|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 15:46:16 GMT
//Yllätys-Karma iskee!
Olin lähtenyt aamulenkille kimon aasini kanssa, vailla varsinaista päämäärää. Olin varustanut hevosen kevyesti, normaaleihin varusteisiin. Itselläni oli päällä harmaat housut, ruskeanahkaiset pitkävartiset kengät ja vihreä, pitkä, takki.
Kuljetin oria pitkin metsää ja tuntui kuin hevonen olisi jopa nauttinut rauhallisesta menosta. Monnin askeleet olivat löntystävät ja kaula roikkui rennossa kaaressa. Ehdin ratsastamaan varmaan parikymmentä minuuttia maksimissaan, kunnes Monnin korvat kohosivat ja pää kääntyi kuuntelemaan jotakin. "Mikä on, poika?" Kysyin hiljaa ja kuuntelin itsekkin. Kaukainen kumina sai uteliaisuuden nousemaan, niin hevosella kuin minullakin. Ohjasin kimon äänen suuntaan ja hetken päästä tunnistin sinipukeisen miehen haarniskassa puiden välistä. Yhtäkkiä näkökentässä sujahti tummanpuhuva ratsukko, jonka tunnistin Daksuksi ja Nanookiksi. Hymähdin ja kohautin olkapäitäni. He olivat varmasti harjoittelemassa jotain tiettyä asiaa, ehkä jopa Nano oli kysynyt yksityistuntia? No, se ei minua koskenut, joten päätin kääntää Monnin takaisin tielle. Ori kuitenkin luimisti korvansa ja hermostui valtavasti yhtäkkiä. Toinen etukavio alkoi kuopia maata, eikä hevonen totellut apuja. "Monni, mitä n-" En ehtinyt puhua loppuun kun hevonen allani puuskahti täyteen laukkaan kohti aukiolla olevaa kaksikkoa. Pidin ohjista kiinni kuin elämäni olisi riippunut siitä, ja uskokaa pois, siinä hetkessä pelkäsin että se riippuikin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 8:49:36 GMT
// Pyllätys!
"Hyvä, koska magia saa riittää tältä päivältä meille", sanoin ja taikuus katosi ympäristöstä. Varmuuden vuoksi pystyisin saamaan naisen unohtamaan tapahtuneen. Hän sai tietää haluamansa, mutta tiedon leviäminen ei ollut mieleeni. "Säästyt, jos et kieli asiasta", sanoin sillä osasin kuvitella millainen soppa syntyisi, jos muut punaveriset saisivat kuulla. Odotin vakavan ilmeen kanssa naisen vastausta.
Drake painoi korvat luimuun ja katsoin kavioiden kopinan äänen suuntaan. Vedin miekan tupesta ja kannustin Drakea eteenpäin kohti meitä rynnivää kaksikkoa. "Seis!", ääni oli matala ja käskevä. Ratsukko saapui lähemmäksi ja odotin heidän tulevan auringon valoon nähdäkseni tunkeilija. Ei taikuutta nyt, näyttäydy. Ajattelin pitäen miekkaa vasemmassa kädessä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 15, 2018 10:17:37 GMT
"Lupaan olla kertomatta, haluan muistaa tämän." Virnistin kumartaen syvään miehelle. Kavioiden kopse lähestyi pelottavan kovaa ja Daksun korvat painuivat niskaan kiinni. Pian metsästä rynnisti tuttu vaaleahiuksinen vaalealla hevosellaan.
"Karma?" Purskahdin nauramaan, tyttö näytti hullunkuriselta Monnin kanssa. Seurasin tyttöä katseellani huvittunut hymy huulilla. Taikuudesta ei ollut jälkeäkään.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 10:23:53 GMT
Kuulin kuinka Lyonell käski pysähtymään, mutta vaikka kuinka yritin, Monni pinkoi menemään. Pian syöksähdimme puiden välistä pienelle aukiolle, jossa kaksi ratsukkoa seisoivat. Roikuin puoliksi irti satulassa, puristaen mustaa harjaa ja ohjia käsissäni. Orini rynnisti kohti Drakea ja Lyonellia, mutta tajutessaan kuka oli vastassa, se teki äkkipysähdyksen. Pukin kera.
Lensin kauniissa kaaressa satulasta ja tömähdin maahan. Tunsin kuinka kumea kipu lävähti kehooni oikean kyljen ja olkapään kautta. Ähisin maassa hetken aikaa, haukkoen happea. Yritin saada tapahtuneesta kiinni ajatuksissani, samalla kuunnellen kumeaa kopsetta, jonka hevosten kaviot päästivät nurmikkoa vasten. Halusin istumaan, mutta maailma pyöri ympärilläni. Päätäni alkoi särkeä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 18:06:30 GMT
Uljas ratsu kavahti pystyyn, kun Monni painoi jarrut pohjaan juuri meidän eteemme. Hypähdin alas satulasta, sillä jokin oli selkeästi vialla. Drake muuttui levottomaksi ja rynnisti karkuun kuin olisi juuri tulossa mestatuksi. "Nanook, etsi ratsuni", sanoin kohteliaan jyrkästi.
"Karma?", sanoin kysyvästi. Kumarruin toisen tasolle ja autoin naista nousemaan ylös? "Kuinka voitte? Mitä tapahtui?", kyselin naisen voimia ja mahdollista tapahtumat. Otin sitten kypärän päästä pois. Tummanruskeat hiukset pienellä korkealla ponnarilla. Terve silmä aristi auringon valoa, mutta toinen puoli kasvoista oli kosmisen tyhjyyden peittämä ja valkea silmä ei nähnyt lähes mitään. Tarvitaanko omaa loitsu taitoa vai Sirun, ajattelin huvittuneesti.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 15, 2018 18:54:17 GMT
Katsoin Draken menoa ja jo ennen kuin sain käskyn, niin olin jo valmiina kiitämään ratsun perään. "Pitäkää hauskaa!" Toivotin huolettomasti, vaikka mieleni sopukoissa pelkäsinkin Karman puolesta. Daksu allani vastasi käskyyn nopeasti ja viilettikin pitkä, kihara harja tuulessa hulmuten.
Drake näkyi aina välillä edessäni, kunnes katosi jälleen puiden lomaan kauas näkökentästäni. Vislasin kaksi korkeaa vihellystä, mutta hevonen ei hidastanut. Ei ennen kuin katosi näkökentästäni. Helvetti soikoon. Puista huolimatta lisäsin Daksun vauhtia - Drake olisi saatava kiinni ennen kuin tapahtuisi mitään peruuttamatonta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 19:10:44 GMT
Henkäisin keuhkot täyteen ilmaa ja nousin istumaan. Näin Lyonellin lähestyvän ja kuulin miehen käskevän Nanookin etsimään oman ratsunsa. En ollut tajunnut ollenkaan että Drake oli lähtenyt johonkin. Monni seisoi vähän matkan päässä hämmentyneenä, mutta näytti tyytyväiseltä löydettyään vihreää ruohoa mutusteltavaksi. Puhahdin pienesti ärtyneenä.
Sinipukuinen ritari ojensi kätensä ja otin sen kiittollisena vastaan. Nanooks oli kadonnut jo aukiolta, joten oli vain minä ja Lyonell. Tunsin lämpimän aallon tulvahtavan kehoni läpi, enkä ollut täysin varma oliko se kipua, vai jotain ihan muuta.
"Kiitos. Olen ihan kunnossa." Sanahdin nöyränä. Olkapäätä jomotti aika pahasti ja hengittäminen tuntui tukalalta, mutta muuten tunsin olevani hengissä. Katsahdin miehen kasvoja, joita ei enää suojannut kypärä. Tämä oli yksi harvoja kertoja kun näin hänet ilman kypärä ja näky sai aina sydämeni heittämään voltin. Mies oli helvetin komea, en voinut kieltää asiaa. Kasvojen toisen puolen kosmos teki hänestä vain mystisemmän, entistä paremman näköisen. Nielaisin ja nopeasti käänsin katseeni Monniin, joka hamusi maasta tuoretta ruohoa.
"En tiedä mitä tapahtui, Monni sai vaan jonkin kohtauksen. Ihan kuin se olisi nähnyt haamuja." Selitin kasvot vakavina. En vieläkään osannut olla ritarini seurassa rennosti, vaikka olisin toden totta halunnut. Tuntui että hänen kanssaan piti olla virallinen joka tilanteessa, olihan hän arkkiherttua ja prinssi. Ja minä vain alhainen oppipoika.
Tuijotin maata hieman surumielisenä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 19:34:53 GMT
Nanook oli kaikessa valmiudessa lähtemään Draken perään. Kuuntelin sitten virneen kera naisen puhetta ja nyökkäsin sopivissa kohdissa. "Ei hätää, Drake on ollut myös normaalia arempi. Saattaa lohikäärmeiden tulo hermostuttaa meitä jokaista", sanoin lempeästi, sillä lohikäärmekanta oli noussut huomattavasti.
"Kaikille sitä sattuu, jopa kokenut ritari saattaa kadottaa ratsunsa", sanoin ja katsoin toisen katsetta. "Turha surra", sanoin hiemaa leukaa nostaen ja nostin miekan harteille. Pidin sitä rennosti ja kuuntelin ympäristöä. Nanook olisi kaukana, sillä Drake jaksaisi ääritapauksessa juosta linnalle asti. Samalla ajattelin pitäisikö oppipojan käydä meidän ruttolääkärin luona, ettei hän saanut vakavempaa iskua päähän. Sitä en soisi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 15, 2018 19:50:45 GMT
Drake laukkasi kauemmas kuin olin olettanut, mutta pysähtyi kyllä aikanaan kun tajusi olevan jahdattuna. Tartuin ohjiin ja lähdin taluttamaan ratsua takaisin kunnes minun oli pysähdyttävä. Mitä helvettiä olin tekemässä? Lyonell ja Karma olivat kahdestaan niityllä, en helvetissä mennyt häiritsemään kaksikkoa nyt. He ratsastaisivat parhaimmassa tapauksessa Monnilla takaisin. Virnistin voitonriemuisesti ja käänsin hevoset toiseen suuntaan.
Annoin hevosten lähteä laukkaan, olimme menossa kohti kotia joka sai hevoset kiihdyttämään vauhtia. Pääsisimme kotiin ennätysajassa kyseisellä vauhdilla. Pian metsä katosi ympäriltä ja tuttu maantie tuli vastaan. Ratsut laukkasivat paljon kovempas kuin olin olettanut. Kauempana häämötti linna, Drakea oli mahdotonta enää pidellä.
//Saatte nyt tiputtaa mut pois eli saatte roolia kahdestaan ku Nano ei oo enää paikalla, huudelkaa chattiin jos Nanoa tarvitaan ~
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 20:08:08 GMT
Nyökkäilin ritarini sanoille nöyränä. Minua vitutti niin oma punastunut tunteeni, kuin se etten ollut saanut Monnia pidettyä aisoissa. Olkapäätäni vihlaisi ilkeäsi ja refleksistä nostin terveen käteni pitämään toisesta.
En osannut vastata Lyonellille mitään, joten kumarsin tuolle kiittäen ja kävelin hitaasti ratsuni luokse, napaten ohjat käsiini. Monni nosti päänsä ruohosta kysyvän näköisenä: "joko me jo lähdetään?" Mieleni teki huutaa hevoselle täyttä kurkkua, mutta päädyin nielemään vihani. Ei se ollut Monnin vika, vaan minun. En pystynyt pidättelemään hevosta, ja vaikka kuinka ritari yritti lohduttaa, sanat eivät päässeet muurini ohitse. Käännyin Lyonellin puoleen.
"Olen pahoillani jos keskeytin jotain." Sanoin pontevasti ja kumarsin syvään. Puristin orin ruskeita ohjia nyrkissäni niin että jänteisiin sattui. Jomottava kipu säteili kyljessäni jokaisella hengenvedolla, mutta pidättäydyin rauhallisena. "Ja anteeksi että Drake karkasi. Lupaan ettei tämä toistu." Ääneni hiljentyi. Suoristin selkäni ja katseellani kävin läpi metsän rajan, mutta Nanoa tai hevosia ei näkynyt.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 20:16:20 GMT
Katsoin noista väsyneillä ja lempeillä silmillä. "Oppituntimme loppui sopivasti", sanoin rennosti ja kävelin naisen luokse. Taputin ratsun kaulaa ja rauhoittelin hevosta. Oikeasti käytin vähän magiaa, ettö hevonen rentoutuisi.
"Ymmärräthän, että en voi päästää noissa kiputiloissa satulaan", sanoin vakaan rauhallisesti ja otin ohjaset käteeni?
"Vien sinut linnalle. Hyppäät vain kyytiin", sanoin armollisen rauhallisesti ja olin valmis laittamaan kypärän takaisin päähän. Monnilla ei ollut miekalle sopivaa remmiä satulassa, joten miekka tulisi kantaa koko matkan toisessa kädessä. Tuhahdin, sillä miekka painoi enemmän kuin kaikki seitsemän syntiä yhteensä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 20:24:29 GMT
Katsahdin miestä, joka oli kävellyt lähemmäs. En saattanut sanoa mitään vastaan miehelle, joka oli opettanut minulle kaiken mitä ritarina oleminen oli. Purin hammasta yhteen ja nöyrryin toisen edessä, niin kuin kunnon oppipojan piti. Tein niin kuin Lyonell käski, vaikka olisin tahtonut sanoa vastaan. Jos minä olisin saanut päättää, olisin napannut Monnin remmit ja joussut niin pitkälle kuin ori olisi jaksanut, kauas pois linnasta. Kauas pois Lyonellin luolta. Olin nöyryyttänyt itseni prinssin edessä, ja se jos jokin tuntui kamalalta.
Katsahdin miekkaa miehen kädessä ja mietin hetken hiljaa. "Antakaa minun edes pidellä miekkaanne, se on painava." Tarjouduin. Olin monesti joutunut kiilloittamaan tuon samaisen miekan ja tiesin tasan tarkkaan kuinka painava se oli. Pienet muistot väsyneistä illoista, puunaamassa miekkaa, lämmitti mieltäni.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 20:29:17 GMT
Katsoin Karmaa kulma koholla. Laskin kädet aikeissa laittaa kypärän päähän. Katsoin hetken aikaa ratsua, otin ohjakset ja pujotin hopeisen kypärän remmin lävitse. En tuntenut tarvetta peittää itseäni, oli turvallista kulkea.
"Kuten tahdotte", sanoin ja ojesin miekkani naiselle. Suupielet kävivät nopeasti ylhäällä. Nousin sitten vakaana Monnin selkää. Siitä oli ikuisuus, kun olin tämän ratsun selässä ollut. Teoriassa Karma ja entinen rahvas oli ratsastanut tällä ratsulla. Ojensin sitten käteni naiselle avustaakseem ratsun selkään?
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 20:47:15 GMT
Sivusilmällä seurasin miehen tekemisiä ja tuhahdin jomottavan kivun johdosta. Olin toivonut että Lyonell olisi edes laittanut kypärän päähänsä, mutta ei. Toinen puoli mielestäni nautti asiasta, mutta toinen torui typeriä ajatuksia.
Nyökkäsin varmana ja otin painavan miekan vastaan kaksin käsin. Se oli yhtä painava kuin olin muistanutkin. Katsoin miehen nousua ratsun selkään, jonka jälkeen nostin myös itseni, ritarin avustuksella, kimon orin selälle. Nostin miekan syliini, jossa se pysyi kaikista kevyimmin. Pitelin kuitenkin miekan kahvasta terveellä kädelläni, ettei se vain tippuisi. En ollut varma oliko suvaittavaa noin vain halia prinssiä, joten pidin käteni omalla puolellani. "Olen valmis." Sanahdin hiljaa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 20:54:09 GMT
Nyökkäsin ja painoin terävästi jalat Monnin kylkiin. Hevonen oli selkeästi hämmentynyt, mutta lähti ravaamaan kuuliaisesti eteenpäin. Katselin ympäristöä ja ihana rauhallisuus valtasi koko kehon. Hiljainen Lumottu Metsä, ei ohikulkijoita tai vaeltajia rikkomassa rauhaa. Vähän väliä tähyilin taivaalle pitäen mielessä, että lohikäärmeitä oli nähty lähistöllä.
"Oletko varma, että selviät?", kysyin sitten naiselta, jonka kipu oli lähes kosketeltavissa. Enemmin se tunne, että toinen oli huonossa kunnossa tuli yhtä automaattisesti kuin taikavoimien käyttäminen. Annoin toiset pohkeet kimolle hevoselle, joka alkoi epäröidä eteenpäin menoa. Mikä teitä nelijalkaisia vaivaa, hirveä hoppu ja pelko. Ajattelin kulmia kurtistaen. Jotain metsän syvyydessä oli, että hevoset aistivat paremmin kuin me.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 21:05:47 GMT
Monni lähti nytkähtäen liikkeellä ja jouduin ponnistelemaan etten putoaisi selästä. En siltikään suostunut ottamaan Lyonellista kiinni, jokin ajatuksessa sai poskeni punertavaan ja se ärsytti minua.
Ähisin hiljaa ritarin takana. Kipu alkoi muuttumaan suuremmaksi, se teki aaltoja kehoani pitkin. Tunne oli erittäin omituinen ja inhottava. "Pärjään kyllä." Sanahdin hampaideni välistä. Yritin hengittää syvään, mutta se sattui. Päänsärky, jonka olin jo itsekkin ehtinyt unohtaa, tuli pistävänä takaisin. Se sai ruhoni heilahtamaan, ja samalla kun Monni teki jonkinlaisen sivuliikkeen, horjahdin kunnolla sivulle. Tasapainoni ei pitänyt ja nappasin vapaalla, kipeällä, kädellä kiinni Lyonellin käsivarresta jotten tippuisi.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 21:29:18 GMT
Katsoin naista epäilevästi. Pidin ohjia toisessa kädessä ja otin toisen otteesta paremmin kiinni. En anna lupaa toisen tippua alas ja loukata itseään uudestaan.
Teki kipeää laiminlyödä ritarillisia tapoja. Hidastin ratsun ja käännyin katsomaan toista. "Sanot, jos kipu menee pahemmaksi", ei ollut pyyntö vaan käsky. Pystyn tunnistamaan, mutta en tahdo loukata häntä. Annoin Monnin kävellä pehmeästi eteenpäin vapailla ohjilla.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 21:42:06 GMT
Purin hampaitani taas yhteen ja paransin asentoni, Lyonellin avustuksella. Katsahdin miehen silmiin vakava, mutta pahoitteleva, ilme kasvoillani. Suoristin selkääni ja vedin taas aimo annoksen happea, vaikka se tekikin kipeää.
Lyonellin sanat olivat painotettu käskyn muotoon. Nyökkäsin tälle nopeasti. "Sanon." Huokaisin vielä hiljaa tuolle. Päänsärky teki omituista aaltoilevaa siksakkia pääni sisällä. Vapaalla kädellä hieroin päätäni pienen hetken. En halunnut enää pudota, joten suostuin laskemaan käteni hellästi ritarin olkapäälle. Olisin halunnut kysyä onko asia hyväksyttävää, mutta tiesin miehen vastauksen.
"Nyt on parempi. Mennään." Sanoin reippaammin kuin aikasemmin. Se oli tapani hoputtaa miestä jatkamaan matkaa, jotta se olisi ohi pian.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 21:47:40 GMT
Nyökkäsin sopivissa kohdissa ja annoin Monnille pohkeita edetä eteenpäin rauhallisesti, mutta ravissa. Istuin rennosti täydessä ryhdissä, mutta samalla täysin rentona viestien, että ote ei haitannut minua.
"Pidä kiinni", sanoin naiselle ja hänen käskystä annoin Monnille laukkapohkeet eteenpäin. Ohjat vapaana ori eteni hieman takkuilevasti, mutta se oli hevosen tapa. Pidin jalat ratsun kyljissä kiinni ja samalla pidin Karmasta kiinni. Tästä hevosesta kun ei ikinä tiennyt milloin mitäkin tempaisee.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 22:15:42 GMT
Nyökkäsin, vaikka sitä mies ei nähnytkään, ja valmistauduin nykäykseen. Tunsin miehen käden omallani ja kuinka tuo kuljetti käden oman kylkensä ympärille. Punaisuus levisi poskilleni salakavalasti, mutta yritin keskittyä vain kyydissä pysymiseen. Se oli helvetin vaikeaa. Tunsin kädelläni miehen haarniskan jokaisen liikkeen ja hengitykseni pinnallistui aivan yhtäkkiä. Olisin tahtonut nojautua ritarin selkää vasten, mutta pidin asian vain ajatuksen tasolla.
Puristin jalkojani Monnia vasten, pidellen itseni tasapainossa. Toisella kädellä puristin miekan kahvaa niin että rystyseni olivat valkoisena. Hetkeksi suljin silmäni ja tunsin kuinka Monnin jalat tamppasivat maata.
|
|