|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 7:20:16 GMT
Hymyilin vienosti naisen puoleen, tuon varmistaessa että tiesin hänen olevan vierelläni. Nyökkäsin huomaamattomasti, ottaen Nanon sanat vastaan. Tiesin että hän olisi siinä, mutta oli täysin eri asia uskalsinko nojautua hänen puoleensa. En ollut hyvä hakemaan apua omiin ongelmiini, tapasin käydä niitä läpi vain omassa päässäni.
"Minäkin kaipaan häntä." Myönsin. Roxy oli minutkin ottanut avosylin vastaan uuteen ja outoon talliin. Niin paljon muuttui naisen lähdettyä. Ajatus kirkastui yhtäkkiä mielessäni. Roxyn lähdön jälkeen myös Nanook oli muuttunut, hänestä oli tullut kapinallinen, kaukainen ja paljon kylmempi luonteeltaan. Nyt vasta tajusin kuinka paljon Roxy vaikutti valkohiuksiseen ja naisen lähdettyä Nanon tasapainottava tekijä oli kadonnut, hänestä oli tullut epätasapainoinen ja vihainen. Siristin silmiäni taivaalle. Kaikki oli niin kuin Lyonell oli sanonut, mutta mies oli väärässä, tai niin uskoin. Minä en ole Nanon tasapaino, Roxy oli. Olisin tahtonut pompata pystyyn ja laukata suoraan Lyonellin luokse kertomaan asiasta, sillä luulen että mies voisi ymmärtää oivalluksesta enemmän kuin minä. Kuitenkin pysyin paikoillani ja huokaisin, nojautuen polviini. Nappasin uuden palan omenaani, rouskutellen sen pieniin palasiin. "Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin." Mietin hiljaa ääneen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 8:48:29 GMT
Ajatukseni oli kulkemassa vaarallisille vesille ajatellessa Roxanaa. Tarvitsin sitä pientä naista enemmän kuin uskalsin myöntää. Olin todella kunnioittanut häntä koko sydämestäni. "Toivon samaa, toivoisin hänen tulevan tervehtimään meitä..." Hymyilin surumielisesti päätäni pudistellen.
"En ole kaivannut pitkään aikaan ketään yhtä paljon kuin Roxya..." Vaisu hymähdys karkasi huuliltani. Olin viimeksi kaivannut samalla tavalla Elyasta, kun mies oli lähtenyt ja jättänyt minut oman onneni nojaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 9:10:28 GMT
Mutustin omenani loppuun, ja nyt katselin syötyä karaa mietteliäästi. Roxy oli ollut tärkeä ihminen meidän kaikkien elämässä, mutta nyt vasta tajusin kuinka tärkeä hän oli ollut Nanolle. Tiputin karan nurmikolle viereeni ja vilkaisin naista sivusilmälläni.
"Roxy on vahva nainen." Lohdutin rauhallisella äänellä. "Emmeköhän me näe häntä vielä." Totesin vielä lopuksi. Tungin ottamani leivän takasin pussiin, sillä nälän tunne oli kadonnut kokonaan. Pienessä päässäni ajattelin vain kuinka kertoisin tämän kaiken Lyonellille ja miten pystyisin käyttämään sitä hyväksi, hänen hyväkseen, Nanon hyväksi. En tiennyt oliko Lyonellilla minkäänlaista yhteyttä Roxanaan, mutta jos oli, ehkä hän voisi tehdä jotain. Hymähdin hiljaa, laskien jalkani risti-istuntaan. Venyttelin selkääni niin että se rusahteli. Kuulin kuinka jompi kumpi hevonen hörähti laiskasti, joten käänsin pääni katsomaan kahta oria. Monni seisoi unisen näköisenä puun vierellä, mutustaen jotain suussaan. Hevonen näytti siltä että voisi nukahtaa minä hetkenä hyvänsä, ja se teki orin ilmeestä todella typerän. Naurahdin itsekseni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 9:30:17 GMT
Käänsin hörähdyksen kuullessa katseeni oreihin ja naurahdin nähdessäni Daksun nuoleskelevan huuliaan. Tuo hevonen oli perso omenille. "Kerroinko jo, että olen lähettänyt rakkaalle serkkupojalle - Merekille kirjeen?" Kuiva naurahdus karkasi huuliltani. En todella halunnut nähdä sitä ylimielistä paskiaista, mutta toisaalta oli minun joitakin yhteyksiä pidettävä yllä.
"Hän on juonitteleva, itsekeskeinen kusipää joka haluaa vain valtaa ja rahaa. Heidän perhekalleus on andalusianhevoset - ne jos mitkä ovat kauniita hevosia. En koskaan saanut edes koskea niitä." Mutristin huuliani kuin se olisi ollut suurikin pettymys, "Mutta Elyaksella oli Valkyria niminen Clevelandinruunikko - siinä vasta hevonen!" Huokaisin kaipaavasti. Valkyria oli opettanut minulle ratsastuksen alkeet, se hevonen oli ollut itse lempeys.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 10:17:09 GMT
Nanon alettua puhumaan, käänsin katseeni häneen uteliaana. "Et kertonut." Totesin kysyvänä ja jäin kuuntelemaan naisen selitystä. Nyökkäilin sopivissa väleissä ja tuhahdin hymyillen lopuksi. "Kerro ihmeessä lisää tästä "itsekeskeisestä kusipäästä". Miksi lähetit kirjeen jos et pidä hänestä?" Kallistin päätäni kuin koira, jääden odottamaan vastausta. Hymyilin pienesti. Tykkäsin kuunnella valkohiuksen selittelytjä, hänellä oli aina jotain sanottavaa. Tiedän että vertaan itseäni liikaa Nanookiin, mutta tiedän myös etten pääsisi hänen sosiaaliselle tasolleen ikinä. Se oli jotain omituista, mutta samalla kiehtovaa. Nainen pystyi selittämään mistä tahansa ilman syyllisyydentunnetta, niin aiheesta kuin sen vierestä. Kadehdin sitä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 11:52:18 GMT
Otin hyvän asennon ja pohdin hetken, että mistä alottaisin kertomaan. Pystyin puhumaan Merekistä kauan - tunteja. Hänestä oli paljon puhuttavaa. "Hänen vanhempansa adoptoivat minut, mutta ei se unelmaa ollut." Hymähdin kuivasti, "Opin siellä varkaaksi ja valehtelemaan." Pudistelin päätäni naurahtaen.
"Merek syytti aina minua kaikesta, omistakin virheistä." Myhäilin pohtien vielä kertomaani. Mitä oli vielä kertomatta? "Haluatko kysyä jotakin?" Kysyin yhtäkkiä kääntäen huomioni takaisin Karmaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 12:28:21 GMT
Katselin Nanookia pieni hymy huulillani, kuunnellen tuon selitystä. En juurikaan kysellyt ihmisten taustoja, mistä he ovat tulleet, mutta Nanolta uskalsin asiaa pikkuhiljaa udella. Se oli omalla tavallaan ooutoa, sillä en koskaan olettanut ihmisistä oikeastaan mitään. Ja vaikka minua kiinnostaisi, en ikinä kysynyt.
Mutta nyt kun Nanook oikein pyysi kysymään jotain, otin tilanteen vastaan. "Miten oikein päädyit tänne DAEen?" Päästin suustani, kääntäen katseeni taas hevosiin. Tämä paikka oli minulle nykyään koti, enkä osaisi elää missään muuaalla, en ainakaan samanlailla.
Aurinko laski hiljalleen horisonttiin, punertaen koko taivaan. Näky oli kaunis ja rauhoittava, eikä edes tuuli häirinnyt meren tyyntä pintaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 13:41:48 GMT
Toisten menneisyys oli kiehtonut minua aina ja olin hyvin avoin omasta menneisyydestäni. "Tulin DAEen lähinnä pakoon. Siellä missä asuin pakkonaittaminen oli ainoa tapa selviytyä - naisen arvostus oli olematonta ja Elyaksen lähdettyä oli takuuvarmaa, että tulisin olemaan pelkkä miesten esine. Tätini ja setäni, Merekin vanhemmat, suunnittelivat pitävänsä kaikki ne rahat mitä minusta saisi irti." Naurahdin kuivasti päätäni pudistellen ja katsoin auringonlaskua kulmat kurtussa.
Ajatus oli tällä hetkellä huvittava, mutta neljätoistavuotiaana sitä pelkäsi, "Olin silloin neljätoista, miesten silmissä aikuinen. Lähdin pakoon yhdellä Elyaksen omista hevosista, eivät ne minua kaivanneet vaan rahoja jotka olisivat minusta saaneet. He kyllä jaksoivat minua yllättävän kauan etsiä..." Myhäilin mietteliäästi muistellen sitä aikaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 14:07:10 GMT
Mielenkiinnolla odotin naisen vastausta, jonka sainkin hyvin pian. Kuuntelin Nanoa, siniset silmät tutkaillen naisen kehonkieltä tarkkana. En tiennyt mitään hänen menneisyydestään, ja tuntui etten tiennyt naisesta oikeastaan mitään. Asiat, joista Nanook kertoi, olivat inhottavia ja kamalia, mutta eivät oikeastaan synnyttäneet minussa mitään erikoisempaa reaktiota. Mielessäni mietin ja olin hieman pahoillani naisen menneisyydestä, mutta tiesin ettei sille enää voinut mitään. Mennyt oli mennyttä.
"Sulla on ollut rankka elämä." Totesin lopulta surumielisesti. Se oli tapani näyttää myötätuntoa, enkä osannut voivotella tai dramatisoida siitä kuinka karmeaa toisen elämä oli ollut. "Miten oikein jaksoit sen kaiken? Oliko sulla ketään, kehen turvautua?" Paransin asentoani, painaen poskeni polveani vasten, katsoen valkohiuksista. Mikään hänen kertomastaan ei näkynyt ulospäin, enkä oikein tiennyt, miten sen olisi voinut edes näyttää.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 14:25:06 GMT
Purskahdin nauruun kuullessa Karman surumieliset sanat, "Lievästi sanottuna kyllä, rankka elämä." Myhäilin päätäni pudistellen. Olin elossa, minulla oli paras ystävä ja Daksu, sekä mies - vaikkakaan ei tällä hetkellä seurustelumielessä. Olin pääosin iloinen mahdollisuudesta elämään, vaikka välillä menneisyys kummitteli ajatuksissani.
"Minulla oli varastettu hevonen ja säkillinen kultakolikoita - ainoat joihin turvautua." Pohdin hetkisen, että millä tavoilla olin selviytynyt, kunnes tulin siihen lopputulemaan etten tiennyt edes itse. "Ehkä tuurilla? Sillä, että en luovuttanut ja tappanut itseäni tai antanut itseäni kaksilahkeisille panopuuksi." Nauroin pompaten ylös nurmikolta. Hetken mielijohteesta lähdin juoksuun kohti rantaa ja juuri ennen veden rajaa käännyin Karmaa virnuillen. "Olen selviytynyt menneisyydestä ja nyt aion selviytyä tulevaisuudesta!" Sillä hetkellä todella nauroin vapautuneesti auringonvalon siivilöityessä takanani.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 16:06:23 GMT
Varastettu hevonen ja säkki kultakolikoita oli aika pieni asia turvautua, enkä voinut kuin ajatella, että miten Nano oli selvinnyt tänne asti. Eikä näyttänyt olevan hänellä itselläänkään. Ymmärsin silti hänen tuntemuksensa, sillä olisin luultavasti tehnyt aivan samoin, jos tilanteeni olisi sellainen ollut. Katselin leveähkö hymy nousten huulilleni, kuinka valkohiuksi juoksi vedenrajaan, täynnä elämää. Annoin hänen naurunsa energian täyttää minutkin. Nousin seisomaan ja kävelin rauhallisin askelein naisen vierelle, nostaen kädet kylkien päälle. Katseeni kohdistin laskevaan aurinkoon meren toisella puolen. "Tuossa on se Nanook jonka tiedän, mukava nähdä taas." Naurahdin hymyillen, kääntäen katseeni naiseen vierelläni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 17:19:36 GMT
Katselin Karman kulkua lähemmäs hymy huulillani. Naisen nauru oli kuin laulua korvilleni ja käännyin katsomaan merta Karman lailla. Laskin toisen käteni naisen olkapäälle ja virnistin. "Mukava nähdä sinuakin iloisena Karma..." Myhäilin hiljaa ja tarkkailin unisena auringonlaskua.
"Pääsenkö täksi yöksi sinun luoksesi?" Kysyin yhtäkkiä tajuten, että minulla ei ollut enää paikkaa minne mennä. Toki Artheur antaisi minun nukkua hänen luonaan, mutta oma egoni ei antanut siihen mahdollisuutta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 19:09:52 GMT
Naurahdin ääneen, kun nainen painoi kämmenensä olkapäätäni vasten. En voinut olla ajattelematta miten outo, mutta vahva ystävyyssuhteemme oli. Siinä hetkessä olin oikeasti onnellinen valkohiuksen olemassaolosta ja siitä, ettei hän ikinä luovuttanut suhteeni. Käänsin merkitsevän katseeni hitaasti Nanookin puoleen, tuon kysyessä yösijaa. Tiesin että hän tiesi vastauksen, mutta minulla oli myös ehtoja. "Totta kai pääset, niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsee. Mutta yhdellä ehdolla." Sanoin painavalla äänensävyllä, virne huulillani. "Ei varastamista, ainakaan mun läsnäollessa. Luulisi olevan tarpeeksi yksinkertaista, jopa sinulle." Hymisin huvittuneena. En tiedä oppisiko nainen siitä, mutta yleensä hän rauhoittui ainakin hetkeksi. Käänsin katseeni vielä aurinkoon, jonka viimeiset säteet sinnittelivät merenpinnan yläpuolella vain juuri ja juuri. Meidän pitäisi pian lähteä, tai saisimme ratsastaa pilkko pimeässä.
"Haluatko että puhun Lyonellille ensin, vai otatko syyt niskoillesi?" Käännyin hitaasti kävelemään kohti hevosia, vilkaisten Nanookia kysyvänä. Uskoin naisen tietävän että minun sanoillani oli enemmän merkitystä ritariprinssille, mutta annoin tällä kertaa hänen sanoa mielipiteensä asiaan. Olin joka tapauksessa aikeissa jutella miehelle.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 19:20:49 GMT
Tuskainen huokaus karkasi huuliltani kun nainen oli valmiina selittämään ehtonsa. Hymyilin kuitenkin kuullessa vain yhden ehdon; en saisi varastaa hänen läsnäollessaan. Se olisi helppoa - ainakin hetken. ''Hyvä on, hyvä on... En varasta jos se suinkin tekee oloasi paremmaksi.'' Pyöräytin silmiäni - minusta varastaminen itsessään oli pieni asia. Lähdimme hiljalleen kulkemaan kohti ratsuja kun auringon viimeiset säteet olivat lähellä painua horisontin taakse.
''Puhu sinä hänelle ensin, en jaksa kuunnella sen miehen ulinaa.'' Hymähdin samalla kun avasin silmiäni siristäen solmua puusta. Daksun lämmin turpa tuuppasi minua kevyesti ja vaimea hörähdys osoitettuna vain minulle sai sydämeni sulamaan. ''Voi poika, mitä nyt?'' Kysyin hiljaa, pehmeästi ja painoin huuleni ratsun otsalle. Hiljainen, mutta väsynyt huokaus karkasi huuliltani, ''Onneksi minulla on sinut...'' Haikeana totesin ennen kuin nousin ratsun selkään.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 19:41:51 GMT
Kuullessani pitkän huokauksen Nanookin suunnalta, naurahdin. Ei se nyt niin vaikeaa voinut olla. Pudistelin päätäni huvittuneena. "Et uskokaan kuinka paljon paremmaksi." Vastasin kiusoitellen ja kävelin Monnin vierelle. Orin korvat kävivät takana, mutta palasivat heti pystyyn, kun tuo tajusi että olimme lähdössä. Avattuani ohjien solmun, kimo hevonen ravisteli päätään kunnolla.
"Selvähän se. Sun kannattaa sit laittaa Daksu talliin ja poistua pikasesti paikalta, ennen kun kukaan tajuaa." Asetin jalkani jalustimelle ja ponnistin orini selkään. Katsahdin Nanoa, joka oli jo päässyt paholaisensa selkään. Pieni pohje riitti saamaan Monnin liikkeelle, kohti kotia. "Mä voin viedä tän pussin takasin keittiöön, eiköhän he lepy, ainakin hetkeksi." Tarjouduin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 20:00:53 GMT
''Pakenen paikalta hyvin nopeasti...'' Nauroin hiljaa ja pohdin jo, että mikä olisi tarpeeksi hyvä piilopaikka minulle. Toisaalta voisin kadota suoraan Karman kotiin ja majottua kodiksi siellä, mutta Lyonellin oli puhuttava myös minun kanssani enkä todella jaksanut käydä kyseistä keskustelua seuraavana päivänä. ''Olet aivan liian kiltti ihminen, Karma...'' Naurahdin, mutta heitin pussin Karmalle. Naisella oli parempi vaikutus piikoihin kuin minulla. Kai tunsin jonkinsortin vallan tunnetta kun olin korkeammassa asemassa kuin he, mutta minulla toisaalta ei ollut oikeutta siihen. Minun ei pitäisi olla hetkeäkään ylimielinen - minulla ei ollut oikeutta siihen, koska myös minua poljetaan alemmas asemani takia ja tiedän miltä se tuntuu.
Mutristin huuliani samalla kun Daksu kulki Monnin vierellä tietäen, että matka kävi kohti kotia. Hevoset luultavasti halusivat jo nukkumaan, varsinkin Daksu joka ei ollut torkkunut laisinkaan rannalla vaan vahtinut ympäristöä kuin vahtikoira konsanaan. ''Minua väsyttää...'' Mumisin yhtäkkiä, koska en ollut aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota, ''Daksun karsina ei ole kovinkaan mukava.'' Haukottelin ja valuin hiljalleen friisiläisen kaulalle makaamaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 21, 2018 20:14:18 GMT
Kohautin olkapäitäni ja nappasin pussin kiinni. Ehkä olin liian kiltti, ehkä en, mutta sellainen minä olin, valmis tekemään kaikkea Nanookin puolesta. Lyonell ei olisi ongelma, toivottavasti, vaikka jo miehen ajatteleminen sai aikaan outoja tuntemuksia sisuskaluissani. Minun oli kuitenkin suht helppo pyytää anteeksi Nanon tekemisiä, ja selittää sen mitä ymmärsin tänään.
Tuijotin tietä vakava, mietteliäs, katse silmissäni, kunnes huomasin Nanon kaatuvan hevosensa päälle. Tuhahdin huvittuneena. "Ei varmasti ole." Sanahdin. "Mutta nyt pääset vihdoin lämpöiseen. Voidaan tehdä lämmintä teetä kunhan päästään perille." Lupasin lempeällä äänelläni ja anntoin hieman lisää vauhtia hevoseeni. Monni hörähti laiskasti, mutta pisti kaviota toisen eteen, jotta pääsisi itsekin nukkumaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 21, 2018 20:45:38 GMT
Daksu lähti väsymyksestään huolimatta hyvin ylväästi kulkemaan Monnin perässä, mutta pomppivasta askellajista huolimatta löhösin ratsun kaulalla jaksamatta nousta. ''Teetä, mmh...'' Mutisin tyytyväisenä ajatellessa lämmintä, höyryävää juotavaa. Pohdin oloani ja totesin, että olin luultavammin tulossa kipeäksi. Kurkkua sattui, kylmyys oli läsnä ja olo oli kurja. Mutristin huuliani, ''Olen tulossa luultavammin kipeäksi, hitto vie... En ole ikinä kipeä.'' Inhosin kuumetta, sitä kylmyyttä ja vitullista oloa. Kääriydyin viittaani ja huokaisin Daksun lämmintä selkää vasten.
Hiljaa vaivuin unen ja valveen rajamaille Daksun rauhallisten askelten tuudittaessa minua pelottavan nopeasti uneen. Kenenkään muun hevosen kanssa en olisi koskaan uskaltanut antaa itseni olla näin rennosti, näin lähellä tiedotonta tilaa, mutta luotin mustaan paholaiseen ja myös Karmaan jos jotakin sattuisi. Hengitykseni rauhoittui hiljalleen ja hetken päästä olin nukahtanut hevosen selkään.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 22, 2018 4:38:04 GMT
"Hyvä syy ottaa ihan rauhassa." Sanahdin Nanon valittaessa oloaan. Tekisin varmasti teetä kun pääsisimme kotiin, ja sen jälkeen nainen saisi nukkua lämpimän viltin alla sohvallani.
Kurkkasin vierelläni kulkevaa kaksikkoa ja yllätyksekseni Nanook nukkui. Hetken mietin, pitäisikö minun herättää hänet, mutta päätin olla tekemättä niin. Antoi toisen nukkua. Daksukin näytti rauhalliselta, joten jatkoin hiljaa eteen päin. Pääni täyttyi ajatuksilla, kerraten tämän päivän tapahtumia ja miettien huomista. Hymyilin itsekseni. Olin tyytyväinen siihen että Nano oli vihdoin löytänyt itsensä, vaikka taustalla kummittelikin Lyonellin kohtaaminen. Huokaisten yritin kysyä itseltäni mikä oli pahinta mitä voi käydä. Minä luultavasti saan moitteita, mutta Nanoa saatetaan jopa rankaista.
Ratsastin Monnin linnan porteista sisään, perässäni musta paholainen ja sen valkohiuksinen emäntä. Iltatallintekijöillä oli varmasti ihmettelemistä, mutta en antanut heille huomiotani. Ohjasin hevoset tallin viereen ja hyppäsin pois satulasta. Oli aika herättää unikeko. "Nanook, herää. Aika paeta ripeästi paikalta." Puhuin lempeäällä äänellä, mennen tuuppimaan toista hieman. Daksu hörähti minulle korvat hörössä, pitäen silmällä mitä teen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 22, 2018 10:07:34 GMT
Hätkähdin tuntiessa tuuppauksen ja käännyin katsomaan unisilla silmillä Karmaa. Hiukset sekaisena ja unihiekkaa silmissä valuin alas Daksun selästä ja taputin oria. "Hyvä poika, et tiputtanut minua selästäsi..." Mumisin ja lähdin tallustamaan kohti talleja paholainen vanavedessä.
"Karkuun menossa..." Jatkoin unisena Karmalle mulkaisten yhtä rengistä joka uskalsi tulla liian lähelle tarjoamaan apuaan. Daksu osasi vastata itse miehen läheisyyteen ja ojennettuun käteen painamalla korvat niskaan ja hampaiden hamutessa ilmaa.
"Haluatko varmasti auttaa?" Murahdin viileästi ja jatkoin ratsun taluttamista kohti talleja. Renki katosi kiroten näköpiiristäni ja puhui jotakin nenäkkäistä oppipojista. Vittuuntuneena vein Daksun karsinaan ja otin suitset ratsun päästä. "Nuku hyvin poika." Hymyilin hiljaa ja painoin huuleni ratsun otsalle, ennen kuin jätin hevosen karsinaan ja hipsin ulos tallista kohti pakoa.
|
|