|
Post by Prince Lyonell on Apr 11, 2019 19:35:56 GMT
11.04.2019 Skills at arms- valmennus, valmentaja Lyonell〚 281 sanaa 〛
Keli oli mitä täydellisin keskipäivän aikaan. Kylmä hyytävät kevätilma, mutta kentän hiekka oli sulaa ja mutaista. Lyonell oli rakentanut hieman vaativamman radan turnajaisareenalle. Nyt päästiin keskittymään harjoittamaan kevyttä ja raskasta peistä sekä miekkaa. Lämmittely tulisi olemaan kaikille omatoiminen, minkä jälkeen lähdettiin menemään suoraan rataa useampaan kertaan ja sen jälkeen käymään haastavampia kohtia pala palalta läpi.
Rata alkoi heti kahdella hedelmälaatikkoesteellä suoralla linjalla porttien edestä ja hyppyjen jälkeen tuli heinäpaalista noukkia kevyt peitsi, ja turvata ase. Peitsen kanssa suunnataan kohti quintainia ja jatkaa peitsen kanssa eteenpäin. Rikkoutuneen peitsen saa tiputtaa maahan ja noukkia uuden matkan varrelta. Quintainin jälkeen on kaksi ritaria ja heidän kilpiin tulee osua tai päähän. Tämän jälkeen peitsi pudotetaan maahan aseenkantajan kohdalle ja valmistutaan hyppäämään kaatuneiden ritareiden ylitse. Tämän jälkeen tuli poimia miekka maasta ja suunnata saraseenien päiden kujalle. Pysähdys ja laittaa miekka omaan tuppeen ja poimia aseenkantajalta raskas peitsi. Uudestaan kohti quintainia ja jatkaa kohti lohikäärmettä. Raskas peitsellä tuli lävistää lohikäärme ja jättää peitsi siihen. Rata loppui lohikäärmeen kaatamiseen.
Ambon ja Clarenbaldin yhteistyö alkoi olla huipussaan. Ritari oli saanut jo täyden luottamuksen hevoseen ja lämmittelyssä kaikki tapahtui lähes ajatuksen voimalla. Hieman oli korjattavaa avuissa ja ryhdin korjaamisessa. Ori eteni reippaasti korkein askelin, mutta Ambrosius sai nojata taakse hieman liioitellusti ettei kokoajan pyydä eteenpäin.
Radalle päästyä ei aseiden hallitseminen ja tehtävien suorittaminen loppuun ollut ongelma, mutta Clarenbald ei ole hyppäämisen kannattaja. Tämä hevonen pitäisi kaviot visusti kiinni maassa. Esteiden jälkeen Clarenbald alkoi usein pukitella tai hyppiä tasajalkaa, mikä vaikeutti etenemistä seuraavalle radalle. Ambrosius joutui usein kääntämään ympyrälle ja ottamaan uudestaan ilman estettä. Sarjalla Clarenbald kieltäytyi ja meinasi oppipoika olla maassa. Onneksi asetta ei ollut kädessä siinä vaiheessa. Muutamat hyvät ylityksen saimme ilman välikohtausta. Muuten oikein lennokasta ja harmonista menoa.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on May 1, 2019 18:35:32 GMT
01.05.2019 Ratsujousitunti, kirjoittanut Roxana Di Marzo〚 300 sanaa 〛Ambrosiuksella oli alussa ongelma saada Clarenbald kuulolle, kun muiden häslääminen ja kevät sai kunnolla liikkeelle. ”Nojaa taakse, hellitä ohjista varpaat ylös”, Roxana mietti kannuksien pois ottamista tunnin ajaksi, sillä nekin antoivat lisää vauhtia orille. Clarenbald ravasi kuitenkin ryhdikkäästi eteenpäin ja laukassa innostui tekemään kunnon lisäyksiä. ”Rauhassa, muuten mennään kaikkien taulujen ohitse”, Roxana katsoi silmät pyöreinä menoa. ”Tule vain kujalle, katsotaan mitä käy”, Vauhdikkaassa laukassa lähestyttiin, että ensimmäinen taulu meni ohi ja kaksi muuta taulua ammuttiin väärältä puolelta takasuunnassa. Yllättävän hyvin osui tuolla vauhdilla hosumalla. ”Jahas, tule tänne”, Roxana viittoi ja otti kannukset pois ritarin jaloista. Kannukset tipahti maaan taulun vierelle ja uudestaan paremmalla menestyksellä. Siitä huolimatta vauhtia riitti enemmän kuin tarpeeksi. ”Vielä muutaman kerran. Katsotaan jos rauhoittuu”, Roxana sanahti ja meni valmiiksi uudelle alueelle. Yhä oli yllättävän paljon vauhtia ja Ambrosius keskittyi ajoittamaan ampumisen hieman ennen tauluja. Seuraavaksi oli riista, kuten rotta ja villisika. Kaksi ritaria veti maalitauluja narujen päässä ja tarkoitus osua ennen toista päätyä. Tehtävä kuulosti vaikealta, mutta nuori ritari lähti yrittämään. Aluksi oli vauhtia, että Ambrosius ratsasti ritarien ohitse ja joutui tekemään ympyrän. Siitä sai hyvän osuman viistosti taaksepäin ja jopa Roxana ihmetteli ratkaisua. ”Oikein hyvä, uudestaan”, Rottaan oli vaikeampi osua, että kunnolla nojautuminen taaksepäin ja keskittyminen. Tätä sai toistaa useamman kerran, kun Clarenblad tahtoi kiihdyttää vauhtia ritarien ohitse. Osumisesta tuli aina vaikeampaa, mutta jostain välistä Ambrosius onnistui aina osumaan. Lohikäärmeen luona eivät liekit pelotelleet, mutta vauhtia ne ainakin lisäsivät. Ambrosius sai kunnolla keskittyä osumaan lohikäärmeen sydämeen tai silmiin samalla, kun keskittyi vauhdin hallintaan. ”Nyt löytyy vauhtia. Hyvien osumien kanssa olisitte useamman luokan voittajia”, Roxana kommentoi, sillä turnajaisissa löytyi vauhtia ja hyvien osumien seurauksena tulivat maine ja kunnia. Ambrosius sai muutamat oikein hienot ja tähdätyt tarkat osumat molempiin maalitauluihin. ”Hyvä, nyt aika jäähdytellä”, Roxana hymyili ja Clarenbald puuskutti voimakkaasti. Ambrosius sai hetken aikaa kävellä ennen linnalle palaamista. ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Vauhtia löytyy, mutta löytyykö taitoa, kirjoittanut Sir Ambrosius 〚 141 sanaa 〛Tunnin verryttelyn alkaessa näen Lady Karman taistelevan Monnin kanssa, Lady Nanookin mulkoilevan Sir Adrianille, kun taas mies ei välitä ollenkaan. Lady Secilia verryttelee omassa rauhassaan Tuikkua tosin tarkkailen ympäristöään mielenkiinto silmissä vilkkuen. Lady Nadjalla on taas allaan hieman virkeämpi Rosie. Tamma kun on ollut kevyemmällä liikunnalla. Clarenbaldilla on päällä “en ymmärrä jarrua, olen ori”-mood. Kunhan saan herraa hieman keskittymään töihin alkaa Clareltakin löytyä hieman malttia. Tehtävät olivat tällä kertaa hieman vaikeampia ja katsoin jännityksen täyttämänä kun Lady Nanook meni radan läpi. Tarjouduin menemään radan seuraavan ihan kummankin mielenterveyden vuoksi sekä hevosen että ratsastajan. Rata alkaa hyvin, kun Clarenbald malttaa keskittyä tehtäviin, mutta kun ori toteaa, että häneltä ei tässä kovin paljoa vaadita alkaa vauhti kiihtymään. Saamme kumminkin radan loppuun yllättävän onnistuneesti. Saamme kyllä tulla radan heti uudestaan vähän rauhallisemmassa tempossa. Kaiken kaikkiaan tunti oli opettavainen vaikka hevosella olikin vauhdikkaampi päivä.
|
|
Sir Ambrosius
Aseenkantaja
Tunteisiin menee, mutta menköön
Posts: 80
Likes: 64
|
Post by Sir Ambrosius on Sept 23, 2019 14:50:46 GMT
01.08.2019 Ambrosius on palannut, kirjoittanut Sir Ambrosius〚 280 sanaa 〛Kärryt kaartavat linnan pihaan, ja hyppään niiden kyydistä. ”Tuhlaripoika on palannut", huudahdan samalla nostaen tavaroitaan kärryn kyydistä. Deidara laskeutuu viereeni hiekkaa pöllyttäen. Lähden viemään tavaroitani linnaan kohti tuttua punkkaani, ja heti linnan ensimmäisillä portailla törmään Nadjaan. Nainen kapsahtaa kaulaani, kuin ei olisi nähnyt minua kymmeneen vuoteen. “Ambo! Sä oot palannut”, Nadja iloitsee. “Joo, isoäidin hautaamisessa meni vähän kauemmin kuin odotin, ja sitten vanhoja tuttuja vaan meni vuorotellen naimisiin ja matka vaan piteni ja piteni”, alan selittämään matkastani Rohaniin, jonka oli tarkoitus kestää kuukauden, mutta lopulta se venyi puoleen vuoteen. “Käy viemässä ne kamassa, ja lähdetään sitten talliin”, sanoo keskittyen Deidaraan, joka kiehkaa Nadjan ympärillä. Suuntaan linnan sisälle, josta menen hämärälle käytävälle, jossa oppipojat punkkaavat. Heitän matka-arkkuni lattialle, ja lähden hölkäten tallia kohti. Nadja seisoo käytävällä sylissään varustekasa. Nainen sysää sen syliini ja hymyilee,”siitä sulle vähän hommaa”. “Kiitos Nadja. Kuka muuten on huolehtinut Clarenbaldin liikutuksesta?” kysyn. “Ritari Dael, tietysti” Nadja huokaisee, “et ainakaan yhtään oo viisastunut reissusi aikana”. Näytän kieltäni lähtien mielenosoituksellisesti kävelemään varustehuoneeseen. Laitan varusteet maahan, ja kaivan saippuan esille Clarenbaldin varustearkusta. Aloitan satulavaljaista edeten suitsiin. “Mutta en ainakaan oo unohtanut varusteidenpuhdistuksen taitoa”, sanon Nadjalle. “Niin varmaan”, hän vastaa,”noniin hop hop, haluan maastoon. Ylös ulos hevosia hakemaan”. “Milloin susta on tullut noin iloinen?”, nälväisen. Nousen ylös, ja lähden Nadjan perään, joka pomppii kymmenen metriä edempänä. Pujottaudun aidan alta ja vislaan. Clarenbaldin pää nousee, joten vislaan uudestaan. Clarenbald hörähtää ja lähtee ravaten luokseni. Luokseni päästyä ori pysähtyy, ja työntää päänsä syliini ja hörähtää. Pujotan riimun Clarenbaldin päähän kuiskaten, “on ollut ikävä”. Lähdemme kävelemään takaisin tallille Nadja ja Rosie perässämme. Varustamme hevoset nopeasti. Heilautan itseni selkään ja huokaisen. “En ole hetkeen tuntenut oloani näin kotoisaksi”, sanon. Ihana olla taas linnalla!
|
|
Sir Ambrosius
Aseenkantaja
Tunteisiin menee, mutta menköön
Posts: 80
Likes: 64
|
Post by Sir Ambrosius on Nov 16, 2019 10:25:12 GMT
16.11.2019 Hurmemarjaa etsimässä, kirjoittanut Sir Ambrosius 〚 878 sanaa 〛Hyppään puuskuttavan orin selästä alas. Löysään vyötä ja vaihdan ohjat kuolaimista riimuun. Annan Clarenbaldille omenan, jonka ori rouskuttaa tyytyväisenä. Vislaan terävästi ja huudan, “Shumu!” Deidara kiljaisee laskeutuessaan viereeni. Heitän lohikäärmeelle lihanpalan. Talutan Clarenbaldin puun viereen, johon kiinnitän sen sopivan tiukalle. Olin ratsastanut Clarenbaldin kanssa aukealle, jonka lähellä vuoret nousevat kohti taivaita. Aukealle on satanut lunta, joka narskuu saappaiden alla. Ilmakin on viilennyt paljon viime päivien aikana. Aukealle johtaa tie, jonka ylle kaartuu puut. Talvella kyseiset puut kaartuvat lumen painosta niin alas, että tiellä ei pysty ratsastamaan pystyssä vaan pitää kumartua. Aurinko on vasta kipuamassa taivaalle. Vielä myöhemmin päivälle olen lähdössä Sir Lancelotin kanssa hakemaan hurmemarjaa, mutta käytän aamun hyväksi harjoittelemalla käskyjä Deidaran kanssa. Eihän sitä voi tietää vaikka lohikäärmeestä olisi hyötyä matkalla. Deidara on pannut maaten lumeen ja näyttää syövän lunta. “Deidara, ou um”, huikkaan. Käsky tarkoittaa viereen. Dara nousee ja pudistelee lumet pois. Tämän jälkeen lohikäärme loikkaa vierelleni. Olen ottanut mukaan palloja, joita alan heittelemään lohikäärmeelle. Heitän pallon ja sanon,”Sruku”. Deidara nousee ilmaan, ottaa pallon kiinni, tulee takaisin maahan ja alkaa järsimään palloa. “Shukli”, sanon ja Deidara päästää irti pallosta. “Shuako, Deidara”, sanon ja Dara lähtee juoksemaan toiseen päähän aukeaa. “Jirik mirrmi”, huudan, johon Dara reagoi lähtemällä lentoon. “Jirik lomu”, huudan. Lohikäärme laskeutuu takaisin maan pinnalle ja jatkaa juosten. “Suul”, huudan ja Deidara pysähtyy. “Shumu”, huudan ja Deidara tulee takaisin luokseni. “Hienosti, Dara”, kehun lohikäärmettä sen tullessa takaisin. Deidara pitää omia lohikäärme ääniään ilmaisten olevansa tyytyväinen. “Eiköhän se riitä, joudut kumminkin lentämään vielä vaikka kuinka paljon tänään”, totean. Käyn irrottamassa Clarenbaldin puusta. Ori on tyytyväisesti syönyt oksia ja sen suu on vihreässä kuolassa. “Hassu, Clare”, sanon naurahtaen samalla rapsuttaen ori kaulaa. Kiristän Claren vyön ja heilautan itseni selkään. Käännän varpaani ulospäin. Clarenbald lähtee reippaassa ravissa eteenpäin, Deidaran lentäessä muutaman metrin päässä meistä. Tiellä hetken aikaa ravattuamme, käännän varpaani ulospäin ja nostan laukan. Nojaan hieman eteenpäin, joka lisää vauhtia. Matkaan takaisin tallille ei kulu paljoa aikaa. Tallin pihassa hyppään alas selästä ja vien Claren talliin. Otan varusteet pois hikiseltä hevoselta ja kuivaan sitä olkitupoilla. Heitän villaloimen Clarenbaldin päälle ja annan pari siivua heinää. Ori saisi odottaa pilttuussa kunnes lähdemme taas matkaan. “No niin, Ambrosius. Aletaanko lähtemään?” Sir Lancelot kysyy palauttaen minut maan pinnalle. “Kyllä, Sir Lancelot”, vastaan hyvin muodollisesti. Sir Lancelot ei turhia puhele vaan lähtee varustamaan hevostaan. Itsekin suuntaan Clarenbaldin pilttuun luokse ja varustan hevosen pikaisesti. Talutan orin pihalle, jossa Lancelot jo istuukin hevosensa selässä. “Olemme menossa hakemaan hurmemarjaa Verimarjalaaksosta. Minä ratsastan edellä, sinä seuraat. Pysy valppaana ja valmiina kaikkeen mahdolliseen”, Lancelot luettelee. “Selvä”, vastaan hyvin lyhyesti. Lancelot antaa Rasmukselle eteenpäin vievät avut ja Clarenbald lähtee seuraamaan. Olin ottanut varmuuden vuoksi jousipyssyni, tikarini sekä kevyen miekkani mukaan. Matkamme sujuu hyvin hiljaisissa merkeissä, mutta se ei minua haittaa. Saavumme Verimarjalaaksoon noin parin tunnin ratsastuksen jälkeen. Taitoimme matkan reippaassa laukassa ja hevoset saavatkin hyvin ansaitun levon, kun lähdemme keräämään Lancelotin kanssa marjoja ja yrttejä. Tarvomme eteenpäin kohti lehtimetsää, josta leuhahtaa kummallinen tuoksu. “Sir Lancelot, haistatko sinäkin tuon tuoksun?” kysyn. “Se on aivan normaalia. Se tulee hurmemarjoista”, Lancelot vastaa. Kannoimme kumpikin käsissämme kahta kangaskassia. Kummankin tulisi kerätä toiseen kassiin hurmemarjaa ja toiseen hurmeliyrttiä. “Hurmemarja näyttää pihlajanmarjoilta ja se kasvaakin samanlaisissa ryppäissä. Ainoa asia millä sen erottaa pihlajanmarjoista on sen tuoksu, mutta tuoksukin alkaa hälvetä parin päivän päästä poimimisesta”, Lancelot kertoo. “No, mistä hurmelin tunnistaa”, kysäisen. “Hurmeli kasvaa maassa, hurmemarja puiden alla. Se on ruohon näköistä, mutta pidempää ja leveämpää”, Lancelot vastaa. Alan poimimaan marjoja kassiin. “Niitä ei kannata puristaa niitä marjoja, koska niistä purskahtaa todella helposti mehua”, Lancelot varoittaa. Marjat ovat itseasiassa melko kevyitä ja tiiviin tuntuisia. “Tiedätkö mitä Siru aikoo näistä valmistaa?” kysyn. “Se yrittää kehittää ruttolääkettä eteenpäin, jos vaikka joskus päästäisi rutosta eroon”, Lancelot vastaa hieman turhautuneen kuuloisena. Jatkamme marjojen keräämistä hiljaisuudessa kunnes kassimme tulevat täyteen, jonka jälkeen siirrymme yrttien keräämiseen. Kumartuessani puun alle näen kiiluvien silmien tuijottavan minua. Kyseessä on orava, joka säikähtää suunnattomasti minua ja lähtee juoksemaan ylös puuta. Seuraavassa hetkessä kuulen rysähdyksen ja näen puun heiluvan. Huomaan lohikäärmeeni roikkumassa puussa kiinni samalla syöden oravaa. “Onko kaikki kunnossa?” Lancelot kysyy. “On, lohikäärmeeni vain metsästää hyvin omalaatuisella tavalla”, vastaan tuijottaen lohikäärmettä samalla miettien pitäisikö itkeä vai nauraa. Jatkamme yrttien keräystä kunnes saamme kassimme täyteen. Suuntaamme takaisin hevosten luokse. “Deidarahan voisi kantaa yrttikassit, jolloin saisimme marjat paremmin satulalaukkuihin”, ehdotan. “Totta, hyvä idea”, Lancelot vastaa. “Sruku”, käsken Daraa. Lohikäärme ottaa kassin kahvoista kiinni suullaan. “Jirik mirrmi”, sanon ja Deidara lähtee lentoon. Minä ja Lancelot laitamme marjat satulalaukkuihin ja hyppäämme kyytiin. “Voidaan ottaa rauhallisemmin tämä paluumatka”, Lancelot sanoo. “Se sopii hyvin”, vastaan. Paluumatka menee rauhallisissa, mutta hieman puheliaammissa merkeissä. Hieman jännitystä aiheutti peurojen kanssa samaa matkaa laukkaaminen, joka sai hevoset hieman pillastumaan. Onneksi saimme hevoset haltuun nopeasti eikä kumpikaan tipahtanut. Takaisin tallille pääsimme noin kolmen tunnin ratsastamisen jälkeen. “Minä voin käydä viemässä yrtit ja marjat Sirulle, jos hoidat Rasmuksen”, Lancelot ehdottaa. Vastaan myöntävästi, koska en jaksaisi Sirandrasia tällä hetkellä. Siispä nappaan Rasmuksen ohjat Clarenbaldin ohjien lisäksi käsiini. Orit tulevat hyvin toimeen, joten pystyn helposti viemään ne omiin pilttuuihinsa. Ensiksi hoidan Rasmuksen ja vasta sitten Clarenbaldin. Kummaltakin hevoselta otan ensin varusteet pois, sitten tarkistan ettei ole tullut haavoja tai muita haavereita, sitten suoristan karvat sualla, sitten laitan loimen päälle ja sitten jätän pilttuuseen syömään heinää ja kuivattelemaan. Clarenbaldin pilttuun vielä tämän lisäksi siivoan. Varusteiden puhdistamisen jätän toiseen päivään. Sen sijaan menen katsomaan uutta varsaa, jolle ei ole vielä päätetty nimeä. //Taiteilin toisenkin kuvan. linkki
|
|
Sir Ambrosius
Aseenkantaja
Tunteisiin menee, mutta menköön
Posts: 80
Likes: 64
|
Post by Sir Ambrosius on Nov 18, 2019 18:00:47 GMT
18.11.2019 Yrttien jäljillä, kirjoittanut Sir Ambrosius〚 1275 sanaa 〛Tuijotan epäuskoisena Sirandrasia, joka selittää kuinka Hankalasta pitäisi tuoda katajaa, Arkalasta katinliekoa ja koiruohoa sekä pohjoisesta lumimaustetta ja kristallikasvia. “Mihin näitä edes käytetään?” kysyn samalla kun Siru tunkee syliini näytteet tarvittavista asioista. “Ota selvää, poikaseni”, vastaa Siru ilkkuen. Tuhahdan velholle ja lähden kävelemään kohti tallia. Haen aikaisemmin päivällä puhdistamani varusteet, telttakangasta laavun tekoa varten, viltin itselleni sekä huovan hevoselle. Selkääni on laittanut turnajaisissa voittamani jousipyssyn sekä nuoliviinen. Jalkojen sivuissa roikkuu tikarikotelot, joiden sisällä on teräksestä tehdyt tikarit mustilla yksityiskohdilla. Vaatteiden alla on lampaanvillasta kudotut kerrastot ja päällä vihreä viitta, jonka sisus on vuorattu turkilla. Reissulla ei ainakaan pitäisi tulla kylmä. Lähden tallista ulos kohti laitumia, joilla suurin osa linnan hevosista on. Clarenbald tulee luokseni ilman, että edes kutsun sitä. Ilma on niin kylmä, että hengitys höyryää ja maassa on huurretta. Kiinnitän riimunnarun riimuun ja lähdemme orin kanssa yhtä matkaa takaisin talliin. Harjattuani Clarenbaldin heitän satulan selkään ja kiinnitän satulavaljaat. Laitan myös satulalaukut ja viritän telttakankaan satulan taakse. Huovan sekä viltin saa sopivasti myös kiinni satulan taakse. Kauraa otan hieman pussissa mukaan ja heinät ostan matkan varrelta. Luultavasti itsekin tarvitsen ruokaa, mutta sitäkin voi ostaa matkan varrella. Laitan vielä suitset päähän, jonka jälkeen talutan Claren pihalle ja nousen selkään. Reittini kulkisi Hankalasta Arkalaan ja sieltä pohjoiseen ja samaa reittiä takaisin. Ratsastaisin menoreitin rauhassa ja paluumatkan voisi tulla sitten reippaammin. Käännän varpaat ulos ja Clarenbald lähtee reippaassa käynnissä Linnatietä kohti. Kutsun Deidaraa, joka kohta jo lentääkin pari metriä perässämme. Clarenbald tuntuu tietävän, että nyt ollaan menossa pidemmälle reissulle ja on normaalia rauhallisempi. Päästyämme kylän läpi kannustan orin raviin, jossa jatkamme matkaamme kohti Hankalan metsiä. Eikä aikaakaan kun maiseman valtaa korkeat katajat. Ne näyttävät kuusilta, mutta kuusista ei kasva marjoja. Oksia ei kuitenkaan kannata kerätä menomatkalla vaan vasta tullessa, koska ne veisivät turhaan tilaa, joten jatkamme matkaamme metsän läpi. Annan Clarenbaldin edetä omaa vauhtiaan ja ori vaihteleekin askellajia laukan ja ravin välillä. Ensimmäisen kerran pysähdymme Elderfallin kylässä, josta ostan itselleni leipää sekä hieman suolattua kinkkua. Kyläläiset tuntuvat haluavan pysyä hieman etäällä minusta, tiedä sitten mistä johtuu. Luultavasti siitä, että ratsastan komealla orilla, jollaisia ihan tavallisilla maalaispojilla ole tai sitten siitä, että mihin ikinä menenkin minua seuraa lohikäärme. Kinkun myyjä antaa kaupan päälle Daralle palan sian kyljystä, jonka lohikäärme syö antaumuksella. Lyhyen pysähdyksemme jälkeen jatkamme matkaa kohti Arkalaa. Arkalan rajan yli ratsastan noin neljän tunnin ratsastamisen jälkeen. Arkalassa ratsastan lähimpään kylään, jossa kysyn katinliekosta. “Anteeksi rouva, tiedätkö mistä löytäisin katinliekoa ja koiruohoa?” kysyn. “Onpas sinulla komea hevonen, mistä päin tulet”, rouva kysyy. “Hankalan linnalta”, vastaa. “Olen kuullut juttua, että Hankalassa olisi ollut ruttoa”, rouva selittää. “Huhut ovat täysin oikeassa, mutta olemme pääsemässä siitä eroon. Minut on lähetetty hakemaan tarvikkeita, joten voisitko mahdollisesti kertoa mistä löytäisin katinliekoa ja koiruohoa?” jatkan kärsivällisesti. “No sepäs harmi, että jouduitte ruton kouriin. Täällä Arkalassakin oli kymmenisen vuotta sitten rutto, sillon haettiin apua siltä teidän velholta”, rouva selittää. “No sepäs mukavaa, mutta oisiko mitenkään mahdollista kertoa mistä löydän katinliekoa ja koiruohoa”, kysyn menettäen kärsivällisyyttä joka sekunti kun rouva puhuu. “Rauhoitu poika kulta”, rouva sanoo,”minä en tiedä, mutta jos menet katua eteenpäin tuonne kaksikerroksiselle talolle, sieltä löytyy kylän parantaja”. “Kiitos avusta, rouva”, sanon ja olen onnellinen, että keskustelu päättyi seuraavassa hetkessä olisin varmaan alkanut uhkailemaan rouvaa tikareilla. Hyppään takaisin Clarenbaldin selkään, joka lähtee kävelemään eteenpäin. Löydän helposti oikealle talolle, koska se on ainoa kaksikerroksinen talo koko kylässä. Hyppään alas orin selästä ja sidon sen kiinni talon seinästä roikkuvaan renkaaseen. Koputan oveen. Talon sisältä kuuluu töminää ja oven avaa nainen, jonka hiukset ovat rastoilla ja olkapäät tatuoitu. Nainen myös käyttää hyvin avonaista paitaa, joten pidän katseeni naisen kasvoissa. “Anteeksi, etsin kylän parantajaa”, sanon. Nainen osoittaa itseään ja sanoo, “paikalla, kaikessa fyysisessä materiassa”. “Tulen Hankalan linnalta ja minun pitäisi löytää katinliekoa ja koiruohoa”, kerron. “Kyllähän sinä voit niitä lähteä tuolta metsästä hakemaan, mutta onneksesi niitä löytyy myös minulta. Jos hierottaisiin sopimusta voisin antaa omista varastoistani niitä sinulle”, nainen sanoo ja antaa tietä minulle, jotta pääsen sisälle. “Mitä haluat vastineeksi? Olen tästä jatkamassa pohjoiseen hakemaan lumimaustetta ja kristallikasvia”, vastaan. Nainen tyrkkää käteeni kupin höyryävää teetä ja vastaa, “niitä en tarvitse, mutta huomasin seurassasi liikkuvan lohikäärmeen. Jos siltä saisi suomuja olisin ikikiitollinen”. “Eiköhän Dara suostu siihen, että nyppäisen siltä pari vanhaan suomua irti”, vastaan. Nainen loikkii yläkertaan ja palaa sieltä syli täynnä purkkeja. Kaksi niistä on täynnä ja ne hän tyrkkää minulle. Loput hän tiputtaa pöydälle. “Jos ainakin yhden saisi täyteen lohikäärmeen suomuja”, hän toteaa. Menen ulos, jossa Deidara odottaa ja kutsun sen sisälle. “Deidara, tarvittaisiin suomuja, haluatko pudistella itseäsi”, sanon. Deidara katsoo minua ja alkaa heiluttamaan vartaloaan. Maahan tippuu ainakin purkillisen verran suomuja. “Tässä, olkaatte hyvä. Lohikäärmeen suomuja”, sanon ja osoitan maata. Sitten nappaan vain purkit matkaani ja purjehdin ulos talosta. En tiedä mikä, mutta joku siinä naisessa sai karvani pystyyn. Irrotan Clarenbaldin ja hyppään selkään. Pohjoiseen ratsastus vie monta tuntia, mutta kun sinne pääsemme aion pystyttää leirin ja nukkua yön. Aamulla sitten ehtii kerätä mausteet sun muut ja ratsastaa reippaasti takaisin linnalle. Tällä kertaa Clarenbald päättää jatkaa matkaa reippaassa laukassa enkä valita. Neljän viiden tunnin ratsastamisen jälkeen alkaa ympäristöä peittää lumi korkeinakin kinoksina. Hidastan Clarenbaldin käyntiin tähyillessäni hyvää leiriytymispaikkaa. Huomaan sellaisen hyvin pian. Näen kaksi puuta juuri sopivalla etäisyydellä toisistaan sekä sopivan suojaisan näkymän, että meitä ei nyt ihan suoraan nähdä. Laskeudun Clarenbaldin selästä alas ja alan avaamaan remmejä, joilla olen sitonut tavarat satulaan kiinni. Avaan telttakankaan, jotta pääsen virittämään sen puiden väliin. Hetken aikaa mietittyäni ja pidemmän aikaa taisteltuani on telttakangas viritetty puiden väliin laavuksi. Seuraavaksi haen puuta, jotta pääsen tekemään nuotion. Katson puita, joista suurin osa on kitukasvuisia. Tajuankin nopeasti, että niiden oksissa on lumimaustetta. Jätän siis kitukasvuiset puut rauhaan ja katkon oksia suuremmista puista. Palaan takaisin leiriin. Kokoan hyvin epämääräisen nuotion ja alan sytyttämään sitä. Nuotion sytyttyä lämmittelen hetken, jonka jälkeen lähden metsästämään. Painaudun maahan, koska olen huomannut peuran. Otan jousen selästäni ja viritän nuolen jänteelle. Tähtään ja päästän jänteen. Nuoli osuu täydellisesti peuran kuollessa heti. Leikkaan irti kyljestä lihapalan ja jätän loput Daralle. Leirissä laitan lihan nuotion ylle. Odotan että se kypsenee, jonka jälkeen syön sen. Clarenbaldille annan kylästä ostamani heinät sekä hieman kauraa. Eikä aikaakaan, kun ilta on pimennyt ja on aika painaa puuta. Herään unesta jo ennen auringon nousua ja unelmoin siitä, että osaisin nukkua enemmän kuin seitsemän tuntia. Nousen ylös, heitän Clarenbaldille heinää ja lähden keräämään lumimaustetta. Lumimausteen erottaa lumesta se, että lumimauste on kiteisempää ja se on ryppäissä. Alan siis keräämään maustetta lasipurkkeihin. Huomaan, että lumimauste alkaa kirvelemään sormissa, mutta ainakin se tuoksuu hyvältä. Kerään sitä pari purkkia, jonka jälkeen alan etsimään kristallikasvia. Sitä onkin vaikeampi löytää, mutta lopulta saan sitä kerättyä purkillisen. Siru ei luultavasti olisi siihen tyytyväinen, mutta saisi se velhokin joskus raahata perseensä johonkin eikä vain juoksuttaa muita. Palaan leiriini ja alan pakkaamaan. Clarenbald kuopii turhautuneena, joten kuopimisen lopetettuaan annan sille loput kaurat. Käärin telttakankaan rullalle ja sidon sen tiukasti satulaan kiinni. Huopa ja vilttikin löytävät tiensä satulaan kiinni. Sitten vain satula selkään ja ratsaille. Suuntaamme tielle jota pitkin tulimmekin ja annan Clarelle merkin siirtyä laukkaan. Clarenbald ottaa ilon irti ja ottaa reippaamman pätkän lisäten pari pukkia. Taitamme matkaamme reippaassa laukassa aina välillä pysähtyen juomaan ja lepäämään. Hankalan metsään saavumme vähän jälkeen puolen päivän. Käyn leikkaamassa veitsellä katajan oksia, jonka jälkeen jatkamme lopun matkan rentoa ravia. Linnalle saavumme vähän vaille neljä. Hyppään Clarenbaldin selästä alas ja vien sen talliin. Saatuani hoidettua orin lähden viemään vaivalla kerättyjä yrttejä sun muita velholle tarkoituksena sanoa pari valittua sanaa. Koputa velhon oveen, jonka velho avaa heti. Annan velholle hänen haluamansa asiat ja totean vain,”Tässä nämä, mutta velho voisi itsekin välillä käydä hakemassa tarvitsemiaan tarvikkeita”. “No, onhan tuo totta, mutta onhan se paljon hauskempaa juoksuttaa teitä ja katsoa kuinka tuskailette”, vastaa velho nauraen. Hymähdän poistuessani takaisin talliin. “Jaa a, vai on se hauskempaa katsoa meidän tuskailua”, sanon itsekseni samalla naurahtaen.
|
|