä. Olin varmaan ainoa joka tunsi naisen, Artheuria lukuunottamatta, eikä edes minulla ollut tarpeeksi valttikortteja pidättelemään hänen itsepäisyyttään. Pudistin päätäni pienesti. En edes tiennyt miten kertoisin Lyonellista ja minusta, voisinko edes kertoa meistä? Miten valkohiuksi siihen suhtautuu, en osannut sanoa.
Hymyilin Lyonellin puoleen tuon kysyessä oliko minulla suunnitelmia. Nostin katseeni maasta kohti miestä, hieman leikkisä, mutta kysyvä, katse silmissäni. "Ei oikeastaan." Vastasin tasaisella ääneellä, yrittäen saada selvää ritarin taka-ajatuksista. Tuollaista kysymystä ei kysyttäisi ilman taka-ajatuksia. Annoin kuunvalon valaista reittimme linnalle, jonka seinustalla lyhdyt liekehtivät valoa tuottaen. Ilma oli mukavan viileä ja raikas, eikä minulla ollut kiire mihinkään.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 11:42:42 GMT
Nyökkäsin naiselle kävelin hevosten ohitse kohti linnna portaita. "Kelpaako illallinen linnassa, saat jäädä yöksi halutessa. Omaan kammariinsi, tai minun kanssa", sanoin huvittuneesti. Olin aivan väsynyt. Nyt kelpaisi keittiön antimet ja pitkät unet.
Nainen varmasti ajatteli taka-ajatuksia viettää yö kanssank, mutta itse en ajatellut niin. Ei edetä liian nopeasti ja herättää kysymyksiä linnassa. Hymyilin hiljaa, koska en ollut sellainen miksi luulla.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 11:51:50 GMT
Katsahdin laitumella seisovia hevosia, kuunnellen hymy huulillani miehen ehdotusta. Arvasin. Kutsua yöksi jäämisestä en kuitenkaan ollut arvannut, joten yllätyin hieman. Se olisi kuitenkin aivan liian selvä merkki meidän suhteemme lämpiämisestä, että minun olisi pakko kieltäytyä siitä. Illallinen kuitekin kuulosti mukavalta ja jos Nano näki jotain, sen voisi vielä kiertää jollain selityksellä. Yöksijäämistä ei voinut piilotella mitenkään.
"Illallinen kuulostaa hyvältä. Liityn seuraanne mieluusti, mutta yön tahdon viettää omassa pedissä." Vastasin hetken mietinnän jälkeen, suoden hymyn Lyonellin suuntaan. En ollut niin irvokas että olisin valmis hyppäämään miehen sänkyyn heti ensimmäisenä iltana.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 11:59:09 GMT
"Kuten tahdotte", sanoin arvokkaasti, sillä arvomaailma oli sama kuin naisella. Ei yhteen iltaan kaikkea koskaan ja muutenkin pysyä vaiti asiasta. Antaa asioiden tulla julki omalla ajallaan. Hymyilin lämpimästi ja lähdin kulkemaan kivirappuja kohti linnaa.
Ovet aukesivat ja kattokruunuilla valaistu sali hohkasi lämpöä. Takka roimusi käytävän päässä ja linna oli rauhoittunut omasta palvelusväestä. Menin oikealle kohti suurta ruokasalia. Yhden oven takana oli kuninkaanhuone ja toisessa tanssisali. Hymyilin lämpimästi ja istahdin katetun pöydän äärelle.
Keittiöstä tuli taivaallinen tuoksu ja pian tarjoilijat alkoivat täyttää pöytää kalliista ruuista laidasta laitaan. Pöytää valaisi kynttilät ja toinen takka lämmitti selän takana. Hengitin syvään rauhoittumisen merkiksi ja olin vaihteeksi täynnä onnea ilman ainuttakaan murheenaihetta. Nyt saivat velvollisuudet väistyä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 12:23:57 GMT
Astelin oppipojan tavoin ritarini takana sisään linnaan. Rinnassani hehkui lämmin liekki, joka aaltoili koko kehooni. Sydän pamppaili, pitäen perhoset vatsassa virkeinä. Sormenpäitäni kihelmöi oudon kutkuttavasti. Uskoin että tätä kaikkea sanottiin ihastumiseksi, ja vaikken olisi tahtonutkaan ottaa omituista tunnetta vastaan, hyväksyin sen. Hymy ei hävinnyt huuliltani missään vaiheessa.
Kävellessämme linnan poikki ihastelin lämmintä valaisua. Vaikka huoneet olivat tuttuja, ne vaikuttivat tällä kertaa erilaisilta. Jokin teki paikasta enemmän kodikkaamman tuntuisen, se oli jännittävää.
Astuessamme ruokasaliin, lämmin ja maukas tuoksu oli vastassa. Seisahduin hetkeksi ovelle, jääden katsomaan katettua ruokapöytää. Jokin minussa olisi tahtonut juosta pois ja huutaa onnesta, mutta rohkaistuin kävelemään pöydän viereen. Lyonellin istuessa pöydän päässä, istuuduin hänen vierelleen, ensimmäiselle penkille rivissä. Kasvoni tuntuivat punaisilta ja lähes kuumilta. Siinä, prinssin seurassa istuminen oli omalla tavallaan todella nolon tuntuista, outoa, erilaista. Yritin pitää itseni mahdollisimman normaalina, mutta en voinut mitään sille että kaikki lihakseni jännittyivät kankeaksi. Tuijotin astioita edessäni hiljaa, purren alahuultani. Yritin hengittää.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 14:42:47 GMT
"Kiitos", sanoin tarjoilijoille ja vilkaisin naista, joka tuntui oudon jännittyneeltä. "Rauhoitu", sanoin lempeästi ja puhuttelin naiselle kuin arvokkaalle vieraalle. Äänessä oli kevyt käskymuotoisuus, mutta silti ääni oli rauhallinen ja normaali itseni. Olen ollut enää perus kylmäkuorinen itse.
Hymyilin hyvän tuulisesti ja katsoin pöydän antimia. "Klassista, härkää", sanoin ääneen ja nappasin pullon viinistä. Kallista ja hyvää punaviiniä suoraan Rohanin läänimailta. "Viiniä? Vettä?", kysyin kohteliaasti samalla tutkailen pulloa. Sali tyhjeni ja palvelusväki soi ruokailurauhan. Kaadoin itselleni hopeiseen pikariin punaviintä. Makea tuoksu kantautui nenään ja toi kaikki hyvät illan muistot takaisin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 15:19:04 GMT
Mies käski minua rauhoittumaan, mutta sanat eivät saaneet tätä oloa kaikkoamaan. Hengitin pari kertaa syvään, tuijottaen eteeni tuotua annosta. Se oli suurin ja kallein ateria mitä ikinä olin nähnyt, ja mieleni teki vain kieltäytyä. Tämä kaikki oli uutta minulle, olin tottunut niin pieneen ja vaatimattomaan, etten olisi ikinä edes voinut toivoa tälläistä.
Huokaisin ja hymyilin leveästi, painaen silmäni hetkeksi kiinni. Ruoka tuoksui taivaalliselta ja paikka oli kodikas ja lämpöinen, vaikkakin liian suuri omaan makuuni. Oma asuntoni oli kokonaisuudessaan varmaan puolet tämän koko ruokasalin koosta. "Anteeksi." Avasin silmäni, hieroen kämmenelläni niitä. "Tämä on vaan niin outoa." Totesin hiljaa, tuijottaen ruokaani ja välillä aterimia lautasen vierustalla.
"Ah, vettä, kiitos." Nyökkäsin pikaisesti miehen suuntaan. Otin aterimet käsiini ja törkkäisin haarukalla kuutioksi pilkottua kasvista, vieden sen suuhuni. Maku oli niin uusi, niin hyvä, että painoin silmäni hetkeksi kiinni. Tämä ei tuntunut todelta, ei ollenkaan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 16:04:21 GMT
"Ymmärrän", sanoin rauhallisesti ja kaadoin vettä naiselle hopeiseen tikariin. "Ymmärrän hyvin, että vieroksuttaa. Mutta linnaan olet sinä ja kaikki muutkin oppipojat aina tervetulleita", sanoin lempeästi. Aloin sitten syömään. Nälkä oli todellinen, kokopäivän ollut syömättä tai enemmin päivän tapahtumista johtuen ruokahalu oli lähtenyt. Nyt maistui oikein kunnolla. Keittiö osasi sitten valmistaa harvinaisia herkkuja.
Hymyilin ja syötyö laitoin kädet ristiin. Hetken ruoka lepo. Annoin katseen vaeltaa maalauksilla koristelluista salista, liput lepäsivät kiviseinällä ja kynttilät valaisivat salia kattokruunuista puhumattakaan. Ihanaa hiljaisuutta, rauhallisuutta ja onnea. Odottelin Karmaa rauhassa ja suljin silmäni hetkeksi.
|
|