|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 22:22:50 GMT
Pian smaragdin vihreä nurmi vaihtui kovaan ja kopisevaan hiekkatiehen kohti Hankala linnaa. Monni puuskutti eteenpäin ja pää korkealla laukkasi eteenpäin kytäten vastaan tulevia ratsastajia. Kannustin ratsua eteenpäin nyt ei ollut aikaa pelleilylle.
Välillä käännyin katsomaan sivusilmällä oliko nainen yhä elävien kirjoissa. Vai mitä turhaa sinne pääni käänsin, sillä pystyin lukemaan sen. Jos kuitenkin toistaiseksi taikuus pois. Ainakin tuntiessani ohikulkioiden kylmät ja tuomitsevat katseet. Kannustin ratsua yhä nopeammin eteenpäin, mutta valmiudessa nappaamaan miekan ohittaessamme tuntemattomat.
Linna häämötti kukkulan päällä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 22:31:01 GMT
Avasin silmäni kun kuulin muitakin kuin omia askeliamme. Hengäisin syvään, tuntien silti kuinka sydämeni tykytti ollessani niin lähellä Lyonellia. Se oli omituinen tunne, kuin jokin olisi tahtonut tappaa minua sisältä päin.
Katsahdin eteemme ja näin linnan haalean silhuetin kukkulalla, sekä pari vastaantulijaa. He eivät näyttäneen vaarallisilta ja ohitimmekin heidät nopeasti ja vaivattomasti. Käännyin kuitenkin katsomaan taaksemme outoja kulkijoita ja huomasin heidän kääntyneen myös meidän puoleemme. Kaksikko katseli meitä paikoillaan ja puheli toisilleen. Hymähdin ja käännyin takaisin ritarin puoleen. Päänsärky teki taas äkkipaluun, mutta tällä kertaa se ei yllättänyt. Puristin miehen kylkeä hieman kovemmin, keskittyen tasapainon pitämiseen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 15, 2018 22:37:40 GMT
Tunsin naisen otteen voimistuvsn, mutta pysyin rentona. Se ei haitannut, ainoa murheenkryyni oli takana kuiskivat ohikulkijat. Käänsin katsomaan taakse muukalaisia kohti. Katsoin sitten Karmaa ja lopulta kohti linnantietä ottaen ohjakset yhteen käteen.
Hidastin ku hiekkatie alkoi muuttua osittain ylimääräisten mukulakivien peittämäksi tieksi. Linnan korkeat ja ylväät portit olivat edessämme. Ritarit väistivät kumartaen avonaisten porttien tieltä ja Monni ravasi tutulla pihalla päästäen kevyen hörähdyksen.
Annoin hevosen ravata aivan linnan portaikon juurelle. Pysäytin hevosen ja taputin Karman kättä. "Perillä, pysytkö pystyssä?", kysyin ja laskeuduin varovaisesti ratsun selästä pitäen naisesta kiinni ettei hän kaatuisi? Olin aivan valmis ottamaan hänet kiinni ja kantamaan sisälle linnaan mikäli hänen tilansa sitä vaati. Kipu oli selkeästi läsnä, hän ei ollut kunnossa tai täysin normaali itsensä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 15, 2018 23:33:02 GMT
Lyonellin nostaessa kätensä irti omastani, huokaisin. Ehkä helpotuksesta, ehkä siitä että kipu hellitti hetkeksi. Suljin silmäni loppumatkaksi ja puristin miekkaa toisessa kädessäni. En antaisi sen pudota.
Tunsin kuinka ritari hidasti vauhtiaan ja kaviot kopisivat mukulakivien päällä. Humiseva viima huitoi kahdeksi letiksi sidottuja hiuksiani sinne tänne. Kuulin suurien porttien avautuvan. Silloin avasin silmäni ja näin linnan vierellämme. Lyonell taputti kättäni ja totesi olevamme perillä. Katsahdin linnaa mietteliäänä. "Luulen niin." Vastasin miehen kysymykseen. Ritari piti silti varmuuden vuoksi minusta kiinni kun itse laskeutui alas. Päänsärky voimistui ja tunsin kuinka ympäristö alkoi pyörimään ympärilläni. Ensimmäinen merkki voimienmenetyksestä tuli minullekkin vasta sitten kun kuulin voimakkaan kolahduksen. Miekka, jota olin pitänyt kiinni kaikilla voimillani, oli tippunut. En muista päästäneeni irti. Nostin katseeni miekasta Lyonelliin kysyvänä. Hetkeksi ympäristö tummeni enkä tiennyt mitä tapahtui. Tarrasin kiinni jostain terveellä kädelläni, mutta kehoni liukiu silti. Kun vihdoin sain tajuntani takaisin, makasin puoliksi Lyonellin sylissä. Yritin hakea jaloillani tasapainoa maasta hoiperrellen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 16, 2018 8:26:58 GMT
Miekka kolahti maahan ja annoin sen olla. Karma makasi puoliksi sylissä ja otim hänestä paremman otteen. Nostin hänet syliini.
"Astrael!", huudahdin ja roteva ritari juoksi portast alas. Hän kumarsi ja katsoi kysyvästi. Piika nappasi Monnin hoidettavaksi. Hetkeksi unohdin mitä minun piti ystävälle sanoa, mutta uskoin hänen lukevan tilannetta kuin avointa kirjaa.
Mies väistyi tieltäni, kun aloin kantamaan naista kohti ruhtinaallista linnaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 16, 2018 9:34:13 GMT
Tunsin kuinka voimakkaat käsivarret nostivat minut ilmaan. Suustani pääsi pieni huokaisu kivun aaltoillessa olkapäästäni koko muuhun kehoon. Siniset silmäni siirtyivät katsomaan minua kantavaa miestä, mutta siirsin katseeni nopeasti pois. Vihasin sitä tunnetta joka rinnassani paloi, enkä edes tiennyt mikä se oli. Sekös jos jokin ärsytti.
Päänsärky alkoi olla jatkuvaa ja voimakasta, silmiä oli vaikea pitää auki. En voinut olla miettimättä, että kuinka ihmeessä osasin heittäytyä maahan niin hyvin, satuttaen itseni näin pahasti. Maailma alkoi pyörimään taas kerran ympärilläni, eikä minulla ollut minkäänlaista tietoa missä olimme. Tunsin kuinka Lyonell käveli portaita, mutten ollut varma mihin suuntaan. Pääni kaatui nojaamaan miehen olkapäätä vasten. Hengittäminen oli vaikeaa ja päätin sulkea silmäni.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 16, 2018 10:07:41 GMT
Kävelin tasaisesti ylösportaita. Linnan suuret ovet aukesivat ja sen loisto häikäisi omat kasvoni. Palvelusväki katsoi ihmeissään ja kyseli mitä oli tapahtunut. En vastannut, ei ollut aikaa hukattavaksi.
Tunsin kuinka toinen nojautui minuun. Lähdin varovaisesti kävelemään kaarevat leveät portaat yläkertaan. Maalausten peittämä käytävä toi kodikkaan tunteen, mutta linna ei vetänyt silti vertoja Arkalan linnaan. Kävelin käytävän päätyyn ja avasin puisen oven.
Oma huoneistoni oli hämäryyden peitossa. En sietänyt auringonvaloa. Kävelin reippain askelin ja laskin Karman pehmeällö juuri siatulle vuoteelle. Katsoin häntä hetken aikaa.
Riisuin painavan käsineen pois ja pidin kättä naisen päälaen päällä. "Vain parhaaksesi", sanoin vaimean hiljaa antaen sinivihreän hehkun valaista huoneen. Parannusloitsu. Kivut katoavat, rikkoutuneet paikat korjaantuvat, olo rentoutuu ja sivuoireena syväuni. Antaisin naisen nukkua rauhassa mikäli taikapureutui punaveriseen.
Peruutin ikkunan luokse omalle pienelle valtaistuimelle. Se oli kylläkin punaisesta nahkasts tehty istuin, mutta en jaksanut valloittaa Artheurim valtaistuinta suursalissa. Odotin niin kauan kuin tarve vaatii.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 16, 2018 10:36:44 GMT
Tuijotin tyhjää pihamaata silmät sirrillään. Missä helvetissä Karma oli? Syöksähdin äkisti nähdessäni Astraelin. Mies tietäisi varmasti ainakin Lyonellin olinpaikan. "Astrael!" Henkäisin ritarin nimen ja pysähdyin kaksimetrisen miehen eteen, "Missä Karma on? Tai Lyonell?" Hypin päkiöilläni ylös ja alas kuin lapsi konsanaan.
"Lyonell kantoi hänet Linnaan, et pääse sinne - tiedäthän sen?" Astrael kohotti kulmiaan ja se riitti minulle. Löytäisin keinon kyllä varmasti. "Ja anna minun arvata, et voi viedä minua sinne?" Myhäilin silmiä pyörittelen. "En tietenkään." Mies naurahti ja jatkoi sitten matkaansa päätään pudistellen.
Jumalolento Siru pääsisi kuitenkin sisälle, oli vain löydettävä tuo lurjus. Juoksin pihan poikki kohti tallia vain yksi olento mielessäni. Oli löydettävä hänet. Juoksin ympäri tallia vilkuillen karsinoihin pieni paniikki mielessä. "Ketä etsit?" Tuttu ääni naureskeli aivan takana. Tiesin, että hän tiesi minun etsinnöistä.
"Sirandras, minulla on kiire!" Sähisin jumalolennolle joka vain naurahti seinään nojaten. Hän tarkkaili minua mietteliäästi. "Ei minulla vain..." Siru naurahti olkiaan kohauttaen. Suljin silmäni ja päästin suustani sitten raskaan huokauksen. "Tarvitsen apuasi, Sirandras... Saatko minut linnaan?" Katsoin ylijumalaa lähes anellen - tarvitsin tätä kipeästi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 16, 2018 10:46:11 GMT
Hikoilin ja hengitin vaivalloisesti, kunnes outo valo täytti mieleni. En tiennyt olinko hereillä vai en, kaikki tuntui utuiselta ja omituiselta. Sitten nukahdin. Mieleni vetäytyi syvään, mutta pehmeään, pimeyteen. Koko viikkona en ollut saanut kunnolla unta, joten kehoni oli erittäin kiitollinen nukahtamisesta, vaikka se ei tiennytkään mitä oli tapahtunut. Enkä tiennyt minäkään. Ajatukseni kiersivät mielessäni kuin hyrrä, etsien omaa paikkaansa. Omituiset unet lohikäärmeistä, ritareista, niin tutuista kuin tuntemattomistakin, täyttivät mieleni.
Tulisin nukkumaan toista tuntia, siitä kehoni oli varma.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 16, 2018 12:52:41 GMT
Pidin katseen ikkunassa ja käännyin välillö vilkaisemaan Karmaa. Hän oli syvässä unessa ja loitsu kumoutuu, kun hän on saanut kokonaan levättyä. Napsautin sormia. Vaimea ääni kantautui kauas linnan pihalle asti.
Kukas muukaan kuin ystäväni Astrael saapui hiljaisin äänin hämärään huoneeseen. "Ruhtinas?", hän sanoi matalalla ja lempeällä äänellä. "Vaiti, vaikka hän ei kuulekkaan", vastasin hiljaisesti. "Hän, mutta ruhtinas...", Astraelin keskeytti Lyonellin kylmä ja käskevä ilme. "Hae oppipoika tänne, Nanook, punaverinen", sanoin ja mies lähti sanomatta mitään.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 16, 2018 13:22:43 GMT
"Olipa loukkaavaa..." Siru virnuili lapsenomaisesti, "Tietenkin saan, mutta Astrael etsii sinua jo." Ylijumala käveli reippain, lähes tanssien ulos tallista ja minun seuratessa vastassa oli vain tyhjä piha. Velhonlurjus oli kadonnut kuin maan nielemänä.
Kaksimetrisen miehen löytäminen ei ollut vaikeaa ja jouduin todella selittämään hänelle, että mistä tiesin hänen etsivän minua. Lopulta pääsin lähtemään kohti linnaa Astraelin saattamana. Tyhjät käytävät oli aavemaiset varsinkin kun edessä asteli kaksimetrinen ritari. Näillä käytävillä miehen saattelemana en todella haluaisi kävellä pakotettuna.
Lopulta pääsimme ovelle, johon koputti kahdesti. Hetken päästä Astrael avasi oven ja kumarsi kuten kuuluikin. Omat ajatukseni olivat kuitenkin niin sekaisin, että kumartaminen oli pienin murheeni syöksyessä istumaan Karman vierelle tämän maatessa sängyssä lähes elottoman näköisenä. Sen verran tajusin itsekin, että toimin hiljaa. Naista ei tulisi herättää.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 16, 2018 13:29:59 GMT
Ovi meni kiinni itsestään ääntä pitämättä. Astrael palautui omiin tehtäviinsä ja Nanook tuskin huomasi minua hämäryyden keskellä. Hän istui Karman vierellä ja itse pienen matkan päässä.
Olin aivan hiljaa, nainen saisi aloittas mahdollisen keskustelun. Olin kaiken parhaani tehnyt. Avonaisesta ikkunasta lensi muutama sinivihreä perhonen tuomaqn valoa. Toinen lensi omalle olkapäälle räpyttelemään kimaltavia siipia ja toinen laskeutui Karman pään päälle.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 16, 2018 13:39:20 GMT
Katsoin perhosta joka laskeutui naisen pään päälle ja hymyilin vaisusti. Perhonen valaisi naisen kasvot. Siirsin hiussuortuvan Karman kasvoilta ja katsoin rauhallisia kasvoja. "Paransit hänet, etkö vain?" Kysyin hiljaa, pehmeästi irrottamatta katsettakaan vaaleahiuksisesta naisesta. Tiesin, että Karma ei tekisi kuolemaa, mutta nähdessä hänet siinä niin en voinut olla ajattelematta asiaa.
"Lyonell, tunnut halveksuvan punaverisiä..." Naurahdin kuivasti, "Mutta välitätkö Karmasta?" Kohotin vihdoin katseeni ylös ainoan ihmisen kasvoilta, jonka menettämistä pelkäsin lähes yhtä paljon kuin Daksun. Eriväriset silmät hahmottivat pimeydessä perhosen valolla kylpivän prinssin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 16, 2018 13:45:32 GMT
Nousin äänettömästi ylös ja kävelin sängyn jalkapäätyyn. Olin ryhdikkäästi ja katsoin kumpaakin pitäen arvokkaan katseen. Nyökkäsin sitten naisen kysymykselle.
"En halveksu, mutta kukin tietää paikkansa", sanoin jalolla äänensävyllä. Jokainen Kalzanethkm asukas tiesi mitä tapahtuisi, jos omaa verikastia ei tiedosta. Kadotus Jumalilta tai vastaavaa. "Välitän jokaisesta, joka linnani mailla liikkuu", sanoin lempeästi. Hieman surumielisesti, mutta pidin katseeni syvässä olevassa naisessa.
Pitkästä aikaa sain tilaa omille ajatuksille. Olin kantanut vastuun hyvin, mutta ote sängyn puutasosta voimistui. Vedin syvään henkeä ja hellitin otteen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 16, 2018 13:57:30 GMT
Silitin viileillä sormillani naisen poskea. "Tulet vielä särkemään hänen sydämensä." Katseeni kohosi ikkunaan, enkä välittänyt vaikka Lyonell seisoikin nyt jalkopäässä. Huoneen synkkyys kiehtoi minua luvattoman paljon.
"Särjet Karman pieniin palasiin ja minä saan paikata virheesi." Käänsin katseeni hetkeksi Lyonelliin, "Mutta kerran särjettu maljakko ei ole entisensä, vaikka sitä kuinka paikkailisi." Ääneni oli muuttunut surumieliseksi, mutta samalla viileäksi. Nousin ylös kevyesti ja venyttelin kuin kissa konsanaan, "Eikä tuo viaton tyttö tiedä asialle syytä. Hän ei ymmärrä mikä hänessä on vialla, koska sellaista asiaa kuin torjutuksi tulemista ei voi logiikalla - kaavoilla - selittää." Kävelin rennoin askelin vuoteelta kohti niin kovin mielenkiintoiselta näyttävää ikkunaa kohden.
"Mutta mitäpä sinä siitä välittäisit, prinssi?" Pysähdyin ikkunan eteen ja katsoin ulos tallipihaa. Tuntilaiset menossa harjoittelemaan jotakin uutta. Tiedonjano on sammumaton, mutta liika tieto tappaa. Tiedottomuus on kuitenkin heikkous, kirous suorastaan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 19, 2018 9:33:33 GMT
Hetken katsoin naista jähmettyneesti, kunnes puristin käden nyrkkiin. Rystyset valkeina löin nyrkin sängyn päätyyn. Ensimmäinen varoitus. "Minä en ole särkemässä ketään. Tässä juuri pelastin häne", ärähdin veret seisauttavalla sävyllä. Jokainen valo katosi huoneesta. Oli enää sysipimeyttä kuin oma ruhjoutunut mieleni.
"En ole särkemässä ketään muuta kuin oman asemasi", ärähdin, että teki itselle kipeää. Huokaisin syvään. "Zurina lähti pohjoiseen eikä hän tule takaisin. En jaksa ajatella enää mitään muuta kuin valtakuntani parasta, oppipoikien parasta. Sitten ajatella omaa kohtaloa", huokaisin pitäen taukoa. "Mikäli oma koppavuutesi ei muutu, voit olla varma että menetät jokaisen tärkeän ihmisen. Tiedän että pelkäät yksinoloa, sitä että menetät Artheurin, Daksu, kaiken! Se ei ole vaikea suorittaa, joten ala käyttäytyä kuten linnanmailla!", keuhkot suorastaan tyhjentyivät.
"Osaan välittää, et tiedäkkään. Kerran väität noin, niin opit välittämään ja suremaan kaiken mitä sinulla joskus oli!", snaoin rauhallisesti. Olin leppynyt se oli kuin taikaisku. Astrael oli lähellä tiesin sen, tunsin hänen läsnäolon. "Pahoittelut lady Nanook, mutta käytä ritarillista asemaasi oikein", tuhahdin lopuksi. "Kun Karma herää, sano hänelle että tahdon tavata hänet", sanoin, kumarsin ja lähdin hiljaisesti. Oli pakko saada olla yksin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 10:02:02 GMT
Tietoisuus alkoi pikkuhiljaa leviämään mieleeni. Kuulin kaukaista puhetta ympärilläni, mutta aluksi en tunnistanut puhujia. Hengitin hitaasti, kehoni oli vielä unessa, mutta mieleni alkoi heräilemään. Lopulta tunnistin naisen äänen Nanookiksi. En saanut puheesta kunnolla selvää, mutta pari sanaa sieltä täältä sai minut ymmärtämään että hän puhui minusta. Kuuntelin hiljaa, silmät edelleen kiinni, unisena, naisen puhetta. Vaikken kaikkia sanoja ymmärtänytkään, tajusin että jotain vakavaa oli menossa.
Heräsin lopulta pamauksen ja Lyonellin huutoon. Avasin hitaasti silmiäni, mutta huone oli pilkkopimeä. Ainoastaan Lyonellin vihainen ääni täytti seinät. Kuuntelin miehen sanoja hämilläni. Mitä oli tapahtunut? Mitä Nanook oli sanonut prinssille, suututettuaan hänet niin? Suljin silmäni uudelleen, kumpikaan ei ollut ilmeisesti tajunnut minun heräävän vielä. Ehkä parempi niin. Lyonellin sanat saivat rintani riipimään. Miehellä ei ollut helppoa hallita linnaa ja pitää yllä järjestystä. Mieleni halusi pakolla ajatella, että Nanook ei tehnyt asiasta helpompaa. Eikä varmasti tehnytkään, mutta olin hänen ystävänsä, minun tehtäväni oli tukea häntä, ei alistaa.
Sydämeni jätti lyönnin, tai pari, kun kuulin Lyonellin pyytävän minua luokseen herättyäni. Nielaisin hiljaa. Kehoni jokainen lihas oli jännitettynä niin kauan kunnes kuulin miehen askeleiden poistuvan ja oven menevän kiinni. Avasin silmäni pikkuhiljaa valkenevaan huoneeseen. "Nano?" Kuiskasin, samalla nousten hitaasti istumaan. Nyt haluan tietää mitä tapahtui.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 10:28:39 GMT
Puristin käsiäni nyrkkiin ja tuijotin ulos silmät salamoiden, "Pelastit hänet nyt, pelastat hänet vastaisuudesta - mutta entä Karman tunteet?! Oletko koskaan ajatellut sitä?" Kysyin viileästi, mutta pyrin rauhoittamaan ääneni. En todella voinut uhata Lyonellia nyt, kun hän todella oli tosissaan.
Lyonellin uhkaus asemastani ei pahemmin liikauttanut; minä olisin vaikka oppipoika lopun ikääni kunhan Karma ja Daksu olisivat turvassa. Minua kuitenkin loukkasi sanat pelostani, se oli sellainen asia, jonka vain Karma tiesi. Laskin hiljaa kymmeneen ja kuljetin käteni taskuihin. Ei ollut sanottavaa, ei yhtäkään sanaa enää. Suljin silmäni hitaasti. Ovi kävi ja kuulin Karman kuiskauksen.
"Mitä nyt?" Kysyin viileästi katse pysähtyen sänkyyn. Minun oli rauhoituttava. Käänsin katseeni käsiini ja huomasin, että olin puristanut käsiäni niin kovaa nyrkkiin, että puolikuun muotoiset jäljet kynsistäni vuosivat verta. "Taas yksi virhe..." Sähisin hiljaa, itsekseni. Tiesin tehneeni suuren virheen, mutta en katunut sitä. Karman suojeleminen oli tärkeintä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 10:37:23 GMT
Nousin istumaan, pää käsiini painettuna. Päätäni särki, mutta muu kehoni oli täydellisen tuntuinen. Kuin en olisi ikinä tippunutkaan hevosen selästä. Mitä oli tapahtunut? En käsittänyt. Kuuntelin Nanookia, kääntäen katseeni lopulta häneen. "Mitä tapahtui? Kerro kaikki." Ääneni oli yllättävän lempeä. Tiesin että Lyonellin sanat sattuivat naista, oli kuin olisin tuntenut kuinka Nanon sydän oli murskaantunut niistä. En halunnut pakottaa häntä, mutta halusin tietää mistä oli kyse. Lyonell ei suutu helpolla, tiesin sen, joten naisen oli pakko sanoa jotain todella pahaa. Odotin hiljaisuudessa vastausta valkohiukselta, siniset silmäni katsoessa naisen tummaa hahmoa ikkunan edessä. Vain vaaleat hiukset hohkasivat haaleaa valoa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 11:02:45 GMT
Tuijotin ulos silmät sirrillään, en tiennyt mitä sanoa Karmalle. Halusin vain pois tilanteesta. Daksun luokse, pakoon kaikkea tätä. Tarvitsin vain hetken jotta olisin oma itseni. "Tipuit, Lyonell pelasti henkesi ja riitelimme. Etsi Astrael, hän auttaa sinut etsimään Lyonellin." Puhuin kylmän viileästi ja kävelin ovelle.
"Nähdään, Karma." Tokaisin ja avasin oven kadoten käytävään paiskaten sen kiinni. Mulkaisin Astraelia kylmästi kävellessä tämän ohi. Käsi miekan kahvalla kuljin käytävillä, valmiina iskemään miekan lähimpään ihmiseen joka uskalsi tulla eteeni. Tallin pihalle päästyä hengitin syvään ennen kuin kiirehdin kohti tallia, Daksun karsinaa. Kaipasin omaa rauhaa.
|
|