Varkaaksi?
Oli myöhä, aurinko laskeutui jo metsän taa kun kuljimme eteenpäin. Istuin hiljaa Daksun selässä, mietin Lyonellin sanoja. Hän oli antanut armahduksensa, hän tiesi ettei minusta tulisi ikinä ritaria joka voisi palvella kuningasta, joten Roxana oli lupautunut kouluttamaan minut varkaaksi. En toisaalta tiennyt, että mitä koulutusta tarvitsisin - olin varastellut koko ikäni! Hevoset kulkivat eteenpäin pimenevässä metsässä; matkaseuralaisina oli Roxyn lisäksi Yren ja Jaran. Olin linnalta asti piikitellyt Yreniä, mutta viimein suostuin hiljenemään kun poika näytti siltä, että alkaisi itkemään. Kohotin käteni koskettamaan sormusta kaulassani, Radovan oli lupautunut liikuttamaan Helmiä ja Cyrene huolehti Dantesta, vaikka riitamme jälkeen en todella olisi luottanut sille naiselle nuorta oria.
Saavuimme pilkkopimeässä mökille, jonka vieressä oli ladontapainen ja aidattu alue hevosille. Mitä tarkemmin katsoin niin niitä näytti olevan pimeässä kaksi erillistä. Fiksu päätös todella.
‘’Vietättekö täällä paljonkin aikaa?’’ Heitin ilmoille samalla kun heittäydyin alas Daksun selästä, sormet taputtivat hevosen kaulaa ja huulilla käväisi hymy. Musta paholainen hörisi ennen kuin painoi päänsä syliini. Sormet silittivät silkkistä kasvaa ja suusta karkasi väsynyt huokaus.
‘’Täällä pidetään osa koulutuksista, kyllä.’’ Roxy selitti samalla kun loikkasi alas Rommin satulasta. Pienikokoinen nainen ei kuitenkaan pitänyt minkäänlaista hellyyttelyhetkeä vaan ojensi ohjat pikkuveljelleen lähes tylysti. Vastahakoisesti seurasin Roxanan mallia ja ojensin ohjat Jaranille, joka otti ne kuin olisi pelännyt Daksun hyökkäävän kimppuun.
‘’Se on vain hevonen, Jaran.’’ Pudistelin päätäni huvittuneena. Daksu oli vanhetessaan muuttunut niin paljon, että hevosen pelkääminen oli naurettavin asia ikinä. Osasi hän edelleen selästä pudottaa ja purrakin, mutta ei hän ollut yhtä aggressiivinen kuin alkuaikoina. Ei todellakaan.
‘’Se on Daksu.’’ Jaran murahti huulia mutristaen. Vastaukseksi hän kuitenkin sai silmien pyöräytyksen naurahduksen kera. Säälittävää. Tungin kädet taskuihin ja siirryin kohti mökkiä.
Luulin todella pääseväni nukkumaan pitkän ratsastuksen jälkeen, mutta Roxana tarttui huppuuni ja pysäytti matkani. Käännyin kohti lilahiuksista, joka naksautti kieltään vaativasti.
‘’Minne sinä olet menossa?’’ Kysymys oli lähes kylmä, katse tiukka. Kohotin toista kulmaani - mitä hän nyt aikoi? Olin harvoin ollut Roxyn valmennuksissa, mutta olin kyllä kuullut ne huudot ja rajut sanat oppilaille.
‘’Nukkumaan? Olen väsynyt.’’ Huokaisin kyllästyneesti. Kaipa oletin, että jonkin sortin äiti-tytär armo pelaisi kanssani, mutta varkaan läpitunkevat silmät ja vakava olemus kertoi muusta. Hitto.
‘’Koulutuksesi alkaa tästä päivästä lähtien. Opetan sinulle toimintatavat ja katson miten liikut - olit sitten kuinka väsynyt tahansa.’’ Roxana huiskaisi kättään miehille, ‘’Hoitakaa hevoset, älkää päästäkö Rommia samalle laitumelle orien kanssa.’’ Katsahdin lilahiuksista naista hämmentyneenä. Kuinka tyhmänä hän piti kaksikkoa? Tunsin pienemmän naisen töytäisyn selässäni ja lähdin vaisusti kulkemaan kohti naisen osottamaa suuntaa joka ei suinkaan ollut mökki vaan metsä. Onnekseni sentään metsä oli rauhallinen ja ylläni tarpeeksi vaatteita. Kuljimme pitkän matkaa metsässä kunnes viimein saavuimme niitylle.
‘’Ensimmäinen koe on hylätty - liikuit kuin jokin helvetin sotanorsu. Sotilaat kuulisivat sinut kilometrien päähän.’’ Käännähdin katsomaan Roxanaa. En tiennyt mikä tunne oli päällimmäisenä, mutta kaikki tuntui kuihtuvan kasaan nähdessäni naisen ilmeen.
‘’En tie-’’ Avasin kuitenkin suuni, mutta nainen kohotti kätensä keskeyttäen minut samantien. Hän oli arvannut, että aikoisin sanoa jotakin. Lilahiuksinen näytti pettyneeltä minuun, mutta ei suinkaan yllättyneeltä.
‘’Puhut jos olet saanut luvan.’’ Hiljenin saman tien ja odotin uutta käskyä. Olin itse ehdottanut tätä, joten minun oli myös toimittava sen mukaan. Tämä oli vapaaehtoista ja jos halusin tehdä jotain muuta kuin palvella Lyonellia niin suostuisin tähän.
‘’Haluan nähdä miten liikut maastossa. Saat käyttää kaikkia metodeja, mitä suinkin osaat.’’ Roxana siirtyi keskelle niittyä. Itse liikuin mahdollisimman kauas rajatulla alueella. Kiskaisin hupun päähäni, hengitin syvään ennen kuin lähdin ottamaan ensimmäisiä askelia pehmeässä maastossa. Yritin terästää aistini pimeässä, mutta siitä oli vuosia kun olin viimeksi tehnyt asioita näin tarkasti. Oli helppoa varastaa ohikulkijan rahapussi, mutta vaikeaa oli pyrkiä täyteen hiljaisuuteen ammattimaisen varkaan opissa. Tiesin, että hän kuuli jokaisen askeleeni, vaikka seisoi melko kaukana minusta.
‘’Yritätkö edes?’’ Äänessä oli ivaa, joka sai minut puremaan huultani. Otin muutaman nopeamman askeleen päkiöillä liikkuen, mutta pysähdyin äkisti kun ohitseni, suoraan puuhun lennähti yksi hopeatikareistani. Missä välissä nainen oli sen ottanut? Käännähdin kohti lilahiuksista, joka katsoi suoraan minuun ja kädet olivat ristittynä rinnalle.
‘’Olet huonompi kuin Yren lapsena! Sinäkö kutsut itseäsi varkaaksi?’’ Roxyn ääni oli kantava ja muutaman kirosanan jälkeen kiskoin tikarin puusta. Lähdin kulkemaan kohti naista kädet taskuihin tungettuina. En edes yrittänyt olla hiljaa enää siinä kohtaa.
Pian sen jälkeen sain mennä nukkumaan, mutta lilahiuksinen muistutti, että minun oli herättävä samalla sekunnilla kun joku tuli potkimaan minut ylös. Ylimääräistä vitkuttelua hän ei kuulemma suostunut katsomaan ollenkaan ja siihen todella luotin. Mökissä olevat huoneet sijaitsivat yläkerrassa ja sängyt olivat kivikovat. Hetken jopa mietin, että miten tulisin nukkumaan niissä. Herttuan kartanon sängyt olivat aivan eri luokkaa. Lopulta kuitenkin kiskoin peiton ylleni ja pyörimisen jälkeen onnistuin jopa nukahtamaan.
Herätys oli kammottava. Olin jo aiemmin kuullut sen kovaäänisen puheen ja lopulta minut oli kirjaimellisesti heitetty sängystä alas Jaranin toimesta. Inahdin väsyneesti, mutta suostuin nousemaan kaikesta huolimatta.
‘’Prinsessa Ruusunen on hereillä!’’ Jaranin kovaääninen ilmoitus ei varmasti jäänyt huomaamatta. Venyttelin käsiäni ja silmät puoliummessa raahauduin alakertaan. En ehtinyt kuin puoliväliin portaita kun naamaani lensi leipä, jonka kuitenkin ehdin pelastaa ennen kuin se tippui maahan.
‘’Huonot refleksit.’’ Kuulin lilahiuksisen äänen, vaikka en nähnytkään tätä. Purin huulta, nappasin palan kuivasta leivästä ja mutisin kirosanan.
‘’Heräsin minuutti sitten!’’ Hyvä on, oli minun pakko itseäni vähän puolustaa. Kuten aina. En vain osannut olla hiljaa, vaikka sitä vaadittaisiin. Huokaus karkasi huuliltani lähes samaan aikaan pöydässä istuvan Yrenin kanssa.
‘’Selityksiä.’’ Oli Jaranin vuoro ilmeillä ja olin todella lyömässä tätä puoliksi syödyllä leivällä. Viimein Roxanakin suostui näyttäytymään, nimittäin portaat käveltyäni niin hän tanssahteli luokseni.
‘’Jatkamme eilisestä myös tänään, mutta päiväsaikaan. Illaksi minulla on sille jotakin muuta.’’ Roxy hymähti käsiään yhteen taputtaen ennen kuin työnsi minut ulos ovesta ja pian perääni juoksu suu täynnä ruokaa oleva Yren. Katsahdin tämän suuntaan kun tämä kiskoi huppua päähänsä. Kävelimme hiljaisuudessa samalle niitylle kuin nyt ja siinä missä Roxana oli seissyt paikallaan niin Yren istahti, otti jousensa ja yhden nuolen. Tasasin hengitykseni ja kumarruin matalaksi ennen kuin siirryin kävelemään päkiöilläni. Yren oli sulkenut silmänsä. Askeleeni nopeutuivat ja ennen kuin ehdin tajuta niin olin jo astunut oksan päälle. Huulilta karkasi manaus kun nuoli lennähti ilman halki, vain parin sentin päästä kasvojani.
‘’Miten Arden voi?’’ Heitin lähes tuohtuneena ilmoille samalla kun tarkkailin pistävästi varasta, joka ei kuitenkaan vastannut vaan käski jatkamaan.
Iltaan asti meno oli samanlaista; tein jossakin välissä typerän virheen; kaaduin, kompuroin omiin jalkoihini tai päästin jonkun muun äänen, jonka jälkeen oli aloitettava alusta. En missään välissä päässyt Yrenin luokse, mikä oli koko tehtävän tarkoitus. Illan tullen palasimme kuitenkin mökille ja lopen uupuneena rojahdin lattialle makaamaan. Roxana teki ruokaa nauraen samalla Yrenin selitykselle.
Illan tullen myös mökki pimeni lähes täysin; Roxy oli ruuan jälkeen raivannut tilaa Mitä kauemmin olin antanut itseni levätä niin sitä väsyneemmäksi olin käynyt ja sitä enemmän lihaksiani sattui. Tämän illan tehtävä oli lähes samanlainen kuin päivällä tehty; Yritin saada Roxya kiinni ja hän yritti minua. Tehtävänä oli kulkea hiljaa, varjoja apuna käyttäen ja myös aseenkäsittelytaidot olivat tärkeitä. Mökin lankut natisivat ja valittivat ja tavalliset äänet kuten hengitys kuului kovempaa kuin ulkona.
Kymmenen lilahiuksisen voiton jälkeen luovutin ja sain luvan mennä nukkumaan, vaikkakin Roxy sanoi että jatkaisimme huomenna samoista asioista. Toistoa toiston perään. Tällä kertaa sänky oli kutsuvampi kuin eilen ja nautin siitä, että sain kiskoa peiton ylleni ja sulkea silmät. Olin kuolemanväsynyt. Ritarina olin onnistunut luistavaan epämiellyttävät tunnit, mutta nyt jouduin hyväksymään kaiken.
Kolmas päivä, kehoni huusi hallelujaa. Olin väsynyt, uupunut ja aamupalana oli taas kuiva leipä. Roxana selitti sitä sillä, että minun oli syötävä mitä käsiini sain. Varkaana minulla ei ollut varaa olla nirso ja ymmärsin pointin kyllä. Olin aina elänyt köyhän elämää, Artheur oli vain hemmotellut minua parin viime vuoden ajan niin paljon että siihen oli jo tottunut.
Tämän päivän harjoitus koostui vanhasta asiasta, mutta Yren opetti minut kiipeämään puissa ja siinä missä violettihiuksi oli kuin mikäkin apina, niin minä muistutin kömpelöä oravaa. Olin kuitenkin kuulemma parempi kiipeilyssä kuin hiipimisessä, vaikka olin aina ajatellut sen olevan toisinpäin. Kiipeilimme puissa, mökin ja navetan päällä ja kallioilla, kunnes iltahämärä tuli.
‘’Sehän oli hauskaa.’’ Naureskelin. Olin todella oppinut paljon; Yren neuvoi mitkä oksat kannatti välttää, mitkä kallion syventeet kannattivat jättää koskematta. Korkealta näki kaikkialle, mutta samalla pysyi suojassa ja pystyi väijyttämään vaikka ohi kulkevan vankkurin. Korkealta pystyi myös salamurhaajaan, mutta sen olin tajunnut itse. Varas ei suinkaan ollut sama asia kuin salamurhaaja. Söimme tämänkin illan yhdessä jutellen, kunnes illan muuttuessa yöksi Roxy koulutti minua itse. Yöunet jäivät vähäisiksi, ruoka oli kehnoa ja siitä huolimatta olin iloinen. Yön harjoitus sujui paremmin; lilahiuksinen nainen voitti vain yhdeksän kertaa ja minä kerran.
Neljäs aamu oli jo helpompi. Vähän. Tällä kertaa Jaran koulutti minua, vaikka lähinnä se oli Sirumaista kiusaamista niin, että saatoin tippua puusta kesken ilmalennon, koska Jaran käytti taikojaan kiusatakseen. Tipuin kuitenkin usein niin, että en suinkaan loukkaantunut ja samalla pääsin nopeasti tilanteesta pois ottamalla jalat alle. Lopulta olin sen verran ruhjeilla, että Jaran lopetti opetuksensa siihen. Tällä kertaa aamu ei ollut ehtinyt vaihtumaan illaksi. Olin kuitenkin oikein iloinen siitä asiasta, että minun ei suinkaan tarvinnut rehkiä tällä kertaa iltaan asti vaan saatoin pitää pienen tauon, joka kuitenkin meni Daksun kanssa hääräillessä.
‘’Anteeksi poika, olen ollut kiireinen…’’ Huokaisin hiljaisesti, päätä pudistellen. Sormet sivelivät silkkistä karvaa, kulkivat ja tunnustelivat. En voinut kuvitella, että se nuori pirulainen oli nyt aikuinen demoni, joka ikääntyi kovaa vauhtia. En todella halunnut nähdä sitä päivää kun joutuisin luopumaan omasta paholaisestani. Sormet kohosivat koskettamaan oriin etuharjan alla piilottelevaa tähteä.
‘’Nanook, ruoka on valmista!’’ Käännähdin katsomaan Roxya, joka heilui ikkunassa harvinaisen seonneen näköisenä. Kohotin toista kulmaani ja painoin vielä pusun Daksun turvalle ennen kuin juoksin sisälle mökkiin, jossa odotti ruokaa.
Viides päivä meni paremmin jo, aamusta olin Yrenin kanssa kiipeilemässä, päivällä Jaran tarkkaili refleksejäni erinäisten harjoitusten avulla ja illalla oli äänetöntä kulkemista Roxyn kanssa. Olin alkanut hiippailussa tulemaan jo paremmaksi - enhän minä lilahiuksista siinä voittanut ja tuntuikin, että hän satunnaisesti antoi minun voittaa, mutta tunsin kyllä, että askeleeni oli muuttunut kevyemmäksi ja varovaisemmaksi. Olin kuitenkin päivän päätteeksi niin loppu, etten edes huomannut sängyn kovuutta. Oikeastaan nukahdin saman tien kuin pääsin sänkyyn.
Kuudes päivä. Tällä kertaa kokeilimme jotakin hevosten selästä; vauhdista seisomaan nousu ja erinäisten asioiden päälle kapuaminen, kuten korkeammat oksat tai rakennukset. Se oli hauskaa, Daksukin tuntui nauttivan siitä, koska hevonen sai painella niin kovaa kuin itse halusi ja vain minun oli tehtävä töitä. Se oli kuitenkin koko viikon tehtävistä helpoin ja hauskin; luultavasti Roxy oli tehnyt sen juuri siksi, että minun ei tarvitsisi ihan koko viikkoa tehdä toistoa. Illalla mietimme jatkoa, juttelimme ja otimme juoksukilpailuita. Se oli hauskaa. Koko päivä oli ollut tavallista rennompi, joka sai miettimään että millainen rääkki odotti huomenna.
Aamuherätys oli tavallinen. Kohtasin lattian. Aamusta kiipeilimme, vaanimme puun suojissa ja säikäyttelimme Jarania. Auringon ollessa korkeimmillaan niin saatoimme Jaranin kanssa harjoitella refleksejä, joka osoittautui vaikeammaksi, koska aikaisemman kiusanteon johdosta mies oli päättänyt selvästi maksaa samalla mitalla takaisin. Kuitenkin loppua kohden se parani ja päätimme lopettaa siihen. Illan tullen oli kuitenkin viimein koitos - Roxy halusi nähdä, että olinko kehittynyt ollenkaan viikon aikana. Minusta oli huvittavaa, että lilahiuksinen uskoi suuriin muutoksiin vain viikossa, mutta en hangoitellut vastaan. Huone oli pimeä. Olin kuitenkin terästänyt aistini äärimmilleen. Pystyin arvioimaan missä kohtaa nainen oli ja muistin lankut, joita piti varoa. Lähdin liikkumaan. Kuljin matalana, päkiöillä ja hidastin hengitykseni niin ettei sitä oikeastaan edes kuullut. Pääsin lähelle. Pystyin näkemään hämärässä silmiä kiinni pitävän naisen hengityksen. Jaranin oppeja hyödyntäen liikuin salamannopeasti naisen taakse ja laskin kylmän naisen toisen kaulalle pidellen samalla naista paikallaan. Olin todella luullut olevani hyvä, mutta tunsin itseni huonommaksi kuin ikinä. Viikon jälkeen olin aivan loppu ja valmis kuukauden lomaan, vaikka tiesin että tästä lähdin Roxana ja kumppanit kouluttaisivat minua viikottain linnalla. Siitä huolimatta nyt kun tikari oli Roxanan kaulalla ja seisoin hengästyneenä hänen takanaan niin saatoin kokea voitonriemua. Olin onnistunut.
‘’Et ole mahdoton.’’ Roxy siirtyi kevyesti pyörähtäen otteestani, ‘’Mutta töitä riittää.’’ Lilahiuksi nyökkäsi hyväksyvästi ennen kuin hääsi minut takaisin sänkyyn. Hänen sanansa oli suurin kehu mitä tulisin saamaan, joten tiesin olla kiitollinen.
Kenties tästä tulisi vielä jotakin.
