|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 8:42:30 GMT
// Kaikille avoin peli! Tulkaa rohkeasti keskiviikon ratsujousitunnille Karman seuraksi Aamu oli hämärä ja usvainen. Tyynestä merestä nousi lähes epäluonnollisen hitaasti haaleita usvapatsaita, jotka kerääntyivät harmaaksi massaksi linnan taakse. Pilvet piilottelivat nousevaa aurinkoa takanaan ja pieni pakkanen oli huurtanut nurmikon valkeaksi. Puut olivat vielä kauniin oransseja, ympäröiden tallialueen kuin liekit. Kirkkaat värit, harmaa ilma ja kylmyys tekivät aamusta jotenkin ristiriitaisen. Kävelin rauhallisin askelein linnan pihalla. Olin vielä eilen ollut innoissani aamuisesta ratsujousitunnista, mutta levottoman yön jälkeen joka paikkaa kolotti ja väsytti. Pikkupakkanen kuitenkin virkisti hieman ja vedin keuhkot täyteen pistävää ilmaa. Pakkanen tuntui myös hidastavan muuta linnaa, kuin jäätäen kaikkien jänteet, saaden liikkeistä hitaat ja laahaavat. Oppipojat vaikuttivat väsyneiltä ja ärtyneiltä. Mukava nähdä etten ollut ainoa. Suuntasin talliin ja kävelin tottunein askelin käytävälle jossa molemmat hoito-orini asustelivat. Ensinäkemältä Morte vaikutti paljon virkeämmältä kuin kimo kaverinsa, joka luimisteli ja heti minut nähtyään veti päänsä tuhahtaen karsinaan. Uljas musta hörisi minulle tyytyväisenä, kun laskin kylmän käteni tuon lämpöistä turpaa vasten. Monni potkaisi seinää, kuin hakien huomiota, jota ei muka ollut halunnut. Huokaisin syvään ja luomet ummessa pyöräytin silmiäni. On siinäkin luonne. Siirryin orin katsinan eteen ja näin mulkoilevan sinisilmän. Katse vaati huomiota ja ruokaa. "Joo joo, tulossa on." Sanahdin hiljaa ja ojensin käteni karsinaan, orin turvan korkeudelle. Monni töytäisi kättä turvallaan lapsimaisesti, hän tahtoi selväsi ruokaa. Niinpä kävelin rehuvarastoon ja täytin kaksi ämpäriä, jotka kiikutin orien omiin kaukaloihin. Molemmat aloittivat napostelun tyytyväisinä, ja jopa Monni antoi minun silittää kaulaansa. Vaihdoin vedet ja kannoin ämpärit takaisin varastoon. Autoin aamutallin kanssa, antaen hevosten syödä rauhassa. Aamutoimien jälkeen päätin napata Morten tuntiratsukseni, sen verran kankealta oma ruhoni tuntui. En jaksanut lähteä pelleilemään heti aamusta tuon toisen aasin kanssa. Varustin mustan orin ja talutin tuon kentälle. Tunnin osallistujamäärä oli pienehkö, mutta ei ihme. Toivottavasti siirrymme seuraavalla viikolla maneesiin, ainakin aamutuntien ajaksi. Pakkanen tuntui pistelevältä poskilla ja nostin viittani kaulusta korkemmalle. // Hups, älkää pelätkö, normiroolit ei tuu oleen näin pitkiä, eikä kenenkään todellakaan tarvii kirjottaa näin paljon! :') Anteeks.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 8:54:49 GMT
Hieroin silmiäni ja tuijotin eteeni oikeastaan näkemättä mitään. Hetken siinä pälyilin ympärilleni muistamatta missä edes olin kunnes tajusin, että lämmin turpa tuuppi minua. "Daksu?" Mumisin ja huitaisin ilmaa. Musta hevonen hörähti kuin vastaukseksi ja sai silmäni rävähtämään auki. Makasin ratsun karsinassa, helvetin kylmässä ja joka paikkaa särki.
"Ei helvetti..." Kapusin äkisti ylös ja kompuroiden poistuin karsinasta törmäten suoraan Karmaan. "Huomenta?" Nainen käänsi päätään sivulle ja varovasti otti heinänkorren hiuksistani. "Koska tunti alkaa?" Haukottelin venytellen ja tunsin miten selkäni naksahti. Kuolisin ennen päivän päättymistä, olin varma siitä.
"Umm, nyt?" Karma hymähti huvittuneena ja sai järkytyksen sisälläni kasvamaan. Kurkkasin Daksua ja totesin hevosen olevan tarpeeksi puhdas jotta voisin varustaa sen. "Sano, että olen myöhässä." Totesin Karmalle samalla kun viiletin jo pitkin käytävää etsien Daksun varusteita.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 13:40:32 GMT
Olin törmännyt matkalla kentälle Nanookiin, joka oli vaikuttanut juuri heränneeltä. Hymisin itsekseni ajatukselle siitä että nainen oli nukahtanut karsinaan, siltä se ainakin vaikutti. Talutin Morten kentän vierelle ja jäin odottamaan sekä tunnin vetäjää että muita tuntilaisia. Vilkuilin ympärilleni, etsien elämää tallin pihalta. Pari oppipoikaa kiirehtivät viittoihinsa kääriytyneinä maneesiin, luultavasti rakennuksen yläkertaan, Valearanin ravintolaan, hakemaan jotain lämmintä juotavaa. Seurasin sinisellä katseellani kaksikkoa, kunnes tallin suunnalta alkoi tulla porukkaa.
Kaksi oppipoikaa ratsuineen kävelivät kentälle, tervehtien minua. Nyökkäsin kaksikon suuntaan. En ollut ennen ollutkaan heidän kanssaan tunnilla, vaikka molemmat näyttivät tutuilta. "Ompa täällä viileä..." Toinen tytöistä totesi, uppoutuen syvemmälle huiviinsa. "Niimpä, kumpa oltaisiin maneesissa." Vaaleahiuksisempi tyttö virkkoi, nostaen kätensä puuskaan rinnalleen. Hevoset hörisivät tuttavallisesti toisilleen. Morte kurotteli päätään huivinsa sisään piiloutuneen tytön suuntaan, tuhauttaen lämmintä ilmaa sieraimistaan tuon kasvoille. "Hei!" Tyttö naurahti ja leikkisästi mulkaisi Mortea. "Saako sitä silittää?" "Joo, kyllä saa." Vastasin nyökäten ja päästin Mortea lähemmäs. Ori nautti huomiostaan.
Lopulta näin linnan suunnalta tulevan tutun ritarin kulkevan kenttää kohti. Samalla sekunnilla tallin ovi lävähti auki ja ulos kiirehti jokseenkin huolimattoman näköisesti koottu ratsu, vaaleahiuksisen naisen kanssa. Pyöräytin silmiäni näylle. Noh, Nano oli sentään miltei ajoissa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 14:19:09 GMT
"Sinulla on heinänkorsia hiuksissa..." Tuttu ääni nauroi vierelläni ja käänsin nopean katseen pikkupoikaan, joka ei tällä kertaa hämännyt minua - Sirandras. "Älä helvetissä!" Nauroin silmiä pyörittelen, "Nukuin Daksun karsinassa." Lisäsin vielä Sirulle joka hypähteli vierelläni pikkupojan olomuoto yllään. Tiesin, että olento tiesi sen ilman kertomattakin. "Huomasin..." Poika virnisti huomatessa ilmeeni joka oli kauhunsekainen. Mitä velho tarkoitti sanoillaan? Sen todella halusin tietää.
"Mitä helvettiä?" Yskäisin ja tuijotin kauhistuneena jumalveristä olentoa joka vastasi katseeseeni viattomalla hymyllä. Hän näytti sillä hetkellä niin paljon lapselta, että en voinut olla heltymättä edes vähäsen. "Nukuit niin somasti siellä karsinassa..." Velho myhäili taputtaen käsiään yhteen. Olimme lähes kentällä jo ja tiesin olevani myöhässä, joten Sirusta olisi hankkiuduttava eroon nopeasti. "Hanki elämä, velhonlurjus." Murahdin olennolle kättäni heilauttaen ja ainoa virhe, jonka Siru ennen lähtöään teki oli kulkea Daksun takana.
Pian kuului loistelias litania kirosanoja ja vain vaivoin tuntui Siru pitävän loitsunsa yllä kun hän vielä viimeiseksi mutisi ruttolaisen alimpaan helvettiin. Siirsin huomioni kentällä oleviin oppilaisiin ja opettajaan. "Anteeksi myöhästyminen." Pahoittelin yleiseen sävyyn ja talutin Daksun muiden ratsujen luokse, kauemmas kuitenkin kuin muut, ettei paholainen saanut aikaiseksi aiheuttaa kaaosta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 16:04:52 GMT
Katselin mielenkiinnolla kaksikon lähestymistä ja vasta kun Daksu teki voimakkaan potkun taakse, tajusin että Sirandras oli kulkenut heidän vanavedessään. Ei kulkenut enää sen jälkeen kun musta paholainen oli osunut tuota kaviolla vatsan seudulle. Katselin uteliaana Nanookin kulkemista ja jumalolennon kiroilua. Valkohiuksinen heilautti minulle kättään, asettuen vierelleni hyvän matkan päähän.
"Noniin, onko kaikki paikalla?" Punaiseen kolttuun ja kevyeeseen haarniskaan pukeutunut Deimos läimäytti kätensä yhteen ja kävi katseellaan jokaisen tuntilaisen läpi. Kypärä kääntyi puolelta toiselle, lopulta nyökäten tyytyväisenä. "Tää on mun ensimmäinen tunti, joten otetaan rauhassa. Ratsaille!" Mies puheli ja käski lopulta. Tein työtä käskettyä ja nousin mustan ratsuni selkään. Deimos käveli hakemaan jouset asevarastosta, jolloin sain tilaisuuden kääntyä Nanon puoleen. "Oliko rankka yö?" Kysäisin ja katsoin naista uteliaana. Muutama heinänkorsi sojotti vielä tuon hiuksista, joten käytin kehonkieltäni osoittamaan että naisen vaaleissa hiuksissa oli jotain.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 16:18:06 GMT
Seurasin prinssin liikehdintää ja kuuntelin tarkkaavaisesti selostuksia. Prinssi laitettu oitis töihin vain. Käsky kävi ja kaikki tottelivat kuin sähköiskun saaneina. Daksu luimi Mortelle kun hevonen uskalsi tulla nuuskimaan paholaista. Hampaiden kolahdus ilmassa kertoi, että Daksu todella varoitti toista pysymään kauempana.
Siistin viittaani ja tarkastin asentoni kääntäen huomioni sitten Karmaan. "Niskat ovat kipeät..." Murahdin ja naisen kehonkielen avulla löysin valkoisista hiuksistani muutamat heinänkorret. Hampaitten lomasta karkasi tyytymätön sähähdys. Helvetin oljet, "En voinut mennä kotiin yöksi, Artheurilla ja minulla oli riita eilen." Naksautin kieltä ja kohautin olkiani kuin se olisi pienikin asia.
Daksu odotti nätisti siihen asti kunnes Deimos ojensi jousen minulle, jonka jälkeen hevonen kyllästyi seisomiseen ja alkoi steppailemaan kuin mikäkin lavatanssija konsanaan. "Pahoittelut aiemmasta prinssi, Sirun kepposia." Sanoin pienen omantunnon nyökkäillessä hyväksyvästi. Deimos kuitenkin ohitti sanani vain pienellä, lähes huomaamattomalla nyökkäyksellä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 17:03:01 GMT
Kuuntelin Nanoa mielenkiinnolla. Ohjasin Mortea samalla hieman kauemmas Daksusta, joka ei selkeästi pitänyt toisen orin läheisyydestä. Nyökkäsin hyväksyvästi naisen molemmille selityksille, mutta en voinut olla ajattelematta että millaisen riidan jälkeen ei voinut mennä kotiin. Asia oli hämmentävä, en voisi ikinä kuvitellakkaan riiteleväni jonkun kanssa niin pahasti. Kuitenkin, ystävänä, yritin tukea Nanookia, vaikka tiesin olevani surkea siinä. "Olisit voinut tulla mun luokseni." Sanahdin. Se oli totta, emmekä asuneet edes kaukana. "Sohva on luultavasti mukavempi paikka nukkua kuin karsina." Tuhahdin huvittuneesti lopulta.
Deimos antoi jousen ja viinin täynnä nuolia. Hän oli ilmeisesti rakentanut pienen radan meille. "No niin, aloitetaampas!" Mies julisti. "Tässä on pari maalia, joihin nuolen olisi tarkoitus osua." Ritari nyökkäili ja alkoi selostamaan radan sisältöä, sitä kuinka meidän pitäisi rata ratsastaa ja osua maaleihin. Kuuntelin rauhassa miehen selostusta, jonka jälkeen saimme kerran ratsastaa radan läpi. Sitten menimme yksi kerrallaan. Asetuin Nanon viereen odottamaan muiden menoa ensin. "Mistä te riitelitte?" Minun oli pakko kysyä. Ei naisen minulle avautua tarvinnut, mutta uskoin että ystävänä voin asiaa udella.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 17:14:05 GMT
Kuuntelin toista vaaleaverikköä rauhallisesti nyökytellen, "Kiitos, tiedän vastaisuudessa tulla ovellesi kolkuttelemaan kun tarvitsen majapaikkaa." Vilkaisin Karmaa myhäillen. En tiennyt miksi olin niin rento ottaen huomioon, että riita oli ollut pelottavan suuri.
Kuuntelin Deimoksen ohjeet puolella korvalla ja katsoin miten ensimmäinen ratsukko lähti liikkeelle huomaamatta vierelleni tullutta naista. Hymyilin itsekseni kuullessani kysymyksen. Utelias paskiainen. "Artheur on mustasukkainen." Vastasin yksitoikkoisesti iskien silmää naiselle leikkisään sävyyn, "Saatoin yllyttää häntä pelleilemällä Sirun seurassa kuin ihastunut pikkulapsi, mutta en ajatellut hänen suuttuvan sillä tavalla." Lisäsin naurahtaen kuivasti ja venyttelin käsiäni niin, että naksahti. Suustani karkasi tyytyväinen huokaisu. Tunnuin olevan turhankin välinpitämätön.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 18:17:00 GMT
Nyökkäsin Nanon puoleen, katse ensimmäisessä radan suorittajassa. "Oot aina tervetullut mun luo." Sanoin hiljempaa mitä olisi pitänyt.
Rata vaikutti suhteellisen helpolta, mutta ehkä Deimos tahtoi aloittaa pehmeästi. Hän ei ollut ikinä ennen opettanut, enkä itse ollut juurikaan miehen kanssa aikaa viettänyt. Jonkun verran kyllä, olihan Lyonell edelleen ritarini, vaikkakin vähenemässä määrin, ja Deimos oli tuon velipuoli.
Kuuntelin Nanoa, kääntäen vihdoin sinisen katseeni toisen puoleen. Kohotin kulmaani kysyvänä ja vilkaisin tallin puoleen. En nähnyt ketään, vaikka olin ajatellut näkeväni. "Ja nyt Siru roikkuu sun perässä?" Kysyin huvittuneena. Sisälläni paheksuin naisen lapsenomaista luonnetta, joka ei aina osannut varautua tekemisiensä seuraamuksiin, siinä missä itse yleensä päätän olla tekemättä mitään jos asiassa on vähääkään seuraamuksia. Toisaalta joskus salaa toivoin olevani ennemmän Nanon kaltainen, peloton, varsinkin ihmissuhteiden kanssa.
"Karma, oletko valmis?" Deimos kysyi kovaan ääneen, saaden minut kääntämään katseeni mieheen. Ritari levitti suureellisesti kätensä radan suuntaan. "Kyllä." Huudahdin. "Katso ja opi." Päätin kiusoitella Nanoa, toivottavasti saaden tuon ajatukset muualle. Kumarsin maassa seisovaa ritaria kohti ja nappasin jousen kunnolla käteeni. Ohjia puristin toisessa kädessä, valmiina lähtöön.
Henkäisin syvään. Morte lähti pohkeeni kannustuksella suorilta jaloilta laukkaan, niin kuin ritarin hevosen kuuluikin. Ohjasin hevosta pelkästään jalkojen avuilla, saaden keskittyä käsilläni täysin jouseen ja nuoleen. Viskoin nuolia keskittyneenä kohti tauluja, saaden jopa pari napakymppiä. Ainoastaan yksi nuoli lensi taulun ohi, mutta muut osuivat rinkuloiden sisään.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 18:29:58 GMT
''Niin näyttää tekevän.'' Myhäilin, en pannut pahakseni lurjuksen läsnäoloa. Oikeastaan nautin siitä jossakin määrin. Olihan Siru kaikessa ärsyttävyydessään mielekästä seuraa. Unohti ainakin hetkeksi omat huolet, kunnes velho itse päätti muistuttaa menneisyydestäsi nasevaan sävyyn. Hänen kanssaan ei koskaan tarvinnut olla liian varovainen. Pian Karman vuoro tuli ja pienen kiusoittelun jälkeen nainen katosi radalle. Seurasin ratsukon menoa ja miten rauhallisesti Morte kulki. Karma todella hoisi jousiammunnan taidokkaasti, enkä millään olisi malttanut odottaa omaa tohelointia. Karman palatessa Demoksen kehujen saattelemana tuli minun vuoro.
Olin niin keskittynyt vuoroni tulemiseen, että jännitykseni tarttui oitis mustaan paholaiseen ja hevosen laukatessa Deimoksen ohitse niin muutaman nopeutetun askeleen takia menetin kokonaan rytmin joka alussa oli ollut. Tähtäykseni tuntien nuoli lensi kosketusetäisyydeltä ohi hiekkaan ja jo piti keskittyä toiseen maaliin eikä aivoni ehtineet rekisteröidä sitä joten nuoli lensi suoraan aitaan jääden siihen. Vasta sitten tajusin, että aidalla - lähellä nuolta - noikkui kasa oppilaita, jotka tuijottivat nuolta kauhistuneena. Hupsista.
Palatessani takaisin virnistin voitonriemuisesti toiselle vaaleaverikölle, ''Katsopas tuota, yksikään ei osunut maaliin.'' Myhäilin katsoessani tuohtunutta prinssiä ja sitten maalitauluja. Kaipa tämäkin oli jonkinsortin suoritus. ''Nanook, meinasit osua nuolella oppilaita!'' Deimos ärisi kuin vihainen karhu ja tuijotti minua tuohtuneena. Se olisikin ollut jos hänen tunnillaan joku katsoja olisi kuollut. ''Mutta en osunut, jatka opetusta Deimos, kaikki on hyvin.'' Hymyilin viileää hymyä ja kohtasin Deimoksen murhaavan katseen jo toistamiseen viikon aikana. Saisin vielä kuulla tästä, tiesin sen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 18:44:45 GMT
Katselin uteliaana Nanookin menoa ja meinasin jopa olla ylpeä tuosta, mutta heti alun jälkeen nuolet lähtivät lentelemään mihin sattuu. Ylpeyden hymy muuttui hetkessä jännittyneeksi ja ilmeettömäksi. Katsoin nuolten kaaria, varsinkin sitä joka oli pelottavan lähellä oppipoikia. Pudistin päätäni hitaasti naisen ohjatessa musta paholaisensa luokseni.
"Varmaan ennätys, yleensä edes yks osuu johonkin maalin lähettyville." Sanahdin muka otettuna, leikkisästi tietenkin. Deimos torui valkohiuksista naista, mutta tuo hyssytteli miehen takaisin opetuksen pariin. Ritarin kehonkielestä huokui haluttomuus päästää Nanookia enää radalle, mutta hän piti suunsa kiinni. "Kaikki vetävät radan vielä kerran." Mies sanahti, mutta käännähti pian ympäri, kasvot minuun ja Nanoon päin. "Mutta kun nuo kaksi on vuorossa, kannattaa olla kaukana." Deimos mulkaisi Nanoa kypäränsä alta, minulle hän vain hymyili. Sain sellaisen kuvan että tässä seisoi hänen lempioppilansa ja hänen vihatuin oppilaansa.
Kumarruin Nanon puoleen. "Jos haluat, voitaisiin harjoitella joskus yhdessä." Kuiskasin, siirtämättä katsettani Deimoksen selästä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 18:52:07 GMT
''Olenpas tehnyt ainakin yhden ennätyksen...'' Myhäilin tyytyväisenä suoritukseeni; kunhan olisin tarpeeksi positiivinen ja iloinen niin en miettisi mitään muuta. Nyökyttelin itsekseni ajatukselle. Saimme luvan vetää radan vielä kerran lävitse ja pohdin jo, että millainen kaaos oli luvassa. Kuolisiko joku? Osuisinko edes yhteen tauluun tai vaikka ihmiseen jos sikseen tulisi.
''Kuunnelkaa prinssiä, kun olen kentällä niin varokaa lapsukaiset.'' Virnistin nuorille oppipojille aidan takana sellaista kylmänviileää hymyä, josta ei tiennyt, että oliko sanani tarkoitettu hyväntahtoiseksi varoitukseksi vai todella pahaksi varoitukseksi.
''Totta helvetissä harjoitellaan jos olet valmis ottamaan nuolen otsaasi.'' Totesin leikkisään sävyyn iskien silmää naiselle. Seurasin oppilaan menoa kentällä ja totesin, että minun oli edes yritettävä osua yhteen maalitauluun jotta Deimos ei menisi suinpäin kertomaan huonoudestani.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 19:27:13 GMT
Naurahdin hiljaa ja katsahdin kentän kerran läpi. Muut näyttivät varovaisilta ja hieman epäileviltä, muttei kuitenkaan liioiksi. Uskoin että Nanon maine oppipoikana on tuttu monille.
Kierros alkoi uudelleen ja katseeni seurasi ensimmäistä ratsukkoa. Heillä meni paremmin kuin ekalla kerralla, mutta tämä taisi olla vasta lämmittelyä. "Hmm, älä huoli, pysyn kyllä takanasi." Totesin normaali, ilmeetön, ilme kasvoillani. Ääneni oli palannut tasaiseen, melkein vakavaan, sävyyn, jolla normaalisti puhuin. "Olenkohan edes silloin turvassa..." Mutisin hiljaa vielä lopuksi mietteliäästi. Käänsin kuitenkin leikkisän virneen Nanon puoleen.
Minun vuoroni tuli nopeasti ja vedin radan samalla tavalla kuin edellisenkin. Asentoni oli kuitenkin jo paljon rennompi ja jokainen nuoli osui tauluun. Deimos miltei loikki innosta kun palasin takaisin, mutta soin hänelle vain vaatimattoman hymyn ja nöyrän nyökkäyksen kiitoksena. Kuljin Nanon luokse, parkkeeraten Morten perä aitaan päin. "Varovasti siellä. Ja muista pitää ryhti suorana." Ohjeistin naista vielä ennen kuin tuo lähti.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 19:45:19 GMT
Hampaita narskutellen tuijotin Karman ratsastusta; aina yhtä virheetöntä ja nuolit osuivat maaleihinsa juuri eikä melkein. Manasin Karman hiljaa mielen sopukoissa alimpaan helvettiin Deimoksen kehuessa naista. Vaikka nainen olikin paras ystäväni olin osittain hyvin katkera tuosta taidokkuudesta.
Daksu loikki allani kuin leikkisä varsa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että jos nyt rentoutuisin saattaisin jopa pysyä selässä. Sidoin ohjat hevosen kaulalle ja yritin rentoutua, vaikka Daksu pelleilikin allani. Laukannosto ja ensimmäinen maali tuntui olevan jo aivan liian lähellä. Siitä huolimatta se osui kyllä tauluun ja sen jälkeen kaikki muutkin osuivat edes lähelle taulua, vaikkei välttämättä itse tauluun.
Nopea vilkaisu aidalle kertoi, että tuttu pikkupoika noukkui vaarallisen lähellä aitaa ilkikurinen virne huulilla. Taikoja luvassa, jos en nyt tekisi jotain. Odotin vielä hetken, ennen kuin päästin nuolen ja tömähdys kertoi, että olin osunut kohteeseen. Ratsastin Daksun lähemmäs nuoli ja jousi käsissä. ''Elossa?'' Myhäilin tyytyväisenä pikkupojalle, jonka valeasu rakoili huolella. Nopeasti poika oli jaloillaan ja mieleeni Sirandras murisi kostavansa vielä kyseisen teon. Nuoli keskellä otsaa poika marssi pihan poikki jättäen hyvin hämmentyneet oppipojat katsomaan peräänsä.
Käänsin Daksun takaisin kohti muita ja kohtasin vain hämmentyneitä silmäpareja. ''Se osui napakymppiin... eikä edes kehuja?'' Mutristin huuliani ja sain Deimoksen marssimaan aivan liian nopeasti kohti minua ja Daksua. Itse paholainen pälyili varovasti prinssiä ja tämän tullessa liian lähelle niin hevonen peruutti roimasti taaksepäin. ''Olisit voinut osua jotakin oppilasta!'' Deimos murahti - eikä syyttä suotta, pelleilyni oli ollut vaarallista. Tiesin sen kyllä, mutta en todellakaan myöntäisi sitä miehelle. ''Mutta en osunut?'' Kohotin kulmiani. Nenäkäs käytös olkoot puolustukseni sillä hetkellä. Deimos huitaisi yhtä käsissään olevista nuolista ja pudisteli päätään silmät sirrillään. Hän näytti pelottavalta raivoissaan, se oli myönnettävä. ''Nyt saat luvan lähteä täältä!'' Deimoksen mitta oli täysi ja hän todenteolla passitti minut ulos kentältä. Käänsin Daksun ympäri niin, että Deimos oli vaarallisen lähellä Dark Soulsin takamusta tajuten kuitenkin väistyä kunnioittavasti hevosen tieltä. Ei ratsuani turhaan kutsuttu paholaiseksi, piruksi tai rutoksi. Oikea ongelmahevonen.
Tästä hyvästä saisin kyllä läksytystä Lyonellilta ja siihen päälle Sirun hupaisan hauskat kostot - monikossa luultavammin. En tulisi elämään edes parikymppiseksi ennen kuolemaani jos jatkaisin tätä menoa. ''Pidä hauskaa Karma!'' Nostin käteni hyvästeiksi ja ratsastin mustan paholaisen ulos kentältä. Tiesin käyttäytyväni lapsellisen huolettomasti ottaen huomioon, että olisin todellisuudessa voinut osua jotakin oppilaista. Olin aivan liian huolimaton ja kukaan tuskin uskoisi, jos sanoisin sen johtuvan sisälläni vellovasta tunnemyrskystä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 20:11:46 GMT
Tällä kertaa sain olla oikeasti positiivisesti yllättynyt naisen ratsastuksesta. Nuolet lävähtivät tauluihin niin kuin pitikin, eivätkä lennelleet minne sattuu. Hymyilin ylpeänä, kunnes huomasin aidan vierellä roikkuvan pikkupojan. Jokin noissa kiiltävissä silmissä kertoi että hahmo oli Siru, eikä kuka tahansa kakara.
Nanookin yllättävä teko kuitenkin sai henkäilyjä oppipoikien keskuudessa. Deimos murahti kuuluvasti ja asteli viheisena naisen ja ratsun luokse. Pystyin vain katsomaan, ja kuuntelemaan, taaempana miehen raivoamista. Mielestäni Deimos oli liian ankara Nanookille, joka mielestäni selkeästi tiesi mitä oli tekemässä. Tilanne oli kuitenkin ohi nopeasti ja pian valkohiuksi ratsasti ohitseni, toivottaen hauskaa tuntia. Tuijotin hänen peräänsä suu auki, mutten saanut suustani sanoja.
"Jatketaan!" Deimos patisti heti kun Daksun perä oli poistunut kentältä. En kuitenkaan voinut jättää Nanoa yksin ja jatkaa tuntiani noin vain. "Anteeksi, sir Deimos, minun pitää mennä." Sanoin ja kumarsin pahoittelevasti ritarille, kunnes käänsin mustan orin ympäri ja lähdin laukkaamaan paholaiskaksikon perään. Kuulin takaani Deimoksen hämmentynyttä muminaa ja tunsin pienen piston rinnassani. En ikinä ollut jättänyt tuntia välistä, mutta tuo pisto oli miljoona kertaa pienempi kuin se joka olisi tullut jos en olisi lähtenyt Nanon perään.
"Nano?" Huudahdin kun sain naisen näkökenttääni taas. Hiljensin vauhtia ja katsoin kysyvänä toista, varautuen kaikkeen mitä vastassa oli. Ja se tarkoitti ihan kaikkea.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 20:38:31 GMT
Daksu allani tunnisti harvoin ylläni olevan suruverhon ja kulki eteenpäin normaalia rauhallisemmin. Ei temppuilua, luimimista. Vain käyntiä kohti maantietä. Tarvitsin aikaa ja paljon. Minulla oli ollut jo viikon ajan pieni, tumma verho sisälläni joka tuntui vain kasvavan. Ristiriitaiset tunteet, odottamaton viha ja kaikki sekaisuus vain kasvatti sitä. Purin huuleni pelkästä tuohtumuksesta verille, kunnes ajatukseni katkaisi Karman ääni. Nykäisin mustan viitan hupun peittääkseni kasvot.
''Mmh, mitä nyt?'' Kysyin kulmiani kurtistaen, ''Sinun olisi pitänyt jäädä harjoittelemaan.'' Hymyilin huppuni suojista naiselle, ''Tarvitset harjoittelua.'' Lisäsin vielä virnistellen. Todellisuudessa minä olin se, joka tarvitsi harjoitusta. Nainenhan oli taitava kaikessa mitä tekikään - jos se ei koskenut ihmissuhteita. Niissä asioissa hän oli hölmö ja naiivi tyttö.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 20:54:09 GMT
Dark Soulsin askeleet olivat yllättävän rennot ja rauhalliset, eikä tuo edes yrittänyt karkuun Morten ja minun lähestyessä. Jäin hyvän matkan päähän kaksikosta, ettei hevoset saisi mitään yllättävää päähänsä. Se oli aina vaarana Daksun kanssa ja olin sen rautalangan kautta oppinut.
Nanook puhui huppunsa suojista, joka oli ilmiselvä merkki haluttomuudesta. En silti luovuttanut, mutta käänsin katseeni eteen päin, enkä suonut sitä ollenkaan naiselle. Naurahdin toisen keksiessä hyvän syyn minulle jäädä tunnille. Molemmat tiesimme kumpi sitä harjoittelua tarvitsi. Mutta nyt olimme siinä, vierekkäin ratsastamassa hiljalleen, tulenkeltaisten lehtien kumartuessa tiemme vierustoilla.
"Mikä on, et oo ollenkaan oma ittes?" Kysyin suoraan, ohittaen naisen selittelyt. Ne olivat täysin turhia. "Tiedät että kuuntelen, enhän mä muuta osaakkaan." Sanahdin vielä nopeasti, mielessäni toruen itseäni kaikista niistä kerroista kun olin huomannut naisen olevan allapäin, mutten ollut sanonut mitään. Yleensä toinen kuitenkin jossain vaiheessa päätyi vuodattamaan tunteensa minulle, joka helpotti molempien oloa. Silti tunsin itseni hieman idiootiksi, koska en osannut ikinä vastata mitään. Olin aivan surkea lohduttamaan ihmisiä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 20:59:30 GMT
En tiennyt mitä sanoa, en todella tiennyt. Olin hukassa kuin koiranpentu konsanaan. Mitä minä edes sanoisin? En ollut itsekään varma. Daksu kulki eteenpäin häntäänsä huiskien laiskasti ja pärskähti aina välillä. ''En tiedä Karma, en todella tiedä... Mistään.'' Pudistelin päätäni laiskasti. Ponnettomasti.
''Tiedät, että välitän Artheurista, hänhän on ollut kauan elämässäni, en tiedä osaisinko elää ilman häntä.., mutta osa minusta haluaa jotakin uutta. En tiedä mitä, en osaa selittää. Olen hukassa.'' Puhuin ilman taukoja ja nyt minun oli haukattava aimo annos kirpeää pakkasilmaa keuhkoihini, ''Luulen, että olen koukussa Artheuriin. Se ei ole tervettä, tiedäthän sen?'' Käänsin vihdoin eriväristen silmien katseen Karmaan ja huokaisin hiljaa, raskaasti.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 14, 2018 21:20:32 GMT
Morte kulki allani tasaisin askelein, roikottaen kaulaansa rennosti. Katselin mustaa harjaa, joka vaappui puolelta toiselle. Kuuntelin hiljaa ystäväni sanoja, jotka suorastaan riipivät sieluani. Oli kamalaa kuunnella aina niin positiivisen ihmisen olevan negatiivisella tuulella. Vielä kaiken lisäksi noinkin kipeästä aiheesta. Hengitin pinnallisesti, lähes tuntien samaa tiedottomuutta, jota Nanook jakoi mielensä sopukoista nyt minulle. Olin aina ollut empaattinen ihminen.
"No mutta... Eikös rakastuneena kuulukin olla koukussa toiseen?" Kysyin hiljaa. En kyennyt katsomaan naista, niin idiootilta minusta tuntui. En tiennyt mitään ihmissuhteista tai niiden kiemuroista. Olin vain yksinkertainen hölmö, joka yritti ratkoa toisten ongelmia. "Joskus on ihan okei olla hukassa. Tiedän miltä se tuntuu." Sanoin pienen hiljaisuuden jälkeen vielä. "Ja ehkä... en tiedä... Haluatko olla koukussa häneen?" Takeltelin sanoissani.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 15, 2018 7:03:55 GMT
Minua hymyilytti se, että Karma oli niin viaton tällaisissa asioissa. Hänelle oli löydyttävä kumppani mahdollisimman nopeasti. Suljin silmäni ja laskin hitaasti kymmeneen. "Karma, en tiedä enää tunteistani." Yksinkertaistin ajatukseni vihdoin kun sain ne järjestykseen.
"Millä tavoin olet ollut hukassa?" Kysyin yhtäkkiä ja hymyilin pehmeästi. En vastannut viimeiseen kysymykseen, en tiennyt mitä olisin sanonut. Vilkaisin taivaalle kuullessani pedon karjaisun. Taivas oli kuitenkin sininen, ilman suurta petoa tai pilvenhattaroita. Lohikäärme olisi jossakin vuorilla.
|
|