|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 18:03:37 GMT
"Nyt nainen on aika oppia ritarillisuuden abc", nauroin ja katsoin Artheuria. "Voi voi prinssi uljas nainen tule saamaan sanaan suustaan ennen auringon nousua", pyörätin päätä. "Tottakai omaan peruutusloitsun, jos sitä vaalitte", virnistin ja katsoin Nanookia huvittuneesti. Kuin musiikkia korville olla kuulematta typerää. Nauti pienestä hiljaisuudesta, kuiskasin toisen ajatuksiin?
Käännyin sitten kohti ovea kuin lähteäkseni, sillä jumalveriset velvollisuudet olivat vielä odottamassa. Ennen sitä odottelin naisen mahdollista vastausta tai prinssi uljaan sanoja. Kuulin raskaita askeleita selän takaa. Deimos vai Lyonell, uhka vai mahdollisuus?
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 18:10:37 GMT
Artheur kohotti kulmiaan ja virnisti sitten minulle ilkikurisesti, ''Oletpahan hiljaa seuraavat tunnit.'' Mies virnuili minulle ja sai poskeni punehtumaan. Ritari tulisi vielä kuulemaan tästä kunhan saisin ääneni takaisin. Vastasin Sirun katseeseen haroen valkoisia hiuksiani eriväriset silmät kiiluen pelkästä tukahdetusta vihasta.
Painu vittuun äpärä oli ainoat sanat jotka sanoin Sirulle mielessäni ja siristin silmiäni. Odotin innolla velhon vastausta, äpäräksi ylimielisen pennun haukkuminen tuskin oli fiksuin vetoni, mutta hermoni todella oli kovilla kiitos tuon pienen perkeleen. Käänsin huomioni neljänteen osapuoleen joka oli juuri liittynyt seuraan iloiseemme.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 18:15:14 GMT
Ilmeisesti vaientaminen ei ollut tarpeeksi mitä? Sanoin matalasti naisen mieleen silti menemättä ollenkaan ärtymyksen puolelle. Enemmin naisen turhautuminen yllytti jatkamaan loitsujen keksimistä ja hänen härnäämistä. Vedin pohtivan ilmeen kasvoille ja napsautin sormia loitsun merkiksi. "Ehkä pieni rauhoittaminen tekee hyvää meille kaikille", nauroin ennen ulos lähtemistä.
Itse Deimos saapui jatkamaan heidän iloista joukkoa. Itse suuntasin omaan lasipalatsiini Lumotun Metsän keskelle. Harhat ja kuvat piilottivat kristallikartanon metsän syvyyksiin. "Pidä hauskaa", heilautin kättä lähdön merkiksi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 18:28:19 GMT
Oli outoa puhua ajatusten kautta, mutta se toimi hyvin. Pelottavan hyvin ottaen huomioon, että emme vaihtaneet sanoja ääneen. Tuijotin Sirua joka yhtäkkiä totesi, että rauhoittuminen olisi hyväksi. Luulin, että Siru olisi poistanut taian, mutta ei. Olin edelleen yhtä mykkä kuin hetki sitten. Mielessäni manasin kyseisen jumalolennon alimpaan helvettiin.
Tapan sinut vielä oli viimeinen ajatus mitä soin jumalveriselle olennolle kunnes katseeni kääntyi Daimokseen joka saapui paikalle juuri oikeaan aikaan. Hän katsahti minua ja sitten Artheuria vierelläni. ''Miksi tyttö on noin hiljainen? Ei yhtäkään nasevaa kommenttia.'' Deimos kohotti kulmiaan ja vilkaisi minua vielä epäileväisesti. En tiennyt pohtiko hän aikaisempia sanojani joista oli niin kovasti vittuuntunut vai sitä, että miksi kiroilin helvetin rajusti mieleni sopukoissa - jos prinssi edes osasi lukea ajatuksia Sirandrasin ja Lyonellin tavoin.
''Siru loitsui hänet hiljaiseksi.'' Artheur totesi rennosti ja sekoitti hiukseni isoksi linnunpesäksi saaden minulta yhden äkäisen mulkaisun jolle hän kuitenkin vain naurahti ohimennen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 18:58:26 GMT
Skip huomiseen päivään
Aurinko paistoi mudan kuivaamaan maahan ja Drake oli pirteä itsensä. Annoin ratsun laukata tiheää ympyrää samalla, kun ajan kuluksi huidoin oikealla kädellä loitsuttaja maaleja nurin. Vasempaan olkaapähän koski yhä, mutta en antanut sen häiritä.
Välillä vilkuilin ympäriinsä näkyisikö nuorta naista horisontissa. Perhoset laskeutuivat lähistölle ja olo oli mitä rauhallisin. Hymähdin pienesti kypärän alta pieni ikävä rintakehässä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 19:26:43 GMT
Musta hevonen allani laukkasi pitkin maantietä minun siivittäessä hevosen laukkaa yhä kovempaan. Maantiellä tuli vastaan muukalainen hevoskärryillään joka säikähti tietä pitkin rymistelevää ratsukkoa, joka laukkasi kohti tuttua metsää. Olin myöhässä, mutta saatoin syyttää siitä täysin rinnoin Artheuria. Kun olin saanut ääneni takaisin niin ensin olin keskustellut, raivonnut ja yö olikin mennyt riitoja sovitellessa - ihan muualla kuin puisen pöydän äärellä takkatulen valossa.
Toivoin, että ritari olisi tehnyt jotakin hyödyllistä aikansa kuluksi. Kuten pesisi lakanat. Kevyt naurahdus karkasi huuliltani ja pudistelin päätäni. Minun olisi saatava ajatukseni kuriin ennen Lyonellin kanssa olemista tai kyseinen prinssi lukisi ajatukseni. En todella jaksanut käydä samaa uudestaan. Daksu hidasti laukkaansa vasta kun pujottelimme metsikon läpi lähemmäs tapaamispaikkaa. Daksu tuntui rennolta ja oikein huolettomalta siinä allani; hevonen tuskin tänään päättäisi heittää minua selästään.
Hidastin ratsun raviin kun pääsin sille etäisyydelle, että kuulin ääniä niityltä. Aurinko oli sulattanut huurteen ruoholta ja hevosen ravatessa eteenpäin maahan jäi painaumia kavioista. Tuttu kypäräpäinen mies ratsasti Drakella samalla tehden jotakin hyvin mielenkiintoista loitsullaan. Kaatoi maaleja nurin - eikös ritarit käytä miekkoja eikä taikuutta kaatakseen vastustajan? Ratsastin lähemmäs prinssiä ja ratsuaan tietäen, että luultavasti Lyonell oli huomannut minut jo ennen kuin minä hänet.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 19:34:02 GMT
Suoritan tehtätävän loppuu ja pysäytän ratsun tutun naisen eteen. "Hyvää päivää", sanoin ritarilliseen sävyyn ja naisen myöhässä oleminen ei toistaiseksi raivostuttanut, vaikka arvostan ritarillista käytöstä. Loihdutut maalitaulut katosivat kuin tuhka tuuleen ja olin hiljaa. Vähän koitin kaivella syytä myöhässä oloon, vaikka annoin asian olla.
"Valmis näkemään taikuutta? Onko sinulla miekka mukana?", koitin tähyillä löytyisikö naiselta omaa asettaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 19:42:34 GMT
Hautasin kaikki öiset ajatukseni ihan mihin tahansa muuhun; Sirun tappamiseen, Karmaan ja jopa Lyonellin eilen esille tuomaan pakkonaittamiseen. Olisi saatava Merekiin yhteys pikapuolin. ''Päivää.'' Nyökkäsin kohteliaasti ja seurasin miehen liikehdintää valppaasti. En oikeastaan tiennyt, miten olla prinssin lähettyvillä. Hän oli omalla tavallaan ahdistava, vaikkakin myös mielenkiintoinen persoona.
Vedin miekan tuppeesta ja nyökkäsin Lyonellille, ''Ainahan se on mukana.'' Myhäilin mietteliäästi. Minut oli oikeastaan pakotettu kantamaan sitä joka paikkaan, mutta se kävi minulle yhtä hyvin. Olipahan ainakin turvaa jostakin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 19:48:04 GMT
Nyökkäsin sopivissa kohdin ja omalle uteliaisuudelle en voinut mitään. Käänsin katseeni hetkeksi aikaa muualle ja palasin sitten katsomaan Nanookiin. Kypärän alta paljastui myös omat eri väriset silmäni. Toinen harmaan, toinen siniharmaa.
"Loistavaa", sanoin kannustavasti ja käänsin ratsun nenän kohti vastakkaista suuntaa mistä tulin. "Nimittäin saat kokeilla myös, mikäli jää meidän väliseksi", sanoin käskevästi. Saisin naisen kyllä rysän päältä kiinni, mutta se olkoot oma kurituksensa. "Nimittäin ei taikuus oli vain erikoistaitoni tunkeutua muiden mieliin, koska osaanhan muutamat loitsut", sanoin ja odotin naisen vastausta. Istuin ryhdikkäästi Draken selässä. Hevonen vähän ujosti pelottavan Daksun läsnäoloa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 20:15:41 GMT
Luultavasti prinssi oli jo tutkinut mieleni jokaisen sopukan ja en tiennyt miksi, mutta en voinut olla punastumatta vähän; oli outoa ajatella, että joku pääsi noin vain käsiksi yksityiselämään pelkkien ajatusten kautta. Miehen seuraavat sanat yllättivät minua ja sai silmäni kiilumaan kuin pikkulapsella konsanaan.
''Todellako?'' Kysyin innoissani saadessani kuulla, että saisin itsekin kokeilla, ''Tietenkin jää.'' Myhäilin tyytyväisenä yllättävään käännökseen. Tekisin mitä tahansa jotta saisin kokeilla tuota siniveristen jumaloimaa taikuutta. Innostukseni tuntui tarttuvan alla seisovaan ratsuun, jonka valppaus oli käsinkosketeltavaa. Pieni painonmuutos tai hipaisu pohkeella ja ratsu olisi tehnyt luultavammin mitä tahansa.
''Osaako monikin punaverinen loitsuja?'' Kysyin äkisti ja taputin Daksun kaulaa kuin rauhoittaakseni ratsua. Todellisuudessa yritin saada itseni rentoutumaan ja rauhoittumaan jotta en olisi aivan pikkulapsen oloinen. Käänsin katseeni Drakeen joka tuntui käyttäytyvän kuin ujo piika Daksun lähettyvillä. Ajatus nauratti minua.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 20:34:32 GMT
"Se on mahdotonta", sanoin vakavasti. "Uskon, että tiedät Jumalten suuntautumisen, kun punaverisiä muutenkin halveksutaan. Verettömistä puhumattakaan", sanoin hiljaa ja aloin mietti. Jos jotain yksinkertaista ja helppoa.
"Perus miekkailua, mutta kohteet ovat taikaa ja liikkuvat vaistomaisesti", sanoin ja onnistuin loihtimaan sinivihreitä liekkejä. Liekit muistuttivat tulipalloja, jotka leijailivat kuin virvatulet muuttaen korkeutta ja sijaintia. Drake oli hyvin hämmentynyt ja hermostunut, sillä nuorta hevosta ei oltu totuteltu vielä liekkiesteisiin. "Tuli ei vahingoita, katoaa miekan kosketuksesta", sanoin ja annoin oppipojalle luvan aloittaa.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 20:49:46 GMT
''Jumalat ovat pelottavia olentoja... Jos ei oteta huomioon sitä äpärää, Sirua.'' Olin edelleen loukkaantunut jumalolennolle tämän loitsusta hiljentää minut. Rakastin omaa ääntäni ja puhumista, hiljentäminen oli surkein idea ikinä - keneltäkään. Nyökkäsin Lyonellille tämän kertoessa tehtävän, jonka tulisin tekemään. Daksu seurasi liekkien liikkumista korvat hörössä ja yhtä valppaana kuin minäkin.
Saatuani luvan aloittaa niin nostin laukan ja annoin Daksun kulkea lähemmäs yhtä tulipalloista. Hevonen oli rohkea ja vain oma jännitykseni esteli ratsua syöksymästä eteenpäin valmiina työhön. Puristin miekkaa käsissäni ja odotin kohteen laskeutuvan niin matalalle, että osuisin siihen hyvässä kulmassa. Laskettuani neljään vein miekan liekkipallon lävitse ja se katosi kuin tuhkatuuleen.
Daksu innostui entisestään ja muutaman nopeutetun askeleen jälkeen hevonen oli jälleen valppaana. Tein samoin kuin edellisen pallon kohdalla, mutta nyt kyseinen liekki olikin nopeampi ja olin tippua kun tavoittelin miekkaani palloa. Pieni hipaisu ja se katoaisi, mutta nyt liekki tuntui vain menevän minua pakoon. Daksu luimisti korviaan ja syöksähti eteenpäin niin suurin askelin, että rytmi tuntui katoavan. Pallo kääntyikin jyrkästi tulosuuntaan ja ainoastaan tuurin avulla sain pallon osumaan miekkaani. Hidastin Daksun rauhalliseen raviin ja etsin oitis katseeseeni toisen uhrin. Kaksi palloa olivat niin lähekkäin, että tiesin saavani ne kiinni miekalla. Harmikseni ravatessa lähemmäs huomasin, että millä korkeudella ne olivat; ilman jousta oli mahdotonta saada niitä alas.
Yhden pallon sain kiinni helposti, se vaelteli minua kohden kuin eksynyt koiranpentu ja kun kaikki muut olivat hoidettu niin palasin päivittelemään kahta vierekkäin olevaa palloa jotka eivät olleet hievahtaneet minnekään. ''Miten helvetissä nuo on tarkoitus saada?'' Kysyin hämmentyneenä siirtäen huomioni Lyonelliin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 13, 2018 21:01:35 GMT
Seurasin naisen ratsastusta. Vakuuttavaa, ajattelin. Hän sai hyvin liekit kiinni ja Daksu oli kokoajan hereillä.
Heti löytyi ongelmakohta, kun yksi liekkipalloista jäi korkealle. Jousen tarvi oli suuri, mutta onneksi vyöltä löytyi muutama heittoveitsi. Nappasin veitsen vyöltä ja tervästi hetin tikarin kohti liekkipalloa.
"Näin", sanoin ja ravasin Nanookin luokse. Annoin kevyesti pohkeita, kun nuori ratsu liikkui turhan epäilevästi eteen. Taputin sitten, kun pääsin toisen luokse. "Muutamaa heittoveistä kannattaa aina kantaa akuuttitilanteita varten", sanahdin hiljaa ja jämäkästi. Aloin suunnitella seuraavaa tehtävää, vaikka liekkejä oli niityn täydeltä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 13, 2018 21:07:20 GMT
Daksun ja minun yhteistyö on pidemmän aikaa ollut mutkatonta, eikä se tälläkään hetkellä pettänyt minua. Hevonen kulki koko ajan eteenpäin ja oli meistä rohkeampi. Seurasin miten Lyonell heitti heittoveitsen kohti korkealla olevaa liekkipalloa saaden sen katoamaan. Prinssi ratsasti hevosensa luokseni, vaikka Drake olikin ilmiselvästi epäileväinen liekkipallojen suhteen.
''Kyllä, prinssi.'' Myhäilin tyytyväisenä taputtaen Daksun kaulaan. Ratsu vastasi taputukseen - kehuun - kaulaa kaartaen, ''Entä sitten?'' Kysyin toinen kulma koholla ja korjasin viitan naruja keksiäkseni jotakin edes hetkeksi. Ajatukseni kävivät ylikierroksilla.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 14, 2018 8:20:56 GMT
Naurahdin termiä prinssi. Ilmeisesti hänellä on ritarillisia tapoja, ajattelin rauhassa. Taputin Draken kaulaan ja sormien napsautuksella liekkipallot katosivat. "Miten olisi miekkailua elävien kanssa?", kysyin ja loihdin muutaman haarniskaan pukeutuneen ritarin. Sinivihreitä, lähes läpinäkyviä kosmisia kokonaisuuksia.
"Tässä voi käydä sitten rumasti, että heidän miekan osuma tuntuu oikelta. Ei silti tee haavaumaa", kerroin ja kannustin Drakea eteenpäin, joka nousi takasilleen. Siitä ori rynnisti muutamaa ritaria kohti ja annoin ensimmäiselle kunnon iskun päähän. Katsoin Nanookia kutsuvasti, kun jatkoin miekkailua. Drake teki jyrkkiä käännöksiä käskystä ja pysyi suhteellisen lähellä kuviteltua vihollista.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 9:03:27 GMT
Kohotin toista kulmaani, "Ei nuo kovin eläviltä näytä." Myhäilin katsoessani kosmisia, haarniskaan pukeutuneita ritareita. "Asia selvä, prinssi." Virnistin ja seurasin miehen ratsastusta. Se näytti helpolta, mutta tiesin, että niin ei ollut.
Kun sain luvan mennä, niin Daksu oli jo niin valmiina kuin hevonen voi olla ja rymisti kohti yhtä ritareista. Pysäytin hevosen aivan ritarin eteen niin, että ratsu seisoi kylki ritaria kohden ja iskin auringossa kiiltelevän miekan kosmisen ritarin rintaan.
En ollut kuitenkaan huomannut toista ritaria joka rymisteli lähemmäs ja sai kuin saikin tuotettua kipua. Daksu hyppäsi suuren loikan sivulle ja olin tipahtaa, mutta sain kuin sainkin huitaistua ritaria miekallani.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 14, 2018 9:59:10 GMT
"Ne voivat olla mitä haluat", virnistin ja katsoin toisen menoa, kun oma vastustajani katosi ilmaan. "Varovaisesti", sanoin jatkaen seuraamista. Hyvin oli miekan käyttö hallussa naisella ja ravailin Draken kanssa lähemmäksi häiritsemättä kaksikon kaksintaistelua.
Katsoin ympäristöä odotellessa miettin millaisia loitsuja sitten näyttäisi. Laitoin miekan tuppeeen ja ravailin aukion ympäri, ettei Drake kyllästyisi. Kuuntelin kaukaisuudessa kaikuvaa karjuntaa ja lähistöllä kopisevaa kavioiden pauketta. Ohikulkijoita, sillä vierasolo valtasi kehon. En antanut asian häiritä, sillä vaeltajia liikkui paljon täällä päin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 10:10:49 GMT
Olin niin keskittynyt taistelemaan yhtä taiottua ritaria vastaan, että en keskittynyt Lyonelliin laisinkaan. Daksu tanssahteli allani samalla kun minä pyrin torjumaan hyökkäykset. En millään meinannut saada osumaa vastustajaan joka väisteli taidokkaasti.
Yhtäkkiä Dark Souls loikkasi eteenpäin ja tipahdin suoraan taikaolennon jalkoihin. Yritin tavoitella Daksun jaloissa olevaa miekkaa, mutta nopeasti tulin siihen tulokseen, että musta paholainen vain murtaisi käteni hermostuneella steppailulla.
Samalla kun yritin väistellä hyökkäyksiä toisen perään niin kaivoin saappaastani hopeisen tikarin. Nopeasti kavuten ylös sain kuin sainkin iskettyä tikarin kosmisen ritarin kaulaan. Käänsin katseeni sitten Daksuun joka pälyili metsää kohden tarkkaavaisesti. Muistin Lyonellin sanat siitä, että olennot eivät kyenneet satuttamaan minua, mutta kipu tuntui todellakin aidolta.
Nostin miekkani maasta, hevosen jaloista ja vein sen tuppeeseen. Otin sitten ohjat ratsun kaulalta nyrkkiini ja hyppäsin takaisin Daksun selkään. "Ei siellä mitään ole, rauhoitu jo." Tuhahdin ja tunsin miten kipu hiljalleen hellitti minusta. "Olen kunnossa, mitä sitten?" Kysyin Lyonellilta vilkaisten vielä metsään ennen kuin käänsin Daksun kohti prinssiä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Nov 14, 2018 10:21:32 GMT
"Hänkin tuntee vieraiden läsnäolon", sanoin ja katsoin puiden lomassa liikkuvaa ratsukkoa. Omaa kansaa vai vierailta mailta, tuumasin ja käännyin takaisin Nanookin suuntaan. "Se kirvelee hetken ja laantuu omia aikojaan", sanoin vakaasti. Toisen kipu oli nähtävissä ja onneksi ei joutunut Daksun tallottavaksi. Tosin hevonen oli tuski aikeissa polkea toisen jalkojensa alle, ennemmin auttaa takaisin ylös. Lupaavaa, ajattelin.
"Oletko valmis?", kysyin ja annoin Drake mutustaa puiden oksien lehtiä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 14, 2018 10:50:07 GMT
"Daksu on fiksu..." Totesin itsestäänselvyyden taputtaen ratsuni kaulaa. Nyökkäsin Lyonellille vastaukseksi siihen, että kipu kestäisi vain hetken - totta se oli. Se ei kestänyt kauaa.
"Aina valmiina." Nyökkäsin päättäväisesti ja otin ohjat kunnolla käsiini ja vastasin Lyonellin katseeseen silmiä räpäyttämättä.
|
|