|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 17:45:41 GMT
Nauroin ääneen Lyonellin mainitessa Sirun ja sen kuinka velho juoksisi perässäni korun takia. Ajatus oli vähintäänkin huvittava, sillä Siru tuskin ikinä huomasikaan minua. "Yritän varoa häntä." Hymähdin hymyillen, samalla piilottaen korun paitani sisään. Sieltä koru ei näkyisi ulospäin ja se pysyisi turvassa, vaikkakin korun riipus olikin viileä ihoani vasten, tottuisin siihen pian.
"Tiedonjanoinen on hyvin vähättelevä sana kun Nanookista puhutaan, herrani." Virnistin leikkisästi ritarille. Tiesin että saisin liudan kysymyksiä niskaani kun menisin ulos. Ellei nainen ollut heti tekemässä pahojaan. "Päästän sinut työntekoon, näemme ehkä tallin puolella." Painoin käteni Lyonellin rintaa vasten, nojaten tuota päin, laskien huuleni miehen poskelle.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 18:09:18 GMT
"Hän osaa olla turhan utelias ja sanojaan varomaton", sanoin hymyilen. Karma piilotti korun paitansa alle. Naurahdin sitten. "Hänelle pitää keksiä sitten parempi arvonimi", sanoin ääneeen mietteliääseen ääneen sävyyn. Nanook oli kieltämättä ensimmäinen erikoisin ritarin alku. Joskus mietin miten Roxana edes päästi hänet ritarikouluun tai millä suvun oikeuksillä hän oli porteista sisälle päässyt. Puristin päätä, loin lempeän katseen Karmaan ja hymyilin.
"Näemme siellä", vastasin lempeästi ja toisen huulet koskettivat poskeani. Suljin silmät ja hymyilin pienesti. Olo oli onnellinen ja tänään tuli varmasti tehtyä ainoastaan hyviä päätöksiä. Katsoin naista hetken silmiin ja peräännyin varovaisesti. Otin sitten askelia eteenpäin. Katsoin pöydällä olevaa kypärää ja annoin sen olla siinä paikoillaan. Ehkä ei tarvitsisi enää piiloitella.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 18:18:38 GMT
Istuin risti-istunnassa heinäpaalilla, tyhjällä käytävällä ja viskelin hopeista tikaria oikealla kädellä. Tiesin, että se oli vaarallista; parhaimmassa - tai pahimmassa - tapauksessa se luultavasti viiltäisi käteeni suuren haavan tai jäisi keskelle kämmentä. En kuitenkaan välittänyt vaan heitin tikarin yhä ylemmäs, kunnes hämmästyksekseni se katosi. Kukaan ei ollut ottanut sitä, se oli vain kadonnut. Muutamien sekuntien jälkeen se tipahti suoraan käteeni, kahva vasten kämmentä ja terä minua kohden. Inahdin ja purin hammasta.
''Siru.'' Ääneni oli viileä ja mulkaisin vierelleni; siinähän jumalolento nojaili tietäväinen virne huulilla. Tuo ylimielisyys muistutti kovasti omaani, sai hymyilemään. ''Jatka vain, en häiritse.'' Sirandras kohautti olkapäitäni ja käänsin katseeni takaisin tikariin. Jatkoin heittelyä, varovaisemmin hetken, kunnes viimein kyllästyin ja jatkoin samaa vauhtia kuin aiemmin; yhä korkeammalle, yhä vauhdikkaammin kunnes se jälleen katosi. ''Kohta se todella on kädessäni pystyssä!'' Tavoittelin vakavaa äänensävyä, mutta en vain voinut olla nauramatta. Helvetti, Siru oli täysi mahdottomuus. ''Et kai vain pelkää?'' Sirun ääni oli madaltunut, silmät kiiluivat innosta ja velho oli kumartunut lähemmäs. Hän haastoi minut ja minä en voinut kieltäytyä haasteesta kun jumalolento näytti tuolta!
''Haaste otettu vastaan!'' Naurahdin ja katsoin miten tikari putosi käteeni uudemman kerran, tällä kertaa onnistuen viiltämään ensimmäisen haavan. Myhäilin hiljaisesti samalla kun vein sormen suuhuni jotta verenvuoto lakkaisi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 18:25:42 GMT
Hymyilin lopuksi Lyonellille, nyökkäsin tuolle ja poistuin rauhallisin askelein salista. Avasin ja suljin oven hitaasti, varoen pitämästä liian kovia ääni, jotka kaikuivat inhottavasti kiviseiniä pikin käytävillä. Lähdin kipittämään käytävää pitkin kohti ulko-ovia. Olin onneellinen ja pirteä ja olin unohtanut täysin sen että minua tarkkailtaisiin jonkin aikaa. Energia olisi tahtonut purkautua juoksuna, mutta pidättelin itseäni, purren huultani ihastuneen tytön tavoin.
Kuljin pihan poikki talliin, josta tuttu naurahdus kaikui heti korviini. Seurasin ääntä ja näin valkohiuksen istumassa heinäpaalilla, heitellen tikariaan. Sirandras myhäili hänen vierellään, kunnes käänsi uteliaan katseensa liian hitaasti minua kohti. Katsahdin velhoa kysyvästi, mutta puhuin kuitenkin Nanolle. "Täällähän sinä laiskottelet." Hymähdin ja nojasin toisella olkapäälläni seinää vasten, kädet rinnalle ristittynä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 18:32:56 GMT
''Tyttörukkahan on ihastunut!'' Sirandras virnisti vierelläni ja yritti saada kiinni yhtä Karman hiussuortuvista, ''Rakastunut, kenties... Mitä sanot, Nanook?'' Siru käänsi katseensa minuun, selvästi osa tätä hassua peliä johon olin osallistunut. Loikkasin ylös heinäpaalilta ja kiirehdin jumalolennon vierelle. Tutkailin ensin katseellani vaaleahiuksista ystävääni.
''Olen samaa mieltä, selvästi rakastunut. Katso tuota hymyä ja punaa poskilla!'' Voitonriemuinen hymy kohosi kasvoilleni, käänsin katseeni Siruun ja sanoin harvinaisen tietävällä äänellä; ''Hän on tainnut saada vastakaikua Lyonellilta.'' Siru kohotti toista kulmaansa ja nauroi. Tiesin, että velho tiesi. Hän tiesi aina kaiken. ''Voi pikku punaverinen, et tiedäkään! Voisitkin selvittää sen seuraavaksi, kunhan saat verenvuodon loppumaan...'' Siru iski silmää ja muistin hopeatikarin, joka hetki sitten oli ollut käsissäni ja nyt oli kadonnut. Kohotin katseeni ylös ja pian tuttu teräase tuli näkyviin. Vain nopeat refleksini estivät sitä osumasta päähäni.
''Saatanan lurjus...'' Murisin kun tunsin lämpimän veren vuotavan käsistäni tikarin takia; se oli viiltänyt vasempaan käteeni haavan joka ei hetkessä tyrehtyisi. Mutristin huuliani ja kiedoin viittani helman haavan päälle. ''Kerro kaikki, et voi enää piilotella sitä. Siru tietää jotakin mitä minä en. Tuo perkeleen lurjus tietää enemmän kuin paras ystäväsi!'' En voinut pitää loukkaantumista pois äänestäni. Hiton velho, täytyikö hänen olla kaikkitietävä?
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 18:43:54 GMT
Kurtistin kulmiani kun Siru alkoi hehkuttamaan ihastumisesta. Pidin vakavan ilmeen kasvoillani, vaikka se oli vaikeaa. Minun olisi tehnyt mieli vastustaa kaikkea heti, kieriskellä punastumisessa ja juosta karkuun. Mutta en tehnyt niin. Painoin huuleni yhteen, mutristaen hieman suutani, koettaen olla hymyilemättä, mutta se ei ollut helppoa. Puna oli levinnyt haaleaksi hehkuksi poskilleni.
Katsoin molempian edessäni olevia vuorotellen, vaitonaisena. En sanoisi sanaakaan Sirandrasille, joka selvästi vain leikki ihmisten kustannuksella. Pian olento kuitenkin katosi, jättäen jälkeensä ylitietävän lausahduksensa, josta tottakai Nanook nappasi kiinni kuin käärme. Katsoin hiljaa, edelleen samassa nojaavassa asennossa seistessäni, kuinka veri vuosi naisen kädestä. Toki olin huolissani, mutta tämä ei ollut ensimmäinen, eikä todellakaan viimeinen, kerta kun Nano satuttaa itseään outojen leikkiensä takia. Joskus hänenkin oli hyvä saada maistaa sitä mitä on itse tilannut.
Naurahdin ja pyöräytin silmiäni, vihdoin työntäen itseni molempien jalkojen tukemaksi. "Ei se tiedä mitään. Mitä tässä on edes tiedettävää?" Yritin piilotella aihetta pyyhkimällä kaiken maton alle. "Juttelin Lyonellille ja siinä se. Hän lupasi ottaa Roxanaan yhteyttä ja sanoi että meitä tarkkaillaan hetken aikaa." Puhuin. Puhuin liikaa omaksi itsekseni, enkö puhunutkin?
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 18:50:39 GMT
Kohotin toista kulmaani ja matkin naisen eleitä; tosin ylidramaattisesti. Leikin ihastunutta neitoa joka piiloutui käsiensä taakse ja matkin eleitä. ''Käyttäydyt kuin ihastunut pikkutyttö, lakkaa valehtelemasta.'' Ääneni oli viileä kun viimein lakkasin esittämästä. Tuo määrä punastumista ja ihastunutta käytöstä ei tullut pelkästä juttelusta. Istahdin takaisin heinäpaalille risti-istuntaan ja suljin silmäni. Nainen piti minua tyhmänä, aliarivoi. Karma oli idiootti. ''Suutelitte, ettekö vain?'' Ohitin kaiken muun mitä nainen oli sanonut; minua ei kiinnostanut lastenvahdit tai mikään muukaan turhuus. En ollut varma suutelusta, kunhan heitin ilmoille yhden veikkauksista.
''Sinun ei ole pakko kertoa minulle, mutta miksi ihmeessä etsit minut käsiisi jos vain punastelet etkä suostu puhumaan jostakin joka todella kiinnostaisi minua?'' Avasin toisen silmäni ja hymyilin tietäväisesti, ''Älä pidä minua tyhmänä, Karma. Se on hyvin loukkaavaa.'' Lisäsin ja otin viimein viitan pois haavan päältä katsoen, miten veri kohosi haavaan uudelleen. Se oli erikoinen näky, omalla tavallaan hyvin rauhoittava. Sai vaipumaan omiin ajatuksiin samalla tavalla kuin liekin katsominen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 19:05:23 GMT
Laskin käteni uudestaan ristiin rinnalleni. Katselin Nanon yliampuvaa esitystä kyllästyneen näköisenä, mutta sisälläni tunsin kuinka lämpö levisi. Olin nolona, mutten halunnut näyttää sitä.
"Pyh, no ei suudeltu, älä edes kuvittele." Sanahdin terävästi. Se jos jokin oli totta, mutta en tiennyt miltä se naisen korvaan kuulosti. Päätin silti pelata varman päälle ja kääntää naisen huomio johonkin muuhun, vaikka ensin olin ajatellut etten näyttäisi sitä Nanolle ihan vielä. Kaivoin paidan sisästä riipuksen käteeni. "Hän antoi mulle tämän." Roikotin riipusta kasvojeni edessä, hieman hymyillen. "Sanoi sitä ritarillisuuden merkiksi. En oikein tiedä miksi hän sen minulle antoi." Kohautin olkiani, esittäen tietämätöntä. Tutkin korun kiviä, rentoutuen niiden kimalluksesta.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 19:17:29 GMT
''Taidanpa kuvitella, valehtelet taas... Vastasit aivan liian nopeasti ja aggressivisesti. Sinun täytyy opetella valehtelemaan. Mutta tärkeämpiin asioihin; sinusta siis tulee kuningatar kun Lyonellista tulee kuningas, eikö?'' Kurtistin kulmiani, en tiennyt miksi, mutta jokin kuulosti jopa omaan korvaani tyhmälle, ''Minun on puhuttava tästä Sirulle ja Artheurille.'' Päätin kyseisen keskustelun siihen taputtamalla käsiäni yhteen. Karma pian kaivoi paidan alta riipuksen. Tartuin siihen, kääntelin ja vääntelin lohikäärmettä. Pieni piru sisälläni käski nykäisemään helyn irti, mutta pidättäydyin halusta.
''Kiva hely, rakkaudentunnustus... lahja. Ei prinssi jokaiselle jakele lahjoja - rikkauksia.'' Totesin kohottaen harteitani antaen korun tipahtaa naisen kaulaa vasten, ''Älä usko kaikkea mitä hän sanoo, vaikka kuinka olisit tunteiden pauloissa.'' Iskin silmää naiselle tuntien kevyen kosketuksen selässäni. Heitin pääni taaksepäin ja virnistin nähdessä kultahaarniskaisen.
''Älä viitsi Nano, uskoit suhteen alkuvaiheessa kaiken mitä sanoin.'' Mies virnuili - tiesin, että ulkopuolisen silmin näytimme luultavasti edelleen parilta; hän virnuili minulle kuin pahanilkinen lapsi ja minä tökin häntä kuin keskenkasvuinen kakara. ''Mutta et ole ylimielinen prinssi vaan kiltti ritari, siinä on vissi ero.'' Naurahdin painaen pääni miehen rinnalle. Artheur tuhahti silmiään pyöritellen. Hän ei pitänyt tavasta millä puhuin Lyonellista. ''Karma, pidä hyvää huolta korusta. Se on kaunis, sopii sinulle.'' Artheur nyökkäsi joka minulle näytti enemmän kumartamiselta. Tällä kertaa oli minun vuoro pyörittää silmiäni. ''Lakkaa kumartelemasta, ei Karma vielä ole kuningatar.'' Ääneni oli huvittunut, silmissä pilkehti katsoessani rakastamaani miestä. Edelleen minulla oli tunteita, edelleen sain kiduttaa itseäni olemalla hänestä erossa, ''Eikä sinun tarvitse Karmaa mielistellä.'' Kurtistin kulmiani, tein täydellisyyttä hipovan ilmeen joka oli täynnä syytöstä, harmia ja huomionhakuisuutta. Täyttä dramatiikkaa.
''Älä viitsi olla mustasukkainen, minä vain kehuin.'' Artheur puolustautui naurahtaen, kumpikaan meistä ei ollut tosissaan asian suhteen ja nyt lähinnä kiusasimme toisiamme.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 19:36:40 GMT
Huokaisin luovuttaen. "Ihan sama, et usko kuitenkaan miän mitä sanon." Pyöräytin silmiäni uudemman kerran, mutta paljon pienemmällä eleellä kuin viimeksi. "Minusta, kuningatar, älä naurata." Naurahdin kuivasti. Vaikka se olisi ollut totta, en uskonut asiaan, ei minusta voinut kuningatarta tulla. Ei kuuna päivä, ei edes toisessa todellisuudessa.
Nano tarttui onneksi syöttiin kuin kala. Tarkkailin naista ja olin miltei valmis jo siihen että tuo yriträisi varastaa korua minulta. Valkohiunsi virnuili minulle kuin pahainen kakara, kuin hän olisi yrittänyt saada minua taas huonolle tuulelle. Olin jo vastaamassa hänelle että en ollut missään "tunteiden pauloissa", mutta onnekseni kultahaarniskainen mies ehti puhua ensin.
"Sir Artheur, mukava nähdä teitäkin. Kiitos." Puhuin vasta kun mies oli kehunut koruani. Piilotin sen takaisin paitani sisään ja jäin katselemaan kyyhkyläisten kuhertelua virne huulillani. Kuka tässä oli tunteidensa pauloissa.
"Taidan jättää teidät söpöläiset ihan omaan rauhaanne." Sanahdin hiljempaa leikkisästi ja käännyin selin parivaljakkoon. Astelin hitain askelein kohti ovea, odottaen pysäyttäisikö jompi kumpi minut.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 19:41:45 GMT
''Aina yhtä kohtelias, etkö sinäkin voisi yrittää Nano?'' Artheur hymähti kuullessaan muodollisen sävyn millä Karma puhutteli. Pyöräytin silmiäni ja tönäisin miestä. ''Älä unta näe.'' Tuhahdin ja ryhdistäydyin kun Karma oli tekemässä lähtöä. En voinut asian jäädä tähän, ''Artheur, mene hoitamaan ritarin velvollisuuksia - nuoleskelemaan perseitä ja sen sellaista...'' Virnistin ilkikurisesti nähdessäni miehen tympääntyneen ilmeen.
''Odotas vähän kuningatar, et pääse luistamaan tästä noin helposti!'' Juoksin naisen kiinni ja vilkaisin ohimennen kättäni tajuten, että se oli aivan kokonaan veren peitossa. Olin selvästi ohimennen vahingossa levittänyt verta ja nyt se oli kuivunut käteeni. Mikä harmi. ''Kerro minulle nyt sinun ja rakkaan prinssisi suhteesta, tahdon tietää kaiken. Et saa salailla parhaalta ystävältäsi enää mitään tai muuten suutun.'' Naksautin kieltäni ja virnistin leikkisästi, ''Haluatko että suutun?'' Iskin silmää. Karma oli nähnyt kiukutteluani luultavasti tarpeeksi vähäksi aikaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 19:53:35 GMT
Kuuntelin keskustelunlopun virnistellen itsekseni, jonka jälkeen lähenevät askeleet saivat virneeni loittonemaan. Vilkaisin Nanoa kysyvänä. En tiennyt mitä kertoisin, en edes tiennyt mitä me olimme Lyonellin kanssa. Seurustelimmeko, olimmeko rakastavaisia, vai vain kaksi ihastunutta idioottia? En tiennyt itsekkään. "Älä kutsu mua kuningatareksi enää, Nano." Sanoin lähes käskevällä äänellä, vakavana. En pitänyt siitä ja se kuului äänestäni. Lopulta vain huokaisin, samaan aikaan avaten tallin oven, astellen ulkoilmaan. "En mä tiedä." Myönsin lopulta turhautuneena. "Okei, myönnän, tykkään Lyonellista, mut..." Vaikenin ja painoin huuleni yhteen. Miksi minun piti myöntää että pidin miehestä, ja miksi se hävetti minua niin paljon. Katsahdin naista vierelläni. "Joo hän antoi mulle korun ja kyllä, pidin siitä että hän antoi sen mulle. Mitä jos hän antoi sen mulle vain siksi että arvostaa ritalillisia tapojani, tai jotain." Selitin koko ajan enemmän vakavoituen. Uskoin jo miltei itsekkin omaan puheeseeni, vaikka totuus oli aiva toinen. En vain voinut julistaa Nanolle yhtäkkiä että seurustelimme, kun en itsekkään ollut ihan varma.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 20:01:49 GMT
''Asia selvä, m'lady.'' Hymähdin hiljaisesti, ei kuningattareksi kutsumista... Käviköhän prinsessa? Haluaisinki tökkiä kepillä jäätä ja kokeilla onneani. Olin iloinen Karman onnesta, mutta tiesin, että sydänsuruja ja ero tulisi jossain vaiheessa. Miten naiivi ystävätär kestäisi sen kaiken? Hän vain sulkeutuisi kuoreensa. Kuuntelin hiljaa, rauhallisesti naisen selitystä kunnes viimein suljin silmäni. Kohotin käteni ja yritin läimäyttää vaaleahiuksista ystävääni takaraivoon - kenties aavistuksen liian kovaa, mutta mielipiteeni tulkoot julki.
''Lakkaa jossittelemasta, siitä ei ole mitään helvetin hyötyä sinulle saatika Lyonellille. Opettele elämään päivä kerralla, kuuntele sydäntäsi - tai älä, ne ovat vain epämääräisiä tykytyksiä - kuuntele siis tunteitasi.'' Ääneni oli selvästi ärtynyt, pienen pieni pettymyksen ja huolen häive havaittavassa ja muuten pyrin olemaan edes jollakin tavalla rauhallinen, ''Ja lakkaa ulisemasta kuin pikkukakara, ota itseäsi niskasta kiinni ja yritä olla sen ylimielisen prinssin arvoinen - sitähän sinä kuitenkin lopulta haluat.'' Ristin käteni ja tuijotin eteenpäin tuima katse silmissä. Joskus nainen kävi todella hermoilleni.
''Ja jos vielä kerran kuulen sinun olevan epävarma jossakin asiassa ja jossittelevan niin lyön suloisia kasvojasi.'' Hymähdin, tällä kertaa aavistuksen rennommin. Vähän leikkimielisemmin, vaikka olin tosissani. Karman oli ryhdistäydyttävä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 20:17:44 GMT
Astelin reippain askelin linnan kiviset portaat alas. Pyyhkäisin tumman sinistä pitkää viittakaapua suoremmaksi ja seisoin täydessä ryhdissä portaikoin edessä. Pakkanen alkoi kiristyä ja samalla odotin, että tallirenki toisi ratsuni. Klassisen vierailun aika Hankalan kylälle. Tai enemmin kyseessä oli pikainen läpi ratsastus tuomaan turvallisuuden tunnetta kansalaisille.
Vilkailin ryhdikkäästi tallin pihaa kasvot ilmeettömästi. Silmäkulmaan pisti tuttu näky. Jahas, kuiskasin itselleni ja katsoin naiskaksikkoa. Mistäköhän he keskustelivat miettisin, mutta puristin päätä. Asia ei kuulunut minulle. Nyt oli tärkeämpi tehtävä edessä, kunhan ratsuni saapuisi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 20:22:31 GMT
Tunsin lyönnin takaraivossani, ähkäisten sen äkillisyydestä. Mulkaisin Nanoa kysyvänä, miksi hän niin oikein teki, mutta sain vastauksen ilman kysymystäkin. Kuuntelin toruvia sanoja ryhti jokseenkin kumarassa. Tunsin itseni pieneksi möykyksi tyhmyyttä ja epävarmuutta. En osannut olla kuin Nano, itsevarma, elää päivä kerrallaan, saatika kuunnella tunteitani. Ne olivat vain outoja huutoja pimeydestä. En kuitenkaan pistänyt naiselle vastaan, niin kuin en koskaan, vaan vetäydyin kuoreeni. Olin nyt se Karma johon Nano oli joskus tutustunut, vakavakasvoinen, hiljainen, tunteeton. "Yritän." Huokaisin lopulta, sillä tiesin ettei Nano ottaisi mitään muutakaan vastausta vastaan.
Vilkaisin toista tuon uhkaillessa. Naurahdin mielessäni, ulospäin vain tuhahtaen. Se olisi helppo välttää, en vain puhu sitten ollenkaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 20:26:51 GMT
Viileä huokaus karkasi huuliltani kuullessa naisen vastauksen. Hän oli taas suojautunut koteloonsa kuin kotilo konsanaan. Joskus pohdin, että mitä naisen päässä todella liikkui. Pysähdyin äkisti ja käännyin katsomaan ympärilleni, outo tunne valtasi minut eikä se suinkaan liittynyt kihelmöivään kipuun käsissäni. ''Rakastettusi seisoo tuolla ja katsoi tänne päin.'' Ilmoitin Karmalle tarkkaillen kulmat kurtussa prinssiä, ''Pitäisikö sinun kipittää sinne, prinsessa?'' Nauroin sanavalinnalle.
''Anteeksi Karma, sinua on ihana kiusata...'' Myhäilin päätäni pudistellen. Tiesin naisen vihaavan minua sillä hetkellä, mutta en vain voinut olla hiljaa kun nainen oli tuollaisella päällä. Niin herkkä, helposti suuttuva. Ilkikurinen virne leikitteli huulillani ja tungin kädet taskuihini. Asento oli huoleton, mutta katse joka oli suunnattu ensin Lyonelliin ja sitten Karmaan oli tietävä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 20:34:02 GMT
Puhdistin päätä kireän ilmapiirin vuoksi. Seisoin siitä huolimatta hiljaa paikoillani täydessä ryhdissä omassa arvossani. Pian Astrael saapui viereeeni kuin aave. "Mitä tahdot?", kysyin ilmeettömästi ja näytin tajuttoman pieneltä jättiläisen vieressä. Tikun kapea, että mies olisi voinut katkaista minut kahtia helposti. Hymähdin nopeasti. "Sinua etsin, olet ollut pitkään tavoittelematon", Astrael sanoi syvällä ja ontolla äänellä. Nyökkäsin miehelle. "Ollut paljon asioita hoidettavana ja murehdittavana", vastasin arvokkaasti. "Tahdotko kypäräsi?", Astrael kysyi yllättäen . Hän luki tunnetilojani kuin avointa kirjaa. Sen takia hän oli täällä, mikäli oma tempperamentti kuohuisi ylitse hän pystyi pysäyttämään minut melkein ainoastaan. Olihan veressäni hirmuvaltiaan verta. "En tarvitse", vastasin nopeasti. Astrael jatkoi kyseenalaistamista. Monet kun vieroksuivat ulkonäköäni, huokaisin ja rauhoituin. Annoin kasvoille nousta pienen hymyn.
"Missä Deimos on?", kirosin, kun miestä ei näkynyt missään. Oliko hän kiusoitelleeksi ja aivan tosissaan jättänyt hevosesi varustamatta. "Voi pyhä lohikäärme", huokaisin. Asia ei haitannut, mutta mikäli pian ei ala näkyä menen tarkistamaan tilanteen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 28, 2018 20:42:41 GMT
Pysähdyin kun Nanook pysähtyi, huomaten saman asian kuin hänkin. Lyonell seisoi pihalla odotellen jotakin. Vaikka rinnassani alkoi lämpiämään, en antanut asian vaivata itseäni. Vilkaisin viileästi valkohiusta. Hänen sanansa eivät enää päässeet kuoreni läpi. "Hmh, hän näyttää kiireiseltä." Kohautin olkapäitäni ja katsahdin vielä kerran miehen puoleen. Kasvoni olivat vakavat, lähes surumieliset. En välittänyt Nanon kutsumista minua prinsessaksi, hän tiesi etten pitäisi siitä.
"Anna palaa vaan, en oo menossa mihinkään." Totesin huokaisten ilmaa keuhkoistani. Nano saisi kiusata minua niin paljon kuin tahtoi, kykenin olemaan välittämättä, vaikka jokainen sana olisikin ollut kuin tikarin isku. Kärsisin kaiken myöhemmin, yksin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 28, 2018 20:49:32 GMT
Huokaus karkasi huuliltani, olin onnistunut suututtamaan naisen taas enkä edes tiennyt millä tavoin tällä kertaa. Käännyin jatkaakseni matkaa, mutta soin Karmalle vielä katseen. Minulla oli ollut hyvä päivä ja aioin pitää hyvän olon vaikka kuinka nainen yrittikin sitä minulta viedä. ''Miksi olet ystäväni?'' Hymyilin kuivasti, se oli kuin pakoitettu ele, ''Sinun ei todella tarvitsisi.'' Lisäsin vielä jatkaen sitten matkaani. En tiennyt miksi, mutta olin osittain - pienesti - pelännyt sitä, että Karma löytäisi jonkun toisen. Oli se sitten rakastaja tai toinen ystävä, en voinut mitään omistushalulleni.
Omalla tavallani olin aina pohtinut ajatusta siitä, että Karman alkaessa viettää aikaansa toisen kanssa menettäisin naisen. Pala palalta, hiljalleen kunnes jäljellä ei olisi ketään. Se oli kammottava ajatus, mutta niin tosi, että en sillä hetkellä voinut ajatella muuta. Pysähdyin äkisti, kädet edelleen taskuissa ja katse suunnattuna maahan. Ajatukseni oli saaneet nopeasti surkuhupaisan käänteen ja minä kun ajattelin, että nainen ei olisi onnistunut pahoittamaan mieltäni. Hitto, sillä hetkellä todella halusin sanoa hyvästit naiselle. Jäähyvästit, sellaiset lopulliset - kuin ero, mutta ystävyyssuhteessa. Pakotin kasvoilleni hymyn, kireän ja viileän. Luotaan poistyöntävän ja kaikki vain siksi, että en olisi antanut kyynelten tulla värjäämään poskeni. Itkeminen oli heikkous.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 28, 2018 20:57:11 GMT
"Minä...Tuota", puheeni keskeytti näky. Nanook lähti poispäin Karmasta ja tunnelma oli omituineen, sellainen mihin kuninkaalliset tapani halusi puuttua. "Anteeksi, Prinssi?", Astrael sanoi hieman hämmentyneenä. "Minä, tuota, menen hakemaan hevoseni", tuhahdin ja lähdin varovaisin askelin kävelemään Nanookin ohitsee luoden hänelle kysyvän katseen kuin mahdollisuuden sanoa mitä tahansa. Otin hyvin hitaan askeleen se oli hänestä aivan tulkittavissa, että jokin painoi hänen mieltään. Oma huomaavaisuuteni ei kestänyt sitä. "Roxanalle viety viesti", huikkasin hiljaa katsoen nopeasti sivusilmällä hopeahiuksista naista.
Askellus muuttui ylvääksi hetken päästä ja suuntasin tallin puuovia kohti. Pysähdyin Karman kohdalle ja soin saman kohteliaisuuden sekä huomaavaisuuden. Hänen ilme oli erilainen ja omille kasvoille nousi kysyvä ilme. Huomasin sen, hän oli hetkiä sitten erilainen. Annoin naiselle mahdollisuuden aloittaa keskustelun, mutta tein selväksi että huomaavaisuudeella huomasin kaksikon välisen kireän tunnelman.
|
|