|
Post by Lady Nanook on Nov 18, 2019 12:06:06 GMT
Lady Karma hiiohoi! Rantaudu tänne päin~ Olin lupautunut ottamaan vastaan pitkän matkan vierailut. Oppipoikia tarvittiin paljon ruton takia, joten olin päättänyt mennä auttamaan. Artheur paranteli haavojaan ja samalla toimi isänä Nikolaukselle. Tiesin, että heillä meni hyvin. Luotin siihen. Otin kimon tamman ohjat käsiini ja ponnistin hevosen selkään. Vasta selässä tarkistin, että mukanani oli kaikki tarvittava päivien matkalle. Tikarit ja satulalaukullinen tavaraa. Helmi puri kuolainta, laski päätään alas ja huokaisi. Oma katseeni kuitenkin kohosi taivaalle. Jossakin huusi korppi, joka ei kylmyydestä välittänyt. Huulilleni kausi hitaasti virne, jonka synkkyydelle ei ollut syytä. Sormet sivelivät hevosen kaulaa samalla kun odotin Karmaa. Nainen oli lupautunut mukaani joten saisi olla edes ajoissa. Kiskaisin viitan hipun hiusteni suojaksi ja annoin ryhtini lysähtyä niinkin paljon että pian tyydyin makoilemaan tamman kaulalla. "Helvetti - haluaisin lähteä vielä valoisana aikana." Nurisin huokauksen kera. Olin nukkunut vain osan yöstä ja loput ajan olin ollut valveilla. Huolehtinut itseni kipeäksi Radovanista, joka oli ollut poissa jo tovin. Uskottelin itselleni, että kylässä asiat olivat huonosti ja Radovan joutui siksi jäämään, mutta en saanut ajatusta rutosta ja naisen ruumiista pois päästäni.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 18, 2019 13:21:39 GMT
// Täältä raahaudutaan!
Pakkasin juuri viimeisetkin tarpeet satulalaukkuun pitkää matkaa varten. Tahdoin lähteä Nanon mukaan läänien vierailulle jotta saisimme vähän laatuaikaa kahdestaan ja lomaa linnalta, rutosta ja ihmisistä. Olin ottanut jonkin verran ruokaa ja juomaa, sekä pari varavaatetta, mikäli jotain sattuu. Painoin laukun kiinni ja heitin jousipyssyn selkääni. Olin jo aijemmin kiinnittänyt nuolikopan satulaan kiinni, jossa oli tarpeeksi nuolia matkaa varten. Monni hörähti kärsimättömänä, luimien minulle. Rauhoittelin oria, irroittaen sen tolpasta. Näin Nanon odottamassa jo Helmin selässä pihan keskellä. Nainen oli kaatunut ratsunsa kaululle, luultavasti tylsyyksissään kun on joutunut odottamaan minua. Kuulin sopivasti naisen valituksenkin. "Älä viitsi nurista." Sanahdin pieni virne huulillani. Ponkaisin Monnin selkään, josta ori päätti olla tällä kertaa pitämättä ja lähti väistämään kylki edellä kohti Helmiä. "Noniin, Monni. Ryhdistäydy." Tuhahdin ja suoristin ratsuni, joka hörisi ärtyneen oloisena. Kun hevonen suostui seisomaan paikallaan, käänsin katseeni valkohiuksiseen naiseen, jonka kasvot olivat syvällä hupun uumenissa. "Valmis?" Kysyin varmana, siirtäen toisesta letistäni irronneet suortuvat korvani taakse.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 18, 2019 19:44:19 GMT
Käänsin eriväriset silmäni naisen suuntaan ja virnistin. Viimein nainen saapui paikalle. Kohottauduin ylös ja seurasin miten Monni tuli turhankin lähelle kimoa tammaa, hitto mikä pelle koko hevonen. ''Olen ollut valmis pienen ikuisuuden.'' Murahdin naisen kysymyksen johdosta ja heitin kasvoilleni lopulta virneen. Painoin pohkeeni tamman kylkiin ja annoin hevosen luvan lähteä liikkeelle. Olin pyrkinyt viettämään Helmin kanssa aikaa tavallista enemmän, jotta todella tutustuisin hevoseen Daksun lailla, mutta jokin tammassa tympi. Kenties kemiat eivät vain kohdanneet samalla tavalla kuin paholaiseni kanssa. Kyllä me turnajaiset kierrettiin hyvinkin voittoisalla tyylillä, mutta tamma ei tuntunut yhtälailla omalta. Asia vaivasi minua, koska andalusialainen miellytti minua ja tarvitsin toista hevosta Daksun ohella. Pudistelin päätäni ja hipaisin sormilla hevosen karvaa. ''Laatuaikaa parhaan ystäväni kanssa - parempaa ei voisi pyytää.'' Venyttelin käsiäni ja virnistin leikkisästi toisen suuntaan. Emme olleet toviin viettäneet aikaa yhdessä, joten kaipa rento ratsastelu ympäri läänejä oli tervetullutta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2019 7:15:04 GMT
Pyöräytin huvittuneena silmiäni, Nanon kertoessa odottaneensa pienen ikuisuuden. Hän oli aina yhtä kärsimätön, mutta aina se ei ollut huono asia. Pyysin Monnia liikkeelle ja tuhahduksen kera tuo suostui liikuttamaan kaviota toisen eteen. Kimo ori oli ollut liian kauan yksinään, vaikka pieniä lenkkejä silloin tällöin teinkin ja Sylas sen kanssa ratsasteli, joten pidempi matka tekisi hevoselle vain hyvää. Olin hyvilläni että Nanon alla oli Helmi, sillä Monni ei voinut sietää Daksua. Kaksi itsepäistä hevosta ei ollut hyvä yhtälö ja tiesin että Monni olisi heittänyt minut selästään, jos olisi koko matkan joutunut kulkemaan mustan paholaisen vierellä.
"Sanos muuta." Hymähdin naisen sanoille, ollen itsekin hyvilläni ystävän kanssa viettämästä ajasta. Ruton aikana juoksimme aina ristiin, toinen sinne, toinen tänne, emmekä juuri kerenneet kuin tervehtiä. Siitä oli pitkä aika kun viimeksi vietimme aikaa oikeasti yhdessä, vieläpä hyvissä merkeissä ja positiivisin mielin. Tilanne toki saattaisi muuttua, mutta yrittäisin pitää ainakin itseni sellaisessa olotilassa etten ottaisi itseeni kaikkea mitä nainen suustaan päästää. Viimeaikoina olen ollut kireämpi, se oli totta. Huokaisin syvään kun pääsimme aloittamaan matkan. Puut kaartuivat lehdettöminä päällemme ja tie oli vapaa, ei ristin sielua. Paransin vihreän ponchoni asentoa ja annoin Monnin löntystellä vielä pitkin ohjin. Ori lämpiäisi liian nopeasti jos lähtisimme nyt ravaamaan ja tahdoin välttyä sen energiapurkaukselta tällä kertaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2019 11:09:46 GMT
Tammalla tuntui olevan energiaa; muutama raviaskel ja kuuluva hirnahdus. Ele sai minut nauramaan - oli harvinaista nähdä Helmi sellaisena. Asiaan toki vaikutti myös se, että tamma oli saanut pitää vapaapäiviä turhankin paljon. Vilkaisin naisen suuntaan mietteliäs katse silmissä. Karman kireys ei ollut jäänyt huomaamatta ja pohdin mistä se johtui - väsyttikö pelkkä rutto vai oliko taustalla muutakin? "Mitä parisuhteellesi kuuluu?" Heitin ilmoille lopulta. Äänessäni oli huvittunut sointu kuin Karman ja Lyonellin suhde olisi yksi iso vitsi. En vieläkään voinut kuvitella sitä todeksi, mutta mitäpä sitä kieltämään kun omin silmin todistanut. Kenties vielä joskus näkisin kaksikon lapsen. Ajatus hymyilytti. Olin todella ollut paljon onnellisempi siitä lähtien kuin Artheur oli palannut ja pieni vihreäsilmäinen lapsi oli vain lisännyt iloani väsymyksen ohella. Edes rutonperkele ei vienyt kyseistä iloa mukanaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2019 11:29:38 GMT
Hymyilin Helmin energsyydelle, antaen oman hevoseni vain laahata pirteän kaksikon vanavedessä. Monni piti korviaan luimussa, välillä kuunnellen kuitenkin eteen ja sivulle, mutta palaten aina takaisin luimuun. Rapsuttelin tuon kaulaa, jotta eläin rauhottuisi edes vähän. Katsahdin Nanoa tuon kysyessä parisuhteestani, mitettien sitten mitä meille oikeasti kuului. Toki hyvää, mutta mitä muuta? Hymähdin puolittainen hymy huulilla, kääntäen katseeni maan kautta eteen. "Hyvää. Olemme molemmat kiireisiä, mutta se ei oikeastaan haittaa." Aloitin hyvillä mielin, yrittäen rentoutua satulaan. "Lyonell murehtii hautajaisia ja on halunnut olla omassa rauhassaan. Toisaalta niin minäkin. On mukava mennä joskus yksin kotiin ja rauhoittua." Myönsin ääneen, hiljentyen sitten. Meillä ei ole ollut konflikteja sitten viimetalven. Ja sekin oli oma vikani. Joten voisi sanoa että meillä meni todella hyvin.
Se sai minut miettimään Artheuria, joka oli hetki sitten palannut linnalle. Katseeni kapusi Nanoon. "Mites Artheur voi?" Kysäisin vuorostani, odottaen mielenkiinnolla naisen vastausta. Tottakai minua kiinnosti Artheurin kunto, sillä se vaikutti automaattisesti Nanookin olemukseen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2019 12:09:47 GMT
Käännyin kohti naista tämän selittäessä parisuhteestaan. Minusta oli alusta asti ollut outoa, että joku Lyonellin kaltainen prinssi olisi halunnut ottaa itselleen oppipojan. Eikö kuitenkin läänien kuninkailla ole jokin tietty sääntö sille, että siniverinen kuningas ei saa rakentaa perhettä punaverisen kanssa? Kulmani kurtistuivat, mutta en sanonut mitään Karmalle. Nainen oli hyvällä tuulella ja kenties pidin näystä sen verran, että annoin olla. "Niin, onhan se varmasti rankkaa viettää aikaa sellaisen ilonpilaajan kanssa." Virnistin lopulta puolittain samalla kun tamma kulki eteenpäin korvat hörössä.
"Hyvin, paranee nopeasti ja on hyvin innoissaan Nikolauksesta. Tuntuu, että hän oikein haluaa minusta eroon jotta voisi viettää aikaa lapsen kanssa." Nauroin päätä pudistellen. Minua harmitti etten ehtinyt viettää Nikolauksen kanssa yhtä paljon aikaa
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2019 19:03:07 GMT
Naurahdin hiljaa Nanon virneelle. Ihan kuin se Lyonellin vika olisi että hänen isänsä kuoli ja rutto tappaa kansalaisia. En syyttänyt häntä tunteistaan.
Kuuntelin naisen puhetta kuin se olisi ollut meren kuohua simpukan sisällä. Hymy kipusi leveämmäksi ja saatoin kääntää katseeni häneen. En ollut tainnut kuulla lapsen virallista nimeä vielä ja olin oikeasti yllättynyt että valkohiuksi piti lapsen. En nähnyt häntä äitinä, en edes lapsenvahtina. Mutta jokaisesta meistä löytyy varmasti monta puolta. Ehkä lapsi tulisi rauhoittamaan naista hieman. Niin ainakin toivoin. "Nikolaus... Se on nätti nimi." Hymyilin lempeästi. "Onko Artheur haaveillut lapsesta? Näen hänet kyllä isänä kouluttamassa jälkikasvuaan, mutta sinua äitinä? En ikimaailmassa." Nauroin rennosti hyvin pitkästä aikaa. Niin pitkästä että ele tuntui vieraalta ja oudolta.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2019 19:16:49 GMT
Naksautin kieltä huvittunut virne huulilla. Minä äitinä oli pelottava ajatus ja mieluummin en ajatellut moista ollenkaan. Kohotin katseeni taivaalle ja tarkkailin miten taivaalla lensi lintu mukanaan tuoden kylmän viiman. Takerruin viittaani paremmin ja käänsin katseeni pian takaisin Karmaan. ''Emme ole jutelleet Artheurin kanssa lapsista... Kaipa hän on aina halunnut kuitenkin isäksi, mutta pidättäytynyt siitä minun takiani.'' Mietin asiaa, ''Minä en suostuisi koskaan synnyttämään lasta ja Artheur tietää sen.'' Selitin vielä naurahduksen kera. Tiesin, että suuri perhe ja kasa omia - itse tuotettuja - lapsia oli ihanne, mutta kuinka montaa ihannetta olinkaan täyttänyt? Olin ollut prostituoitu, en kunnioittanut pahemmin ketään ja tein mitä itse lystäsin. Odotin innolla, että koska loppuisi Jumalilla huumorintaju kanssani ja kuolema kutsuisi.
Ajatus kuolemasta ei pelottanut, ei edes tietämättömyys sen jälkeisestä ajasta. Olin elänyt niin kauan reunalla, että ajatus oli jollakin tasolla jokapäiväisessä elämässäni mukana. ''Karma, pelkäätkö kuolemaa?'' Katseeni kohosi takaisin taivaalle samalla kun Helmi allani otti muutaman kompuroidun askeleen. Joskus tamma tuntui unohtavan omistavansa neljä jalkaa ja niiden nostelu jäi vähälle, jolloin kävi tällä tavoin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2019 19:26:12 GMT
Arvelinkin ettei Nanook olisi lapsista innostunut. Varsinkaan omistaan ja ideasta perustaa perhe. Hän ei sopinut siihen muottiin, ei sitten mitenkään päin. Hän teki mitä halusi, milloin halusi. En aina pitänyt siitä, vahvan moraalin ja kunnioituksen omaavana henkilönä, mutta toisaalta se oli varmasti mukavaa. Ainakin vapaampaa kuin eläminen muiden käskyjen alla.
Nanon kysymys kuolemasta hieman yllätti, mutta reagoin vain kääntämällä mietteliään katseeni tuon puoleen. Mietin hetken, heti saaden päähäni arvoituksen jonka Sirandras oli minulle pari päivää sitten latonut. En ollut nukkunut kunnolla sinä yönä. "En varsinaisesti. Jokainen meistä kuolee ja se on osa kiertokulkua, asia joka tulee tapahtumaan. Mutta en kuitenkaan halua kuolla, ainakaan ennen aikojani." Selitin yllättävän pitkän vastauksen mietteitäni. Olin miettinyt kuolemaa, ollen jo kerran lähellä lähtöä, mutta asia ei pelottanut. Ei ainakaan itse kuolema, enemmänkin se milloin se tapahtuisi, kun kukaan ei sitä pystynyt ennalta kertomaan. Paitsi Siru, joka ei kertonut.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2019 19:37:22 GMT
Suustani karkasi naurahdus naisen vastauksen johdosta. Ennenaikainen kuolema - mikä se sellainen on? ''Toivon, että saat perustaa perheen ja pääset kuningattareksi ennen kuolemaasi, ystävä hyvä.'' Hymähdin lopulta samalla kun tipahdin laiskasti Helmin kaulalle, kädet rennosti molemmin puolin kaulaa. Minä toivoin näkeväni Nikolauksen kasvun, seurata vierestä miten pienestä lapsesta kasvaisi ritari. Ajatus toi hymyn huulille. Kaipa minä myös halusin viettää vielä vuosia Artheurin seurana ja nauttia mustasta paholaisesta. Kaipa minulla oli elämässäni sellaisia asioita, joiden takia en halunnut vielä lähteä.
''Onpa surullinen aihe, eikö vain?'' Kohosin ylös kaulasta vain tapuuttakseni käsiäni muutaman kerran. Maisemat olivat vaihtuneet metsäiseksi, synkkä ja kylmä - vaaraa uhkuva - metsä ympäröi meidät ja sai suustani karkaamaan huvittuneen hymähdyksen. Nautin siitä, miten metsän pimeys sai vilkuilemaan ympärille ja adrenaliinin juoksemaan suonissa. Tunne oli kertakaikkiaan tervetullutta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2019 19:45:19 GMT
"Hmm... Se jää nähtäväksi." Hymähdin olkia kohauttaen. Kuljimme hetken hiljaa ja pystyin keskittymään maisemiin paremmin. Kolkko ja uhkaava metsä nielaisi meidät syövereihinsä, saaden Monnin luimimaan entisestään. Taputin hevosta kaulalle, rauhoittaen sitä hieman. Pidin rennon asennon, mutta kuuntelin tarkasti ympäristöämme. Jos jokin tulisi kohti, pitäisi olla valmiina. Mutta toisaalta, en uskonut että metsässä olisi ollut mitään oikeasti uhkaavaa. Sen olomuoto ja kylmyys vain loivat harhakuvia.
"Arvaa mitä." Sanoin lopulta, luoden jotain ääntä hiljaisuuteen. "Siru tuli luokseni pari päivää sitten. Hänellä oli taas mystisiä sanoja, mutta ne jäivät mietityttämään." Jatkoin huokaisten. Tiesin että Nanoa kiinnostaisi kaikki jossa on Sirun arvoitukset mukana.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2019 20:07:34 GMT
En kääntänyt katsetta Karmaan, mutta Sirun mainitseminen todella herätti kiinnostukseni. Velhon sanahelinä oli aina jotakin mielenkiintoista jota sai tutkia ja analysoida kyllästymiseen asti. Kenties juuri siksi velhosta pidinkin, se ei antanut mitään ilmaiseksi. ''Kerro kaikki.'' Sanoin lopulta hidastaen tammaa sen verta, että pääsin tämän vierelle. Katseeni kulki metsän varjoissa samalla kun kuuntelin ääniä; hevosten kavioiden kopsetta, lintujen surumielistä laulantaa ja jotakin, joka muistutti minua etäisesti sarvieläinten valtataistelulta. Pieni hymy kohosi huulilleni. Luonto rentoutti, toi mukanaan tervetulleen rentouden. Ohjista en kuitenkaan enää irrottanut otetta vaikka kimo tamma tuskin olisi lähtenyt alta vaikka metsästä olisi rynnännyt Pahalan ritari. En ymmärtänyt mistä moinen rauhallisuus tuli, mutta se oli kunnioitettavaa sellaiselta hevoselta kuin Helmi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2019 6:56:42 GMT
Valkohiuksi pyysi kertomaan kaiken, ratsastaen vierelleni jotta kuulisi kunnolla. Hymähdin mietteliäästi, kerraten velhon sanoja mielessäni, jotta saisin ne mahdollisimman oikeina ulos suustani. "Matka jonka valitset, selviä et. Ritarit eivät voi pelastaa, ehkä kuolet. Tulevaisuus on kohtalotarien käsissä, aikas on vähissä." Aloitin haparoiden sanojen kanssa. "Ensimmäinen meni suurinpiirtein noin. Tulen siis ehkä kuolemaan jollain matkalla, mutta ota siitäkin selvää millä matkalla." Tuhahdin. Oli ärsyttävää tietää kuolevansa, muttei tiennyt milloin. Toisaalta eihän sitä ikinä tiennytkään, vaikka kuolema oli itsestäänselvyys. Mutta kun joku velhontapainen tuli siitä sanomaan, se pisti mietityttämään. Annoin Nanon hetken sisäistää sanojani, ennen kuin jatkoin toisella, pidemmällä arvoituksella. "Toisella mieli kuin jäätä, toisella sydän kuin polttava tuli. Toinen on hiljainen kuin kuu ja toinen odotettu kuin aurinko. Yö ja päivä, kaksi voimaa, mutta kumpi on kumpi?" Puhuin rytmitetysti, vaikkakaan en yhtä dramaattisesti kuin Siru. "Uskon että tässä puhutaan kahdesta henkilöstä?" Heitin ilmoille oman ehdotukseni, odottaen miten Nanook siihen vastaa. Oli omalla tavallaan keventävää jakaa ajatukseni Nanon kanssa, pitkästä aikaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2019 9:14:18 GMT
Kuuntelin naisen sanoja hiljaisuudessa, yritin pohtia Sirun sanelemaa arvoitusta sitä mukaa kuin Karma selitti sitä. Joskus olisi hyvä omistaa sanakirja velhon arvoituksille, eihän niistä mitään selvää saanut ja kaikki piti jättää spekuloinnin varaan. Lopulta päädyin pyörittelemään arvoitusta mielessäni osaamatta sanoa enää mitään järkevää Karmalle. Oli ilmiselvää, että kyseessä oli kaksi ihmistä joihin tämä liittyi mutta enempää en irti saanut. ''Kaksi erilaista ihmistä... kuolema? Helvetin velho kun ei voi puhua kunnolla.'' Nurisin lopulta ja vein hiussuortuvan korvani taakse. Luultavasti tämän arvoituksen ratkaisemiseen menisi pieni ikuisuus.
''Aikasi on vähissä... Tarkoittaako se, että voit kuolla jo tällä matkalla?'' Vajosin takaisin tamman kaulalle huokauksen kera. Kuinka vaarallinen matka voisi olla, jos toinen meistä kuolisi? Tarkoittiko Siru edes tätä matkaa? Ja miten toinen henkilö liittyi koko soppaan? Koko juttu oli todella monimutkainen ja aiheutti minulle vain päänsäryn.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2019 9:29:10 GMT
Hiljenimme molemmat miettimään kuumeisesti velhon arvoitusta. Monni oli jo rauhoittunut huomattavasti ja uskalsi kulkea pää rennosti roikkuen. Korvatkin uskaltautuivat kääntymään eteenpäin, mutta aina kun kuului pienikin rasahdus tai kolahdus, oli se sitten omista kavioista tai muualta, korvat vedettiin niin taakse, että hevonen näytti korvattomalta. "Liittyykö kaksi ihmistä kuolemaani vai oliko se jokin yleinen arvoitus?" Huokaisin hämilläni. "Tulenko tapaamaan nämä kaksi henkilöä ennen kuin kuolen? Olenko minä toinen niistä?" Heittelin kysymyksiä ilmaan, jos Nano saisi kopin jostakin niistä. En tiennyt voisinko olla toinen arvoituksen henkilö, jos olin niin kumpi?
"Todellakin toivon että en kuole tällä matkalla..." Tuhahdin niskojani venytellen. Keräsin hiljalleen ohjia, valmiina nostamaan vauhtia. Pimeä tulisi nopeasti ja meillä oli vielä pitkä tie edessämme seuraavaan kylään. "Mutta ehkä matkalla, jolla kuolen, on mukana ritareita?" Sanahdin oivaltavasti. Ehken sittenkään kuolisi juuri tällä matkalla.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2019 17:53:03 GMT
Hieraisin ohimoitani. Pohdinta aiheutti päänsärkyä varsinkin, koska tiesi ettei arvoitusta voinut ratkaista. ''Pakkohan ihmisten on liityttävä, ei niitä muuten olisi mainittu niin tarkasti.'' Sanoin lopulta mietteliäs ilme kasvoilla. Oli harvoja hetkiä kun olin vakavana, mutta tämä oli sellainen. Olin vaipunut niin omiin ajatuksiini, että en saanut virnettä kasvoilleni, ''Luulen, että toinen on sinä... Kumpi on kumpi?'' Naksautin kieltäni väsyneen huokauksen saattelemana.
Vilkaisin sivusilmällä Karmaa. Siru kyllä oli maininnut ritarit, joten oli hyvin todennäköistä että kuolema ajoittuisi myöhemmälle. Ritareista oli puhuttu monikossa, joten niitä oli oltava useampi. Miten toinen henkilö liittyi kuolemaan? Tuhahdin lopulta ja keräsin ohjat käsiini. ''Jospa pitkä laukkapätkä tuulettaisi ajatuksia?'' Heitin ystävättärelleni ja vastausta odottamatta nostin laukan. Varasin painon jalustimille ja kumarruin lähelle harjaa. Hevonen tunnisti istunnan muutoksen ja pidensi askelta. Tuuli puhalsi, sai hupun tipahtamaan päästäni ja valkoiset hiukset liehumaan tuulen mukana.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2019 18:06:23 GMT
Kumpi on kumpi? Sepä vasta loistava kysymys. Jos toinen olin minä, niin kuka oli toinen? Sitä ei saataisi luultavasti tietää vielä hetkeen. Tuhahdin ja nostin ravin samalla kun Nano lähti jo laukkaan. Annoin toisten mennä hieman edeltä, jolloin vasta pyysin Monni laukkaan. Se heitti takajaloillaan muutaman energiapotkun ja lähti sitten korvat pystyssä sojottaen eteenpäin. Ori oli kaivannut kunnon rentoa menoa, kaikkien turnajaisten sekaan.
Laukkasimme pitkän pätkän tietä, metsän läpi ja peltoaukean halki vuorten väliin. Tie kapeni jonkin verran, mutta se ei menoa haitannut. Tuuli ulvoi ympärillämme kuin yksinäiset sudet, saaden Monnin hörisemään levottomasti. Pari rauhoittavaa sanaa sai sen kuitenkin rauhoittumaan huomattavasti. Hidastin ravin kautta käyntiin, kun pääsimme vuorten toiselle puolelle, kapealle metsätielle, jossa meitä vastaan tuli vankkurien kanssa jonkinlainen kauppias. Ohjissa oleva mies tervehti meitä kumartaen ja tervehdin takaisin.
Sukelsimme hämärään metsään ja samassa tajusin kuinka nopeasti hämärä olikaan tullut. "Yritetään päästä ennen yötä Arkalan puolelle..." Sanahdin, vaikka tiesin että se oli melko itsestään selvää.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2019 18:28:59 GMT
Nautin tuulesta, joka sekoitti hiusteni lisäksi viitan sekä Helmin pehmeästä laukasta, joka keinutti minua mukanaan. Se oli rentouttavaa. Annoin ratsulle vähän ohjaa, jonka se käytti oitis hyväksi venyttämällä kaulaansa. Askel piteni ja kaviot rummuttivat maata entistä rytmikkäämmin. Tuuli ulvoi sulosointujaan, mutta en kuunnellut niitä. En nyt kun allani laukkasi kimo tamma ja annoin kaiken keskittymiseni sille, että en miettinyt mitään turhuuksia. Kaukaa kuului vankkurien ääni joka sai minut hidastamaan puuskuttavan tamman käyntiin. Nyökkäsin tervehdykseksi samalla kun annoin tamman jatkaa matkaa käynnissä. Käänsin huomioni Karmaan kuullessani tämän puheen. ''Tietenkin.'' Naurahdin päätä pudistellen, sehän oli ilmiselvää, ''Missä ajattelit, että yövymme?'' Heitin ilmoille kun oman hengitykseni lisäksi Helmi alkoi tasaantua ja rentoutua laukkapätkän jälkeen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2019 18:38:50 GMT
Monni pudisti päätään kuin olisi saanut jo tarpeeksi lenkistä, joka ei ollut edes kunnolla alkanut. Taputin kehujen kera oria, joka venytti kaulaansa niin pitkäksi kuin vain kykeni, louskuttaen kuolaimia. Annoin pidemmät ohjat jotta hevonen saisi rentoutua hetkiseksi. Löntystelemään ei silti keritty. "Pitänee löytää majatalo. Hyvällä lykyllä sieltä saa lämmintä ruokaakin." Virnistin hymähtäen. Meillä oli sen verran rahaa että pystyisimme helposti yöpymään joka yö majatalossa ja syömään yhden lämpimän aterian päivässä. Mikäli matkamme kestää maksimissaan neljä päivää, eikä viikkoja.
"Yritetään löytää samalla matkalla voidetta paiseiden ja hiertymien hoitoon. Eiköhän jossakin kaupungissa ole vielä jäljellä." Puhuin rauhallisen tasaisesti, aika normaalilla äänensävylläni.
|
|