|
Post by Lady Karma on Nov 22, 2018 10:28:00 GMT
Katselin naisen menoa ja seurasin itse hyvän välimatkan päässä takana. Hymähdin huvittuneesti rengin poistuessa kiroillein, ja katsekontaktin saatuani mieheen, nyökkäsin pahoittelevana. Päästyäni talliin pudistin päätäni. Minä olin aina se joka paikkasi Nanon asiat, mutta toisaalta se sopi luonteeseeni liiankin hyvin.
Talutin Monnin karsinaansa ja nappasin varusteet pois. Jätin hevosen rauhaan, huomaten Nanon ovella. "Mene edeltä, minä hämään keittiöväkeä." Virkoin miltei kuiskauksen lailla valkohiukselle, ennen kuin painelin varustehuoneeseen. Ripustin satulahuovan kuivumaan ja satulan omalle paikalleen, pesin kuolaimet ja heitin suitset naulaan. Sitten loikin taka-oven kautta pihan poikki linnaan, jossa minua vastaan tuli yksi piioista. Nainen mulkoili minua ja hänen silmänsä lähes iskeytyivät kädessäni olevaan pussukkaan. "Sinäkö ne varastitkin? Annas olla kun prinssi kuulee tästä...!" Nainen alkoi uhoamaan ja käveli aggressiivisesti kohti minua. Pysyin kuitenkin rauhallisena, ojentaen pussin hänelle. "Korvaan puuttuvat ruuat huomenna, mutta suurin osa on vielä siellä." Puhuin rennolla ääneellä, tuijottaen suoraan naisen silmiin. Tuo häkeltyi vastaanotostani silminnähden, epäillen ottaen pussin kädestäni. Hän kurkkasi pussiin varmistaakseen sanomani. "K-Kiitos, neiti Karma. Mutta luulin että sinä ja syyllinen...?" Nainen alkoi änkyttämään. Huokaisin. "Sir Lyonell kuulee minulta kaiken." Käännyin hitaasti palatakseni ulos. "Sinun ei tarvitse murehtia asiasta." Totesin vielä lopuksi, ennen kuin lähdin kävelemään. Piiat tekivät tärkeää työtä keittiöllä, mutta välillä minuakin ärsytti heidän kaksinaamaisuutensa. Astelin ulos viilenevään iltaan, suunnaten porttien läpi kohti kylää. Nano ei varmasti ollut kaukana.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 25, 2018 15:55:16 GMT
Kirmasin pitkin tallin pihaa, kohti kylää kuin minua olisi jahdattu. Se ei tosin tainnut olla todellisuudesta poikkeavaa; pääni haluttiin jälleen kerran vadille enkä edes yllättynyt. Oikeastaan nautin tästä kaikesta jännityksestä joka sai adrenaliinin virtaamaan suonissani. Nykäisin hupun päähäni ja kohotin katseeni mustista saappaista kohti kylän soihtuja. Liekkien kotoisa valo siivitti matkaani kunnes vihdoin hidastin matkani kävelyksi. Huppu peitti kasvoni lähes täydellisesti ja pystyin kulkemaan eteenpäin rauhallisin askelin ilman huolta, että joku tunnistaisi minut.
Lopulta pysähdyin yhden kapakan eteen, samaisen jossa olin viettänyt monet illat Artheurin kanssa. Muisto oli pelottavan kipeä ja sai avaamaan oven aggressiivisemmin kuin aikomukseni oli. Luminen tuiske pyrki sisään lämpimän kotoisaan kapakkaan. Astelin sisään ja määrätietoisin askelin menin koko kapakan pimeimpään nurkkaan. Nojasin puisen tuolin selkänojaan ja ristin jalkani. Tuijotin ympärilleni hupun suojasta ja huomasin, että olin monen kiinnostuksenkohteena. Huomioni kääntyi kuitenkin tarjoilijaan joka kipitti luokseni selvästi vain, koska oli pakko.
''Yksi olut.'' Totesin vain naiselle kylmään sävyyn ja sain tämän kipittämään tiehensä ennätysajassa. Katseeni pysähtyi yhteen miehistä, joka oli puhunut alusta asti kovalla äänellä ja tarkkaillut minua kuin olisi vetänyt ystäviensä kesken vedon minusta. Juuri kyseisiä ihmisiä vihasin eniten tässä maailmassa. Käänsin mitäänsanomattoman katseen takaisin pöydän puiseen kuviointiin. Kuuntelin askelia ja pelottavaa hiljaisuutta mikä pyöri ympäristössä. Jokainen odotti jännityksellä, että mitä tulisi tapahtumaan. Tuoli vedettiin toiselta puolelta pöytää ja kun viimein kohotin katseeni niin kohtasin tummahiuksisen, luultavasti yli kolmekymppisen partaveikon katseen.
''Mitä haluat?'' Kysyin viileästi, vaikka vastaus oli niin ilmiselvä, että olisin voinut todeta sen itse ääneen. Tarjoilija toi viimein oluen pöytään ja sain otin suuren kulauksen siitä. ''Mitä luulet minun haluavan?'' Miehen ääni oli matala ja hän puhui aavistuksen sammaltaen, ei ollut vielä päässyt vauhtiin juomisen kanssa. Käänsin päätäni sivulle ja hymyilin pienesti. ''Samaa kuin kaikki miehet, villiä seksiä naisen kanssa.'' Kohautin olkapäitäni ja pyöräytin silmiäni, ''Minulta sitä et saa, joten voit painua helvettiin siitä.'' Ääneni kylmyys ja tunteettomuus oli helposti huomattavissa. Olin tehnyt tämän ennenkin.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 25, 2018 18:36:01 GMT
Ilta viileni voimakkaasti, kylmän tuulen puhaltaessa pohjoisesta. Upotin kasvoni takkini kaulukseen, kiroten etten muistanut ottaa viittaa mukaan. Se olisi lämmittänyt mukavasti. Katseellani etsin koko matkan Nanoa, ja kylään päästyäni aloin huolestumaan. Hän tiesi missä asuin, joten ajattelin että hän oli mennyt lämmittelemään rappukäytävään. Kävelin kylän läpi, hytisten kylmästä, kohti asuinrakennustani, joka sijaitsi miltei toisella puolella kylää. Kävelin reippain askelein, kuunnellen humalaisten ihmisten ärinää ja uhoamista, nauramista ja hekottelua. Tuhahdin. Illalla tallilta poistuessa tämä oli ainoa huono puoli, mutta olin jo melko tottunut siihen. Kovin moni ei tohtinut minua häiritä matkallani, eikä niin käynyt nytkään.
Avasin oven ja kävelin raput ylös omalle asunnolleni, mutta Nanoa ei näkynyt missään. Painoin avaimen lukkoon ja astuin sisään. Asunto oli pimeä. "Nano?" Kysyin, kävellen samalla pöytäni luo sytyttämään kynttilän. Liekki valaisi hämärästi olohuoneen, jossa oli sohva ja pieni ruokapöytä puisine tuoleineen. Mutta ei Nanookia. Huolestuin toden teolla. Riisuin takkini, heittäen sen sohvalle, jonka jälkeen sytyttelin lisää kynttilöitä valoa tuottaakseen. Istuuduin hetkeksi ruokapöydän tuolille, miettivä ilme kasvoillani. Mihin se nainen menisi tähän aikaan illasta, eihän mikään paikka ollut edes auki. Paitsi kapakat.
Huokaisin turhautuneena. "Voi Nano..." Nousin ylös ja nappasin takin sohvalta. Kapakka oli ainoa paikka johon tuo olisi päässyt, joten sieltä menisin etsimään. Onneksi tässä pienessä kylässä oli vain kolme paikkaa, joten se helpotti minun etsimistäni. Uskoin että nainen olisi suht lähellä, joka rajasi vielä pois aivan kaupungin laidalla olevan pienen ravintolan. Hän ei mitenkään olisi tahtonut kävellä tässä säässä monta kymmentä minuuttia väärään suuntaan. Eihän? En ollut enää varma mistään, pukiessa takkia päälleni ja kietoessa kaulahuivin kaulaani. Hengähdin astuessa ulos ovesta, jonka lukitsin perässäni.
Astelin ulos ja lähimpään paikkaan, joka oli aivan taloani vastapäätä. Mukava ja kotoisa paikka, jossa ihmiset lähinnä rentoutuivat. Astuin sisään ja tiskin vanha nainen mulkaisi minua kysyvästi. Kävelin hänen luokseen. "Oletko nähnyt ikäistäni vaaleahiuksista tyttöä tulevan sisään?" Kysyin vilkuillen asiakkaita, joista suurimmalla osalla oli seuraa ja mukavaa juteltavaa. Tummahiuksinen nainen röhähti naurahduksen omaisesti. "Nyt näen." Hän vitsaili kuivasti, saaden pari vanhempaa miestä naurahtamaan tiskin vierellä. "Mutta ennen sinua? En voi sanoa nähneeni." Nainen jatkoi, vakavoittaen kasvonsa ja kääntäen harmaantuneen katseensa minuun. Nyökkäsin. "Kiitos." Tokaisin, käännyin ja poistuin yhtä nopeasti kuin olin tullutkin.
Ulkona murahdin itsekseni, kävellen muutaman tupakoivan miehen ohi. Miehet tuijottivat kulkuani kiinnostuneina, mutta kukaan ei sanonut mitään, antaen minun jatkaa matkaani. Hyvä niin, sillä en todellakaan ollut hyvällä päällä. Tepastelin hyvää tahtia seuraavaan paikkaan, joka oli aivan kaupungin porttien vierellä, lähellä linnaan vievää tietä. Jos Nanook jossain oli, hänen oli pakko olla siellä. Jos ei, en tiennyt mitä olisin tehnyt.
Avasin oven ja kylmä viima tuulahti perässäni sisään, saaden kapakan edustalla istuvien katseet kääntymään minuun, kuin olisin jonkinlainen henki. Tuntui kuin koko paikka olisi hiljentynyt.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 25, 2018 18:58:14 GMT
Mies oli kuitenkin sitkeä, eikä liikahtanut minnekään edestäni jossa istui. Miehen kädet lepäsivät rennosti tuolin selkänojalla, lähellä jalkojani. Puristin huuleni tiukasti yhteen. Minun oli yritettävä toimia vielä asiallisesti, muuten saattaisin tappaa tuon miehen siihen paikkaan. ''Jos et halua miekkaa otsaasi niin sinuna lähtisin.'' Yritin vielä, se oli viimeinen keino ja minä en todella keksinyt, että mitä tekisin jos kyseinen miehenalku ei lähtisi luotani. Kaikki muistot menneisyydestä siivittivät ajatuskulkuani. ''Oh, miten tulinen!'' Kolmekymppinen parttaveikko kuitenkin vain nauroi hipaisten sormillaan polveani. Loikkasin ylös tuolilta, mutta mies oli yhtä nopea kuin minäkin ja potkaisi tuolin kumoon.
Muutama askel ja olin seinää vasten kiivaasti hengittäen. Hengitykseni oli katkonaista, pinnallista ja paniikinomaista. Minun oli ajateltava selkeästi. Keksittävä jotakin. Miehen ystävykset olivat kutsuneet partaveikkoa Williamiksi. Williamin sormet siirsivät hiussuortuvan korvani taakse ja hänen pahanhajuinen hengitys kieli siitä, että hygieniasta ei huolehdittu kovin usein. Suljin silmäni, laskin kymmeneen ja unohdin kokonaan seuraukset. Jos en nyt toimisi niin katuisin sitä lopun ikääni. William oli luullut jo saavansa itselleen pienen lelun, mutta saappaasta vedetty hopeinen tikari pelasti henkeni.
Tikari pysähtyi suoraan edessäni olevan miehen kaulalle ja sai hänet vihdoin lopettamaan kaiken muun kuin hengittämisen. ''Et tekisi sitä.'' William virnisti, ei luottanut minuun. Puristin huuleni toisiinsa kiinni ja annoin hupun tipahtaa päästäni. En tiennyt miksi, mutta partaveikko pysähtyi hetkeksi ja se oli minun tilaisuuteni; potkaisin miehenalkua haaroväliin niin, että hän kaatui polvilleen ja tartuin ruskeisiin, lainehteviin hiuksiin ja hakkasin miehen päätä puiseen pöytään niin kauan, että näin punaisen veren virtaavan hänen päästään. ''Älä enää ikinä koske kehenkään ilman suostumusta.'' Sähisin kuin käärme konsanaan ja kuulin jopa siinä mielentilassa oven käyvän, mutta olin liian keskittynyt kohottamaan katseeni tulijaan. Annoin miehen edessäni kaatua lattialle ja painoin sitten polveni tämän rinnan päälle. Hopeinen tikari pyörähteli sormieni välissä.
''Mitä minä keksisinkään sinulle?'' Kysyin tumma, pahansuopa virne kohoten huulilleni. Hetkellinen heikkous ja kaikki ne menneisyyden muistot sekä se ahdistus joka edelleen velloi sisälläni oli saanut minut suorastaan mielipuoliseksi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 25, 2018 19:31:59 GMT
Läväytin oven takanani kiinni, käyden katseellani jokaisen minua tuijottavan henkilön läpi. Valtava räminä kuitenkin veti myös minun huomioni puoleensa. Jossain takanurkassa rähistiin, mutten nähnyt heti mitä tapahtui. Tappelupukareiden ympärille oli kerääntynyt yleisöä, joten annoin asian olla, kävellen tiskin luokse. Nuori naishenkilö katsoi pelokkain silmin minua. Nojasin tiskiin, pitäen katsekontaktin naisessa. "Onko tänne tullut vaaleahiuksista, nuorta naista hetki sitten?" Kysyin kuuluvasti. Tiskin takana olevan naisen ilme muuttui hyvin kysyväksi ja hän käänsi katseensa tappelun puoleen. "Häntäkö tarkoitat?" Nainen osoitti takanurkkaan. Yritin pälyillä väkijoukkoon, mutten nähnyt vielä mitään. Kävelin yleisön läpi, tunkien itseni ihmisten välistä. Kuulin pamahtelua, ajatellen että jotain hakataan nyt kunnolla.
Silmäni laajenivat kun näin Nanookin istumassa vanhemman miehen päällä, tikari kädessään. Mies valui verta. Ryntäsin naisen luokse. "Nanook!" Huudahdin ja aloin repimään naista pois. "Nyt ulos." Käskin painavasti, pidellen valkohiuksen käsistä kiinni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 25, 2018 19:57:34 GMT
Puristin tikaria edelleen käsissäni ja huomasin, että pyörittely sormieni välissä oli tehnyt myös minun sormeeni haavan. Naurahdin kuivasti, en tuntenut edes kipua sillä hetkellä. Kuljetin hopeista, valaistuksessa vain aavistuksen kiiltelevää tikaria miehen poskea pitkin ja naksautin kieltäni. ''Älä koskaan suututa naista joka on ennenkin puolustanut itseään.'' Naurahdin päätäni pudistellen ja kohotin viileän, mitäänsanomattoman katseen väkijoukkoon kuullessa tutun naisen äänen. Iskin tikarin lähelle Williamiksi kutsutun miehen kasvoja ja sain tämän sulkemaan silmänsä äkisti. Mies pelkäsi, hyvä. Loikkasin ylös maasta ja nykäisin puulattialta tikarin ennenkuin Karma ehti repimään minua pois.
''Olet myöhässä, rakkaani.'' Virnistin mielipuolisesti pää kääntyen toiselle puolelle kuin koiralla naisen pidellessä käsistäni, ''Pärjäile William, älä raiskaa tyttöjä tai tapan sinut seuraavalla kerralla.'' Hymyilin miehelle potkaisten tätä nahkasaappaan kärjellä kylkeen. Hän todella oli huonossa kunnossa veren valuessa noroina otsaa pitkin. Annoin vaaleahiuksisen naisen retuuttaa minua mukanaan ulos, en jaksanut panna vastaan, koska tiesin huutojen olevan tulossa. Halusin sitä tai en.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 25, 2018 20:06:13 GMT
En välittänyt Nanookin oudoista, lähes mielipuolisista sanoista. Tuijotin vertavuotavaa miestä tunteettomasti, tietäen ettei nainen hyökkäisi tuosta noin vain viattomien ihmisten kimppuun. Jopa valkohiuksen sanat miestä kohtaan kertoivat jo jotain. Tuhahdin ja aloin repimään toista ulos kapakasta, asiakkaiden tuijottaessa menoamme. Nanook ei tuntunut pistävän vastaan ja hyvä niin.
Avasin oven ja suorastaan viskaisin naisen ulos, päästäen otteeni ja sulkien oven takanani. Mulkaisin Nanoa vihan ja huolestuneisuuden sekaisin tuntein, yrittäen rauhoitella itseäni. Olisin tahtonut sanoa jotain todella pahaa, läksyttää naista kunnolla, mutta pidin pintani. Suljin silmäni ja lähdin kävelemään kohti omaa asuntoani. "Mennään kotiin." Totesin lopulta painavasti, käskynomaisesti, oikeastaan välittämättä siitä seurasiko Nano minua vai ei. En tiennyt oliko minulla mitään valtaa häneen, enkä edes yrittänyt sitä saada, sillä tiesin että tuo nainen oli oman elämänsä herra. En edes vilkaissut taakseni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 25, 2018 20:24:22 GMT
Naisen viskatessa minut ulos kylmään pakkasilmaan oli tasapainoni koetuksella, mutta kun en kaatunutkaan maahan naamalleni niin uskallauduin suoristautua. Odotin läksytystä, toivoin huutoa, mutta ainoa oli vain painava toteamus kotiin menosta. Kurtistin kulmiani ja huokaisten pyyhin veriset käteni housuihin ennen kuin lähdin hyppelehtimään naisen vanavedessä rennosti, kuin äskeinen olisi mitättömyys.
Sillä hetkellä se olikin, koska en päässyt ajattelemaan asiaa yksin. Tiesin, että tapahtuma kalvaisi minua - ei se, että olisin voinut tappaa partaveikon vaan se, että olisin voinut tulla raiskatuksi. Kuinka moni ihminen olikaan ollut tuon miehen käsittelyssä? En halunnut edes ajatella. ''Olueni jäi juomatta...'' Totesin yhtäkkiä huuliani mutristaen, koska se oli ainoa mikä mieleeni sillä hetkellä tuli, ''Mikset huuda minulle, Karma?'' Kysyin äkisti kuin lapsi konsanaan. Lopetin hetkeksi hypähtelyn ja jäin miettimään asiaa. Toivoin huutoja, toruja... jotakin johon pystyin puolustautumaan. Nyt tuntui, että Karma ei ottanut huomioon kantaani asiaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 6:49:44 GMT
Kävelin hiljaa, tuijottaen eteenpäin, kädet painettuna takin taskuun. Leveää pääkatua valaisi keltaiset liekit, jotka hulmusivat tuulessa, tanssien kylmän viiman kanssa kuollettavaa tanssia. Muutama liekki oli jo sammunutkin matkan varrelta.
Nano alkoi puheskelemaan lapsenomaisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se sai mieleni kiehumaan. Eikö naisella ollut ollenkaan syyllisyydentunnetta? Tajusiko hän edes mitä oli tapahtunut? Pudistin hitaasti päätäni, tuhahtaen itsekseni. "Kerro, ymmärrätkö ollenkaan mitä teit?" Kysymys oli ainoa mitä sain suustani sillä hetkellä. Ääneni oli tasaisen painottunut, täynnä omanlaistaan halveksuntaa. En tiennyt mitä olisin tehnyt Nanon kanssa, vaikka niin lupasin Lyonellillekin yrittää. Kehoni tuntui painavalta, ja minusta tuntui vain että tulisin pettämään jonkun odotukset ja luottamuksen. Huokaisin höyryävän pilven kylmään pakkasilmaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 7:06:36 GMT
Seurasin soihtujen tanssia uteliaasti, hiljalleen ne sammuivat ja kuolivat. Käännyin katsomaan Karmaa kun tämä viimein avasi suunsa ääni halveksuen. Kuljetin sormeni hiusteni lävitse ja hymähdin. "Meinasin tappaa sen miehen, mutta se oli itsepuolustusta." Tokaisin kädet taskuihin tungettuna, katse naisen vaaleissa hiuksissa.
"Minä mieluummin tappaisin kun tulisin raiskatuksi." Ääneni oli kylmä, viileä. Kädet puristuivat nyrkkiin, kynnet uppoivat kämmeneen. Suututti, olisin voinut vain huutaa naiselle.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 7:32:10 GMT
Hymähdin ääneen, vastaukseksi naisen vastaukseen. Tiesin että naisella oli hyvä syy teoilleen, mutta hän veti sen vain aivan liian pitkälle. Jos en olisi mennyt väliin, ties mitä olisi tapahtunut. Kävin mielessäni kaikki ne vaihtoehdot, jotka naisella oli paeta, ensimmäisenä se että hän olisi vain jäänyt kiltisti odottamaan minua ja mitään ei olisi tapahtunut.
Yksi, turhautunut, kyynel vierähti poskeani pitkin huiviini. Nielaisin ja purin hampaani yhteen, yrittäen peittää kaikki ylimääräiset tunteeni, tampaten kaiken maton alle. Nyt ei ollut aika räjähtää. Kävelin vaitonaisena talonvierusta, kunnes tulin omalle talolleni. Avasin oven Nanookille, päästäen tuon ensin sisään. En suonut hänelle katsettani, vaan tuijotin sisään pimeään käytävään. Vaikka olin kuinka vihainen, en antanut sen tulla ystävyytemme väliin. Enkä todellakaan antanut naisen nukkua ulkona kylmässä, menisin mielummin itse.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 9:15:08 GMT
Karma avasi minulle oven, mutta ei katsonut päinkään. Puraisin huultani ja ohitin naisen täydellisessä ryhdissä, katse suunnattuna eteenpäin. Kuljin käytävää pitkin; olin ollut Karman luona ennenkin. Askeleeni olivat ryhdikkäitä, vaikka en nähnytkään pimeässä käytävässä juurikaan eteenpäin.
"Et taida ymmärtää minua." Naurahdin kuivasti, se oli toteamus, "Et kuuntele kantaani saatika yritä ymmärtää." Lisäsin pysähtyen yhdelle ovista. Käänsin katseeni Karmaan ja siristin silmiäni. "Sääli." Totesin viileästi ja nojasin seinään kädet edelleen taskuissa. Tunsin, että käteni oli tahmeat verestä ja luultavasti vaatteistani saattaisi huomata, että olin ollut tappelussa. Hetken soin ajatuksen Lyonellille; jos mies saisi tietää niin olisin taas pian vaarassa joutua hirteen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 10:44:08 GMT
Nano ohitti minut jäykkänä ja seurasin sitten perästä. Kävelin naisen vanavedessä ovelleni saakka. Vaikka valkohius alkoi puhumaan minulle, en vastannut vielä. Avasin oven, astellen laiskasti sisään. Riistuin takin ja huivin oven vierellä olevaan naulaan.
"Ei, en ymmärräkkään." Vastasin lopulta, ajateltuani mieleni selkeäksi. "Siksi saat nyt selittää minulle kaiken. Miksi teet näin? Miksi sinä haluat satuttaa ihmisiä niin pahasti?" Puhuin lähinnä surullisella äänellä. Kaikki viha ja ärtymyt oli hälvennyt ja tilalle oli jäänyt surumielinen väsymys. Lysähdin ruokapöydän tuolille. Kynttilät jotka olin sytyttänyt aikaisemmin valaisivat pientä huonetta juuri tarpeeksi. Painoin kasvoni kämmeniini, käsieni nojatessa pöytään. Olin valmis kuuntelemaan kaiken mitä Nanookilla oli sanottavaa. Hän oli paras ystäväni, en antaisi ystävyytemme kaatua mihinkään näin pieneen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 11:02:22 GMT
Kuljin sisälle, mutta en jättänyt naulakkoon mitään. Huokaisin hiljaa laskien hupun takaisin harteille. Kuljin keittiöön ja nykäisin tuolin pöydän alta. Ristin jalkani ja laskin toisen käden kyynerpään varaan nojaten siihen. "Satutan ihmisiä jotka ovat tehnyt pahoja asioita minulle, läheisille." Näytin pohtivalta, piti miettiä mitä sanoa. Luultavasti Karma halusi tietää lisää, mutta en suinkaan tiennyt miten jatkaa.
Nojasin selkänojaan ja ristin jalkani. Suljin hitaasti silmäni ja huokaisin. "Minä välitän sinusta, vaikka et voikaan sitä uskoa, mutta olen kyllästynyt häviämään sinulle kaikessa." Kurtistin kulmiani mietteliäästi, "Tiedäthän? Olet kaikessa minua parempi ja jään sinulle toiseksi jokaisessa asiassa. Siihen kyllästyy." Naurahdin mietteliäästi haroen hiuksiani. Vastaisin mihin tahansa kysymykseen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 11:13:18 GMT
Naisen askeleet narisivat puulattiaa vasten, ja minä kuuntelin niiden kulkua tarkkana, kunnes nainen istuutui pöydän ääreen kanssani. Laskin käteni pöydälle, vihdoin suostuen suomaan katseen Nanolle. Kuuntelin tuon sanoja nyökäten. Ymmärsin häntä tavallaan, mutta en silti kuitenkaan.
Valkohiuksi jatkoi kyllä, mutta hyvin oudolla aiheella. Kurtistin kulmiani hämmentyneenä. Mitä helvettiä nainen oikein selitti. "Minä parempi kuin sinä? Mistä sä oot tollasta saanut päähäs?" Epäuskoinen ääneni kysyi katsahtaen Nanoon. "Munhan pitäis sanoa noin, ei sun." Hymähdin mietteliäänä. En uskonut että Nanook ajattelisi minua jotenkin parempana kuin itseään. Hän oli aina niin varma tekemisistään ja sanomisistaan, kun taas minä en ollut varma mistään. Hitto, en edes tiennyt mitä pääni sisällä liikkui. Missään ei ollut enää mitään järkeä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 11:26:35 GMT
Tarkkailin vaaleahiuksisen kasvoja odottaen vastausta. Leikin viitan nyörillä ja vasta sitten muistin käteni. Käänsin katseeni niihin ja mutristin huuliani. Verta oli vähemmän kuin olin ajatellut ja osa taisi olla omaa. Nainen ei selvästi huomannut itse omaa osaamistaan. "Karma, kaikki arvostaa sinua. Lyonell pitää sinusta ja muu henkilökunta sekä oppilaat suorastaan palvovat sinua. Olet taitava jousiammunnassa, miekkailussa... kaikessa ritarillisessa." Hengähdin ja nyt kun pääsin puhumisen makuun niin saatoin jatkaa.
"Et ole hyvä ihmisten kanssa, mutta mitä helvetin väliä sillä on? Olet taitava kaikessa muussa. Ihmekös tuo jos tunnen olevani huonompi kuin sinä." Hiljennyin viimein ja pudistelin päätäni, "Haluaisin olla kuten sinä, minun silmissä täydellinen." Lisäsin vielä ja tajusin naputtavani pöydän pintaa suorastaan raivoisasti. "Minä olen vain huonosti kasvatettu punaverinen."
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 11:37:32 GMT
"Mutta minä haluaisin olla kuten sinä." Sanoin lähes kuiskauksenlailla, tuijottaen pöydän puisia kuvioita. Kaikki mitä Nanook sanoi kuulosti kovin oudolta, sillä en ikinä ollut saanut keltään minkäänlaista pitämisen merkkiä. "Sitäpaitsi olen vain hyvä jousiammunnassa, en oikeastaan missään muussa. On sillä vähän väliä että on hyvä ihmisten kanssa, tajuatko kuinka vaikeaa minun on puhua muille? Kun joutuu miettimään joka ikistä sanaa, jonka suustaan päästää, ettei vain möläyttäisi jotain tyhmää. Haluaisin olla yhtä itsevarma kuin sinä, olla välittämättä pikkujutuista..." Puhuin turhautuneena, miettien kaikka niitä kertoja kun minun olisi pitänyt sanoa jotain, puhua ääneen, mutta olin vain hiljentynyt.
"Ja Lyonell pitää kaikista jotka kumartavat hänelle, senhän minä osaan." Naurahdin kuivasti. Asia oli totta, vaikka se sattuikin, ja vaikka kuinka olisin tahtonut ajatella olevani miehen silmissä erityinen, en sitä ollut. Enkä varmasti tulisi olemaankaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 12:27:53 GMT
Kohotin toista kulmaani ja naurahdin kuivasti, "Kuin minä? En ole mitään." Pudistelin päätäni huvittuneena. Huokaisin hiljaa ja lopetin pöydän naputtelun. "Minäkin joudun miettimään sanomisiani." Aivan liian usein tätä menoa. Huokaisin väsyneesti. Kaikki tuntui niin raskaalta, pakotetulta.
"Lyonell kunnioittaa kaikkia jotka kunnioittavat häntä - kyllä, mutta hän ei pidä kenestäkään muusta kuin sinusta mitä tulee oppipoikiin. Olet punaverinen ja vielä oppipoika, on saavutus olla pidetty Lyonellin silmissä." Hymyilin naiselle päätäni pudistaen. Tämä kaikki oli minulle itsestäänselvää.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 26, 2018 12:42:00 GMT
"Sä olet mulle kaikki, Nano." Puhuin suoraan sydämestäni. Nostin hitaasti sinisen katseeni naiseen, katsoen tuota surullinen hymy kasvoillani. Sormeni sivelivät pöydän epätasaista pintaa levottomina, mutta väsyneinä. "Mä en tiedä mitä tekisin ilman sua ja tällä menolla..." Jouduin vetämään happea, sanoja oli vaikea löytää. "Tällä menolla tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tajuatko sitä? Tämä ei ole leikkiä." Laskin katseeni ja siristin silmiäni kyyneleiden tahtoessa ulos. En kuitenkaan sallinut sitä ja vain yksi pieni pisara tipahti pöydälle. Pyyhin kostuneen silmän kämmenselkääni vasten, yrittäen pitää loput kyyneleet sisälläni.
Hymähdin pienesti hymyillen, Nanon puhuessa miehestä. "Miksi sä aina puhut tollasia. En mä ole Lyonellille mitään erikoista, en vaikka kuinka haluaisin." En pystynyt uskomaan naisen sanoja. Ne olivat yleensä noloja minulle, mutta tällä hetkellä ne tuntuivat vain epärealistisia. Pudistin pienesti päätäni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 26, 2018 13:14:52 GMT
Nousin ylös tuolilta irrottamatta katsetta naisesta. Kuljin kohti Karmaa kuljettaen sormia pöydän puisella pinnalla. Hymyilin vaisusti, kuolema koputti ovella. Halusi päästä sisään, mutta en päästänyt. En vielä. Huomasin miten yksi kyynel tipahti puiselle pinnalle vaaleahiuksisen silmästä. Kiedoin käteni naisen ympärille ja annoin pääni laskeutua Karman vaaleille hiuksille.
"Anteeksi Karma, hoidathan Daksua kun minusta aika jättää? Poikani tarvitsee vain parasta..." Naurahdin vasten naisen hiuksia hymisten hiljaa. "Minä näen sen mitä sinä et Karma; hän puhuu sinulle eri tavalla kun muille oppipojille. Me muut olemme mitättömyyksiä." Lisäsin ja pörrötin naisen vaaleita hiuksia hymy huulillani.
|
|