|
Post by Prince Lyonell on Nov 11, 2018 21:44:33 GMT
Avoinna: Kaikille
Lumottu Metsä oli tavanomaiseen tyyliin rauhallisen kaunis paikka. Tuuli ulvoi hiljaa, taianomaiset olennot olivat piilossa normaaleilta olennoilta. Lampaat ja lehmät laidunsivat niityllä. Aurinko paistoi lempeästi, vaikka maa oli puoliksi jäässä. Kovettunutta mutaa peitti kavioiden painaumat.
Sen kauneuden rauha rikkoutui nopeasti, kun uskaltautui mennä syvemmälle keskelle Lumotun Metsän aukiota. Kaksi ritaria ratsuineen harjoitteli peitset kädessä turnajaisten kuninkuuslajia ilman kilpiä. Toinen oli selkeästi hengästynyt ja toinen nauroi pahaenteisesti. "Lyonell Arkalan prinssi, eikai uupumus paina?" toinen ritareista irvaili vastapuolella. Toinen puristi päätä ja kannusti ratsua vauhdilla eteenpäin. Toinen kiihdytti takaisin ja pian peitset osuivat kumpaakin ritaria olkapaihin. Pieni kivun irvistys kavioiden kopinan seassa. "Ilmeisesti puheentaitosi on kadonnut", toinen jatkoi irvailua ja kohautti olkapäätä. Toinen pysyi yhä hiljaa. "Selvä pidetään tauko, mutta treeniä tarvitaan", irvailia sanoi totisesti ja pahaenteisesti.
Sinipukuinen ritari taputti harmaan ratsun kaulaa, kunnes tunsi selässä ilkeän pistoksen. Äkillisesti ritari lensi alas seasta mudan kekselle ja kääntyi katsomaan nauravaa paholaista, joka hyppäsi alas ratsun selästä. Taistelu jatkoi miekkojen kanssa ja hevoset karkasivat horisonttiin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 18:26:29 GMT
Hevonen tanssahteli allani; huuruinen ruoho, lintujen surumielinen sävellys ja lehdettömien puiden lumikinokset. Luonto oli kaunis kaikesta kylmyydestään huolimatta. Daksu siirtyi piaffesta rauhalliseen, mutta näyttävään raviin ja ravasi niittyä ympäri kuin se olisi ollut areena. Kuusi laukanvaihtoa joka askeleella ja sitten siirtyminen takaisin käyntiin ravin kautta. Hevonen lepuutti päätään ja kulki rauhalliseen tahtiin eteenpäin. Hetken saatoin vain nauttia luonnosta, kunnes linnut lehahtivat lintuun läheisistä puista ja kavionkopse kantautui korviini. Daksu kohotti katseensa heti ylös ja seurasi metsän liikettä yhtä tarkasti kuin minä. Huppu valui alas päästäni ja antoi kylmän tuiskeen jäädyttää hiusteni lisäksi korvani. Kaksi nelistävää hevosta laukkasivat kohti vauhkoina ohjat lentäen minne sattui.
Ratsut oli pysäytettävä ja olin valmis jahtiin, mutta minut ja Daksun nähdessä ratsut hidastivat ja pysähtyivät lopullisesti. Heittäydyin alas ratsuni selästä ja lähestyin kahta tuttua hevosta. Drake ja Duke. Otin hevosten ohjat kaulalta ja sidoin ne kiinni toisiinsa. Katsahdin sitten taakseni ja tajusin, että musta paholaiseni oli seurannut minua kuin koira konsanaan. Taputin hevosen kaulaa ennen kuin kapusin takaisin selkään. Vedin toisella kädellä hupun korvieni suojaksi ja samalla kun pitelin kahden hevosen ohjista kiinni niin minun oli pidettävä myös Daksun ohjista, vaikka hevonen kuunteli hyvin istuntaa. Rauhallisesti laukaten metsän poikki kaikki tuntui olevan rauhallista, mutta mitä kauemmas pääsin niin sitä enemmän kuuntelin taistelun ääniä. Annoin itselleni luvan lähestyä ääntä laukaten, vaikka minun oli hidastettava hevonen käyntiin kun saavuin suurelle aukiolle. Se oli toista maata kuin äskeinen niitty. Paljon suurempi, paljon kauniimpi. Tuijotin kuitenkin kahta taistelijaa hiljaisuudessa; jopa hevoset seisoivat vierelläni aivan hiljaa. Kaikki olivat aivan hiljaa, jopa ne vaivaiset eläimet jotka uskaltautuivat tulla lähelle taistelua, metallien raivokasta kolahtelua kun ne osuivat toisiinsa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 18:38:59 GMT
Huuruinen nurmi muuttui nopeasti mutaiseksi taisteluareenaksi. Miekan iskut alkoivat menettää terävyyden ja iskut näyttivät enemmän suuri liikkeisiltä hutaisuilta. Hiki valui runsaasti kypärän alla ja tuijotin veriveljeä tuimasti kypärän alta. Toinen ei näyttänyt väsymyksen merkkejä. Hänen olkapää näytti olevan ottaneen pahimman kerran osumaa, kun miekka vaihtui vasempaan käteen. Onneksi tämä ei ollut minulle ongelma.
Pieni hiljaisuus rikkoi keskittymisen, kun veriveljeni kääntyi katsomaan läheisyydessä kuuluvaa hevosten pärskintää. En voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyödyksi ja tyrmätä toisen alas. Siinä tuuppasin toista kipeään kohtaan olkapäähän, että kuului räväkkä tuskan huuto. Toinen kaatui armotta mutaan ja painoin miekkaa toisen leukaan. "Se on ohi", tuhahdin ja käänsin katseeni ylös. Perhoset alkoivat liidellä lähemmäksi hennon tuulen vireen mukana.
Veljeni nousi ylös vaivalloisesti ja peitti kasvonsa huppuun. Hän lähti jalkaisin kohti linnaa ilman ratsuaan. Viha oli hyvin läsnä. Pysyin vaiti paikoillani ja nostin katseeni pusikkoon, josta pystyin tuntemaan läsnäoloa. "Tule lähemmäksi armon ystäväiseni", sanoin jykevän rauhalliseen sävyyn haparoiden vasemmalla kädellä mudan peitossa olevaa miekkaa. Kuka hän olikaan en ollut varma. Kenties eksyksissä oleva vaeltaja tai harhauskoinen oppipoika.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 19:02:27 GMT
Taistelun seuraaminen oli mielenkiintoista, saatoin jopa itse oppia jotakin pientä ja hyödyllistä. Dark Souls seurasi yhtä tarkasti liikkeitä ja metallin kilkahduksia kunnes taistelu oli ohi. Lyonell oli voittanut, enkä edes yllättynyt. Vaikkakin salaa pienessä mielessäni olin toivonut tuntemattoman voittoa. Prinssin häviö olisi ollut mielenkiintoista nähtävää. Jopa varjoisesta olinpaikasta saatoin nähdä miten toinen, hävinnyt osapuoli, marssi pois tilanteesta raivostunut aura ympärillään. Tuon eteen en olisi halunnut päätyä. Nykäisin hupun syvemmälle päähäni ja painolla ohjeistin Daksua kulkemaan lähemmäs erikoista miestä. Avasin ohjien solmua samalla kun seurasin Lyonellin haparointia miekkaa etsiessä.
‘’Sattuiko sinuun?’’ Kysyin samalla kun pysäytin mustan paholaisen pidellen kahden, erikseen olevan hevosen ohjia molemmissa käsissäni. Hevoset seisoivat yllättävän rauhallisesti ottaen tilanteen huomioon ja sen, että he olivat olleet todella vauhkoina minun nähdessäni heidät. Daksun korvat olivat niskassa ja hän pälyili Lyonellia kuin valmiina puremaan. Siitä oli pitkä aika kun viimeksi musta ratsuni oli tehnyt tuota samaa minulle.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 19:10:37 GMT
Nostin miekan harteille ja hymähdin olemattomasti kypärän alta. Ah rakas uskollinen oppipoika se siinä. "Olen riittävän kunnossa, Deimos taas kaipaa lääkintää", tokaisin kylmän rauhallisesti ja uupumuksesta huolimatta seisoin täydellisessä ryhdissä. Jalat vapisivat ja olin valmis romahtamaan. Kuinka ilkeältä lämmin veri tuntui haarniskoiden alla.
"Mitä te teette täällä näin kukon laulun aikaan?", kysyin vielä uteliaasti. Pidin äänen selkeänä ja tyynenä. Vihelsin sitten rennosti ja oma nimikkohevoseni, Drake, alkoi tanssahdella paikoillaan. Daksu selkeästi ärsyyntyi nuoren hevosen halusta päästä ritarinsa luokse?
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 19:49:31 GMT
Pyöräytin erivärisiä silmiäni ja tarkkailin hupun alta Lyonellia. En ollut koskaan pahemmin piitannut miehestä, hänessä oli jotain joka sai minut kulkemaan varpasillani. En ymmärtänyt miten Artheur pystyi olemaan hänen ympärillään niin rennosti. Mies ei näyttänyt ulkoisia vammoja ja hänestä oli mahdotonta nähdä, että oliko jokin oikeasti hätänä. Eikä se ollut minun ongelmani. En jaksanut välittää.
‘’Harjoittelin Daksun kanssa.’’ Naksautin kieltäni ja hymyilin ilkikurisesti, ‘’Entä sinä? Onko sinulla yleensäkin tapana hakata tuntemattomia?’’ Kysyin vielä ja laskin hupun valkeiden hiusteni yltä toinen kulma koholla. Miehen vihellys sai Draken tanssahtelemaan. Hevonen halusi Lyonellin luokse. Daksu allani ei kuitenkaan pitänyt nuoren ratsun pelleilystä ja korvat niskassa tämä hyökkäsi kohti Lyonellin hevosta hampaiden halkoessa ilmaa. En yrittänyt edes estää hevosta joka yritti saada nuoremman ratsun rauhoittumaan. Lopulta kuitenkin luovutin ja annoin ohjien laskeutua hevosen säälle. Daksu vielä kerran yritti hapuilla hampaillaan otetta Drakesta, mutta hevonen oli jo päässyt Lyonellin luokse.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 19:55:00 GMT
"Sitä samaa, kunhan harjoittelimme", sanoin kylmän rauhallisesti pitäen tauon puheessani. "Välillä tarvitsee antaa kunnon opetus, kun on aika lopettaa", tokaisin vielä viimeiseksi ja tarkkailin naista. Hänen epävarmuus paistoi silmistä. Perhoset liitelivät lähemmäksi.
"Siinäkin laukkaava ruttolainen", kohautin kulmia kypärän alta ja taputin nuoren friisiläisen hikistä kaulaa, joka oli juuri saamassa turpalöylyn vanhemmalta hevoselta. On siinäkin diktaattori. Daksu ainut ori Morten lisäksi, kuka jaksaa kurittaa nuoria hevosia pihattolaumassa. Ei silti johtaja ainesta. Virnistin ja rapsutin nuoren hevosen turpaa. "Oletko matkalla linnalle?", kysyin ja nousin Draken selkään. "Hevosta sinun ei tarvitse hoitaa. Anna Duke piialle tai Deimos saisi itse hoitaa sen", äänessä oli lievä viha. Kyllä hän jaksaa poistua paikalta, kun mitään ei olisi tapahtunut. Odotin vastausta hiljaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 20:43:03 GMT
‘’En tiedä oliko tuo opetus, mieshän vain livisti pois heti kun siihen oli mahdollisuus. Ehkä sinun pitäisi harjoitella enemmän, Lyonell.’’ Kohautin harteitani kuin ohimennen, tehden kuitenkin kantani selväksi. En voinut mitään ilkikuriselle virneelle ja sille, että sain mahdollisuuden vittuilla. Taputin muutaman kerran Daksun kaulaa ja annoin hevosen napata huurteisesta maasta muutaman ruohonkorren suuhunsa. Syökööt niitä aikansa kuluksi.
‘’Älä viitsi, Daksu ole ruttoa nähnytkään.’’ Nauroin raikuvasti, ‘’Hän ei vain pidä tuosta sinun varsastasi.’’ Totesin kohauttaen harteitani. Vastaus oli ilmiselvä. Harva ritari uskaltautui Dark Soulsin selkään, enkä hetkeäkään uskonut että tuo mystinen mies oli poikkeus. En ollut ikinä edes nähnyt ketään muuta mustan hevosen selässä kuin itseni ja Artheurin muutamaan otteeseen, kunnes hänkin oli luovuttanut.
‘’Luultavasti olen, Artheurilla on jokin yllätys.’’ Virnistin mietteliäästi; olisin oikeastaan halunnut jo tietää sen, mutta hän salasi sen minulta taidokkaasti, ‘’Annan Deimoksen hoitaa sen.’’ Totesin vielä ja katsahdin Dukea joka tanssahteli vierelläni. Hevonen halusi jo jatkaa matkaa, ‘’Tuletko samaa matkaa kanssani?’’ Kysyin vielä jotta en olisi epäkohtelias tallin omistajalle.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 20:51:02 GMT
Yritin pitää pinnani. Huokaisin syvään ja hymähdin viileästi. "Joskus on parempi antaa kunnon opetus, sanat eivät aina riitä", sanoin naiselle rauhalliseen sävyyn. Deimosille sanat jäävät aina toiseksi.
"Haha. Tuo hevonen levittää pahoja tapoja kuin rotat ruttoja, mutta on siitä etua. On se hieno hevonen", katsoin ruohoa mutustavaa hevosta mietteliäästi. En varmaan koskaan käynyt ratsun selässä. Sen tiesin ettei ole mistään helpoimmasta päästä, mutta jollain taialla Nanook saa hevosen kuriin ja pärjää turnajaisissa. "Totta puhut. En ole koskaan kerinnyt nousemaan orin selkään. Onhan se lähes sinun ja Artheriun ratsu", tokaisin.
"Mennään vain", nyökkäsin ja kannustin tulevan luottoratsuni eteenpäin. Drake ravasi ylvään rennosti eteenpäin vilkuillen vähän väliä ympäriinsä. Itse pidin katseen jyrkästi horisontissa ja linna häämötti kaukaisuudessa kukkuloiden luona.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 21:06:55 GMT
Hymyilin tyytyväisesti nähdessä, että jopa prinssin hermot rakoilivat. Oli tyydyttävää nähdä, että jopa minun kaltaiseni oppipoika sai niinkin vaikutusvaltaisen miehen laskemaan kymmeneen rauhoittuakseen. Lähdin seuraamaan Lyonellia Daksun kanssa Duken ohjat edelleen käsissäni. Musta ratsuni kulki Draken vanavedessä, lähes vierellä.
‘’Kerro jotakin itsestäsi.’’ Se ei ollut kysymys, ei käsky. Pikemminkin pyyntö. Tajusin vasta nyt miten perhoset kiertelivät miehen ympärillä ja sai minut kurtistamaan kulmiani. Outoja olentoja. Lyonell oli hiljainen tapaus, mutta matka linnalle tulisi olemaan niin pitkä, että minun oli saatava keskustella seuralaiseni kanssa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 21:11:56 GMT
Katselin horisonttia mietteliäästi. Hengin rauhallisen puuskuttavaan sävyyn, että kypärän sisältä höyrysi. Rintakehään koski liiaksi, mutta yritin olla välittämättä tai olla käyttämättä voimiani turhaan. Kuitenkin tästä selvitään. Sisäisesti toivoin, että Deimos olisi lähtenyt omille teilleen tai sisällä räjähtäisi kunnolla.
"Etkö tiedä jo oleellisen? Hankalan ja Arkalan lääniherran poika, arkkiherttuan esikoinen, Arkalan prinssi. Onhan noita nimikkeitä", sanoin ja annoin Draken nostaa kevyen laukan. "Mitä tahdot tietää", kysyin kulmia kohauttaen. Pystyisin helposti tonkimaan naisen muistia ja menneisyyden syöväreitä ihan kiusatakseni takaisin, mutta se oli pikemmin äärikeino, suorastaan lahja valkoverisiltä jumalilta. Odottelin jatko kysymyksiä, sillä minulla ei ollut enempää kerrottavaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 21:19:19 GMT
Seurasin Lyonellin liikehdintää ja annoin Daksun laukata Draken vierellä. Musta paholaiseni kaarsi kaulansa ja ylväästi laukkasi eteenpäin kihara häntä huiskien kylmää pakkasilmaa. ‘’Lyonell rakas, nuohan ovat nimikkeitä. Ei tuo ole mitään oikeasti kiinnostavaa ja tiedän kyllä tuosta kaikesta.’’ Huokaisin silmiäni pyöräyttäen, ‘’Miten tuo sinun taikuus toimii? Mitä kaikkea pystyt tekemään?’’ Jatkoin kysymystulvaani kuitenkin hiljentyen hetkeksi.
Daksun askeleet olivat rauhallisia, keinuttavia ja olin jo lähes valmiina nukahtamaan. Olin yllättävän väsynyt nukuttuani vain muutaman tunnin viime yönä. ‘’Voit vaikka näyttää, että miten se toimii…’’Myhäilin kohauttaen harteitani. Olin ennenkin nähnyt taikuutta läheltä; Sirun manipulaatio oli ollut oikein pelottava kokemus.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 21:27:11 GMT
Huomasin, että musta ratsu laukkasi vierellemme ja käännyin katsomaan naista hiljaa. "Sitä tarkoitin, tiedät tarpeeksi", vastasin lopulta ja pysäytin sitten ratsun kukkulan päälle. Miettisin vastausta ja annoin kysymys tulvan mennä lävitseni. "Teidän punaveristen on vaikea ymmärtää, mutta voin näyttää sinulle, mutta en nyt", vastasin rauhallisesti. En väkisin tahtonut näyttää voimiani turhan epäilyttävässä paikassa, kun muiden punaveristen läsnäolo vaistottavissa.
"Se toimii kuin ajatuksen voimasta ja taika on siunaus. Ei sitä noin vain näytetä", virnistin kypärän alta. "Hmm, huomenna miekkailuharjoitusten yhteydessä? Itäisempi aukio Lumotussa Metsässä?", kysyin itsevarmasti, mutta kiusaus oli suuri. Katsoin naista hetken aikaa ja annoin keveän sinivihreän liekin ilmestyä käteeni. Suljin nyrkin ja katsoin Nanookia. "Ei sukunimeä, ei vanhempia, ainoastaan Merek. Olet lähes susien kasvatti keskellä Kalzanethia ja jokseen ikävöit violetti hiuksisen naisen lähtöä", sanoin nopeasti. Olin hetkessä nähnyt koko naisen historian kerta heitolla.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 21:38:23 GMT
Vastasin miehen kypärän alle piiloutuvien silmien katseeseen vakaana, rauhallisena. Pysäytin mustan ratsuni Lyonellin vierelle ja tunsin miten Daksu jännittyi allani. Hevonen ei toden totta pitänyt Drakesta - tai prinssistä. Kuuntelin hiljaa prinssin ehdotusta kunnes nyökkäsin tälle. ‘’Huominen käy hyvin.’’ Totesin vain ja silitin hajamielisesti paholaisen kaulaa katse siirtyen kuin automaattisesti lepattavaan, sinivihreään liekkiin. Seurasin liekin tanssia kuin hypnoosissa. Se oli kaunis, todella kaunis. Lyonellin sanat saivat ajatukseni kuitenkin katkeamaan kuin miekan iskusta.
‘’Tietenkin ikävöin Roxya…’’ Murahdin vaisusti ja kasasin ajatukseni takaisin yhdeksi, isoksi mytyksi jota en halunnut avata enää pitkiin aikoihin. Liian paljon kipeitä muistoja. Minusta oli outoa, että Lyonell ei ollut maininnut Elyasta. Miestä, joka oli valittu minulle kihlatuksi ennen kuin olin täyttänyt kymmentä. Tarkoittiko se, että Elyas - paras ystäväni, kihlatuksi tarkoitettu nuori mies oli kuollut? Tai että hän ei ollut ajatuksissani niin usein, että Lyonell olisi pystynyt mainitsemaan siitä?
Ehkä hän ei ollut vain huomannut sitä yksityiskohtaa. En oikeastaan tiennyt, että miten vaikutusvaltainen Elyaksen suku oli, mutta serkkuni vanhemmat olivat minua naittamassa hänelle kovaa vauhtia. Elyas oli onnekseni ollut kuitenkin minua kolmisen vuotta vanhempi, eikä rikas, mutta vanha herttua. ‘’Mene pois päästäni, olisin voinut vaikka fantasioida sinusta samalla hetkellä!’’ Ristin käteni ja tuhahdin kuin lapsi konsanaan suoden huulilleni kuitenkin pienen hymyn. Ajatukseni olivat yhtenä kasana, minun ei tarvinnut ajatella menneisyyttäni. Ei nyt, eikä koskaan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 21:43:24 GMT
"Huomenna puolen päivän aikaan", täsmensin ennen jatkamista. Loin hetkeksi aikaa tuiman katseen Daksuun. Pitäiskö joskus todella nousta tuon mustan paholaisen selkään. Monet sitä kehuvat ja haukkuvat, siinä on pakko olla jotain maagista. Ajattelin puoliääneen.
"Hehehe, älä viitsi meillä kaikilla on rakkaussuhteita. Niitä tulee ja menee", sanoin sitten lopuksi. Nanook ei ollut ainoa, jota kohtasi pakkonaittaminen. Mitä itseeni tuli on sama edessä. "Menneisyytesi on mielenkiintoinen, ei yhtä suoraviivainen kuin minulle. Osittain jumalat päättänyt jo kohtaloni. Sitä jaksa ajatella", sanoin vaisusti ja käänsin katseeni muualle.
Katselin himmentyvää auringonlaskua. Kohta olisi hyvin pimeää. Alkuyön tähdet tuikki korkeudessa ja jopa kaukaisuudessa vuorten rinteellä pystyi kuulemaan lohikäärmeen karjaisun kaiun. Hyvin lumoavaa, ajattelin ääneen ja taputin hevosen kaulaa. Pedon läsnäolo selkeästi hermostutti.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 12, 2018 21:59:38 GMT
“Maagista, Daksussa? Eikös täällä ole vain tavallisia ratsuja?” Kysyin mieheltä toinen kulma koholla ja vilkaisu mustan ratsun suuntaan. Katseeni kuitenkin palasi hevosesta prinssiin tämän naurahtaessa.
“Painu helvettiin, minulla on Artheur ja se riittää.” Naurahdin silmiäni pyöräyttäen. Pelkkä Elyaksen ajattelu teki kipeää. Hän oli todella ollut minulle läheinen monellakin tapaa. Parhaana ystävänä, rakastajana vanhempana. Olimme kokeneet paljon yhdessä, kunnes hän katosi kuin tuhka tuuleen.
“Etkö pysty vaikuttamaan tulevaisuuteesi?” Kysyin hämmentyneenä. Ajatus oli minusta erikoinen. Tarkoittiko se, että Lyonell ei voinut tehdä tiettyjä valintoja, koska Jumalat olivat valinneet toisin? Keskustelu oli kuitenkin kääntynyt puheenaiheeseen, mistä mies ei selvästi halunnut puhua. Kuulin liian selkeästi pedon karjunnan, joka kaikui vuorilta. Sydämeni lähti hurjaan kilpajuoksuun ja käteni menivät kananlihalle. Edelleenkään en ollut tottunut petojen läsnäoloon. Musta paholainen kuitenkin seisoi allani hievahtamattakaan, katse suunnattuna kohti äänen lähdettä korvat hörössä.
“Lyonell…” Kuiskasin hiljaa ja nyökkäsin kohti alla olevaa hevosta. Daksu päästi hirnahduksen - kuin vastauksena lohikäärmeelle. Puristin mustia ohjia käsissäni. Pelko hiipi selkäpiitäni pitkin hämähäkin lailla. Kylmät sormeni hipaisivat hevosen kaulaa ja pian ratsu laski päänsä syödäkseen huurteisesta puskasta lehtiä. “Mikä hevosta vaivaa?” Kysyin hiljaa, kuin peläten jonkun muun kuin prinssin kuulevan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 12, 2018 22:11:51 GMT
"Hevoset ovat normaaleita heinää syöviä otuksia. Siinä on maagista, että Daksu tottelee ainoastaan sinua ja Artheriua",vastasin tyynesti ja katsoin naista kysyvästi. Taianomaiset nelijalkaiset oli syvällä Lumotussa Metsässä piilossa ja ainoastaan Sirandras pystyi siinä auttamaan.
"Puoliverisenä osa tulevaisuudesta on päätetty jumalten pyynnöstä. Minusta tulee Arkalan ja Hankalan prinssi ellei muu jumalverinen tai puoliksi jumalverinen käy sitä vastaan", kerroin ennen vakavoitumista. "Ongelma on se, että Zurina, rakkaani, on punaverinen. Jumalat eivät katso sitä hyvällä, sillä puoliverisen ja punaverisen jälkeläinen on aina veretön, saasta, jota kuuluu halveksua", ajattelin että nainen näkisi ongelman selkeästi. "Se tietäisi vain sekaamusta kastissa ja hallinnossa. Punaveriset", sanoin irvakkaasti ja kuuntelin pedon murinaa kaukaisuudessa.
Daksu hermostui ja hermostuneisuus tarttui Drakeen. "Uskon, että meidän pitää mennä", kannustin hermostunutta hevosta eteenpäin. Lohikäärmeet, jumalten esikuvat. Miettisin ja tähyilin ympäriinsä, vaikka minusta ongelma ei ollut peto vaan tuntemattomat kauempana.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 4:58:05 GMT
“Eikö sinun kannattaisi jättää Zurina?” Kysyin täysin ilmeettömästi, mutta pohdin tilannetta ajatuksissani; jos minä olisin Zurinan asemassa niin haluaisin tietää niin pakottamisesta kuin Lyonellin omista ajatuksista. “Sinulla on tallin täydeltä punaverisiä, älä inhoa meitä.” Nauroin pehmeästi ja käänsin sitten huomioni takaisin vuorille.
Vihdoin ja viimein musta ratsuni alkoi tanssahtelemaan allani häntä viuhtoen, korvat niskassa. Hevonen halusi pois. Nyökkäsin Lyonellille ja annoin Daksulle luvan lähteä Draken perään. “Miksi tällainen hoppu?” Kysyin äkisti kun olimme laukanneet jo hetken matkaa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 6:31:22 GMT
"En ajatellut jättää häntä, vaikka suku ja Jumalat sen haluaisi. Ehkä uudistus tekisi hyvää", huokaisin raskaasti. Ei hänkään varmasti jättäisi Artheriua, jos käskisin.
Tuijottelin taivaalle ja ihailin petojen lentämistä. "Daksu vaistoaa vain nuo olennot", sanoin tyynesti ja annoin mustan ratsun laukata rennosti linnan pihalle asti.
Pihalla hyppäsin vauhdista alas ja ojensin ohjakset tallipiialle. Käänsin katseen takasin Nanookiin. "Mitä rakkauteen tulee, et varmasti jättäisi Artheriua vaikka laittaisin miehen pään hirteen", sanoin ennen poistumists kohti linnaa. "Huomenna, puolelta päivin idän aukiolla", äänensävy oli vahva ja käskevä, ettei varmasti unohtuisi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 8:02:42 GMT
“Eivätkö jumalat rankaise sinua jos et tottele?” Kysyin uteliaasti kumartuen hevosen kiharan harjan ylle. Vilkaisin taivaalle ja huomasin lentäviä petoja jotka saivat Daksun allani lähes neliin. Linnan pihalle pääsimme nopeasti, yllättävän nopeasti ottaen huomioon kuinka kaukana olimme olleet. Heittäydyin alas Daksun selästä ja otin ohjat ratsun kaulalta.
“Haluatko laittaa hänet hirteen?” Naurahdin kuivasti, ääni viileänä ja tuima katse tallin omistajassa, “Ja jos sinä nyt hirttäisitkin hänet niin luultavasti joutuisin etsimään uuden - en minä kuolleen kanssa pysty olemaan.” Kohotin kulmaani silmiäni pyöräyttäen. Daksu seisoi vierelläni edelleen ylväänä vaikka hän olisi voinut rentoutua. “Muistan kyllä.” Nyökkäsin kuin vahvistukseksi.
|
|