Duol: Lady Nanook & Lady Karma

Kävelin tallipihan poikki ripeästi, miekka vaappuen lanteillani. En tiedä miksi Nanook oli käskenyt ottamaan miekan mukaan, mutta enpä ollut sen pahemmin kysellytkään. Ruskea, kulunut, talviviitta hulmusi minun kävellessäni kohti tapaamispaikkaamme. Olin letittänyt hiukseni kahdelle löysälle letille, jotka lepäsivät olkapäilläni.

Ensilumi oli satanut hennoksi valkoiseksi kerrokseksi, kuin huntu, joka peitti maan. Lumi teki pimenevästä päivästä paljon valoisemman oloisen, heijastaen linnan seinillä loimuavia lyhtyjä. Henkäisi pakkasilmaa keuhkoihini ja myhähdin itsekseni.
Käännyin nurmikentälle ja näin vihdoin Nanon seisomassa miekkaansa vasten.
"Hei." Sanahdin, katsoen naista hieman kysyvästi. Mistä tässä nyt oli kyse?

Pyöräytin silmiäni. Nano tiesi varmasti ettei minulla ollut aina vapaa-aikaa, varsinkaan Lyonellin oppipoikana. Enkä oikein voinut olla monessa paikassa yhtä aikaa, vaikka se olisi ollutkin kätevää.

Silmäni menivät viiruiksi naisen haastaessa minut kaksintaisteluun. Naurahdin ja vetäisin miekan tupesta.
"Muistatko miten viimeksi kävi?" Virnistin Nanon puoleen, katsoen pistävästi tuota suoraan silmiin. Kun valkohiuksi oli tosissaan, häntä ei kannattanut aliarvioida. Ei todellakaan.
Puristin miekkaani molemmissa käsissä, hakien kunnon tasapainoa jaloillani. Olin sillä hetkellä valmis ottamaan hyökkäyksen vastaan, mikäli sellainen tulisi. Kaikki merkit viittasivat siihen.

Kuten olin odottanutkin, Nanook vetäisi miekan edestäni, mutta liike oli jokseenkin laiskan oloinen. Väistin rennolla askeleella taakse, pitäen silmäni naisen miekassa. Nano heilautti uudemman kerran, mutta tällä kertaa otin iskun vastaan omalla miekallani, heilauttaen naisen miekan kauemmas.
Retorinen kysymys pääsi naisen suusta kuin uhkauksena, joka sai minut varpailleni. Hyvä niin, sillä valkohiuksi loikkasi minua vastaan, miekka kuunvalossa loistaen. Miekkojen iskeytyessä toisiaan vasten, ilmoille pääsi kylmä kolahdus, hiljentäen kaikki muut äänet.

Siniset silmäni tuijottivat Nanookia, tuon perääntyessä tanssahdellen. Puristin miekkaa käsissäni entistä kovempaa, ja lähdin hitaasti kävelemään kohti valkohiusta, miekan terä maata kohti taivutettuna. Kasvoni olivat vakavat, keskittyneet. En antanut minkään häiritä ja ainoa asis jonka näin ja kuulin oli edessäni oleva nainen, jonka silmistä näin halun voittaa. Voi ei hätää, Nanook, en tuota sinulle pettymystä, saat kunnon taistelun, ajattelin mielessäni.
Loikkasin kahdella pitkällä hypyllä kohti naista, heittäen miekan yläkautta tuota kohti.

Hyökkäykseni kolahti suoraan vasten Nanookin miekkaa, joka oli oletettavaa. Painoin miekkaani voimalla alemmas, mutta nainen nousi maasta, väistäen. Hän ei kuitenkaan tällä kerralla jäänyt odottelemaan, vaan syöksyi kohti heti. Peräännyin pienillä askeleilla, pitäen miekkaani valmiudessa. Nanook teki siirtonsa nopeasti, mutta onneksi osasin vastata siihen. Heilautin aseeni alakautta vastaamaan naisen iskuun, työntäen tuon miekan pois läheltäni. Nopeasti nostin miekan parempaan asentoon, mutten pitänyt taukoa, vaan lähdin vastahyökkäykseen samantien. Vedin mieka voimalla kohti valkohiusta, tietäen että hän puolustautuisi.

Lumi pöllysi jalkojemme alla, väistellessämme miekaniskuja kuun valon kajastaessa ja valaistessa pientä tanssiamme.

Huuleni olivat painuneet tiukaksi viivaksi, kun sivalsin Nanookin miekan kauemmas. Siniset silmäni seurasivat valkohiuksen menoa tarkkoina, pitäen silmällä tuon jokaista liikettä.
Hengitin keuhkoni täyteen, päästäen ilman heti ulos. Nano huitaisi miekallaan, mutta osumasta ei ollut pelkoa. Seurasin naisen tanssia ympärilläni, säikähtäen tikaria, joka oli yhtäkkiä ilmestynyt tuon käteen. Loikin taaemmas, yrittäen saada kiinni tilanteesta, antaen myös Nanolle aikaa hengittää.
Pidin painavaa miekkaa kahdessa kädessäni, tarkkaillen valkohiuksen olemusta. Hänellä oli nyt molemmissa käsissä ase, joka vaikeutti molempien käyttöä. Jos nainen ei luopuisi toisesta, voitto olisi minun. Mutta Nanook ei valitettavasti ollut tyhmä, ja arvelin hänellä olevan jokin suunnitelma. Suunnitelma jossa minua sattuisi.

Olin nähnyt tuon pistävän katseen ennenkin, tuo verenhimo ja sattuttamisenhalu oli lähes käsinkosketeltavaa. Purin hampaani yhteen. Minun oli puolustettava itseäni kaikin keinoin.

Nanookin sanat saivat kylmät väreet vipeltämään selkääni pitkin. Puristin miekan kahvaa yhä kovempaa, pitäen silmällä valkohiuksista naista. En vastannut mitään, ei minun sanoillani olisi merkitystä.
Outo tunne täytti lumen peittämän niityn ympärilläni. En tuntenut edessäni olevaa naista, se ei ollut sama, tuntemani, Nanook. Olin huolestunut, mutta en aikonut luovuttaakkaan. Jos tämä kasintaistelu päättyisi verisesti, sitten niin tapahtukoot, en pidätellyt itseäni lainkaan.

Valkohiuksi syöksyi yhtäkkiä lähemmäs minua. Hän oli jättänyt miekan taakseen ja hyökkäsi pelkän tikarin kanssa. Siinä oli hyvä ja huono puoli. Tikarin kanssa liikkui nopeasti ja sitä oli helpompi käsitellä, mutta ase oli lyhyt ja naisen piti tulla lähelle. Minulla taas oli pitkä miekka, jolla saisin paljonkin tuhoa aikaan, jos toinen uskaltautui liian liki.
Nano loikki minua kohti, mutten liikahtanutkaan. Pidin miekkaa ylhäällä, valmiina vastaamaan naisen hyökkäykseen.
Mutta tuo pysähtyi, osoittaen tikarillaan minua. Tuijotin naista silmiin tuimana, pitäen miekkaani yhä ylhäällä, naisen ranteen vieressä. En tiedä mitä hänellä oli mielessään, mutten todellakaan pitänyt siitä.

Yhtäkkiä nainen loikkasi edemmäs. Peräännyin, mutta jalkani sotkeutuivat toisiinsa ja lävähdin maahan. Yksi virhe, liikaa tunnetta, en halunnut satuttaa naista, joten se koitui minun kohtalokseni.
Pidin miekkaa vaaka-asennossa kaulani suojana, toinen käsi kahvalla, toinen miekan terää vasten. Tuijotin odotavana kumartunutta naista, välittämättä mistään muusta kuin tuon silmistä.

Lihakseni värähtivät, tahtoen karkuun, kun nainen kosketti poskeani. Olin hämilläni, enkä tiennyt mitä tapahtui, mutta pysyin silti valppaana, valmiina kaikkeen.
Mutta en ollut odottanut naisen hämmentävää hyökkäystä. Tuijotin eteen päin naisen painaessa huulensa omiani vasten. Mitä tapahtui? Miksi? Etsin vastausta naisen silmistä, tuntien tikarin terän poskellani.

Valkohiuksi hymisi häviötäni huuliani vasten, kuin halveksuen minua. Käänsin huuleni pois, saaden naiselta uuden pusun poskeani vasten, ennen kuin tuo siirtyi pois päältäni.
sisälläni velloi omituiset ja ristiriitaiset tunteet, puristaen rintaani kuin köysi joka tahtoi tukehduttaa minut. En ymmärtänyt naisen aikeita, mutta tiesin ettei siihen liittynyt tunteet. Se oli enemmänkin kustannuksellani leikkimistä, vitsiä naiselle. Siltä se tuntui, se oli ainoa järkevä syy tälle kaikelle.

Tuijotin Nanookin selkää tuon vikeltäen takaisin miekkansa luokse. Sydämeni hakkasi kipeästi, noustessani haparoiden ylös lumelta. Olin nostanut käden suuni eteen, vieläkin epävarmana siitä mitä oli tapahtunut.
Osasin kuitenkin reagoida tilanteeseen vain yhdellä tavalla, karkaamalla. Painoin voimalla miekan pystyyn maahan, kuin lopettaen tilanteen siihen. Käännyin kannoillani ja pitkin askelein lähdin kävelemään pois. En saattanut katsoa naista enää.

Taas kerran olin vihainen naiselle. Pidin hanskan peittämää kättäni edelleen suullani, purren huulta etten itkisi. Se oli kolmas minulta varastettu suudelma ja joka kerta se sattui, vaikka asia oli pieni, nehän olivat vain suudelmia. Yritin järkeillä itselleni kuinka tyhmältä kuulostin.