|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 12:55:03 GMT
Olimme molemmat kivuissamme, rikki ja voimattomia. Mutta silti olo oli rauhallinen, turvallinen, kuin ei olisi muuta kuin kaksi haavoittunutta ihmistä keskellä metsää.
Lyonell kertoi tapahtumista, ja se sais minut huokaisemaan pienesti. Miestä sattui varmasti toden teolla. "Sinun pitäisi levätä." Sanoin hiljaa samaan aikaan kun mies polvistui maahan. Nautin toisen pienistä kosketuksista hymyillen pienesti. Pidin käsilläni ritarista kiinni, etten tipahtaisi, vaikka tiesin ettei mies tiputtaisi minua tahallaan. Katsahdin ritariin uteliaana, tuon kertoessa ettei omaa verta. Hymähdin hymyillen, en tiennyt mitä kommentoida, mutta se oli mielenkiintoinen tieto. Minulle Lyonell edusti jo entuudestaan voimaa, nyt vielä enemmän.
Naurahdin kivuliaasti, katsellen miehen kimmeltäviä kasvoja. "Sinä se olet täynnä taikaa." Kuiskasin ja otin parannusloitsun vastaan. Suljin silmäni, purren hammasta yhteen, antaen loitsun vaikuttaa. Pari kertaa hengitin oikein syvään, miehen samalla parantaen itseään. Tunnustelin haavaa kädelläni. Se oli helvetin kipeä, mutta paljon parempi jo. Veri joka oli valunut haavasta pitkin kylkeäni ja jalkaani, oli miltei kuivaa jo. Nousin vaivalloisesti istumaan.
"Satutat itsesi kohta pahemmin, joten minä kävelen itse." Puhuin lempeästi, nostaen käteni Lyonellin avaruustomuiselle poskelle. Vihdoin uskalsin koskea kohtaa, joka oli yllättävän kiinteän tuntuinen, mutta kylmä kuin kivi. Sormilleni tirskui kiiltäviä hiukkasia.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 13:02:36 GMT
Huomaavaisuus, hymyilin ajatuksissa ja nainen painoi kätensä kasvon puolikkaallee. Hymyilin ja tartuin toisen kädestä kevyesti. "Pystytkö siihen?", kysyin ja annoin ryhtini valahtaa lähes maahan asti. Kuinka kipeää oli olla täysin voimaton, johon aina turvauduin. Pidin käsillä vastaa tuntien kuinka verhoutuneet hiukkaset tihkuivat olkapäästä ja kasvoista alas. Hymyilin leveästi ja huokaisin perään raskaasti. Pinkaisin itse ylös auttaen sitten Karman ylös. "Pidä kaapu", sanoin hiljaa ja katsoin eteenpäin utuisilla silmillä tai sillä silmällä mitä eteen pystyin näkemään kaiken kivun keskeltä.
Otin vaivalloisia askeleita odottaen Karmaa. Minulla ei ollut kiirettä yritin kerätä itseäni. Hyvä taistelu oli tehty ja kuten aina hyvä voittaa pahan tavalla tai toisella.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 13:15:07 GMT
Oli outoa, mutta omalla tavallaan huojentavaa nähdä Lyonell voimattomana. Se näytti että hän oli haavoittuvainen, eikä se vakava, kylmä prinssi, joka kykeni halutessaan sormia napsauttamalla poistamaan kaiken. Jotkut puhuivat hänestä kylällä siihen sävyyn, enkä pitänyt siitä. Mutta nyt minä olin nähnyt sen toisen puolen tästä miehestä, jonka kasvot olivat painettuna kämmentäni vasten.
"Kyllä se tästä." Nyökkäsin, antaen miehen kerätä voimiaan maassa. Silitin peukalollani hänen kosmista poskeaan, antaen käsieni likaantua kiilteleviin hiukkasiin. Lpulta ritari nousi ja minä tein samoin, tarraten tuon kädestä kiinni. Kipu vihlaisi läpi koko vasemman puolen kehostani, mutta ulospäin näytin vain pienen irvistyksen. Meidän oli molempien päästävä pian linnalle, tai jäisimme metsään viettämään yömme, eikä se kuulostanut hyvältä ajatukselta.
Kävelin hitaasti, kylkeäni tunnustellen, Lyonellin vierelle. Kävely oli vaikeaa, mutta se onnistui vielä. Hengitin pinnallisesti. Olin aivan miehessä kiinni ja lopulta uskalsin hamuta tuon käden omaani, katse ujosti edessä. "Saanko mä sut aina vaikeuksiin, vai vedätkö niitä tahalleen puoleesi?" Hymähdin lopulta pienesti hymyillen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 13:22:30 GMT
Nyökkäsin kevyesti ja toisen kevyt silittäminen tuntui hyvältä. Rauhoittaen hetkeksi pois kivun luota kunnes heräsin siihen oloon, että vuotaisin tyhjäksi. Jäljelle ei jäisi kohta mitään ja kehon osat alkaisivat ikään kuin kadota haaleammiksi. Onneksi ei oltu siinä pisteessä, koska jostakain sain selkeästi voimaa jatkaa eteenpäin. Oli sitten naisen läsnäolo tai ylemmän tahdon avustus, en tiennyt.
"Hmm, voit olla oikeassa. Vai se, että saat itsesi hankaluuksiin ja vedät minut pelastamaan sinulta", vastasin naisen hymyyn ja jatkoin nainen tarttui kädestäni. Vilkaisen toista ja hän piti katseensa edessäpäin. Painoin leukaa alaspäin kuin nöyrtyäkseni. Käänsin sitten katseeni takaisin päin mennen lähemmäksi toista.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 13:43:31 GMT
Oli pakko naurahtaa toisen puhuessa kuin olisin aina neito hädässä. Kaikki ylimääräinen liike kehossani kuitenkin sai kivun kumpuamaan aina pahemmin, joten irvistin. "Äh... Kuka toikaan ne ritarit tänne?" Vaivalloisesti puhkuin sanat suustani, hymyillen leveämmin. "Ja kuka pelasti sut?" Uskalsin kiusoitella miehelle, vaikka kipu tahtoikin pistää vastaan.
Kävelimme hitaasti, jäinen ruoho kenkien alle pirskoutuen. Pystyin tuijottamaan vaan maata, etten kompastuisi mihinkään. En ollut yhtään varma kuinka kauan olin ollut poissa linnalta, tai kuinka kauan Lyonell oli ollut poissa. Varmasti joku oli huolissaan hänestä ja tulisi pian etsimään.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 13:54:39 GMT
Naurahdin. "Taisi mennä tällä kertaa asiat toisin. Minua ne jahtasi Hankalasta asti, ken tietää miksi", puhuin rauhallisesti. Hymyilin leveästi naisen puheelle, mutta voimattomuus alkoi viedä sanat suusta.
Oi miksi menin kieltämään Astraelin, ajattelin. He varmasti odottaisivat Metsän ja linnan reunalla, siellä minne jäivät.
Pian alkoi puiden lomasta häämöttää linnan rippeitä. Suljin silmät helpottuneena ja takerruin naisesta kiinni huomaamatta. Aivan liian veretön, että alkoi tehdä pahaa jokaisella askeleella. Pystyin tuntemaan jättiläisen läsnäolon, mutta verettömyys sai minut lyyhistymään. Vie ensin Karma linnan lääkärille, sitten minut, käsky! Sanoin mielen kautta suojelialleni. Pystyin sitten hahmottamaan suurta liikettä edessä. "Minä tiesin!", ärsyttävä kimeä ääni kuului yläilmasta. Siinä oli oma parantajani. "Herätys prinssi uljas", Sirandras taputti poskeani ja samalla hetkellä päässä pimeni kuin taikaiskusta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 14:12:57 GMT
Hengitin syvään, kävellessämme käsi kädessä lähemmäs linnaa. Minäkin hahmotin vihdoin linnan seinämät kaukaisuudessa, huokaisten helpotuksesta. Yritin rauhoitella miestä silittämällä tuon kättä sormellani, mutta kun tunsin miehen kaatuvan, säikähdin. "Lyonell!" Kyyristyin aivan liian nopeasti alas ja kipu sai minutkin kaatumaan. Murisin itsekseni, raahaten itseni ritarin luo yrittäen katsoa mikä oli vialla.
Kohta kuitenkin kuulin juoksuaskeleita linnan suunnalta ja näin Astraelin tulevan meitä kohti. Mies vilkaisi Lyonellia, mutta kääntyi kuitenkin minun puoleeni. Sirandraskin ilmestyi leijailemaan meidän yläpuolellemme, ilkikurisesti virnuillen. Minulle hän ei sanonut mitään, mutta tunsin että tuolla olennolla oli jotain mielessään.
"Tulkaa, neiti Karma." Suuri ritari pyysi kumealla äänellään. Katsoin huolestuneena Lyonellia, joka makasi voimattomana maassa. "Hänen sanansa on minun käskyni, teidät pitää saada linnaan." Mies painotti. "Hän on turvassa." Tuo sanoi hiljempaa, rohkaisten minua. En tiedä mitä mies tiesi, tiesikö mitään, mutta luotin häneen. Tartuin valtavaan käteen ja mies nappasi minut syliinsä kuin höyhenen. Astrael kantoi minut nopeasti metsästä linnan suojiin, suoraan lääkintämiehen luo. Olin kivuissani ja tuntui kuin haava olisi avautunut uudestaan. Varmasti olikin, sen verran vihlaisi kyyristyessäni. Valtava ritari laski minut pedille ja viereeni kiirehti heti tohtori, alkaen selvittämään vamman vakavuutta. Kaikki voima tuntui vain katoavan kehostani, kipu oli valtava ja keho janosi lepoa. Lopulta kaikki se sai minut pyörtymään.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 14:25:34 GMT
Tuntui kuin leijuisi ilmassa. Sormet nytkähti vähän väliin ja viimeinen muistikuva oli Karma vierelläni sekä Sirandras, joka taputti poskeani.
Tapahtuneet palasivat hiljattain mieleen unen muodossa. Verettömyys kihelmöi joka puolella. Sormet puristuivat nyrkkiin ja jokin painoi rintakehää. Haukoin henkeä ja avasin silmäni. Makasin omassa pedissäni, ikkunoista tuli haaleaa valoa. Kauanko olin nukkunut, ajattelin ja pikkuhiljaa käänsin katseeni eteen. "Oikein hyvää huomenta Herrani!", se ärsyttävä velho istui päälläni. En kyennyt sanomaan mitään. Loin vain hämmästyneen katseen. "Älä nyt riehu siinä! Yritän auttaa ja voi kuinka olen epäkohtelias. Peloton Prinsessa on toisessa pedissä", velho taputti päätäni. Hän vilkuili kasvojeni toista puolta ja rintakehääni. Olkapää oli peitetty jollain kankaan paloilla ja hirtetty aloilleen. "Ei sitten urheilua hetkeen!", Sirandras iski silmää ja laittoi muutaman rohtopullon eteeni. Sain valita, kuinka vihasin tätä leikkiä. Joku oli aina väärä. Naurahdin ilmeettömästi. "Siitä sitten, kun heräät!", Sirandras virnui ja leijaili sängyn päätyyn virnuilemaan. Kuinka hän nautti kiusaamisesta.
Yritin nousta vaivalloisesti ylös haparoiden etsien paitaa ylle, mutta velho keskeytti. "Tätäkö etsit? Ei onnistu", Sirandras heilutti valkeaa paitaa käsissään kuin voitonmerkkiä. Huokaisin syvään ja naurahdin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 15:15:07 GMT
Heräsin monen tunnin jälkeen, tuntien oloni heikoksi ja pahoinvoivaksi. Katselin ympärilleni hitaasti, keräten samalla muistikuvia tapahtumista, jotka hiljalleen palasivat mieleeni. Päässäni pyöri oudosti. Yritin nousta istumaan, mutta kyljen kipu pakotti minut takaisin makuulle. Huone oli melko valoisa ja ikkunoista hohkasi punertava valo. Oliko jo ilta?
"Neiti Karma, olette hereillä!" Kuulin yllättyneen henkäyksen tulevan huoneen päästä ja pian viereeni kipitti vanhempi mieshenkilö, jonka pitkät hiukset olivat jo harmaantuneet. Hänen katseensa oli lempeä ja utelias. "Satutitte itsenne pahasti. Tämän kanssa ei parane juoksennella sitten." Mies puhui rauhallisesti ja tutki haavaani. Yritin katsoa sitä itsekkin, mutta näin vain pari alimmaista tikkiä. Lääkäri oli ommellut haavan umpeen ja menisi varmasti hetki kun se paranee. Tuosta jäisi myöskin arpi, ajattelin itsekseni. "Kiitos." Nyökkäsin lääkärille, joka hymyili pienesti, nyökäten takaisin. "Levätkää tämä yö täällä, huomenna voitte lähteä kotiin." Mies puhui, keräten rohtopulloja viereiseltä pöydältä. "Tässä on kipulääkettä. Ota lusikallinen, jos kivusta tulee sietämätöntä." Valkohiuksinen mies selitti lempeällä äänellä, esittäen tummaa pulloa, jonka etiketti oli lähes kulunut pois. "Miten Lyonell voi?" Kysyin hiljaisesti, saaden miehen katseen kääntymään minuun, hymy huulillaan. "Prinssi on hyvissä käsissä, älä hänestä huolehdi." Tuo totesi, kääntyi ja poistui.
Huoneesta tuli hiljainen, vain linnan kolahdukset kantautuivat kaikuina korviini. Jostain syystä tunsin itseni pieneksi ja voimattomasti, varmasti sitä ollenkin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 30, 2018 16:26:24 GMT
Siru oli aikoja sitten kadonnut seurastani ja tallipihalla kävi kuhina. Jotain oli tapahtunut. Ryhdistäydyin ja viitta hulmuten lähdin etsimään Astraelia. Askeleeni olivat kevyet ja rauhalliset, katse viileä. Kävelin suoraapäätä, epäröimättä linnaan kun kaksimetristä portinvartijaa ei näkynyt tallipihalla. Renkien ja piikojen avustuksella selvisin linnan suuresta sokkelosta ja saatoin taas kirota rikkaan suvun yhä alemmas.
"Astrael, mitä on tapahtunut?" Kysyin ritarilta, joka kulki edes takaisin oven edessä ja kohotti katseensa vain hetkeksi. "Karma ja Lyonell." Yksinkertainen vastaus miehen suusta, mutta en silti voinut olla hymähtämättä vaisusti. "Pystytkö viemään minut Karman luokse?" Kysyin kädet tunkien taskuihin, vaikka riidoissa olimmekin oli minun katsottava oliko nainen edes hengessä.
Astrael nyökkäsi kireästi ja pian lähdin kulkemaan miehen perässä sairastupaan. Mies pysähtyi yhden verhon eteen nyökäten ja katosi sitten taas. Hymähdin vaisusti ja ohitin verhon pysähtyen kuitenkin nojaamaan vasten seinää. "Hei Karma." Hymähdin vaaleahiuksiselle joka makasi vuoteessa, "Katsos perkele, ei Prinssi Uljaasi sinua pystynyt suojelemaan - säälittävää." Ääneni viileys ja tietty huvittuneisuus ei päästänyt lävitseen huolestumista, vaikka silmät tutkivatkin naisen kehoa tarkasti.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 17:17:34 GMT
Olin sulkenut silmäni, mutta avasin ne kun kuulin askelia. Ne johdattivat luokseni ja kurtistin kulmiani. Nano kuitenkin ilmestyi viileä ilme kasvoillaan näkyviin, puhuen hieman kiusoittelevaan sävyyn. Huokaisin ja suljin silmäni. En halunnut vihoitella naisen kanssa, joten yritin työntää tämänpäiväiset tapahtumat mielestäni. Avasin silmäni uudestaan. "Tällä kertaa mä pelastin Prinssi Uljaan." Sanahdin hymähtäen ja käänsin katseeni, pieni leikkimielisyys silmäkulmassa, Nanookin puoleen. "Äläkä sano häntä säälittäväksi, häntäkin sattui." Toruin lempeästi. En ollut vihainen naiselle, en ollenkaan. Olin vain turhautunut kun en tiennyt mikä minussa on vikana.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 30, 2018 18:47:30 GMT
Ristin käteni rinnalleni ja tarkastelin Karmaa edelleen, kunnes viimein huokaisin ja suljin silmäni. "Minua ei hänen kipunsa kiinnosta, se ei ole minun ongelmani." Kohautin harteitani välinpitämättömästi, "Sinun kipusi kiinnostaa ja se tosiasia, että olisit voinut kuolla." Lisäsin viileästi, mutta toinen kulma koholla.
Venyttelin kissamaisesti ja huokaisin. Karma näytti olevan kunnossa päällisinpuolin. "Hoidanko Monnin ja Morten puolestasi?" Kysyin taputtaen käsiäni yhteen. Tuossa kunnossa hevosen hoitaminen olisi tuskaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 19:31:18 GMT
Vilkuilin Nanoa päin vähän väliä, virnistäen tuon puoleen. En ymmärtänyt miksei nainen voinut kunnioittaa Lyonellia edes vähää. Pyöräytin päätäni. Ai nyt sinua kiinnostaa, oli ensimmäinen asia mitä ajattelin, mutta en kehdannut sanoa sitä ääneen, olisin kuitenkin pilannut taas kaiken. "Kiitos kun välität." Päädyin lopuksi kuiskaamaan. Huokaisin syvään, tuntien kivun kapuavan taas kyljestäni. Irvistin ja siirsin käteni kyljelle, joka oli peitetty vaalealla peitolla.
"Jos mitenkään viitsit." Hymyilin naisen puoleen pahoittelevana. Hän joutui nyt tekemään moninkertaisen homman minun takiani.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 19:33:37 GMT
"Teidän kuninkaallinen alastomuutensa!", Sirandras huusi ääni kaikuen pitkin linnan seiniä. Velho liukui rappuset alas ja itse onnuin perässä. En saanut sanaa suusta, mutta lämmin ja ihana tunne valtasi kehon heti rohkon jälkeen. "Mitä siinä oikein oli!?", kysyin lopulta, kun sain kerättyä voimia. "Taikaa, daa", Velho moitti ja heilutteli valkeaa paitaa riemuissaan.
Tuhahdin leikkisästi ja jäin portaikon päähän tarkoituksena palata huoneeseeni. Kuitenkin tahdoin nähdä Karman ja miten hän oli parantunut. Silti litkun voima alkoi tuntua joka puolella kehoa. Taistelin vastaan vaikutusta. Kävelin vierashuoneen luokae ja ovi oli mystisesti raollaan. Vilkaisin ja huomasin Nanookin. Huokaisin ja toivoin että hän lopettaisi ilkkumisen. Pistos sydämessä lähdin pois ovelta hyvin olemattomin askelin.
Oma huone ei ollut kaukana ja sujahdin sisälle. Kävin takaisin petiin tuijottaen kolmea rohtopulloa pöydän äärellä. Salaa toivoin, että Karma tulisi pyörähtämään tai menisin itse myöhemmin. Tunsin levon tarpeen kun käsi alkoi vihoitella ja tuntua oudolta. Kävin makuulleen pehmeään petiin ja painoin pään tyynyyn pitäen katsee edessä päin. Syvä huokaus.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 30, 2018 20:31:41 GMT
Tuhahdin naisen mutinalle välittämisestä, vaikka naista kiusasinkin ja tämä kävi hermoilleni niin ei se suinkaan tarkoittanut ettenkö hänestä välittäisi tai huolehtisi. Käänsin katseeni naisen puoleen ja kävelin tämän luokse. ''Mitä minun täytyy tehdä?'' Kysyin naiselta, koska en todella tiennyt mitä tehdä. En osannut auttaa naista; ei minua oltu opetettu huolehtimaan muista.
''Saanko painaa tuosta? Sattuuko se?'' Kysyin ilkikurisesti katsoessani kylkeä jossa oli valkoinen peitto - samainen kohta mitä Karma oli hetki sitten aristanut. En tiennyt miksi, mutta aina kun jollakin oli haava tai mustelma niin minun oli pakko ainakin yrittää koskea. Se oli outo tapa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 21:35:21 GMT
"Jos vaikka ensimmäisenä toisit vettä." Sanahdin naiselle hymyillen. Kipu hälveni hetkeksi, mutta tuntui silti pienenä poltteelta. Siirsin katseeni takaisin kattoon, hengittäen syvään. Kylki tuntui oudolta, mutta paremmalta kuin hetki sitten.
"Älä uskalla..." Murahdin, mutta naurahdin perään. Tiesin että nainen vain kiusoitteli minulle. Siirsin käteni taas kylkeni päälle, kuin suojellen sitä Nanon tökkimiseltä. Hän olisi voinutkin tökkäistä kipeää kohtaa ihan tahallaan, kiusatakseen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 30, 2018 21:51:15 GMT
"Etsä voi jättää mua", Sirandras itki perääni ennen mentyäni huoneeseen. Sinne se jäi ulisemaan kuin koiran pentu. "Rohdosta saat lohtua, Majesteetti", hön huikkasi ennen katoamista.
Olin painanut pään tyynyyn ja antanut itseni uppoutua haavemaailmaa. Puristin silmiä kiinni ja tunnuin leijailevan pilvilinnan päällä. Kaikenlainen tausta hälinä kuitenki herätti päiväunelmien loistosta. Nousin ylös ja pidin katseeni tyhjyydessä, mitä muutakaan pystyin tekemään.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 30, 2018 22:16:05 GMT
Laahustin etsimään naiselle vettä jostakin, eikä kauaa tarvinnut etsiä kun näin vesikannun ja mukin. Kohotin toista kulmaani ja kaadoin lasin täyteen vettä katsomatta edes, että oliko se puhdas. Ei ollut minun ongelmani, Lyonell niitä huulia suutelisi joissa olisi ties minkälaisia paiseita. Virnistin mielessäni ajatukselle ja kiikutin lasillisen vettä takaisin Karman luokse. Tämän jälkeen menisin ottamaan kunnon yöunet Karman sängyssä - paljon mukavampi kuin sohva.
''Tuossa lasisi, prinsessa.'' Hymähdin ojentaen lasin naiselle, olin kaatanut lasin piripintaan ja nyt vesi uhkasi valua reunoista vaaleahiuksisen päälle. Hymähdin kuitenkin vain, ''Varo kastumasta.'' Iskin silmää leikkisään tapaan; ajattelin asian tapani mukaan turhankin kaksimielisesti.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 30, 2018 22:22:12 GMT
"Kiitos." Hymyilin, nousten istumaan vaivalloisesti. Vihlonta säteili kyljestäni, mutta yritin vain hammasta purren ohittaa kivuntunteen. Ähisin ja puhisin, mutta pääsinkin oikeaan asentoon. Otin lasin vastaan, mutta huomasin vasta siinä vaiheessa lasin olevan niin täynnä että vesi valahti reunalta yli, suoraan peitolleni. "Teit tahallasi, etkö tehnytkin?" Virnistin ja hörppäsin vettä kunnon kulauksen, jonka jälkeen laskin lasin pöydälle. Katseeni siirtyi ikkunalle, jonka punainen häive oli jo väistynyt. "Kuinka myöhä on?" Mietin ääneen, kurtistaen kulmiani. Olinko ollut tosiaan miltei koko päivän poissa. Käänsin kysyvän katseeni Nanoon.
|
|