|
Post by Prince Lyonell on Feb 28, 2019 9:33:18 GMT
Käänsin katseen takaisin Karmana ja nyökkäsin. "Kaikki hommat tehty, enää vuorossa iltapäivän harjoitukset, kun olet levännyt", Sanoin toiselle kääntyen ympäri. "Omat velvollisuudet ovat myös hoidettu", Vastasin toisen mielenaatteeseen, että keskustelu olisi liian tuttavallista. Ehkä tahdoin näyttää muutamalle oppipojalle takanamme, että tässä ei ollut mitään väärää. Karma oli oppipoikani, ja rakas. karma oli aina kohdellut minua oikein ja käyttäytynyt miten kuului, joten takapenkin pakanat saivat hieman miettiä. Ei heitä hetkeen lyötäisi ritariksi.
Astelin sitten ulos huoneesta kädet selän takana pohdiskellen. Kuinka iljetti tuollainen käytös, mutta annoin asian olla. Satulahuoneessa vallitsisi varmaan suuri hämmens, kun juuri huomaamatta käytin voimia tilanteen rauhoittamaksi. Tässä ei ollut mitään epäselvää, ajattelin. Pysähdyin pihalle katsomaan ympäristöä. Deimos piti oppipojilleen tuntia parhaimillaan ja Secilia talutti Tuikkua ohitseni. Kuinka pyöreä hevonen voi olla, että halkeaa varmaan pian. Ajattelin huvittuneena ja katsoin jos Karma tulisi pian perässä kysymysten kera.
|
|
|
Post by Lady Karma on Feb 28, 2019 9:56:28 GMT
Nostin katseeni Lyonelliin tuon puhuessa. Nyökkäsin syvään. Lepoa voisinkin tarvita, ja varmaan lämpimän aterian ennen iltapäivän harjoituksia. En ollut vieläkään kunnolla tottunut siihen että prinssi pystyi lukemaan ajatuksia, joten säpsähdin hieman tuon vastatessa sanomattomaan kysymykseeni. Se oli aina yhtä hämmentävää. Katselin miehen poistumista huoneesta, jatkaen oman hommani loppuun. Satulahuone rauhottui yllättävästi ja oppipojat hiljenivät. Katsahdin ympärilleni huomatakseni että ihmiset huoneessa olivat kuin rauhallisen transsin syövereissä, tehden tehtäviään hiljaa. Pudistin hiljaa päätäni huokaisten. Lyonellin ei kuuluisi käyttää voimiaan tälläiseen.
Viimeistelin satulan ja asetin sen paikalleen. Vein kaikki loputkin tarvikkeet omiin lokeroihinsa ja lopuksi pudistelin vaatteeni pölystä ja liasta, ennen kuin lähdin rauhassa kävelemään talliin. Lupasin Kidrimille viedä sen ulos ja Lyonell oli sanonut että Goliathin voisi viedä samalla, joten niin aijoin tehdä. "Ah, rakkaudesta se hevonenkin potkii." Sirandras ilmestyi Kidrimin selälle kyljelleen. Katsoin velhoa kysyvänä. Ori nosti päätään hämmentyneesti, mutta rauhottui kyllä tajuttuaan ettei vaaraa ollut. "Ketä se potkii?" Heitin kysymyksen takaisin Sirulle, avaten orini riimunnarun solmun. "Siinäpä vasta kysymys." Sirandras virnuili, kun lähdin kuljettamaan Kidrimiä tallin käytävillä. Saimme oppipojilta kysyviä katseita, velhon kiikkuessa suuren työhevosen selässä kuin mikäkin viehättävä nainen. Tuhahdin tuon vastaukselle päätäni pudistellen. Eikö hän voisi jättää minua jo rauhaan. "Tyynikin meri myrskyää kun tarpeeksi tuulee." Lisää arvoituksenomaisia lausahduksia. Pitäydyin silti hiljaa, välittäen vain omista asioistani. Kuljin Goliathin luokse ja nappasin sen mukaani, siirtyen sitten ulos. Näin sinipukuisen prinssin ulkona seisomassa. "Vaikka kauas se voisi nähdä, vain lähelle se katsoo." Velho kikatti, lähtien piruettien kera kipittämään kohti Lyonellia. Seisahduin pihalle, hevosten höristessä molemmilla puolillani.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Feb 28, 2019 10:05:09 GMT
Velhon kaukaa kaikuva kikatus sai kääntymään ympäri ja Karma talutti kahta hevosta käsissään. "Saaneen liittyä seuraan?", Virnistin ja toinen lähinnä puhdistin päätä hyväksyttävästi. Lähdin toisen vierellä kävelemään Goliath puolelle ja ori nuuski olkapäätä tyytyväisesti. Tie oli jäinen ja liukas, onneksi hevoset pysyivät tolpillaan. "Ei sinun olisi tarvinnut", Karma totesi enkä tiennyt oliko tuo vihaa vai helpostusta. Pyöräytin silmiä ollen hetken aikaa hiljaa miettien vastausta.
"Se tuli kuin itsestään. Tiedätkös en muuta vihaa kuin epäritarillista olemista ja se yksinkertainen draama sai riittää", Totesin sitten rauhallisen oloisena, vaikka kerrankin velhon ennustus oli osunut oikeaan. Sisällä myrskysi, mutta pystyin pysymään rauhallisen näköisenä. "Aistin sen ettei mitään hyvää tulee hetkeen aikaa tapahtumaan", Totesin vielä kun Siradnras ei ollut nähnyt kuin mystisiä henkilöitä ja kutsumattomia vieraita. Pitänee tehdä oppipojille selväksi, että linnalle ei ole vieraat aina tervetulleita. Niitä oli ollut liikaa.
|
|
|
Post by Lady Karma on Feb 28, 2019 10:39:20 GMT
Annoin miehen oman orin toisen vietäväksi. Olin ihan hyvilläni siitä että Lyonell tahtoi kuitenkin näyttää muille että suhteemme oli hyväksyttävä, itse en varmaan hetkeen vielä pystyisi siihen. "Tiedän kyllä." Totesin hiljempaa, varoen askeleitani liukkaalla pihalla. Prinsimme kuitenkin oli se jolla kuului olla ritarillisin käytös, hän näytti oppia meille muille. Tiesin että hän vihasi draamaa ja epäritarillisuutta, en minäkään niistä pitänyt. Mutta voinko sille mitään että tunsin syyllisyyttä ihastuessani minua korkeampiarvoisempaan.
"Minäkin aistin sen." Sanahdin. Ilmapiiri oli ollut jotenkin tiukka, tiedä sitten johtuiko se kruunajaisten valmistelusta vai työmäärien lisääntymisestä. Toivoin kuitenkin että kaiken tämän jälkeen asiat rauhoittuisivat linnalla, eikä mitään liian pahaa tapahtuisi. Kävelin oripihaton luukulle, päästäen Kidrimin laitumelle. Ori löntysteli eteenpäin, pärskähtäen voimakkaasti. Kaukaa kuulin orilauman laukkaavan lähemmäs, nähden Monnin ensimmäisenä. Pudistin huvittuneesti päätäni, kun kimo ori lähti vetämään pukkilaukkaa niin että kaviot osuivat miltei muihin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Feb 28, 2019 15:14:17 GMT
Nyökkäsin naiselle, sillä jokin ei tuntunut oikealta. "Aika laittaa vierailta portit kiinni ettei tule ongelmia. Sehän on ollut yleinen sääntö, ettei vieraita kauheasti tulisi. Etenkin, kun se yksi istuu yhä tyrmässä", Puhuin samalla, kun päästin Goliathin laitumelle. Ori laukkasi tuhatta ja sataa muita vastaan sekä tietenkin ensimmäisenä alkoi rähistä Morten kanssa. "Siinä kaksi voimakasta kuningasta. Jopa hevoset ovat hermostuneita", Jatkoin ihmettelyä. "Vai mitä mieltä itse olet?", Kysyin vielä upputuen sitten takaisin äskeisiin tunnelmiin.
Käännyin katsomaan toista mietteliäästi. "Ja mitä yhä voimiini, ne tulevat itsestään. Harvemmin huomaan käyttäväni niitä ellen oikeasti huomaa uhkaavaa ilmapiiriä", Selitin rauhalliseen sävyyn kääntäen sitten katseen pois naisen ihanista silmistä takaisin riehuvaan hevoslaumaan.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 1, 2019 7:11:39 GMT
Katselin orien menoa, tarkasti kuunnellen Lyonellin sanoja. Nyökkäsin pari kertaa hyväksyvästi. Uskoin miehen tietävän mikä on parhaaksi linnalle, eikä minulla olisi vastaansanomista. Toki kommentoisin jos tuon idea olisi täysin käsittämätön tai itsemurhaa, kyllä minä sen verran pystyisin avaamaan suutani. "Hevoset ovat olleet varovaisempia..." Myönsin mietteliästi. Kireä ilmapiiri tuntui joka paikassa ja varsinkin eläimet aistivat sen herkästi. Toivoin todella ettei mitään pahaa tulisi tapahtumaan. Saattoi myös olla että linnan tyrmässä viruva vanki sai meidät korkeampiarvoiset varpaillemme. Kaikki oppipojat eivät varmaan edes tienneet mitä oli tapahtunut ja että meillä edes oli vanki. Luotin kuitenkin Lyonelliin ja tuon arvostelukykyyn tässäkin asiassa.
Käännyin myös itse miehen puoleen, tarkkaillen tuon valkeita silmiä tarkkana. Pieni hymynkare nousi suupieliini ja heilautin huolettomasti ja pienieleisesti kättäni. "Ei sinun tarvitse selitellä itseäsi, Lyonell." Sanahdin varmana. "Tiedät etten kyselisi muutenkaan." Lisäsin vielä hiljempaa, siirtäen katseeni hevosiin. Henkäisin syvään kylmää ilmaa, katsellen kuinka lumi pöllysi hevosten ympärillä niiden riehuessan. "Siirrymmekö sisälle?" Kysyin sitten lopulta, kääntäen selkäni hevosille, odottaen josko prinssi lähtisi myös liikkeeseen.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 1, 2019 11:55:26 GMT
Annoin silmien sulkeutua ja samalla hymyn nousta kasvoille. Karman sanat aina rentouttivat ja hän tuntui aina ymmärtävän mitä ajan takaa. Roxana sen kun totesi, että ihan hölynpölyä kaikilla on vain kevättä rinnassa. Itse näin varjopuolen ja jos tämän kerran Sirandrasiin oli luottamista, niin tuskin hän valehtelisi päin näköä jostain vakavasta aiheesta. Annoin sitten sanojen liukua kurkkua pitkin alas. Sanoja ei enää tarvittu.
"Mennään vain", Sanoin kääntyen toisen puoleen ja nappasin vielä naisen kädestä kiinni. "Kiito", Sanoin hyvin hurvaamasti suudellen toisen kämmen selkää kevyesti. Kävelin sitten eteenpäin samalla vapauttaen otteen hitaasti vieden sitten kädet rennosti selän taakse. "Uskon, että linna kutsuu ja tahdot mennä ruokailemaan oppipoikien sekaan?", Kysyin sitten. Paikalla olisi varmasti myös kiltalaiset.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 1, 2019 20:14:16 GMT
Hymyilin leveästi miehelle, tuon suudellessa kämmenselkääni. Pieni puna nousi poskilleni, enkä voinut peitellä sitä mitenkään. Niin ritarillinen, vaikka en ollut edes tehnyt tai sanonut mitään ihmeellistä, ainakaan mielestäni. Lähdin seuraamaan prinssiä hieman tuota taaempana, kuitenkin niin että olimme vierekkäin. "Se oli suunnitelmani." Hymähdin lempeästi toiselle. Nälkä alkoi olla pikkuhiljaa, vaikka pitkästä aikaa olinkin syönyt kunnon aamiaisen. Oliko päivä jo niin pitkällä.
Kävelimme pihan poikki rauhallisen ripeästi. Linnan ovilla vastaan tuli sir Artheur, jota tervehdin nyökkäämällä syvään. Mies kuitenkin vain vilkaisi meitä ja lähti voimakkain askelin kävelemään kohti tallia. Vilkaisin vaivihkaa miehen perään, kultaisen haarniskan kiiltäessä auringonpaisteessa. "Hän on ollut kireänä viimepäivinä." Totesin hiljemmalla äänellä Lyonellin suuntaan. Normaalisti Artheur oli varsin hyvätapainen ja rauhallinen, minulle hän monesti jopa hymyili ja aina tervehti kunnolla. Olinhan toki hänen tyttöystävänsä paras kaveri. Mutta nyt ritarin olemus oli ollut kireä, hän katsoi minua kuin veretöntä saastaa, enkä voinut ymmärtää miksi hän käyttäytyi niin.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 2, 2019 8:34:38 GMT
"Hmm, erikoista", Äänensävy oli hieman vähättelevä Artheurin suuntaan. Olin kyllä sopinut kiistat hänen kanssaan, mutta toinen yhä murjotteli kruunajaisista ja oppipoikiem riehumksesta. "Voi olla että oppipojat eivät pysy käsissä. Joku oli mennyt yöllä ratsaille ja joutunut melkein lohikäärmeen kitaan", Jatkoin syvän huokauksen kera. Muuta syytä en tiennyt. "Entäs hän ja Nanook? Ovatko he väleissä vai menikö suhde", Kysyin, sillä olin miettinyt asiaa hetken aikaa.
"No hänellä on varmasti hyvä syy huonoon päivään", Sanoin lopulta rauhallisemmin ja avasin oven toiselle. Sisällä oli ihanan lämmin ja ruokapöydässä oli melkein kaikki kiltalaiset ja meidän oppipoikamme. "Tahdot varmasti mennä heidän seuraan?", Ehdotin. Olin jo syönyt, kun olin hoitamassa linnan asiat. Odottelin vastausta rauhassa poraten katseen Deimokseen. Hänet metsästäisin seuraavaksi.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 5, 2019 17:18:41 GMT
Pudistin päätäni hieman pahastuneesti. Vai oli joku päättänyt lähteä yöllä yksin metsään, sehän oli itsessään jo miltei kuolemantoive. Katseeni seurasi kultahaarniskaisen miehen kulkua pihan poikki mietteliäänä. Lyonellilla oli oikeus olla hieman huolissaan, ainakin minun mielestäni. Tiesin etteivät miehet olleet parhaissa väleissä, mutta harvoin Artheur noin ärtynyt oli.
"Jos totta puhutaan, en tiedä. Nano ei ole hetkeen puhunut minulle. Uudenvuoden tanssiaisissa heillä oli melko läheiset välit, joten uskon että suhde on lähtenyt lämpiämään taas." Puhuin rauhassa, kääntäen katseeni oveen ja kävelin sisälle. Lämpö otti meidät vastaan avosylin ja puheensorina täytti huoneen. Katsahdin mieheen pieni hymy huulillani. "Mieluusti. Sinä olet ilmeisesti jo syönyt?" Kysäisin lempeästi, silmäillen toisen silmiä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 5, 2019 17:26:23 GMT
Nyökkäsin Karman vastaukselle. Syy ei tainnut sitten olla siinä, vaan jossain muualla. Ehkä minun tulisi puhua, tai enemmin yrittää puhua. Artheur usein käänsi selkänsä ja viittoi käsillään olemaan vaiti. Hänen kanssa oli vaikea tehdä päätöksiä, mutta kultahaarniskainen sai pitää herttuana arvonsa rauhassa. Huokaisin syvään ja havahduin sitten ajatuksista takaisin seuralaiseen. "Kyllä olen. Voit mennä syömään rauhassa. Näemme sitten iltapäivästä tallin edustalla?", Vastasin yhtä lempeästi ja annoin omien silmien hukkua toisen katseeseen.
Tässä olisi rutkasti vielä aikaa. Karma saisi syödä rauhassa kiltalaisten ja muiden oppipoikien seurassa. Itse voisin yrittää puhua Artheurille. Asia Deimokselle ei ollut niin pakonomainen toistaiseksi, vaikka Arkalan matka kolkutti olan takana.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 5, 2019 18:18:45 GMT
"Sitten menen." Hymyilin pirteästi. "Näemme iltapäivällä." Sanahdin vielä ja nyökkäsin kumarrusmaisesti hyvästiksi, ennen kuin käännyin kannoillani ja suuntasin rauhallisin askelein kohti ruokasalia. Kammari oli täynnä, ilmeisesti aamun tunnit olivat juuri hetki sitten loppuneet ja oppipojat nauttivat ravintolan antimia. Kävin hakemassa itselleni sopivan määrän ruokaa ja katselin paikkaa itselleni. Bongasin sopivasti erään pienen pöydän huoneen nurkassa, jossa ei ollut vielä ketään. Suuntasin itsevarmoin askelin sinne ja laskin tarjottimen pöydälle. Riisuin ylimmäisen vaatekerroksen tuolin selkänojaa vasten, jotta olisi hieman mukavempi ja kevyempi ruokailla.
Aloitin syömisen rauhassa ja hyvillä mielin. Odotin jännityksellä iltapäiväistä harjoitusta, siitä tulisi hikistä, tiesin sen. "Anteeksi, onko tässä tilaa?" Miesääni kysäisi vierestäni yhtäkkiä. Nostin katseeni ja huomasin tummanpuhuviin vaatteisiin pukeutuneen minua vanhemman miehen. Tuon mustat hiukset kihartuivat hänen vihreille silmilleen kevyesti, antaen hyvin rennon kuvan tuosta. Nyökkäsin pikaisesti vastaukseksi. "On, istukaa toki." Sanahdin ja seurasin vaivihkaa miehen asettumista. Toki tunnistin ritarin, vaikka olin nähnyt hänet vain muutaman kerran. Hän oli tietenkin sir Gawain, Hankalan killan ritari.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 6, 2019 10:07:24 GMT
Karma katosi pian ruokasaliin muiden joukkoon. Hetken pysyin vielä aloillani katsellen Deimosta kysyvästi. Toinen keskusteli omien oppipoikiensa kanssa ja en viitsinyt häiritä heidän keskusteluita. Käännyin ympäri ottaen nopeat askeleet kohti linnan pääovea, joka avautui voimakkaasti edessäni. Tummansininen viitta lepatti perässä ja pihalla katsoin joka nurkkaa tarkasti. Artheuria ei näkynyt missään. Yhtä ripeästi kuin olin ovelle juossut, astelin kiviportaat alas tarkastelemaan pihaa uudelleen. Hän tuskin pitkälle pääsi ja samalla punnitsin ideaa oliko järkeä heittää puita pesään. Jos hän oli valmiiksi pahalla päällä, tuskin enempää pilaisi. Hän usein käänsi selän tai viittoi kädellään olemaan vaiti. Suurempia valtuuksia ei ollut vielä hiljentää herttua, kun linna oli vielä muutaman ajan hänen omistuksessaan.
Hiljaisuuden rikkoi tallin pääovilta tuleva sähäkkä liike. Artheur nousi vauhdista mustan friisiläisen selkään ja antoi rtasun laukata. Olin suoraan tuli linjalla eikä toinen näyttänyt välittävän. Siinä melkein hevosen alle jäädessä kiskaisin ratsun ohjista. Tilanne tuli yllätyksenä ja kultahaarniskaan pukeutunut mies horjahti alas hevosen selästä. En ikinä ennen ollut nähnyt niin häijyä ilmettä entisen lohikäärmemetsästäjän kasvoilla. "Mitä helvettiä tuo nyt oli?", Toinen äkäisi ja toinen tarraantui miekkaansa kiinni. Teuntje pyörähti selkäni taakse ja pysyin hiljaa. Artheur otti turhan uhkaavia askeleita eteenpäin. "Kunhan en halua, että jyräät ylitseni", Vastasin rauhallisesti, mutta ilmeisesti virheellisesti. Herttua vei miekan sivulle ja huomasin, että oma ase oli jäänyt linnalle. Voimia en kehdannut käyttää toiselle. "Pois tieltä ja palauta ratsuni", Toinen tiuskaisi vaativaan äänen sävyyn ja ellen antaisi hevosta takaisin saisin maistaa miekasta. Puhdistin päätä pienin liikkein ja vapautin ottiin hevosen ohjista. Ehkä oli parempi olla hiljaa, vaikka toinen pakotti kovaan ääneen vastaamaan. Huulet liimautuivat yhteen ja ei ollut kaukana, että oma kattila kiehahtaisi. Artheurin olemus oli kuin verettömällä lohikäärmeellä. Pupillit laajenivat kypärän alla, korvista ja sieraimista nousi vihaista höyryä ja oli hyvin poissa oleva. Nyt hän oli aivan muuta kuin romanttinen lempeä itsensä. "Herttua rauhoittukaa", Sanoin hiljaa ja sitten älysin miekan lyövän naamani eteen. Artheur ei päästänyt helpolla ja sain keskittyä miekan terän väistelyyn. Musta ori laukkasi poispäin ja ilmeisesti tarjoimme ruokasalin väelle viihdykettä ikkunoiden kautta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 11, 2019 19:29:36 GMT
"Sinä olet lady Karma, etkös olekkin?" Tummahiuksinen mies henkäisi ystävälliseen sävyyn, samalla kun istuutui vastapäätä minua. Katsoin ritarin asettautumista rennoin ilmein, antaen tuon laskeutua ennen kuin vastaisin hänen kysymykseensä. "On kunnia että tunnistatte kaltaiseni, sir Gawain." Sanahdin nyökäten. Olin nöyrä, niin kuin aina, mutta se tuli luonnostaan, enkä yrittänyt millään tapaa mielistellä miestä. "Älä viitsi, kaikkihan teidät tunnistaa täällä. Olette kuin yksi ritareista, lady." Gawain heilautti kättään hymyillen. Tuo alkoi syömään ja minä jatkoin myös aterointiani, ottaen haukun omenasta jonka olin napannut mukaani. En pystynyt kuin hymyilemään ja hymähtämään ritarin toteamukselle. Mitä siihen olisin voinut edes vastata? En tuntenut olevani ritareiden tasolla, en lähelläkään. Mutta oli kyllä totta että suurin osa ihmisistä tunnisti ainakin kasvoni, tulevan kuninkaan oppipoikana, ja rakastajana, oleminen toi sellaisia vaikutteita.
"Lady Karma, kuuluttehan jo Hankalan kiltaan? Olisi ilo saada teidänkaltaisenne taitava jousiampuja mukaan." Mies vilkaisi merkitsevällä katseella minua, jatkaen sitten syömistään. Katse sai oudon epäilyksen, tai ehkä pikemmin uteliaisuuden, heräämään mielessäni. Nyökkäsin pariin otteeseen, kääntäen katseeni ulos ikkunasta, josta näin Lyonellin. "Liityin juuri muutaman muun oppipojan kanssa." Myönsin, katsellen sinipukuisen miehen liikkeitä. "Mutta enhän minä nyt niin taitava ole." Käänsin katseeni tummahiuksiseen mieheen, joka oli nostanut kasvonsa puoleeni, nojaten kyynärpäillään pöytää vasten. Hänen katseensa oli laskelmoiva, mutta hymy huulillaan tuttavallisen rento. "Älkää, lady Karma. Teissä on erityistä lahjakkuutta, olen nähnyt sen itse." Mies sanahti varmasti. Huokaisin terävästi, hymyillen hieman nolona, laskien katseeni miltei tyhjään ruokalautaseen.
"Hei, mitä tapahtuu?" Kuulin yhtäkkiä jonkun kysyvän hämmentyneenä, lähes huudonomaisesti. Katseeni nousi automaattisesti ikkunaan, jossa näin Artheurin iskevän miekallaan kohti Lyonellia. Hetken katselin outoa taistoa paikallani, kunnes nousin seisomaan. Gawain seurasi liikkeitäni, välillä silmäillen minua, välillä taistoa. Käännähdin, napaten takin tuolilta ja painelin ulos ruokalasta. En tiennyt mitä olisin voinut tehdä, mutta minulle tuli outo tunne että minun oli pakko mennä väliin. Artheur oli ollut outo jo monta päivää, ja nyt tämä. Mikä helvetti häneen oli mennyt että hyökkää aseettoman miehen kimppuun. Puin takin käytävällä päälleni ja astelin ulos. Portailla seurasin vakavana miesten taistoa, kuullen kuinka joku seisahtui vierelleni. "Antakaa minä hoidan tämän, lady Karma." Sir Gawain painoi kämmenensä olkapäälleni hetkeksi, jonka jälkeen asteli kohti miekkaa huitovaa kultahaarniskaa ja väistelevää sinikaapua. Ritarin käsi oli miekan kahvalla, valmiina tekemään sen minkä täytyi.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 11, 2019 19:47:31 GMT
Siinä väistelin vielä Artheurin raivon alta. Hän ei näyttänyt mitään rauhoittumisen merkkejä eikä sanoista ollut mitään hyötyä. Aina kun avasin suuni tai olin aikeissa puhutella herttuaa oli miekan terä lähes nenä edessä. Puuskuttaen keskityin miekan terän väistöön ja lopulta turvauduin magiaan. Siitä vasta riemu alkoi.
"Te likaiset maahanhyökkääjät luulette olevanne parempia", Artheur ärähti hyvin vihaisesti kypärän alta miekan rikkoessa lasipintaisen kilven. Puhdistin päätä ollen valmiina seuraavaa iskua varten. Jälleen maaginen kilpi, kun miekka alkoi olla liian lähellä kurkkua. Ei kauaa mennyt, kun sain siristää silmiä ja päästää oman vihan valloilleen. Miekan terä viilsi juuri saman olkapään, jonka Pahalan päättömät ratsumiehet olivat hajoittaneet. Pidätin karjaisua, mutta magia sen sijaa näytti raivon. Suorastaan toisella kädellä puristin Artheurin miekan terää. Maagista verhomaista verta valui miekan reunaa pitkin ja lopulta kaikki päätyi siihen, että Gawain lätkäisi Herttuan miekan pois.
"Prinssi! Herttua! Mitä hallitsijan nimeen täällä tapahtuu", Gawain raivosi. Hän oli Artheurin isän uskollinen ritari ja yhtiä kiltakunnan parhaimpia. Hengitin raskaasti siirtäen katseen väliin tulleesta ritarista kohti omaa kämmentä. Siirsin vaimean otteen olkapäälle. Suorastaan pystyin tuntemaan kuinka kosminen alue levisi kyljissä kohti kaulaa. "TWYLL! Diflaniad!", 'Typerys, katoa mailtani' Karjuin herttuan perään. Artheur tuskin ymmärsi sanaakaan. Gawain ei edes yrittänyt estää enempää ja antoi Artheurin mennä. "Lyödämme hänet ennen auringon laskua, mutta kertokaa mitä tapahtui", Gawain puhui arvokkaasti. Pyöräytin silmiä. Kuinka uskollinen voi ritari olla.
Nousin ylös ja käännyin linnanporteille päin. En saanut sanaakaan sanottua, sillä raivo ja adrenaliini sinetöivät huulet kiinni. "Prinssi, mitä tapahtui pyydän toistamiseen", Gawain jatkoi kyselemistä, mutta nostin käden vaikenemisen merkiksi. Tunsin vahvaa heikotusta kuin toinen puoli kehoa olisi veltto. Nostin katseen ylös. Kukas muukaan kuin Sirandras virnuilemassa. Ensimmäistä kertaa tunsin itseni heikoksi. En pystynyt puolustamaan linnaa riivatulta lohikäärmetappajalta. Olin aseeton ja magiaa tahdoin välttää. Näin kuinka vihaiseksi siitä tultiin. Käänsin katseen linnan portaikkoon. Karma oli varmasti nähnyt kaiken.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 11, 2019 20:05:18 GMT
Katselin tapahtumia painaen huulet yhteen. Oppipojat ja ritarit kerääntyivät hyvän matkan päähän katselemaan miesten ottelua, kaikkia kiinnosti mitä tapahtui ja varmasti pari seuraavaa päivää tästä kuiskittaisiin linnalla. Katseeni seurasi kuinka lasikilpi rikkoutui palasiksi, jonka jälkeen Lyonell sai osuman. Purin hammasta yhteen etten juossut väliin. Gawain sanoi hoitavansa asian, joten luotin häneen.
Tilanne oli ohi yhtäkkiä ja Artheur katosi tulistuneena talliin. Normaalisti olisin jaksanut sääliä sitä oppipoikaa joka hänen huomiinsa joutui, mutta nyt minulla oli muuta ajateltavaa. Lähdin rauhallisin askelein kävelemään kohti Lyonellia, pitäen katseen miehessä koko ajan. Gawain vilkaisi puoleeni kun pääsin lähemmäs, hän oli joutunut hiljenemään prinssin käskystä. Miehen katseessa oli epäilevyyttä ja tuo kurkkasi vielä kerran Artheurin suuntaan, mutta miestä ei näkynyt enää pihalla. "Tarvitsetko apua?" Kysyin huolestuneesti Lyonellilta, silmäillen tuon vammoja. Katseeni oli huolestuneen vakava, kulmat kurtistuneet. Auttaisin miestä jos tuo antaisi, mutta muuten vain seuraisin häntä. Tahdoin tietää mistä oli kyse, sillä Artheur ei todellakaan ollut normaalilla päällä.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 11, 2019 20:30:22 GMT
Tunsin väkijoukon kasvavan ympärille ja samalla mieleen nousi käsky. Omaan kammariin, siellä velho odottaisi tuhansien lorujen kanssa. "Sir?", Gawain sanoi ennen kuin lähti katsomaan tallia. Havahduin ja käännyin katsomaan seuraan liittynyttä naista. "Ehdottomasti", Ääni ei kuulunut minulle. Viha ja raivo mahalsi äänen melkein tunnistamattomaksi. Astrael oli lähettyvillä, kun pystyin tuntemaan väkisin rauhoittavaa olotilaa. Vaikka suurin rauhoittumisen lähde oli Karmassa.
Haparoin naisen luokse ottaen terveellä kädellä toisen olkapäästä. Annoin toisen roikkua lähes olemattomana ja äkisti puraisin hampaat yhteen polkaisten maata. Siinä Astrael hyppäsi kehiin. "Prinssi", Astrael rauhoitti ja vetäisin syvään henkeen. Älä anna vihan nousta enempää päähän, hoin mielessä. Suoristin ryhdin antaen pahoittelevan katseen yleisölle, ja Karmalle. Hän sai tulla rinnalla, tarttua kiinni tai tulla perässä. En kuitenkaan häntä satuttaisi millään.
Linnassa juoksin viimeisillä voimilla kammarin puolelle. Siellä velho makoili sängylläni kyljellään oikein dramaattisena. "Voih, joko herttua prinssin lyö", Sirandras ilkkui kuin olisi tietänyt kaiken, mutta pysyi vaiti meidän kiusaksi. "Saat parantaa tämän", Tuhahdin ja istahdin polvilleni. "Katso kuinka voimat syövät sinua sisältä. Voi, niin paljon uutta taikaa että nyt vanha alkaa kasvaa ulospäin", Velho tuumaili ja suorastaan nautti, kun sai repiä kaavun rikki. Vanha haavauma oli levinnyt kyljestä vatsan puolelle ja selän puolelle. Ei suuresti, mutta huovattavasti. Sama olkapäästä kaulalle juuri kauluksen rajalle sekä käden sisäpuolella. "On heikkoja herroissakin, vaivasia valloissakin", Sirandras sanoi meille ja alkoi taikoa rohtoja lasisiin pulloihin. "Saisinko?", Sirandras ojensi käden Karmalle. Sormien päissä oli pitkät kynnet, jotka janosivat hiuskarvaa rohtoa varten. "Meinasit varmaan Artheuria. Hän on aivan poissaoleva", Sanoin velholle. "Hmm, Herran pelko on viisauven alku", Sirandras totesi ääneen.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 12, 2019 7:09:40 GMT
Olin huolissani, en voinut peittää sitä tunnetta. Otin miehen vastaan, katsoen kuinka tuon toinen käsi vain roikkui ilmassa. Häntä oli sattunut pahemminkin. Purin hammasta ja otin paremman otteen miehen kädestä, lähtien tuon kanssa linnalle. Vilkaisin Astraelia, joka katsoi vaitonaisena kulkuamme ja lähti sitten seuraamaan meitä hyvän matkan päästä. Vaikka prinssi oli aggressiivinen, vihainen, en sillä hetkellä osannut pelätä häntä. Olin hänen puolellaan, ei minulla ollut syytä pelätä tai varoa.
Kuljimme rauhassa pitkin linnaa, mutta jouduin päästämään miehestä irti tuon haparoidessa nopeampaa omaan huoneesensa. Astuin huoneeseen, kuullen kuinka Astrael seisahtui oven toiselle puolelle. Vaihdoimme pikaisen katseen, jonka jälkeen suuri mies nyökkäsi hitaasti, sulkien oven, jääden itse toiselle puolelle. Sirandrasin äänen kuultuaan käännähdin jo valmiiksi ärtyneenä. En liikkunut ovelta sisemmäksi vielä, vaan katselin huonetta kauempaa, silmäillen tilannetta. Lyonell lyyhistyi polvilleen, saaden lihakseni nykäisemään, mutten suostunut liikkumaan. Velhon valkeat silmät vilkuilivat välillä puoleeni, puhuen samalla lähes ilkkuvaan sävyyn. En pitänyt siitä, en pitänyt velhosta, mutta hän oli ainoa joka kykeni auttamaan miestä. Se oli valitettava totuus. Prinssin haavat olivat levinneet enemmän, enkä voinut siirtää katsettani kylmänhohkoisesta kosmisesta kudoksesta. En tiennyt mikä tunne velloi rinnassani, mutta epämukavalta se tuntui.
Pian Sirandras liukui luokseni, pyörähtäen kerran kehoni ympäri. Tuon kynnet sivelivät hiuksiani, kasvoilla ilkikurinen hymy. "Ota mitä tarvitset." Tuhahdin lopulta. Samassa velho repäisi muutaman hiuksen, jotka olivat päässeet irti letistäni. Irvistin yllättävästä kivusta, seuraten miten Sirandras siirtyi kutkutellen lähemmäs Lyonellia. Nyt vasta sain itseenikin liikettä, riisuen takkini lähimmän tuolin selkänojalle. Kävelin lähemmäs Lyonellia, polvistuen tuon viereen, mutten ihan kiinni. Jos hänellä oli kipuja, minun ei parane koskea.
|
|
|
Post by Prince Lyonell on Mar 12, 2019 13:41:56 GMT
Karma istaantui vierelle ja käännyin katsomaan toista totisella katseella. Sirandras valmisteli lientä omassa rauhassaan ja sain lopulta avattua suun, kun ajatukset olivat rauhoittuneet. "En ymmärrä kuinka heikkona voi olla yhtä Herttuaa vastaan", Ääni oli terävä ja painottunut Artheurin nimikkeen kohdalle. Kuinka hänen omituinen ja salaileva käytös häiritsi. Tunsin ettei linna ole turvassa ja jokin oli pahasti pielessä. Tai sitten Herttua kävi läpi harvinaisen vaikeaa asiaa tai oli hyvin huonolla tuulella. "Artheur ei ole ikinä ennen käynyt noin vihoisena päälle", Sanoin hiljaa jo hyvin rauhoittuneella äänen sävyllä.
Kipu oli aivan hirveä. Se toi mieleen viime kerran, kun onnistuin toista kertaa silpomaan kehoa osiin. "Teidän Korkeutenne lienee rauhoittua. Kohta olette yhtä kosmista voimaa kuin minä", Sirandras virnuili ja ojensi pullon käteen. Kirkkaan sininen liemi hehkui lumoavasti ja epäilemättä join taikajuoman alas. Oli sivuvaikutuksen millaiset olivat kivut pian poissa. "En rauhoittunut. Puolustin linnaani ja sinä saat pian kertoa mistä on kyse", Olin ehkä hieman hyökkäävä. Huokaisin syvään ja velho heilutteli syyttävää sormea edessäni. "Vastaus ei ole kaukana", Toinen tokaisi kylmänä. Siradnrasia oli vaikea suututtaa. Hän ei ottanut mitään itseensä, mutta pystyi tekemään meistä pilkkaa piinaamatta seurauksia. Hän pystyi vaan katoamaan ja saada ihmiset lopettamaan miettimisen. Tuhahdin.
"Ehkä tämä tästä", Huokaisin. Tahdoin saada vastauksia ja kristallipalloa pyörittävästä velhosta ei tällä kertaa ollut apua. Olisiko Karma innokas noukkimaan Nanookilta tietoa. Ajattelin, mutta se oli virhe. "Mielessäs liittoa solmit?", Velho päräytti ulos ja katsoi platinablondia. Hetken ajatellessa tuo kuulosti aivan muulta kuin salaliitolta.
|
|
|
Post by Lady Karma on Mar 12, 2019 13:57:38 GMT
Kasvoni lihakset rentoutuivat vihdoin, saaden huolen ottamaan vallan täysin. Katselin miehen olkapään vammaa hiljaisena, en osannut tai voinut auttaa tuota. Sanat, jotka toinen puhui vakavasti, särähtivät korvaani kipeästi. Hän ei kuulostanut omalta varmalta itseltään, mutta hän oli silti oikeassa. "Artheur ei ole oma itsensä." Nyökkäsin myöntävästi. "Hän on käyttäytynyt omituisesti, niin sinua kuin oppipoikiakin kohtaan." Puhuin vielä. Aggressiivisuus ei ollut normaalisti kultahaarniksaisen ritarin luonteenpiirre, mutta nykyään hän on ollut paljon äkkipikaisempi. En osannut sanoa miksi, enkä tiennyt olisiko Nanokaan tiennyt.
Sininen liemi lasipullossa arvelutti minua, mutta Lyonell ei näyttänyt kyseenalaistavan ainetta ollenkaan, vaan veti sen yhdellä kulauksella alas. Kuuntelin kaksikon keskustelua mietteliäästi, yrittäen itsekkin miettiä mikä mahtaisi olla ratkaisu tähän asiaan. Sirandrasin läsnäolo sai minut silti normaalia jäykemmäksi ja varovaisemmaksi. Velho ei ollut luotettavin persoona linnanmailla, luultavasti päinvastoin. Vaikka hän olikin ainoa joka kykeni auttamaan Lyonellia.
Sirandrasin kysymys sai minut nostamaan kysyvän katseen tuohon. Ilkikurinen virne levisi velhon kosmisille kasvoille kun tuo tuijotti syvälle silmiini. Sen jälkeen käänsin katseeni Lyonelliin, enkä voinut olla saamatta pientä mielenyhtymään tietynlaisesta liitosta, johon kuuluu normaalisti kaksi seurustelevaa ihmistä. "Mikä liitto?" Suuntasin hämmentyneen kysymyksen prinssille. Yritin olla mahdollisimman rauhallinen, sillä tapoihini ei kuulunut olettaa asioita ennen kuin kysyn miten asian laita oikeasti on. Siksi katsoin vain miestä mietteliäänä, odottaen tuon vastausta. En huomioinut velhon kikattelua millään tavalla, vaikka se kaikuikin ärsyttävästi korvissa.
|
|