|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 19:32:09 GMT
// Prince Lyonell ja Lady Nanook kutsuttu tähän peliin, katotaan mitä tulee ;) Aurinko oli noussut jo korkealle huurteisen maan yläpuolelle, lämmittäen vain vähän. Yöpakkaset olivat entistä voimakkaampia, saaden kuuran jäämään koko päiväksi koristamaan puita ja nurmea. Ilma oli onneksi tyyni, sillä pienikin tuulenpuuska olisi saanut päivän tuntumaan paljon kylmemmältä. Olin juuri hoitanut omat hoitohevoseni, toisen tarhaan, toisen tunnille jonkun uuden oppipojan kanssa. Nyt minulla oli kuitenkin muuta mietittävää, sillä kannoin kädessäni pussia, johon olin eilisen aikana saanut kerättyä kylän torilta kaikki ne asiat, jotka Nanook oli pari päivää sitten linnan keittiöstä varastanut. Huokaisin raskaasti. Ihmettelin edelleen miksi nainen ei voinut vain kysyä, ei se niin vaikeaa ollut. Olin myös nolona itseni puolesta, sillä minähän olin juossut naisen kanssa karkuun. Toki olin palauttanut loput takaisin, mutta olin yhtä syyllinen kuin valkohiuksi. Olin varma että Lyonell ei olisi onnellinen asiasta. Pysähdyin linnan oville, puristaen silmäni kiinni. Halu hakata päätäni ovea vasten oli valtava. "Idiootti, idiootti, idiootti..." Hoin hiljaa itselleni, kuin se olisi jotain muka auttanut. Juuri kun olin saanut kaiken toimimaan Lyonellin kanssa, Nanook päättää vetää minut mukaan typerään kissa-hiiri-leikkiin. Pudistelin päätäni. Ei Nano minua mihinkään ole vetänyt, itse minä lähdin mukaan, täysin tietäen mitkä olivat seuraamukset. Mutta ei, en vain voinut jättää naista oman onnensa nojaa. Työnsin oven rohkeutta keränneenä auki ja astelin linnan läpi keittiöön. Koputin kyökin oveen, saaden melko kärttyisen vastaanoton, vanhemman piian avatessa ovi äkäisen näköisenä. "Mitä sinä haluat?" Nainen tiuskaisi minulle, mulkoillen kuin taruolentoa. Ojensin pussin hänelle hitaasti. "Tässä on korvaus varastetuista ruuista." Vastasin hämmentyneenä naiselle. Tummahiuksinen piika nappasi pussin käsistäni, ilkikurinen hymy huulilleen leviten. "Hah! Hyvä yritys, mutta sir Lyonell tietää jo mitä teitte, kerroin hänelle ihan itse." Nainen kerskui kuin se olisi ollut jokin saavutus. "Toivottavasti opitte tavoille, senkin kiittämättömät." Ovi paiskattiin edestäni kiinni ja jäin yllättyneenä, vakava ilme kasvoillani, seisomaan käytävään, kuin en osaisi liikkua enää. Lopulta huokaisin, käännyin takaisin tulosuuntaani ja astelin ulos. Minun olisi puhuttava Lyonellille, ennen kuin tuo löytäisi Nanookin. Onneksi siinä paha missä mainitaan ja näin sinipukuisen ritarin juuri kävelevän maneesin takaa pihaa kohti. Kävelin ripeästi miehen luo, pieni nolo hymy huulillani. "Lyonell, voisinko puhua kanssasi?" Kysyin ja kumarsin hieman, tuon eteen niin vain ilmestyneenä. Odotin miehen äänestä vihaista, tai ainakin pettynyttä sävyä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 19:38:08 GMT
Kävelin rauhallisesti kohti linnan pihaan. Poikkeuksellisesti siirtynyt paksumpiin vaatteihin ja jättänyt kylmät kalisevat haarniskat kammariin. Päällä oli pitkä tumman sininen viitta, joka oli hyvin kehoa myötäilevä. Kaulan ympärystä lämmitti sudenturkkireunus. Pussihousut ja mustat saappaat kannusten kanssa kopisi jäistä maata vasten.
Hetken päästä tuttu ääni kantantui korviin. Katsoin naista kysyvästi. "Tottakai, voimme mennä rauhallisempaan paikkaan. Olin joka tapauksessa menossa linnaan. Kuninkaansali?", hymyilin naisen kumarrukselle ja oma ääni oli arvokkaan sekä kunnioittavan kuuloinen. Mitäköhän asiaa naisella oli, hän oli harvinaisen hätääntyneen oloinen. Saisin vastauksen varmasti pian, kun pääsisimme sisälle linnaan. "Tule vain, turha täällä kylmässä kökkiä", sanoin ja lähdin reippaasti kohti linnaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 20:01:15 GMT
Suorastaan häkellyin kun Lyonell ei torunutkaan minua heti. Suoristin selkäni nyökäten. Käännähdin ja lähdin kävelemään miehen perässä kohti linnaa. Tummanvihreä puoliviitta lämmitti harteitani mukavasti, vaikka ulkona ei ollutkaan liian kylmä. Nielaisin ja yritin etsiä sanoja, kenkien kopistessa hiekkaista pihaa pitkin kohti linnaa. Katsahdin miestä. En kuitenkaan uskaltanut puhua ulkona, joten odotin kunnes pääsimme linnan seinien sisään suojaan.
"Tulin puhumaan siitä... selkkauksesta, joka tapahtui pari päivää sitten." Aloitin hiljaisella äänellä. Lyonell oli varmasti kuullut asiasta, mutta en voinut olla ihmettelemättä miksi hän ei sanonut mitään, ei edes ollut vihaisen oloinenkaan. "Olen tosi pahoillani, palautin kaiken minkä otimme." Jatkoin nopeasti, tuntien lämpimän häpeän takaraivossani. Kipitin Lyonellin perässä linnan käytäviä pitkin, odottaen että tuo sanoisi jotain.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 20:11:14 GMT
Saavuimme kuninkaansaliin, avasin ovet vauhdilla ja pysähdyin paikoilleni. Annoin naisen puhuan. Yritin pysyä rauhallisena, vaikka olin suuresti pettynyt enkä vihainen. Vihasta ei olisi tässä tilanteessa mitään järkeä, vaikka hieman alkoi otsasuoni pullottaa kahden erikoisesta tempauksesta. "Tämä on kyllä ratsastuskoulun, koko ritarikoulun historian ensimmäinen kerta, kun täältä varastetaan yhtään mitään", sanon hieman haikeasti naiselle.
Vedin syvään henkeä lempeä ja hiljainen katse kasvoilla. "Ritarillinen teko, että palautit minkä veit, mutta... ymmärrät varmaan, että varkaus on aina varkaus kaikessa muodossa", sanoin johtavalla äänellä sellaisella rauhallisen kylmällä äänellä, että viesti menisi varmasti perälle. En keksinyt kaksikolle mitään rangaistusta, vaikka teki mieli laittaa kaksi kellarikerrokseen tai jalkapuuhun tallin keskelle häpeeämään tekoaan. Laittaa hevoset hetkeksi tallipiikojen alle. Puristin kättä nyrkkiin, en ole enää samanveroinen hirmuhallitsija kuin isäni. Hän olisi teloittanut nuo kaksi ilman sanoja. "Minä en ole keksinyt sopivaa rangaistusta, mutta mikäli käytös jatkuu joudun valitettavasti lopettamaan ritarikoulutuksenne", sanoin haikeasti selvään ääneen. "Tämä oli hyvin yllättävää, etten osaa reagoida. En ole vihainen, pettynyt", jatkoin vielä ja käännyin nyt katsomaan Karmaa kiiluvalla silmällä. Vedin kädet selän taakse.
"Haluan vielä puhua keskipäivän aikaan sinun ja Nanookin kanssa tässä salissa", kerroin selkeästi pienen käskyn muodossa. Tulematta jättäminen olisi petos kuninkaalle. "Toivon, ettei tämä tule ikinä toistumaan", katsoin naista hiljaa ja menin lähemmäksi. "Mutta miksi? Voitko kertoa näin meidän kesken miksi uhmasit ritarivalaa?", kysyin lempeästi, sillä olin hyvin häkeltynyt. He olivat vannoneet valat.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 20:25:25 GMT
Painoin katseeni maahan, ristin käteni selkäni taakse ja vain seisoin paikoillani, kuunnellessani miehen pettyneet sanat. Joka ikinen niistä sattui minua, mutten kyennyt puhumaan missään välissä. Kuuntelin vain hiljaa, odottaen syytöksiä ja rangaistusta, joka meitä odottaisi.
Mutta sitä ei tullut. Lyonellin myöntäessä ettei ollut keksinyt rangaistusta meille, yllätti minut. Siinä vaiheessa nostin katseeni ritariin. Kuin tikarin isku, miehen sanat ritarikoulutuksen päättämisestä riipivät rintaani. Katseeni oli pahoitteleva ja surullinen, ja mieleni teki itkeä. Olin tehnyt väärin, tiesin sen. Olin häpeissäni ja vannoin mielessäni etten ikinä enää rikkoisi ritarivalaani.
Lyonellin kävellessä luokseni, antaessa käskyn palata saliin vielä, sai lihakseni jäykistymään. Tuon ääni oli kuitenkin lempeä ja saatoin nostaa katseeni uudestaan tuon puoleen. "En... en tahtonutkaan." Yritin änkyttää sanoja kurkustani. Päästin kädet selkäni takaa vapaiksi, liikuttaen ne eteen puristamaan rintakehääni. Kehossani kulki häpeän vaikea aalto, joka suorastaan nauroi minulle. Olisi tehnyt mieli painua maan alle. "En olisi ikinä arvannut että Nanook varastaisi ruuat. Minun vikani se on, kun pyysin häntä hankkimaan ruokaa piknikillemme." Puhui pudistaen päätäni. Nostin toisen käden niin että sain painaa kasvoni kämmentäni vasten piiloon. "Enkä edes yrittänyt pysäyttää häntä, vaan karkasin hänen kanssaan... Tunnen itseni idiootiksi..." Kuiskasin viimeiset sanat kämmentäni vasten. Olin häpeästä punainen ja vaikeroin paikoillani, kykenemättä suomaan katsekontaktia Lyonelliin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 20:39:20 GMT
"Ennen kuin lähdet", pidin tauon, sillä minua satutti nähdä nainen hajalla. Sen enemmin vaistoi kuin näki. Katsoin naista hiljaa ja kasvot peruslukemalla hyvin miettiväisen näköisenä. Katseeni kuitenkin muuttui, kun nainen kätkeentyi kämmenien taakse. "Sen normaalia hävetä, mutta en ole laittamassa teitä jalkapuuhun", sanoin rauhallisesti ettei hän enempää puristuisi kasaan, muuten keskustelusta ei tulisi mitään. "Tiedät mitä ajattelen sinusta ja tekosi ei muuta ajatuksia. Olen vain pettynyt tällä hetkellä", jatkoin lempeästi. En antanut enää tunteiden patoutua kylmän kuoreni alle.
Otin toisen askeleen lähemmäksi ja ajattelin, että kaikesta selvitään. Tämä oli ensimmäinen ja harvinainen virhe oppipoikien keskuudessa, mutta eivät kaksikk olleet ainoita virheidensä kanssa. He eivät onneksi sentään syyllistyneet pahempaan varkauteen, kuten rikkauksiin tai hevosiin. "Nyt tahdon, että hetken olet rauhassa, etsit Nanookin. Tulette tänne keskipäiväksi", äänen sävy neutraali ja rauhallinen. (Satuttaa nähdä sinua sattuvan, mutta ymmärrät tilanteen), olisin luonut sanat naisen pääkopan sisälle käyttämällä voimia. Seisoin paikoillani täydessä ryhdissä jatkaen miettimistä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 20:58:39 GMT
Tiesin ettei Lyonell tekisi mitään pahaa meille, mutta ritarivalan rikkominen hävetti minua silti. En ikinä elämässäni ollut tuottanut näin suurta pettymystä kellekkään ja se tuntui sisuskaluissa asti. Nostin kuitenkin kaikesta vastustelusta huolimatta katseeni mieheen, joka yritti rohkaista minua lempeillä sanoillaan. Hengitin syvään, rauhoittuen hieman. Laskin käteni ja tuijotin edessäni seisovan ritarin jalkoja.
Nyökkäilin miehen antaessa ohjeet minulle. Ensin piti rauhoittua, sitten etsiä Nanook. Hengitin syvään, mutta henkäyksen keskeytti ääni, joka ei kuulunut mistään ulkopuolelta. Katseeni siirtyi nopeasti Lyonelliin, jonka ääni oli kuulunut pääni sisällä. Hän pystyi puhumaan minulle mielessäni? Se oli outoa, mutta selkeydyin nopeasti. Minun olisi tehnyt mieli halata miestä, mutta halusta huolimatta vain nyökkäsin syvään. "Olen pahoillani." Sanoin vakavana. Nousin suoralle selälle, vielä kerran katsomaan miehen silmiin. "Näemme keskipäivällä." Sanahdin, käännyin ympäri ja katosin linnan käytävään. Paha olo täytti minut, mutta keräsin ympärilleni itsepäisen muurin, jonka avulla kykenin kulkemaan kasvot vakavina tallilaisten seassa.
Kävelin ympäri tallin pihapiiriä, tallia ja maneesia, etsien valkeahiuksista naista. Minulla oli vain hetki aikaa ja toivoin tuon olevan tallialueella, ettei minun tarvitsisi käydä koko kylää läpi. Onneksi minun ei tarvinnut kovin kauaa etsiä, kun näin naisen taluttamassa mustaa paholaistaan pihan pitki. En tiennyt missä he olivat olleet, mutta kävelin silti painokkain askelein valkohiuksen luokse. "Hei Nano." Tervehdin pienen hymyn kera, mutta jatkoin kuitenkin heti, odottamatta vastausta. "Lyonell tahtoo nähdä meidät keskipäivällä kuninkaansalissa." Menin suoraan asiaan, jääden kävelemään naisen vierelle, mihin ikinä hän olikaan menossa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 27, 2018 21:07:17 GMT
Daksu kulki vierelläni kevyesti tökkien aina välillä eteenpäin. Hymyilin ratsulle lempeästi ja pudistelin päätäni. "Pääset pian laitumelle, malta hetki." Mutisin lempeästi painaen kevyesti huuleni ratsun otsaa vasten. Paholainen ei olisi jaksanut odottaa millään; hevosen mielestä oli aika päästä laitumelle kirmaamaan kuin villivarsa. Kohotin katseeni hevosesta kuullessa askeleet.
"Ay, Karma." Tervehdin naista, vaikka hän jatkoikin puhumista suoraan. Kohotin toista kulmaani ja kiristin tahtia. Helvetti, prinssin luona vierailua. Kumartelua, nöyristelyä... kaikkea joka painoi omaa kunniaani kasaan. "Hitto, onko minun pakko kumartaa?" Kysyin Karmalta samalla kun askeleeni saivat terävän sävyn; Daksu kiirehti vierelläni aistiessa äkisti muuttuneen mielialani. Hevosen korvat painuivat niskaan ja ratsu tuntui tallovan ohitse kulkevan rengin jalkoihinsa. Hymähdys karkasi huuliltani. Näin jo laitumen portin.
"Miten edes puhun sille?" Kysyin vielä ja tajusin käyttäneeni sanaa 'se' - ei ihmisestä voinut puhua niin, eihän? Mutta oliko prinssi edes ihminen? Pudistelin päätni. Ajatustenkulku oli villiä. Olin menossa rangaistavaksi varkaudesta; mutta miksi rankaista ruuan varastamisesta kun suvulla oli varaa ruokaan kuin roskaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 21:17:10 GMT
Pudistin päätäni. "Ei sun tarvitse kumartaa, kunhan kuuntelet mitä hänellä on sanottavana." Kävelin naisen vierellä edellen, kuunnellen Daksun kavioiden kopsetta. Painoin huuleni yhteen. Ei Lyonell odottanut naiselta kumarrusta, niin hän oli itsekkin sanonut, ja hyvä niin. Vilkaisin naista hänen käyttäessä outoa ilmaisua Lyonellista, kuin tuo olisi ollut eläin. Tuhahdin itsekseni. "Mitä jos tällä kertaa yrittäisit näyttää olevasi edes vähän pahoillaan? Hän vaikutti olevan hyvällä päällä, käytä se hyväksesi." Opastin vakavana. Jotenkin minusta tunti että olin vain kaksikon välissä, sanoillani ei olisi merkitystä suuntaan tai toiseen.
Odotin että Nanook päästäisi orinsa laitumelle kirmaamaan. Sen jälkeen kääntyisin heti kulkeman kohti linnaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 27, 2018 21:22:27 GMT
"Olen hiljaa ja kuuntelen, selvä." Naksautin kieltäni ja venyttelin kissamaisesti haukoitellen. Luultavasti ensimmäinen vaihe onnistuisi hyvin. En voisi suututtaa Lyonellia olemalla hiljaa, enhän? "Hän oli hyvällä päällä, koska oli kahdestaan kanssasi. Sinun takiasi. Odotahan vain kun hän näkee naamani." Naurahdin ajatukselle samalla kun avasin porttia ja päästin paholaisen kirmaamaan laitumelle. Jätin riimun ja riimunnarun portille huokaisten.
"Hyvä on, voin esittää olevani pahoillani jos se suinkin parantaa mieltäsi." Myhäilin ja lähdin seuraamaan Karmaa kiltisti kuin koira. "Kävisikö tämä; oi anteeksi prinssi, miten pahoillaan olenkaan varastamastani ruuasta!" Henkäisin dramaattisesti purskahtaen sitten nauruun. Minun olisi pidettävä todella turpani kiinni. Se oli jalo taito jota en osannut kovinkaan hyvin. Hupsista.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 27, 2018 21:30:37 GMT
Naisen käyttäytymisohjeet olivat helpot, mutta jotenkin tunsin ettei toinen osannut pitäytyä niissä. Huokaisin ja katsahdin Nanoa, pyöräyttäe silmiäni tuon sanomisille. Voi Nanook, kuinka vähän tiedätkään meistä.
"Kyllä se parantaisi mieltäni toden teolla." Vastasin nyökäten, pieni hymy huulillani, kunnes valkohiuksi alkoi esittämään ylidramaattisesti. Yritin pitää naurua loitolla puristamalla huuliani yhteen, mutta en pystynyt. Naisen naurunremakka sai minutkin nauramaan. "Nyt oikeasti, Nano!" Toruin toista hekottaen edelleen.
Ennen kuin astuin linnan ovista sisään, vakavoitin kasvoni ja tasasin hengitykseni. Tämä oli minulle kuin hirtettäväksi kävely, tai ainakin melkein. Minua vähän pelotti mitä oli vastassa, vaikka tiesin ettei se ollut mitään kovin pahaa. Kävellytin Nanon linnan halki kuninkaansalin oville, koputtaen puiseen lattaan. Kun viimein sain luvan, avasin oven ja astelin sisään.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 27, 2018 21:43:48 GMT
Oli suorastaan ihanaa kuulla vaaleahiuksisen naurua pitkästä aikaa. Se sai mieleni paremmalle tuulelle. Olin onnistunut edes jossakin. Hymyilin sen hetken kuin vanha Nano konsanaan. Huoleton Nano. Kuljimme linnan käytävillä; Nano vakavana kuin hirttäjäisissä ja minä virne huulilla, kädet rennosti pään takana vihellellen menneisyydestä tuttua melodiaa.
Olin huoleton, en uskaltanut pelätä tulevaa. Askeleeni olivat suuria, dramaattisia, mutta pysähdyin oitis kuin Karmakin joka koputti lattiaan. Siirryin viheltämisestä hyräilyyn, mutta en missään välissä korjannut asentoani. Menisin Lyonellin eteen tuikitavallisena itsenäni; rentona, rauhallisena... huvittunut virne edelleen huulilla. Haluaisin yrittää tehdä Karman ylpeäksi tällä kertaa, hänen naurunsa pihalla oli lämmittänyt hetkellisesti sydämeni.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 27, 2018 21:50:57 GMT
Istuin kuninkaansalin pöydän ääressä aivan päädyssä. Pidin käsiä ristissä tikarin edessä, jossa oli lempiviiniäni. Pidin silmiä siihen asti kiinni, kunnes kuulin raskaiden puuovien aukeavan. Syvä hengen veto. "Oppipojat, istukaa alas", sanoin kohteliaasti rauhalliseen äänen väsyyn ja nousin ylös siksi aikaa, että Nanook ja Karma pääsivät istumaan alas. Istuin itse viimeisenä.
"Tiedätte varmasti syyn istua tänne suureen saliin", katsoin vuorotellen kumpaakin oppipoikaa kasvot peruslukemalla. "En ole laittamassa teitä häpeäpenkkiin keskelle Hankalan kylää, mutta te vannoitte ritarivalat aloittaessa täällä. Tiedätte mitä se merkitsee koko kuningaskunnalle", kerroin pitäen taukoa välissä. Ääni oli rauhallinen, mutta asiallinen tilanteeseen. "Tekonne oli ennen näkemätön, sitä ei ole ikinä ennen tapahtunut meidän läänen ritarikoulussa. Varkaus on varkaus, oli se mihin tahansa kohdistuvaa, mutta se on väärin uskoa kohtaan", jatkoin neutraalilla äänen sävyllä. "Olen keskustellut ylemmän tahon kanssa. He olisivat halunneet laittaa teidät jäihin, mutta olen erimieltä", sanoin miettiväisesti. Olisi uuden aikakauden aika, minä en tule olemaan samanlainen hirmuhallitsija josta halutaan. Isäni tavoite oli poistaa jokainen punaverinen Kalzanethistä, mutta se on mahdotonta. Pitää oppia elämään heidän kanssa eivätkä he poikkeaa meistä kuin sillä, että ovat kyvyttömiä oppimaan taikuutta, edes perinnöllisesti.
"Saatte armahdukseni, mutta joudutte vahtivan silmän alle. En kerro vasallin nimeä, mutta hän varmistaa hetkeen ettei tämä tule toistumaan ikinä tai osaatte olla ritarillisesti läänialueillani. Ymmärrettty? Sillä seuraavasta rikkeestä, menettää ritarikoulun paikan oppipoikana. En edes uhkaile, se on sääntö ritarikoulun alusta asti. Lukekaa säätykirjanne", puhuin loppuun asti kuninkaalliseen äänen sävyyn pitäen katseen vuoron perään oppipojissa. Välillä katse karkasi omiin käsiini. "Toivon, että tämä oli tässä. En pidättele teitä kauempaa velvollisuuksistanne. Nyt annan teille vapaan sanan, kuuntelen", sanoin loppuun hyvin vakavasti.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 5:19:12 GMT
Kävelin ovista sisään, nyököten Lyonellille tervehdykseksi. Kuljin pöydän viereen ja istuin, niin kuin mies oli pyytänyt. Asentoni oli jäykkä ja suora, istuessani puisella penkillä, valmiina kuulemaan rangaistukseni. Tuijotin edessä olevan pöydän kuvioita kun prinssi puhui. Tiesin miksi olin täällä. Purin hampaani yhteen ja siirsin katseeni Lyonelliin, tuon kertoessa kuinka ylemmät tahot olisivat tahtoneet meidät kuolleeksi. Nielaisin hiljaa, vaikka tiesin ettei mies satuttaisi meitä millään tavalla.
Kuuntelin puheen loppuyn asti vaiti. Nyökkäsin huomaamattomasti sen merkiksi että olin ymmärtänyt asian laidan. Ritarin antaessa vapaan sanan katsahdin häntä. Minun ei tarvisi enää sanoa mitään, olin jo sanottavani sanonut Lyonellin edessä. Nyt odotin Nanookin vastalausetta, sillä uskoin ettei nainen vain sanoisi "kyllä herra" ja kaikki olisi sillä selvä. Se ei ollut Nanon tapaista. Siirsin katseeni miehestä pöydän pinnalle, odottavana.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 5:59:15 GMT
Kuuntelin sarnaa kiltisti, hiljaa kuten Karma oli pyytänyt. Suljin silmäni, nojasin tuolin selkänojaan ja haukottelin. Olin lähellä nukahtaa. Kädet pysyivät pään takana, jalat ängetty ristiin tuolille. Minussa ei ollut mitään ritarillista, sen huomasi heti. Kun viimein saimme vapaan sanan niin avasin toisen silmän ja vilkaisin Karmaa. Nainen olisi halunnut minun olevan hiljaa, tiesin sen.
"Miksi niin suuri asia muutamasta leivästä? Eiköhän teillä ole ruokaa kuin roskaa." Kohotin toista kulmaani, "Ja rahaa myös." Lisäsin, tosin hiljempaa ja venyttelin tuolilla. Koko paikka oli aivan liian kalliin näköinen minulle. Halusin oikeastaan jo pois, tunsin itseni ahdistuneeksi niin kalliissa tilassa.
"Minä varastin leivät, mitä Karma tekee täällä edelleen?" Kurtistin kulmiani. Se todentotta oli asia jota olin pohtinut. Karma ei ollut tehnyt mitään pahaa ja Lyonell tuskin halusi sättiä suosikki oppipoikaansa, joka nytkin näytti eksyneeltä koiranpennulta tai pikkulapselta jota rangaistiin karkin syömisestä, vaikka ei ollut karkkipäivä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 6:29:40 GMT
"Lady Nanook, et taida ymmärtää. Kyse ei ole meidän varallisuudesta, vaan että tekonne oli väärä. Molemmat olitte mukana siinä", sanoin rauhallisesti, vaikka pieni ärsytys nousi naisen huonosta asennosta ja hänen moittiminen varallisuudeesta. Hän tiesi ettei sillä ole väliä, pahat teot ovat aina rangaistavia. Etenkin jos se lukee oppipoikien käsikirjassa.
"Mutta tämä oli viimeinen kerta. Tiedätte, että linnan ovet ovat aina auki. Ei teidän tarvitse varastaa", huokaisin. Olisivat menneet edes torille ja pitänyt asian omanaan mikäli syyllisyyden tunne olisi kestänyt. Se että omassa linnassa käy näin, ei ole hyvä merkki. Kohta lähtevät hevosetkin pihasta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 6:40:00 GMT
Katsahdin Nanookia tuon puhuessa. Hän yritti väittää miehelle vastaan, joka oli mielestäni automaattisesti huono idea. Puristin käsiä nyrkkiin sylissäni, pitäen vaitonaisen ja huomaamattoman olotilan päällä. En voisi sanoa mitään, enkä edes tiennyt mitä sanoa. Olin kuin kahden tulen välissä, katsoen sivusilmällä aina sitä kuka puhuu. Purin alahuultani, tuntiessani itseni pieneksi ja avuttomaksi, mutta myös hieman ärtyneeksi, vaikka olin osannut odottaa Nanon sanoja. Silti ne vihlaisivat ärsyttävän läheltä.
Lopulta käänsin sinisen katseeni Lyonelliin, joka alkoi silminnähden ärtyä valkohiuksisen käytöksestä. Minun teki mieli yrittää rauhoittaa miestä, mutten tiennyt miten, joten tyydyin vain tutkimaan hänen silmiään, pahoitteleva ilme kasvoillani. En tiennyt mitä tehdä tai sanoa, odotin lähinnä lupaa poistua.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 6:52:43 GMT
"Katso Karmaa, hänhän on kuin koiranpentu - mitä pahaa hän voisi tehdä?" Kysyin ivallisesti ja pyöräytin hiussuortuvan sormeni ympärille, "Ainoa mitä hän teki, oli se, että hän suojeli minua piioilta - minuthan olisi keihästetty siihen paikkaan. Ole tyytyväinen, että Karma ajattelee muitakin kuin itseään, prinssi." En voinut pitää viimeisen sanan kohdalla pientä inhoa pois äänestäni.
"Mutta nyt olen sanonut asiani, onko sinulla vielä jotakin?" Kysyin kääntäen pään sivulle. Haukottelin ja hieraisin silmiäni sulkien silmäni lopulta hiusten valuessa silmille. Näytin peikolta.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 7:19:51 GMT
"Lady Nanook, vaiti", sanoin lempeän käskevästi. Tämä tekopyhyys sai riittää. "Teitte sen yhdessä, molemmat olette syyllisiä tapahtumaan", sanoin vakavasti. Olin kääntänyt katseeni kokonaan Nanookin. Nousin ylös ja seisoin siinä täydessä ryhdissä pitäen terävän katseen naisessa.
"Kyllä, menet kertomaan pahoittelut keittiöön", sanoin jo hieman rauhoittuneesti. "Karma, saat poistua. Nanook jäätkö hetkeksi", vastasin rauhalliseen ääneen sävyyn.
Odotin, että Karma lähtisi pöydän äärestä. Hänen kanssaan pystyin puhumaan vielä myöhemmin. Olin hiljaa ja ovien suljettua suljin silmäni. "Mitä on tapahtunut? Et ole sama oppipoika, joka aikoja sitten aloitti täällä", sanoik terävästi. Tottakai olin huolissani oppipojista. Oli velvollisuuteni huolehtia valtakunnasta ja kaikista heistä jotka maillani tallasi. "Ei tarvitse tarinoida, mutta ritarikoulussa ei ole tilaa epäkypsille ritarim aluille. Mikäli et nosta itseäsi ylös, joudun lähettämään sinut pois ja palauttamaan hevosesi suurkuninkaamme läänialueelle", sanoin hyvin vakavissani pieni haikea äänensävy mukana. "Ja tiedän, että et kestä sitä. Yhtälailla kun en kestä katsoa lapsenomaista käytöstäsi linnanmailla. Viimeinne varoitus. Lupa poistua", sanoin pitäen katseen edessä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 7:26:39 GMT
Käänsin pääni hitaasti Nanon puoleen, tuon puhuessa liiankin rentoon ja ivalliseen sävyyn Lyonellille. Mulkaisin naista, yrittäen katseellani viestittä että pitäisi nyt suunsa tukossa. Se ei kuitenkaan toiminut ja sai ritarin korottamaan ääntään.
Kun mies käski minun poistua, nousin pikaisesti ylös, kumarsin päälläni kiitoksen tuon puoleen. Käännyin pois ja viimeiseksi vilkaisin Nanoa hieman pettyneenä. En tiedä mitä olisin sanonut hänelle, mutta toivoin että Lyonell olisi hänelle lempeä, naisen käytöksestä huolimatta.
Poistuin suuresta salista ryhdikkäästi kävellen ja kadoten käytävään. Jäin istumaan läheiselle portaikolle odottamaan Nanona.
|
|