|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 16:18:58 GMT
Aloin syömään hiljaa ja vain aterimien kolistelu ja takan rätinä täyttivät salin. Söin hyvällä ruokahalulla, sillä olin syönyt vain vähän tänään. Unettomat yöt olivat olleet riesanani jo hetken aikaa, eikä ruokahalua tahtonut löytyä. Lähinnä join teetä kotona tai kaakaota tallin omassa ravintolassa.
Söin melko hitaasti, lopettaen vasta paljon jälkeen Lyonellin. Mies ei kuitenkaan sanonut missään vaiheessa mitään, enkä ollut uskonutkaan että hän hoputtaisi minua tänään. Laskin aterimet lautaselle, työntäen sen kauemmas itsestäni ja lopuksi join viimeisen kulauksen vettä. Nojasin selkänojaan, silmieni loikkiessa seinälle ripustettujen maalausten läpi, pysähtyen kuitenkin yhteen. Maalauksessa oli komea musta friisiläinen ja takana linnan rauniot. Se toi mieleen Daksun, joka oli muuttunut lohikäärmeeksi ja tuhonnut linnan tulihengityksellään. Hymyilin mielikuvituksentuotteelle tuhahtaen.
Minun ei olisi tehnyt mieli lähteä, joten istuin vain hiljaa Lyonellin seurassa. Tunsin kuitenkin kuinka lämmin ja uninen aalto liikkui hitaasti raajoihini, saaden minut haukoittelemaan.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 16:33:48 GMT
Avasin silmät lautasen raapaistessa puupöydän pintaa. Hymyilin ja käänsin katseeni Karmaan. "Valmista?", kysyin lempeästi ja istuin tuolissa kiirettä pitämättä. Puhutisti haukottelu tarttuu, mutta puristin leukoja kiinni huvittuneesti. Univelat alkoivat pikkuhiljaa hiipiä kehoon ja teki mieli nukahtaa tähän paikkaan tähän hyvään tunnelmaan, mitä loppu päivä oli tuonut tullessaan.
"Väsyttää?", kysyin seuralaiselta. Omasta äänestä kuuli väsymyksen rippeet. Silti ei tehnyt mieli nukahtaa vielä, vaikka uni tulisi kuin saisi iskun miekasta. Vilkaisin linnan ikkunasta ulos. Äärimmäinen pimeys, mutta kuvankaunis tähtitaivas ja kuu oli havaittavissa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 16:45:04 GMT
Hengitin syvään, kääntäen katseeni taulusta Lyonelliin. "Kiitos ruuasta, se oli taivaallista." Kiitin nyökkäyksen kera, kohentaen asentoani hieman. Katselin miestä hymynkare huulillani. Olin onnellinen nyt, mutta kuinka kauan tämä onni kestää ja kuinka vaikeaa sitä on piilotella. Tunteeni myllersivät yhdessä mytyssä, mutta ne tuntuivat tällä hetkellä hyvin pieneltä.
"On myöhä, minun pitäisi lähteä." Sanoin hymyillen, mutta en tehnyt vielä elettäkään noustakseni. En olisi tahtonut. Puinen tuoli oli yllättävän mukava ja huoneen takka lämmitti. Matkani olisi pitkä, kylmä ja pimeä, ja vaikka olinkin tottunut siihen, tänään se ei kuulostanut yhtään miellyttävältä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 17:09:16 GMT
"Kiitos teille seurasta", hymyilin. Kohensin myös ryhtini ja nousin ylös pöydän äärestä ottaen muutaman hitaan askeleen kohti suurta puuovea. Kädet selän takana ja naama peruslukemalla, mutta onnea täynnä. Onnellisuus näkyi tällä hetkellä kasvoilla väsynenää. Päivä oli ollut mitkä ja mielenkiintoinen moneella tapaa.
"Saatan sinut portille", sanoin kohteliaasti ja annoin nopean hymyn nousta huulille. Hymy katosi nopeasti. Milloin viimeksi olin näin väsynyt, vaikka usein valvon yöt vaeltaen Lumotussa Metsässä. Linnassa oli yhä hyvin vierasta olla. Ainakaan ei ollut mikään kiire ja huomisen velvollisuudet saivat odottaa nyt. Henkäisin syvään ja odotin naista ruokasalin ovella.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 17:18:31 GMT
Kun Lyonell nousi, minä tein samoin. Pyyhin vaatteeni suoraksi ja kävelin miehen vierelle. "Kiitos kutsusta." Sanahdin vastaten miehen hymyyn omallani. Kävelin ovista ulos, silmät keinuen linnan seinästä toiseen. Ei niissä mitään mielenkiintoista ollut, mutta en tiennyt mihin muualle katsoisin. Askeleet kumisivat käytäviä pitkin kaikuen, astellessani mattoa pitkin kohti ulko-ovia.
"Kiitos... kiitos kaikesta." Henkäisin hiljempaan ääneen ja käännyin vielä miehen puoleen. "Huomenna olen pelkkä oppipoika, eikö niin?" Kysyin hieman surumielisellä äänellä, mutta ennemminkin varmistaakseni. En ollut surullinen siitä etten voinut julistaa tunteitani Lyonellia kohtaan, ennemmän siitä että en voi olla edes oma itseni hänen kanssaan. Minun tuli kumartaa tuota, en saanut koskea tai sanoa mitään, muuten joku saattaisi huomata. Ja jotenkin asian julkituleminen pelotti minua.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 17:32:30 GMT
"Ovet ovat aina avoinna", sanoin hymyille, kun nainen kiitti kutsusta. Saappaat kopisivat linnan marmorilattiaa vasten ja seinät kaikuivat hiljaisuudesta. Ketään ei näkynyt missään ja hyvä niin. Tarvinnut välittää kutsumattomista ja olihan kello jo paljon, vaikka varsinaista ajankulkua meillä ei ollut.
Kuuntelin naisen surusävyistä ääntä ja kurtistin kulmia. "Tarvitseeko?", kysyin epävarmalla, hieman hämmentyneellä äänensävyllä. "Se on aivan sinun tahdosta kiinni. Sinun ei tarvitse vetäytyä rooliisi oppipoikana. Voit olla kanssani se ketä olet. Pyydän", sanoin hymyilen vielä ja painoin käteni naisen harteille. Huokaisin syvään ja loin yhä kysyvän, mutta lempeän katseen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 17:43:31 GMT
"En tiedä." Pudistin päätäni hämmentyneenä. "En enää tiedä mitä olen." Naurahdin ja painoin silmäni kiinni, samalla ottaen askeleen päin miestä nojaten pääni tuon hartialle. Olin hämmentynyt, kuin peura usvaisella pellolla, tietämättä mihin suuntaan lähteä. Lyonell oli sekoittanut tietoisuuteni kokonaan.
Hitaasti nostin käteni ympäröimään haarniskalla peitettyä ritaria. En tienny mitä halaaminen olisi auttanut, mutta se rauhoitti. Hengitin syvään miehen ominaistuoksua, kunnes päästin irti ja peräännyin halista. Olin silti lähellä, katse kohotettuna Lyonellin silmiin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 17:49:46 GMT
Kuuntelin naista harmissani, suljin silmät hetkeksi aikaa ja pidin katseen peruslukemana. Toinen tuli lähemmäksi ja painoi päänsä hartialle. "Ei se mitään, muistat vain kuka olet ja olet normaalisti. Miten parhaaksi näet, mutta minun puolesta sinun ei tarvise aivan alentua. Tiedät kuka olen", sanoin rauhoittavasti.
Painoin käteni toisen selän ympärille. Päivä oli ollut kuin lentämistä lohikäärmeen kyydissä. Toinen irtaantui otteesta. "Mutta teet miteen parhaaksi näet. Omasta puolesta sinun ei tarvitse olla 'vain' oppipoika", hymyilin ja käänsin katseeni toisen sinisiin silmiin. "Menet kotiin, rauhoitat mielesi ja nukut hyvin", sanoin lempeästi. "Tuletko linnanmaille?`", kysyin vielä pysyen lähellä toista.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 18:02:58 GMT
"Yritän olla itseni." Huokaisin lopulta, suoden hymyn miehelle edessäni. Katsoin häntä hetken hiljaa, kuunnellen rohkaisevia sanoja. Nyökkäsin nopeasti, sillä tekisin juuri niin kuin Lyonell käski, menisin kotiin ja rauhoitun, nukkuminen oli yksi mysteeri.
"Tottakai tulen, ei työni tähän lopu." Sanahdin, miettien kahta oria, jotka odottivat tallissa huomista päivää, sitä että tulisin aamulla ruokkimaan heidät. Miete sai minut naurahtamaan. Olin hyvällä tuulella, onnellinen, vaikka asioissa oli aina varjopuolensa ja valitettavasti mietin niitä aina liikaa. "Nyt minun on oikeasti mentävä, tai pidän sinua koko yön hereillä." Tapautin käteni miehen rintaa vasten, katsoen tuota suoraan silmiin, epäröiden pitäisikö minun suudella häntä vai ei.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 18:08:22 GMT
"Hyvä, muuta en enää vaadi", hymyilin ja katsoin toista. "Hyvä", vastasin ja olin hieman huvittunut. Ei tietenkään hänen työnsä lopu en ole potkimassa naista pihalle. Olipas hölmöä, naurahdin ajatuksilleni. Pidin silti katseeni toisessa.
"Ole varovainen", sanoin vielä hymyillen ja otin naisen kädestä kiinni, kun Karma koputti kätensä rintaani vasten. Sen pystyi aistimaan toisen kasvoista, että oli suudelmaa vailla ja oli pakko myöntää, että niin olin minäkin. Antaisin naiselle kevyen suudelman ennen kuin hän päätti lähteä kotimatkalle.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 18:19:59 GMT
Lyonell nojautui lähemmäs ja automaattisesti vastasin hänen eleeseensä. Painoin huuleni toisen huulia vasten, tuntien kuinka jalkani olivat pettää alta. "Olen." Kuiskasin miehen huulia vasten, ennenkuin irtaannuin tuosta. Hymyilin ritarin puoleen vielä, kunnes käännyin ja poistuin linnan ovista ulos.
Ulkona pakkanen oli kiristynyt, ja tunsin sen poskiani vasten. Kohotin olkaviittani kaulusta peittämään suurimman osan kasvoistani ja lähdin kävelemään kohti kylää. Yötaivas loisti kauniimmin kuin pitkään aikaan ja miltei koko matkan vain tutkin tähtien pilkettä, niiden muistuttaen Lyonellin kasvoista. Kihisin onnesta ja kun pääsin tarpeeksi kauas linnasta, täysin pimeälle tieosuudelle, pyörähdin päkijöilläni piruetin, henkäisten ääneen. Annoin kaikkien onnellisten tunteiden päästä vapaaksi, niiden tuoden adrenaliinia kehooni. Rinnassani humisi rakkaudesta tykyttävä sydän, joka oli koko ajan vain tahtonut vapaaksi, takoen rintaani vasten. Lähdin juoksemaan kohti kylää, päästäen ylimääräisen energian pois. Hymyilin typerästi koko matkan, enkä edes kylään tullessa saanut hymyä laantumaan. Niimpä peitin leukani kaulukseen ja kipitin ripeästi, soihtujen hämärässä valossa kotiin.
Sovitin avaimen lukkoon ja oven suljettuani nojasin selkäni siihen, liukuen maahan. Puristin avainta nyrkissäni. Painoin pääni polviani vasten, hymyillen ja huohottaen juoksumatkasta. Asunto oli täysin pimeö, mutta pimeys ei tällä kertaa häirinnyt ollenkaan, pikemmin rauhoitti.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 27, 2018 18:27:39 GMT
Oven sulkeutuessa hätkähdin transsista johon olin vaipunut. En noussut keittiön tuolilta, vaan odotin että nainen viimein päätti tulla näytille. Niin täynnä elämäniloa, että tunsin sen tarttuvan minuun hetkeksi, kunnes muistin, että olin koko illan odottanut Karmaa kotiin huolestumiseen saakka. Nainen ei koskaan ollut poissa iltaisin, joten minulla oli syytä olla huolestunut, mutta nyt vaaleahiuksinen käyttäytyi kuin kaikki olisi ollut hyvin. Se suututti. "Toivottavasti sinulla oli aivan helvetin hauskaa." Ääneni oli kylmä ja nousin tuolilta paiskaten tikarin keskelle pöytää pystyyn; oli korvatta vahinko myöhemmin, mutta nyt en ollut sillä mielentilalla. Väsymys ja huoli purkautui ulos pelkkänä vihana.
"Eipä minun sinustakaan tarvitse huolehtia ja vaivata päätä seuraavan kerran kun katoat." Murahdin kävellessä Karman ohitse. Nykäisin viitan naulakosta ja pudistelin päätäni turhautuneesti. Ainoa mitä olisin halunnut ja tarvinnut oli yöunet, mutta niitä ei ollut tarjolla. Ei tänä yönä. "Menen kävelylle, hyvää yötä." Totesin vielä aavistuksen rauhallisemmin, mutta ääni oli kireä; oli kuin minut olisi pakotettu olemaan rauhallinen.
Olin liian huonolla mielialalla olemaan saman katon alla Karman kanssa. Kaikki väsymys poistui ulkoilmaan päästyä, kylmyys piristi. Hengitin syvään ja suljin silmäni. Annoin lumihiutaleiden tipahdella kasvoilleni. En tiennyt, että oliko minulla oikeus suuttua, mutta koko illan valvominen yöhön asti väsytti ja huoli turhasta suututti. Olisi korvatta Karmalle uusi pöytä. Lähdin kävelemään päättömästi öisiä katuja pitkin, omiin ajatuksiini vaipuneena. Niin paljon tehtävää, henkisesti kuitenkin lopussa. Käänsin katseeni taivaalle ja sillä hetkellä tunsin todella saavani lohtua suuresta kuusta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 18:38:33 GMT
Säikähdin naisen äänen alkaessa puhumaan. Hätköhdin ylös ja kun tunnistin puhujan, olin hämmilläni. Mitä Nanook täällä teki? Olin niin yllättynyt ja häkeltynyt tilanteesta, etten voinut kuin tuijottaa valkohiusta pimeydessä. Tuo tuomitsi minut täysin, saaden minut tuntemaan itseni kamalaksi ihmiseksi salamaniskun lailla. Katsoin Nanookin poistumista huulet painettuna viivaksi. En tajunnut ollenkaan että nainen oli ollut huolissaan ja odottanut minua. Kun olin nähnyt hänet edellisen kerran, hän oli ollut vaitonainen ja kylmä, kuin ei olisi halunnutkaan nähdä minua. Ja nyt tämä.
Kävelin hapuilevin askelin sohvan luo, lysähtäen istumaan. Painoin kasvot käsiini ja yritin hengittää. Ilo ja onni oli muuttunut silmänräpäyksessä syyllisyydeksi. En tiennyt olinko minä syyllinen vai joku muu. Mutta kun yritin miettiä tapahtumia, aloin saamaan ristiriitaisia viestejä joka suunnasta. Ensin Nano ei halua nähdä minua ja nyt hän on vihainen siitä että oli odottanut. Pudistin päätäni epäuskoisena. Se niistä yöunista.
// Oisko tää peli vihdoista viimein päätöksessä? Kiitos kaikille :D
// Kiitos ja kumarrus!
|
|