|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 16:31:53 GMT
Hymyilin ja painoin leuan melkein rintaan kiinni. Annoin kasvojen hautauta tummansinisen puvun kaulukseen ja hupun hypätä melkein silmien päälle. Lumisade ärsytti. "Kiitos itselle, ollut myös harvinaisen mukavaa", hymilin kääntäen katseeni naiseen, joka katseli lumista tietä. Katseemme kohtasi hetken päästä. "Hyvin mukavaa", jatkoin vielä, sillä oli tämä tuhat kertaa parempaa kuin yksin oleminen tai yksin matkustaminen kahden läänin välillä.
"Tuntuu, että Hankalan väki alkaa pikkuhiljaa hyväksyä minut uutena Herranaan", virnistin hupun alta ja annoin Draken kävellä Morten rinnalle melkein kyljikkäin. Näkikö hevonen ollenkaan minne oli kulkemassa, ajattelin sillä aika haparoivaa askellusta oli.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 16:39:39 GMT
Vastasin miehen katseeseen hymyllä, kunnes tuulenpuuska pakotti minut piiloutumaan huppuni alle. Paransin kaulustani jotta lumi ei pääsisi takkini sisään. Sillä tavalla tultiin kipeäksi ja se oli viimeinen asia mitä tahdoin juuri nyt.
Morte vähät välitti Draken kävellessä kohta aiva vieressämme. Pieni kysyvä katse suunnattiin toiseen oriin ja kumea hörinä yritti saada toisen kauemmas. Morte oli niin hyvätapainen, eikä olut hämmillään sitten mistään. "Kyllä he vielä, pikkuhiljaa. Muutos on aina vaikea ihmisille." Totesin rohkaisevana, katsellen eteeni. "Kunhan näytät heille olevasi tasa-arvoinen ja reilu hallitsija, jonain päivänä he rakastavat sinua." Jatkoin pirteänä, kääntäen katseeni mieheen. Olisi tehnyt mieli jatkaa lausetta sanoilla "kuten minä rakastan", mutten ollut vielä valmis sellaiseen tunnustukseen. Lempeä ja rakastava hymy kertokoot mietteeni miehelle.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 17:33:28 GMT
Hymyilin naiselle hupun alta ja annoin Draken pusketua lähemmäksi Mortea. Morte hörähti matalasti, mutta hevosen ilme ei värähtänytkään. Olisin tahnot suudella naista, mutta Drake olisi luultavasti hämmästellyt turhaan tasapainon katoamista. Viitsinyt ottaa riskiä, että olisin taas hevosen jaloissa. Utuisen lempein silmin katsoin naista pitkään. Käänsin katseeni eteenpäin antaen pohkeita hevoselle. Karman sanat todella söivät omat sanani suusta, mutta hiljaisuus on myöntymisen merkki, eiköstä?
Maisema vaihtui tiheäksi metsäksi. Polku alkoi kaventua ja lunta tippui puista tasaisesti. Onneksi metsä suojasi lumisateelta paremmin, että pystyin ottamaan hupun pois silmiltä ja kannustamaan hevosen reippaampaan askellajiin. Kauppatie oli oudon hiljainen, sillä kärryt monesti ajoivat tätä edes takaisin. Oliko rajamuutokset pelottaneet ihmiset kauemmaksi, odotin ja katsoin kaempana pällistelevää ratsukkoa tien juurella.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 17:45:10 GMT
Metsätie oli mukavan rauhallinen, eikä tuuli tai lumisade haitannut kulkua. Lyonell oli ollut hiljaa vastauksistani huolimatta, mutta hän ei näyttänyt olevan negatiivisella mielellä, päin vastoin mies tuntui saavan energiaa, patistaessaan Drakea kirimään tahtiaan. Morte lähti seuraamaan heitä ilman minkäänlaista kannustusta, minun piti vain pysyä selässä.
Katseeseeni osui myös metsän laidalla olevan ratsukon ja jäin silmäilemään tuon olemusta. Vasta nyt tajusin että tie oli yllättävän tyhjä, vaikka sen pitäisi olla vilkkain tie kylien välissä. Vilkuilin kysyvänä ympärilleni, mutta kaikki oli hiljaista ja liikkumatonta. "Täällä on liian hiljaista." Totesin hiljaa miehelle. Lihakseni jännittyivät ja ratsu allani ymmärsi myös virkistäytyä. Saatoin ylireagoida, mutta en myöskään pitänyt siitä ettei tiellä kulkenut tähän aikaan ketään.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 17:54:47 GMT
Pidin tuiman katseen sivussa olevaan ratsukkoon. "Miettisin tismalleen samaa", sanoin naiselle silti lempeällä, mutta suojelevalla äänen sävyllä. Annoin Draken nostaa kevyen laukan ja nappasin ohjakset kireästi toiseen käteen. Miekkani lepäsi hevosen valjaksissa ja pidin toisen vapaana siltä varalta, että tuntemattomat olisivat varkaita.
Annoin orille pohkeita, mutta kuninkaallisuuden aate ei poistunut mielestäni. Pysäytin hevosen ja nuori hevonen nousi pienesti takasilleen. "Onko täällä ongelmia?", kysyin malataan ja säädylliseen äänen sävyyn. Toinen ratsukko oli hevosen selässä ja toinen oli maassa. Toisella oli syvä musta kaapu pitkän viitan kanssa. Kultakirjoilu vastoi miehen viitan alta ja samoin hänen kasvonsa olivat varjon peitossa. Hän ei vastannut ja kasvoilleni nousi tuima virne. "Oi Arkalan prinssi", hyvin viekas ja naisellinen ääni sanoi hupun alta. Hän otti huppunsa enemmän kasvojen tieltä. Nuo hyvin kirkkaanvihreät silmät enteilivät minulle pahaa. Nyökkäsin jyrkästi pitäen katseeni vuoron perään kaksikossa. Drake alkoi peruutta raivokkaasti Morten taakse piiloon, mutta napautin jalat orin kylkeen. "Hihi, olemme vain hukassa. Etsimme Armskirk kylää", nainen jatkoi vaihtaen terävän katseensa Karmaan. "Olette sitten aivan väärässä suunnassa. Armskirk on etelärannikolla", sanoin normaalilla äänen sävyllä antaen Drakelle merkiksi lähteä. En ollut varma keitä he olivat, mutta näyttivät uusilta ja se nimenomaan häiritsi, että kaksi hyvin erikoisen näköistä ratsukkoa oli eksynyt linnanmailleni.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 18:12:06 GMT
En ollut tuntemusteni kanssa yksin, sillä mies totesi miettivänsä samaa. Kuljin varovaisena hänen vierellään, katse oudossa ratsukossa. Niskassani oli outo jännittynyt tunne, joka ei tahtonut antaa rauhaa. Otteeni ohjista puristui kun pääsimme kaksikon kohdalle.
Lyonell puhui tummalla äänellä vieraille. Itse silmäilin noita hänen viressään epäilevinä. Ritarin velvollisuus oli auttaa niitä jotka apua kaipasivat, mutta jos totta puhutaan, olisin itse ohittanut heidät mahdollisismman nopeasti. Naisääni näytti tunnistavan puolikasvoisen miehen prinssiksi, mutta kuulosti enemmänkin halveksuvalta kuin kunnioittavalta. Myöskään Drake ei näyttänyt pitävän vieraista sen enempää kuin minäkään, alkaen peruuttaa kauemmas tummanpuhuvista muukalaisista. Nainen kertoi etsivänsä kylää, jonka nimeä en tunnistanut. Lyonell kuitenkin vastari ritarilliseen tapaansa, kertoen etteivät he olleet siellä päinkään. Puristin huuleni yhteen. Jokin ei ole nyt oikein, tunsin sen. Tuijotin naisen kirkkaita silmiä jännittyneenä, saaden vastaukseksi vinon hymyn.
Lähdin pikaisesti prinssin ja tuon ratsun perään. "Jokin on pielessä." Kuiskasin hiljempaa kun pääsimme kauemmas ratsukosta. En pitänyt siitä tunteesta jonka naisen katse minussa aiheutti.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 18:20:05 GMT
Kirkkaanvihreät viirumaiset silmät eivät kadonneet mielestä. Ne enteilivät jotain mihin tulisi valmistua. Heidän läsnäolo sai minussa kirkkaita kipinöitä aikaan, mutta onneksi taikuus peittoontui hupun alle ettei saisi mahdollisia kulkijoita seuraamaan meitä. "Mistä hän tiesi kuka olen", ärähdin vahingossa puoliääneen. Kasvoilleni nousi epäilevä varautunut katse ja lihakseni jännittyivät, että olisin voinut hypätä heti keskelle taistelua. Havaduin sitten pois taistelijasielustani. "Anteeksi, en ole ikinä nähnyt heitä", sanoin Karmalle pahoittelevaan ääneen sävyyn ja annoin lihasten sekä kasvojen rentotua. "Jokin on pahasti pielessä", sanoin Karmalle ja vilkaisin olkani ylitse. Siellä kaksikko yhä ihmetteli eikä heillä ollut selkeästi aikomusta liikkua pois linnanmailta. "Voisin vaikka häätää heidät", sanoin taas ajatuksiani ulos ja käteni puristui nyrkkiin, että Draken ohjakset alkoivat kiristyä. Ratsu hirnahti hyvin levottomasti ja huitoi etusellaan ilmaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 18:28:59 GMT
Rauhallinen lumimaisema ei enää tuntunut niin rauhalliselta ja levolliselta, kun jäin ajattelemaan kaksikkoa. Lyonellin ärähdys sai minut kääntämään katseeni häneen. Mies vaikutti kireältä ja epävarmalta, mutta ihan syystä. Itsekin olin varpaillani, tuntien tuijotuksen niskassani. "Onko se hyvä idea?" Epäilin hiljaa ääneen toisen ehdotukselle. "Et tiedä millä asialla he ovat." Sanoin äänellä joka kertoi että tarkoitin pelkästään negatiivisia asioita. Se oli selvää ettei muukalaisilla ollut hyviä aikomuksia sitten yhtään, se jotenkin huojui heistä. Linnaan he eivät mitenkään pääsisi, ritareita olisi liian paljon. Mutta jos he halusivat satuttaa prinssiä, nyt olisi heidän tilaisuutensa. Siksi en voinut miehen antaa mennä.
"Lähdetään." Rohkaisin Morten laukkaan, jättäen tumman kaksikon taakse. En edes viitsinyt vilkuilla heitä päin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 18:36:42 GMT
Nyökkäsin naisen ajatukselle lähteä ja annoin Drakelle pohkeet lähteä eteenpäin. Ori oli täynnä varautunutta energiaa, että ratsu lähti täyteen vauhtiin silmän räpäyksessä. Tuuli ulkoi korvissa ja Draken paksu harja esti oman näkemisen eteen. Ratsu laukkasi pää korkealla korvat luimussa hieman Mortea jäljessä.
Pidin katseen edessä ja annoin Draken puuskuttaa paksussa lumessa. Nuori hevonen alkoi väsyä pitkän laukkaamisen jälkeen ja metsämaisema vaihtui vähitellen peltoaukeaan. Drake alkoi jäädä vauhdista jälkeen. Suosiolla annoin orin tiputtaa vauhtia kevyempään vauhtiin. Vihelsin kuuluvasti saaden mahdollisen naisen huomion, sillä Morte olisi laukannut täydellä vauhdilla linnalle asti vaikka pohjoisesta asti. Taputin Drakea, joka tuntui tärisevän mantereen päällä. "Loppui vauhti", virnuilin ja annoin pitkää ohjaa. Draken askeleet olivat väsyneistä vetelät.
Olin hetken hiljaa ja käännyin vilkuilemaan taakse. He eivät onneksi lähteet perään tai jos olisivat olisi miekkani halkaissut heidät nopeasti kahtia. "Huh", sanoin itsekin vähän hengästyneenä. Annoin itseni rentoutua ja valahtaa Draken selkään. "Olet sitten oikea vellihousu", lässytin hevoselle ja sain vastaukseksi hyvin uupuneen pärskähdyksen. "Kaikenlaista shakkia liittyy näillä mailla", sanoin naiselle. Katsoin Karmaa omalla lempeällä virneelläni. "En tiedä pitäisikö minun varoittaa muita läänikuntia, ainakin omaani, ja kysellä esimerkiksi Keski-Maalta onko kaksikko tuttu ilmestys", puhuin rauhalliseen, ehkä hivenen hengästyneeseen sävyyn.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 18:47:37 GMT
Vihellys sai minut pysäyttämään vahvan orin allani, joka olisi tahtonut vielä jatkaa matkaansa. Olimme päässeet metsästä pois, keskelle valkoisten peltojen aavaa merta. Hidastin rauhassa ja käänsin hevosen poikittain tielle. Lyonell oli jäänyt Draken kanssa jälkeen, joten jäimme odottelemaan noiden pääsyä vierellemme. Hengitin rauhallisena, vaikka juoksu ja kokoaikainen jännittäminen oli saanut energian liikkeelle kehossani.
"Ehkä se olisi parasta. Voi olla että heistä koituu harmia vielä, on hyvä olla varuillaan." Nyökkäsin miehen idealle. Olin yllättävän oma itseni ritarin seurassa, kyeten antamaan tuolle omia neuvojani, pelkäämättä että tuo polkisi ne heti maahan. Lyonell oli toki muutenkin sellainen persoona, joka kuunteli myös alempiosaisiaan, ja se teki hänestä loistavan hallitsijan. Käänsin Morten taas menosuuntaan, antaen tuon kävellä pitkin askelein, pitkillä ohjilla eteen päin. Vaikka suurin vaarantunne oli ohi, en pystynyt kadottamaan jäykkyyttä kehostani.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 19:09:41 GMT
"Parasta tehdä se heti, kun pääsemme linnalle", sanoin naiselle rentona ja ravasin toisen luokse pysäyttäen hevosen tuon vierelle. Pidin hetken aikaan pitkän ja lempeän katseen hänessä. Taivas alkoi muuttua mustaksi antane tähdille tilaa valaista tietämme. Kuusta ei ollut tietoakaan ja revontulet alkoivat tanssia yläpuolellamme. Hetki oli kaunis, mutta silti tuntematon uhka vaani takaraivossa.
"Jatketaanko", kääsin katseeni muualle ja annoin hevoselle merkin lähteä eteenpäin. Käynti oli rauhallinen ja annoin hevosen mennä omaa tahtia ettei aivan rikkoisi itseään. Vapaalla kädellä hamuilin Karman kättä, kun Drake puski jälleen itsensä Morten kylkeen kiinni. Oliko hevonen sokeutunut?
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 19:28:11 GMT
Nyökkäsin terävästi. Olin samaa mieltä miehen kanssa, sillä asiaa ei voisi viivytellä yhtään kauemmin. Kuitenkin menisi hetki aikaa, että sana kiirisi eteen päin. Ilta hämärtyi nopeasti, paljastaen kirkkaina tuikkivat tähdet tummaa taivasta vasten. Ihastelin näkymää, kunnes revontulet roihahtivat näkyviin. Henkäisin ihastuksesta, katse taivasta hipoen. Vain Lyonellin lempeä ääni sai minut laskeutumaan takaisin maankamaralle. "Jatketaan." Varmistin, antaen Mortelle hellän pohkeen. Ori lähti laiskaan käyntiin, pysytellen samassa tahdissa Draken kanssa. Tunsin kosketuksen käsivarressani ja hätkähdin hieman, mutta tajutessani sen olevan ritari, vapautin käden ohjista ja tartuin tuon kämmeneen.
"Kaunista." Huokaisin. Katseeni oli taas noussut taivaalla leikkiviin, turkooseihin liekkeihin, jotka muistuttivat liian paljon Lyonellia itseään.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 19:45:13 GMT
Hymyilen purren huulta ja annoin sitten kasvojen rentoutua. "Todella", vastasin naisen sanomiseen miten kaunis ilta oli. "Kuten te", jatkoin lempeällä ja varmalla äänelle. Hymyilin lempeästi antaen Drakelle kokonaan vapaat ohjat ja pääsin unohtamaan murheen poikasen kokonaan. Oli paljon parempaa mietittävää ja tekemistä tällä hetkellä ennen linnaa. Hetken aloin miettimään miksi edes peittosin tunteeni naista kohtaa linnassa, vaikka siitä huolimatta käyttäydyin omana itsenäni. Ehkä se oli se maine ja tunnelma, joka pakotti minut käyttäytymään kuin kuningas oppipoikien keskellä.
Avara peltomaisema muuttui hetken päästä tutuksi metsätieksi. Katsoin ympäristöä ihastellen ja roimuavat revontulet painautuivat puiden peittoon. Oli hyvin pimeää ja näkyvyys oli mitä hirvein. "Hmm", sanoin mietteliäästi ääneen. Annoin ohjien tipahtaa Draken kaulalle ja toisella kädellä loihdin sinertävän liekin valaisemaan tietämme kohti linnaa. Hymyilin onnistuneelle loitsulle en tiennyt että osasin mitään vastaavaa.
Mielenrauha laskeutui äkkipikaisuuden ja tuntemattomien vihan päälle. Annoin hevosen jatkaa rentoa kävelyä kohti linnaa. Drake tiesi missä olimme ja myös Morten, kun ori höristi korviaan. "Yhden asian tahdon ennen linnalle paluuta", sanoin lempeästi kääntyen platinahiuksisen naisen suuntaan. Drake puski tällä kertaa lähemmäksi Mortea, niin lähelle että ratsujen kyljet osuivat toisiinsa. Rennosti painoin suudelman naisen huulille. Ei mikään pieni kevyt suudelma.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 20:02:40 GMT
Lyonellin käsi lämmitti mukavasti omaani, saaden kaiken sen taivaan kauneuden keskellä sydämeni, taas kerran, ravaamaan. Ihastelin näkyä niin kauan kuin voin, toivoen ettei se loppuisi koskaan. Mutta kaikki hyvä loppui joskus, joka sai mieleni hieman sakeammaksi. Olisimme pian linnalla ja kaikki olisi taas ennallaan. Vai olisiko? Olin erittäin kiintynyt prinssiin, enkä, kaiken tämän jälkeen, voisi katsoa häntä enää oppipojan silmin.
Ajatukseni katkaisi miehen hyminä, samassa kun tähdet vaihtuivat puiden latvoihin. Pimeys ympäröi meidät. Tiukensin otetta ohjista, valmiina ohjaamaan Morte oikealle polulle, jos tuo syystä tai toisesta ei itse pysynyt tiellä. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut tihrustella pimeässä, sillä pian Lyonellin suunnalta välähti sinertävä valo. Katselin liekkiä hämmentyneen lumoissani, antaen sen valaista kasvoni ja tien edessämme. Hymyilin huojentuen valon määrästä. Hevoset näkivät nyt mihin kävellä, eikä minun tarvinnut alkaa tiiruilemaan edemmäs. Mielessäni kehuin kaunista liekkiä, mutten saanut sanoja suustani ulos asti.
Käännähdin kysyvänä miehen suuntaan, tuon puhuessa. Liekki suorastaan hehkui miehen silmistä, jotka katsoivat minua hellästi. Orit kävelivät yhtäkkiä kylki kyljessä, mutta kumpikaan ei näyttänyt välittävän asiasta. Morte hörähti lämpimästi, haistellen Draken turpaa kiinnostuneena. Itse kykenin keskittymään vain Lyonellin silmiin, tuon nojautuessa lähemmäs. Painoin huuleni miehen huulia vasten, pudottaen ohjat käsistäni Morten kaulalle. Sydän tahtoi rinnasta ulos kiihkeän suudelman seurauksena, mutta en välittänyt. Siirsin käteni miehen rinnalle, valmiina työntämään molemmat paikoilleen, jos hevoset pättäisivät siirtyä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 20:16:46 GMT
Suljin silmät suudelman jatkuessa ja nappasin toisen kädestä kiinni varovaisella otteella. Huuleni irtosi toisesta. Painoin otsani toisen omaa vaste hetken ollessa siinä kunnessa hyppäsin paremmin Draken selkään. Olo oli lämmin, ihana ja tunnelma suorastaan romanttinen. Taivaalla tuikki tuhannet tähdet ja pimeys oli totaalista. Haalea sininen liekki loihti meille näkyvyyden hämärässä samalla, kun omat kasvon puolikas loisti kuin avaruus pakkasyönä. Katse oli utuinen ja lempeä. Ainoastaan pystyin kuulemaan Draken kimeän hörähdyksen Morten tunkiessa turpaansa liian lähelle orin omaa mukavuusaluetta.
Pidin siitä huolimatta käden yhä toisen kädessä kiinni. Uskoin, että tunnelma sai puhua puolestaan ettei sanoja tarvittaisi välttämättä. Annoin oman sydämen pompottaa rauhassa rintakehässä. Olisin voinut vaikka hypätä satulasta alas jatkaen toisen suutelemista.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 20:30:08 GMT
Olisin voinut olla siinä iäisyyden, tuntea miehen viileät huulet omiani vasten kylmässä yössä. Mutta lopulta minunkin oli pakko perääntyä. Jäin kuitenkin lähelle Lyonellia, otsat koskettaen toisiaan hetken aikaa. Huokaisin korviani myöten rakastuneena ja vedin selkäni kunnolla satulaan. Morte ei ollut pelleilystä minäänkään, vaan mielummin keskittyi Draken tutkiskeluun. Toisen orin hirnahdus sai pienen naurun purkautumaan keuhkoistani.
En päästänyt miehen kädestä, en edes tahtonut. Mielessäni käväisi loikata tuon syliin, mutten uskonut että Drake olisi valmistautunut sellaiseen, joten en ottanut sitä riskiä. Siinä sattuisi kaikkia. Hengitin hiljaa, mutta raskaasti, hengityksen höyrystyessä ilmaan. Tunnelma ympärillämme oli romanttinen, ehkä myös inasen kiihkeä, enkä voinut kieltää haluavani miestä sillä hetkellä. Punastuin ajatuksilleni, nostaen ujosti toisen käden suuni eteen, peittämään hymyäni.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 20:39:45 GMT
Henkäisin syvään sulkien silmät purren huulta taistellen kuin intohimoani vastaan. Naurahdin ajatuksissa toisen vaimealle ininälle, jonka vaimea tuuli korviini kantoi. Henkäisin syvään antaen silmien painua kunnolla kiinni. Avasin silmät ja Karma oli nostanut kätensä suun edelle. Pidin silti hänen toisesta kädestä varman lempeällä otteella. Annoin romanttisen hetken jatkua niin pitkälle kun matka sen meille soi.
Myöhemmin linnan muuri näkyi edessä silti kaukaisuudessa vuoren kummun päällä. Hyppäsin valmiiksi alas selästä ja käännyin katsomaan naista hieman kysyvän ilmeen kanssa. Annoin kuun valaista meidät ja hiljaisuuden jatkua ympärillämme. Edelleet tunnelma ratkaisi enemmän kuin sanat.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 20:49:54 GMT
Sydän takoi rinnassani, kuin palavaa rautaa. Lämpö huokui pitkin kehoani, kihelmöiden sormissa. Vaikka katseeni oli suunnattu eteen, en nähnyt mitään. Mieleni purjehti edelleen suudelmassamme ja kosketuksessamme. Purin huultani lempeästi, yrittäen tasata hengitykseni.
Linnan muurit ilmestyivät horisonttiin kukkulan päälle. Huokaisin raskaasti, ollen surullinen siitä että hetken piti loppua. Linnlle oli vielä matkaa, mutta se taittuisi liian nopeasti. Katsahdin mieheen, tuon laskeutuessa Draken selästä ja tein oitis saman. Kaikki lisäaika hetkellemme oli vain hyväksi. Hymyilin lämpimästi miehelle, katsoen tuota suoraan silmiin. Olin kompuroida jalkoihini, mutta onneksi Morte oli takanani. Ori hirnahti laiskasti minun törmätessä hevosen kylkeen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Dec 5, 2018 20:57:06 GMT
Toinen melkein kompuroi omiaan. Takerruin naisen vyötäröstä kiinni virnistäen sitten leikkisästä kieltäen toista kompuroimasta. Olin hetken aikaa paikoillani pitäen ratsun ohjaksista kiinni hellästi vapaalla kädellä. Ajatukset olivat lähes tyhjiä keskittyen silti pysyen naisessa, joka nojautui lähes minussa.
Otin sitten rentoja askeleita eteenpäin. Drake seurasi perässä tutkien ympäristöä korvat hörössä. En vain saanut sanaakaa suusta. Olo oli kuin olisin pelastanut toisen lohikäärmeen kidasta, tyhjä, mutta täynnä romantiikkaa. Miten selviäisin linnan muurien sisällä tai tarvitsiko minun enää esittää kuin mitään ei olisi. Sanat eivät päässeet edes suusta ulos, kun rintakehässä tuntui kunnon pauketta. Kieli liimaantui kitalakeen kiinni ja silmät olivat menossa kiinni ajattelusta. Vilkuilin karmaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Dec 5, 2018 21:05:06 GMT
Tunsin kuinka mies tarttui lantiooni, saaden minut punastumaan korviani myöten. Tuijotin prinssiä ja hyvä että kykenin edes hengittämään, tilanteen ollessa jännittynyt. En pystynyt vastaamaan tuon sanoihin mitenkään, vaan suustani pääsi epämääräinen inahdus. Nielaisin palan kurkustani, tutkien miehen erivärisiä silmiä lumoutuneena.
Lopulta pääsin omille jaloilleni, mutta prinssin ote ei irronnut, eikä se haitannut ollenkaan. Pidin Morten ohjia löyhästi kädesssäni, antaen kevyen tunteen täyttää kehoni. Tahdoin kietoutua miehen ympärille, tuntea tuon kosketus, tuon huulet omillani. En edes yrittänyt puhua, sillä se tuntui mahdottomuudelta. Kieleni oli kuin turvonnut, kurkussa jännittynyt pala. Kasvot tuntuivat lähes kuumilta, kaiken veren noustessa poskilleni. Lopulta nojasin pääni miehen kaulaa vasten, koettaen rauhoittaa pauhaavaa sydäntäni.
|
|