|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 5:32:47 GMT
Nanook vastasi yllättävän rentona. En vain voinut käsittää miten nainen kykeni sellaiseen. Olimme ritareita, tai siis ritarin oppipoikia, mutta meistä oli tulossa ritareita, eikä tuollainen käytös ollut todellakaan ritarillista. "Ai, niinkö luulet?" Tuhahdin Nanon selitykselle. Avasin suuni, olisi tehnyt mieli jatkaa tuon torumista, mutta päätin olla hiljaa. Huokaisin syvään ja siirsin kasvoilleni tipahtaneet hiussuortuvat korvan taakse. Annoin Monnin löntystää rauhassa, mutta olin itse valppaana. Jos jokin vähänkin rasahtaisi, hevonen saattoi tehdä mitä tahansa. Kimon orin korvat olivat pystyssä, ne kuuntelivat ympäristöä tarkkana.
Katsahdin Nanoa tuon pyytäessä kertomaan jotain mielenkiintoista. Tuhahdin naurahduksenomaisesti. "Sä tiedät ettei mulla oo mitään mielenkiintoista sanottavaa." Sanoin hiljemmalla äänellä, tuijottaen tietä edessämme. Matka rannalle ei olisi pitkä, ja todellakin toivoin ettei siellä tuulisi.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 7:25:31 GMT
Nostin katseeni Karmaan ja pyöritin silmiäni naiselle. Hänen pitäisi arvostaa itseään enemmän. "Karma, älä viitsi... Arvosta itseäsi." Ratsastin Daksua vähän eteenpäin ja huokaisin syvään.
"Nyt Karma, kerro jotakin minulle." Suljin silmäni uudelleen. Tässä asiassa en luovuttaisi. Haluaisin kuulla jotakin Karman suusta, aiheella ei olisi väliä. Daksun askeleet poikkesivat äskeisestä rennosta; nyt ne olivat jännittyneet. Loikkasin ylös istumaan ja tarkkailin ympäristöä tarkkaavaisesti. Keräsin ohjat käsiini.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 7:46:15 GMT
Vilkaisin sivusilmälläni naiseen, joka yritti rohkaista minua. Hymähdin kohauttaen olkiani. Ehkä hän oli oikeassa. Nanook ei kuitenkaan luovuttanut, joten jouduin miettimään pitkän tovin mitä sanoisin. Pääni löi tyhjää ja tuntui että kaikki sanat vain katosivat suustani. En osannut kertoa mitään, ei minulla vain yksinkertaisesti ollut mitään sanottavaa. Mutta tiesin ettei Nano luovuttaisi, ennen kuin puhuisin. Se vain oli hänen luonteensa ja olin siitä ehkä hieman kateellinen.
"Hmmm... Okeih." Hymisin huokaisten. "Näitkö ne uudet oppipojat, jotka tuli pari päivää sitten? Toisella oli melki valkoset hiukset ja vihreet silmät, ja toisella mustat pitkät hiukset." Aloin selittämään, vaikka en ollutkaan täysin varma mihin tarinani vei. Hiljenin pieneksi hetkeksi, antaen naisella aikaa saada kiinni ajatuksistaan. "Se mustahiuksinen oli jotenkin... outo. Se yritti puhua mulle kun olisin joku neito hädässä..." Sanahdin väristen. Ajatus oli erittäin omituinen, minäkö joku avuton prinsessa? En halua enää törmätä samaan tyyppiin uudestaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 8:21:07 GMT
Nyökkäsin kysymykseen, olin nähnyt oppipojat vaikka en oikeastaan heistä välittänytkään. Ne eivät olleet minun huoleni. Kuuntelin Karman tarinointia hiljaa ja tunsin miten Daksu rentoutui allani. "Jos hän ahdistelee sinua vielä niin kerro, saan hänet lopettamaan." Kylmä virne kohosi huulilleni ja myhäilin hiljaa.
Tuntui kuin jätettyäni Artheurin olin muuttunut kylmemmäksi, välinpitämättömäksi. Mutristin huuliani, se ei ollut tapaistani. Onnekseni ranta tuli näkyviin ja sain muuta ajateltavaa. Daksukin valpastui kuullessaan meren pauhaavan äänen. Hevonen rakasti merta ja uimista.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 8:29:18 GMT
Hymähdin. "Luuletko etten osaisi itse ajaa häntä pois?" Tokaisin lähes haastavaan sävyyn. Minulle oudompaa oli se että joku lähenteli ja tahtoi seuraani, kuin se että ihmiset kiertäisivät kaukaa. Hyvä puoli asiassa oli se, että usein kylmä hiljaisuuteni ja tylsät vastaukseni ajoivat halukkaimmatkin tutustujat tiehensä. Olin kiitollinen siitä että Nanoa se ei ole saanut ajettua pois, päin vastoin. Tuntui että mitä hiljempaa olin, sitä enemmän nainen kiinnostui päässäni kulkevista asioista.
Monni valpastui nähdessään kuohuavan meren. Sen pää nousi pystyyn ja silmät tarkkailivat eteenpäin. Annoin kevyen pohkeen ja ori lähti laiskaan raviin. "Mennäänpäs katsomaan mitä sait varastettua. Toivottavasti oli sen arvoista." Virkoin leikkisästi, kun ravasimme kaksikon ohi. En halunnut miettiä tulevaa selkäsaunaa, vaikka tiesin että se oli edessä. Halusin silti yrittää nauttia hetkestä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 10:41:01 GMT
"Toivon samaa, en ota Lyonellin huutoja turhasta!" Nauroin vapautuneesti, vaikka mieltä kaivoi se tosiasia, että ritarin asema oli uhattuna. Daksu ei malttanut odottaa vaan syöksyi kohti rantaa ja vettä laukaten. "Daksu, senkin ajattelematon lurjus!"
Hevonen vähät välitti sanoistani vaan painoi eteenpäin kunnes seisoi kylmässä vedessä polviin asti. Ratsu kuopi vettä niin, että se roiskui ympärille ja nautti selvästi rannasta ja merestä täysillä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 10:56:27 GMT
"Kai tajuat että hän tulee olemaan oikeasti vihainen." Totesin. Oikeastaan enemmänkin varmistin että nainen tajuaisi asian varmasti. Katsoin kaksikon menoa kysyvänä, ja niin tuntui tekevän myös Monni. Kimo katseli kuinka musta paholainen paineli veteen ja lopulta hörähti korvat luimussa. Keuhkoistani kumpusi huvittunut nauru, kun Daksu loiski vettä joka puolelle. Nano olisi kohta aivan märkä, jos hän ei jättäisi hevosta. Kun naurunremakka tasaantui, ohjasin oman orini rannalle myös. Hyppäsin alas satulasta ja päätin antaa Monninkin nauttia. En voinut kuitenkaan jättää sitä täysin vapaaksi, sillä jos jotain tapahtuisi, hevonen pinkoi ensimmäisenä karkuun. Talutin kimon vielä vihreän ruohon äärelle ja sidoin tuon puuhun kiinni. Tyytyväisenä ori alkoi hamuilla ruohoa turvallaan.
"Tuoppa ne ruuat tänne, ennen kun ne kastuu ihan täysin." Huudahtin Nanolle ja viitoin häntä tulemaan luokseni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 19, 2018 20:32:58 GMT
Daksu leikki vedessä kuin pieni varsa kylmän veden roiskuessa ympärille. Kastuin nopeasti, mutta ajatukseni märistä vaatteista oli siirtynyt Karman nauruun. Miten paljonkaan rakastin kuunnella naisen naurua.
Hymyillen ratsastin Daksun vedestä ja hevonen kulki suorastaan innoissaan kohti Karmaa. Vesi oli piristänyt ratsua huomattavasti. Viskasin laukun Karmalle toivoen, että nainen saisi sen kiinni samalla kun ratsastin Daksun lähemmäs Monnia. Loikkasin alas hevosen selästä ja sidoin ratsun aavistuksen kauemmas Monnista, jotta Daksu ei saanut aikaiseksi käydä Monnin päälle.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 19, 2018 20:40:01 GMT
Katsoin kaksikon poistumista veden varasta. Aurinko paistoi vielä näin päivisin lämpimänä, mutta kun talvi pääsisi kunnolla iskemään, siihe ei auttanut mikään. Pari pilveä kulki hitaasti taivaankantta pitkin.
Sain Nanon heittämän kassin kiinni ja kurkkasin sisälle. Hedelmiä ja leipää, ne näin ensimmäisenä. Se kelpasi minulle, vaikka syyllisyydentunne ei kaikonnutkaan, eikä varmasti häviäisi ennen kuin saisimme huudot Lyonellilta. Huokaisten istuin maahan nurmelle. Siinä oli paljon mukavempi olla kuin viileällä hiekalla, joka tarttui kaikkiin vaatteisiin ja sitä löytyisi vielä viikkojen päästä jostain. Pistin pussin maahan ja jäin odottamaan naisen tulemista silmät horisonttiin suunnattuina. Miten kaunis meri olikaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 15:14:36 GMT
Kävelin istumaan Karman vierelle ja nojasin toiseen polveeni katse horisontissa kuten Karmallakin. Rakastin suringonlaskuja - ne olivat kauniita. "Karma, kysy minulta ihan mitä vain..." Laskeuduin selälleni nurmelle ja suljin silmäni.
Annoin lintujen laulun vallata ajatukseni ja hevosten rouskutuksen. Tällaisia päiviä rakastin enemmän kuin mitään. Ne muistuttivat minua punaverisyydestä, juuristani ja kaikesta siitä rauhasta mitä luonto tarjosi. Hymy kohosi hiljalleen huulilleni ja päästin tyytyväisen huokauksen karkaamaan huuliltani.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2018 15:22:20 GMT
Käänsin katseeni toinen kulma koholla naiseen, joka pisti maate viereeni. Virnistin pienesti. "Nyt mulla jotain valmiina. Mitä hittoo sun päässäs liikku kun päätit varastaa? Pääset hengestäs tolla menolla." Puhuin rauhalliseen sävyyn naiselle, en syyttänyt, vaan kysyin uteliaisuudesta. Minulla ei ollut kanttia syytellä ketään, mutta tiesin erään korkea-arvoisen miehen jolla oli. Ja tiesin että Nano tiesi hänet myös.
Tein samoin kuin Nanook, ja laskin selkäni maahan. Minulla oli jo nälkä, mutten jaksanut vielä kaivaa ruokasäkkiä. Hengitin meren suolaamaa ilmaa keuhkojen täydeltä ja katselin sinertävää taivasta, jonka läpi lipui muutama vaalea pilvi. Oli mukavaa olla vihdoin rauhassa, poissa tallin hälinästä.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 15:39:31 GMT
Kurtistin kulmiani - nainen sai kysyä mitä tahansa ja hän halusi tietää varastamisen syyn? Hölmöä. "Ehkä haluan juuri sitä - pois pääsyä? Kuolemaa?" Myhäilin hymynhäive huulilla kunnes vakavoiduin, "Olen tottunut varastamaan - nuoruudessa kun ei ruokaa muulla tavalla saanut ja nyt näin tilaisuuden." Kohautin harteitani kuin se olisi pienikin asia.
En tiennyt miksen voinut käyttäytyä kuten Karma; asiallisesti, kunnioittavasti ja nöyrtyen kaikkeen. Se ei ollut osa minua, olin kuin vieras ihminen nöyrtyessä muiden tahtoon ja kumarrellen kuin arvoton alamainen. En pitänyt siitä, se alisti minut tiettyyn muottiin. "Inhoan tätä kaikkea! Jos en olisi kiintynyt tuohon paholaiseen, sinuun ja Artheuriin niin olisin jo lähtenyt." Olin noussut istumaan raivonpuuskassa ja tuijotin horisonttiin manaten mielessäni.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2018 15:47:11 GMT
Saatoin säikähtää hieman Nanookin puhuessa kuolemasta. Se oli outoa, sillä nainen oli aina niin täynnä elämää. Käänsin katseeni valkohiukseen, joka puhui varastamisesta kuin pikkujutusta. En osannut vastata mitään hänelle, joten tuhahdin vain itsekseni. En pystynyt asettumaan naisen kenkiin, mutta saatoin omalla tavallani hyväksyä hänen tekonsa, vaikka se oli väärä.
Hätkähdin Nanon yhtäkkistä suuttumusta. Nousin myös istumaan, mutta hitaasti ja harkiten. Käänsin katseeni maahan, tuntien hieman syyllisyyttä siitä että pidättelin ihmistä paikassa josta hän ei pidä. "Ei sun mun takia täällä tarvitse olla." Sanoin vakavana, silmät horisonttiin suunnattuina. "Mitä jos lähtisit, edes hetkeks? Tiedät että Daksu on täällä hyvissä käsissä." Kysyin varovasti. Jos nainen vihasi niin paljon kaikkea, miksi hän täällä olisi? En ymmärtänyt, mutta toisaalta taas ymmärsin. Minäkin olisin pysynyt Nanon luona, vaikka en pitäisi tilanteesta missä olisin.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 15:53:22 GMT
Käänsin katseeni Karmaan vasta kun tiesin olevani rauhoittunut. Pieni, lämmin hymy kävi kasvoillani ja pudistelin päätäni valkoiset hiukset heilahdellen. "En voisi ikinä jättää Daksua, en ikinä. En vaikka tietäisin hevosen olevan hyvissä käsissä. Katso sitä, katso miten rauhallinen se on nyt..." Käänsin katseeni mustaan friisiläiseen ja hymyilin. Aitoa ja tätä nykyä harvinaista hymyä.
"Muistatko millainen se oli silloin alussa? En voisi uskoa Daksun olevan sama hevonen kuin sillon jos en olisi ratsua itse alusta asti tähän pisteeseen tuonut - jos nyt lähtisin niin se olisi saman kuin hylkäisin hänet. Jättäisin taakse kaiken." Seurasin Daksun syömistä hiljaa ennen kuin käänsin katseeni takaisin maahan. "Minä en aio hylätä enää ketään." Tokaisin sitten viileän päättäväisesti ja taputin sitten käsiäni yhteen, "Minulla on nälkä, onko siellä jotakin syötävää?" Kysyin virnistäen, kuin en olisi äsken puhunut jostakin minulle tärkeästä.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2018 16:02:58 GMT
Kuuntelin parasta ystävääni hiljaa, mietiskellen. En tiennyt mitä sanoa, kaikki tuntui olevan todella ristiriidassa kaiken kanssa. Naisen kehottaessa katsomaan mustaa oria, siirsin silmäni hevoseen. Toki muistin millainen alku Nanookilla ja Daksulla oli, kuinka sen voisi unohtaa? Heistä oli tullut erottomattomat, eikä tuo paholainen uskoudu enää kellekkään muulle. Kaksikon side oli lähes kadehdittava, ja ajattelin että minä en tulisi saamaan samanlaista suhdetta ikinä minkään tai kenenkään kanssa.
Nanon kuitenkin vaihtaessa aihetta kohautin olkiani ja ojensin ruokasäkin naisen puoleen. Hän saisi kaivaa ensin oman osansa sieltä. Oma ruokahaluni oli vähän kadonnut vakavan keskustelun ohessa. Ja vaikka olinkin jo melko tottunut Nanon äkilliseen tapaan vaihtaa aihetta, ikinä en ollut pystynyt samaan. Oma mieleni jäi soutamaan vakavissa vesissä, vaikka nyt kasvoillani olikin jo pieni hymy. "En uskaltanut katsoa." Sanahdin, yrittäen vitsailla, mutta ääneni ei taipunut täysin rentoon puheeseen.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 16:10:13 GMT
Kaivoin ruokasäkistä itselleni omenan, jonka heitin Daksulle. Olin luvannut hevoselle herkun. Päädyin marjoihin ja tungin niitä kourallisen suuhuni kääntäen katseen Karmaan. Hymyilin naiselle ja taputin tämän hiuksia. "Älä murehdi, olen täällä sinun kiusanasi, kunnes Lyonell passittaa minut hirtettäväksi." Myhäilin samalla tunkien uuden kasan suuhuni. Tiesin, että sanani tuskin saivat Karman ajatuksia kuin vain huonompaan suuntaan.
"Mieti miten tylsää sinulla olisi ilman minua?" Virnuilin, "Kenen virheistä sitten oppisit?" Suljin hetkeksi silmäni, ajatukseni tuntuivat olevan liian synkillä vesillä. Pohdin kuolemaa liian henkilökohtaisesti. Mitä asukkaat tekisivät ilman minua? Luultavasti viettäisivät rauhallisia aikoja.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2018 17:24:53 GMT
Huokaisin äänekkäästi. "Lyonell ei pistä sua hirteen." Pyöräytin silmiäni. Jos nainen halusi pahoittaa mieltäni enemmän, en suostunut myöntymään siihen. "Vain kuolleen ruumiini yli." Mutisin vielä perään ja nappasin ruokasäkin omalle puolelleni. Kaivoin säkistä leipää ja omenan, joita katsoin hieman epäillen. Tulisin korvaamaan kaiken mitä söin tänään, ja luultavasti myös Nanookin osion.
"Tosiasisassa, ilman sua olisin varmaan mykkä mörkö jossain tallinnurkassa." Kohautin olkapäitäni kevyesti ja puraisin palasen omenastani. Kirpeä neste täytti suuni.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 20:37:57 GMT
"Mitä, kuolisitko puolestani?" Nauroin huolettomaan sävyyn, vaikka ajatus itsessään oli hyvin pelottava. En voinut olla kenellekään niin tärkeä, että hän olisi kuollut takiani. Suljin silmäni uudelleen ja huokaisin hiljaa. Kaikki oli niin outoa, täynnä tunteita.
"Mykkä mörkö ehkä, mutta olisitpahan ainakin poissa ongelmista. Ja luultavasti yhtä nöyrä ja kunnioittava kuten nytkin." Hymyilin päätäni pudistellen. Laskin käteni polville ja laskin pääni toiselle käsivarrelle katse meressä. "Kunnioitan sinua kyllä Karma, vaikka tiedän, että sen uskominen voi olla vaikeaa." Käänsin katseeni Karmaan ja hymyilin vaisusti, "Olet ainoa ihminen, joka on jaksanut minua näin pitkälle." Lisäsin vielä ja kurtistin kulmiani. Minulla oli aivan liian ristiriitaiset tunteet.
|
|
|
Post by Lady Karma on Nov 20, 2018 21:02:00 GMT
Vaikka Nano nauroi, saatoin vain katsoa häntä varma hymy huulillani. "Tottakai kuolisin, sitä vartenhan ystävät ovat." Sanahdin rentona. Vilkaisin naista, mutta käänsin katseeni taas pian horisonttiin. Kyllä minä tuon idiootin puolesta kuolisin, jos tilanne sen vaati. En varmasti edes epäröisi.
Naurahdin kuivasti, Nanon ajatellessa että olisin poissa ongelmista ilman häntä. Toki olisin, mutta nainen toi elämääni väriä ja eloa. Ilman häntä kaikki olisi tasaisen harmaata ja luultavasti tylsää. "Ja mä kunnioitan sua, Nano. Oot mun paras kaverini, enkä vois toivoo yhtään enempää." Vastasin toisen kunnioituksenosoitukseen samalla mitalla, pienen hymyn kera. Siniset silmöni tutkivat veden päällä hehkuvia auringonsäteitä, jotka kimmalsivat kauniisti, liikkuen kuin käärme meren pinnalla. Mielessäni ajattelin vain Nanoa ja sitä kuinka hän oli muuttanut myös minua. Vaikka olin silti kankea ja tylsä ihminen, pystyin vihdoin puhumaan edes jollekkin. Nainen oli tehnyt minusta rennomman, niin itseäni kuin muitakin kohtaan.
|
|
|
Post by Lady Nanook on Nov 20, 2018 21:25:17 GMT
"Täällä mä oon sua varten." Hymyilin pehmeästi ja suljin silmäni, "Vaikka en osaakaan kunnioittaa ylempiarvoisia ja ymmärrä kaikkia sinun tekoja, niin voinpahan olla ainakin se tunnepuolen piru." Naurahdin kääntäen katseeni taivaalle, jossa liihoitteli muutama pienempi lintu ja yksi suuri. Pohdin tilannetta maasta käsin, suurin lintu oli luultavasti kotka ja muut pelkäsivät sitä. Se oli suuri ja tappava.
"Minulla on ikävä Roxya." Totesin yhtäkkiä muistaessani liilahiuksisen naisen. Pieni ja pippurinen, mutta se nainen todella osasi pitää langat käsissään. Puristin käsiäni nyrkkiin ja pudistelin päätäni, "Se nainen oli kuin äiti minulle - sellainen huolehtiva, tiedäthän?" Kysyin vaipuen hiljalleen takaisin syvälle masentavaan kuoppaan. En jaksanut kaivautua ulos sieltä, en nyt.
|
|